"Matkusta ja tapa mielenkiintoisia ihmisiä", siinä Psygnosiksen Theatre of Deathin, uudenaikaisen sotasimulaattorin motto.
Theatre of Death ilmestyi Amigalle jo taannoin ja sai nihkeän vastaanoton. Tapahtumahorisonttimme ohittanut peli jäi sentään PC-versiona koukkuun, mutta olisiko oikeastaan ollut parempi, jos sekin olisi jäänyt tapahtumatta?
Theatre of Deathissä on olevinaan simuloitua sodankäyntiä. Pelaaja istuu Def Comin Sotilasakatemian suojissa näyttöpäätteen takana ja johtaa kymmeniä sotilastehtäviä neljällä eri sodankäyntialueella. Käytössä on joukkio sotilaita, joita ohjataan hiiren ja näppäimistön avulla.
Tehtävät vaihtelevat puolustuksesta hyökkäykseen. Maajalkaväki on pääosassa, mutta sieltä täältä löytyvät tankit, helikopterit, jetpackit ja joukkojenkuljetusvaunut ovat hyödynnettävissä. Joissakin tehtävissä saa lisäksi kutsua lisäsotilaita sekä ilmavoimat paikalle tuhoa täydentämään. Yleensä päämääränä on teurastaa kaikki viholliset, paitsi jos tehtävänä on vankien ottaminen.
Aseita on kokeiltavissa kohtuullinen arsenaali. Konekiväärit, dynamiittipötköt, miinat, raketit, granaatit ja lieskanheittimet kuuluvat varustukseen. Maaväki voi käyttää kaikkia aseita, tankit ja helikopterit saavat tyytyä konekivääriin ja raketteihin. Joukkojenkuljetusvaunut ovat aseettomia. Lisää ammuksia voi käydä hakemassa ammusvarastoista, joissa voi myös vaihtaa aseistusta, mikäli löytyy ase, jota itsellä ei ole.
Sotilaiden kontrollointi tapahtuu hiirellä jokseenkin samalla tavalla kuin sitä melkoisesti muistuttavassa Cannon Fodderissa: oikealla nappulalla yksittäinen sotilas/joukkue (platoon) jolkuttaa kursorin osoittamaan kohtaan, vasemmalla tulitetaan. Lisäksi karttaruudulla voi komentaa joukkueet etenemään haluamaansa kohtaan ja niiden taktiikan voi määritellä neljällä tavalla (attack, defend, retreat, patrol).
Alkupään tehtävistä selviää yksinkertaisella perusräiskintästrategialla: ammu kaikkea mikä liikkuu ja näyttää viholliselta. Valitettavasti Theatre of Death ei ole toimintapelinä kaksinen. Tehtävät vaikeutuvat pikkuhiljaa, ja myöhemmin tarvitaan hiukkanen loogista ajattelua. Mahdollisuus päästä heti kaikille sotatantereille olisi ollut järkevää: strategiafriikki olisi päässyt nopeammin aivonystyröitä vaativien tehtävien pariin.
Hyvä yksityiskohtainen grafiikka ja mehevät äänet eivät ole erinomaisen pelin edellytys. Jos kuitenkin Theatre of Deathin tarkoitus on selvästi tuottaa tyydytystä sillä, että tankilla tai joukkueenkuljetusvaunulla huristellaan avuttomien vihollisotilaiden päälle niiden purskahtaessa verilammikoiksi, pikselimössöinen tussuääninen toteutus ei kanna pitkälle.
Viholliset innostuvat välillä ampumaan toisiaan, mikä ei etenemistä haittaa. Tietokoneen ohjauksessa olevat omat sotilaat saattavat korvaukseksi juosta päättömästi suoraan pyssynruuaksi. Keinoäly ei liene tämän pelin vahvin valtti.
Cannon Fodderiin verrattuna Theatre of Death on löysempi, hahmottomampi, hiomattomampi ja ennen kaikkea huumorintajuttomampi. Sota ei ehkä ole kaunista mutta pelinä sen pitää olla hauskaa!
60
