Jos jokin pelityyppi on jo läpi asti kaluttu, niin se on beat'em'up. Jälleen on aika miehekkäiden miesten ja naisellisten naaraiden hakata toisensa siniseksi, välittömästi ilmaan haihtuvan hurmeen roiskuessa viuhuvien kädenjatkeiden tahdissa.
Erilaisin teräasein ja lihanuijin varustettuja hahmoja on tällä kertaa tusina. Jokainen osaa läjän liikkeitä, jotka laittavat sormet solmuun hanurinsoittajaltakin. Kymmenen ohjausnappia per hahmo! Yli hilseen menee. Oikea naputtelurytmi löytyi soittamalla näppäimistöllä ainoaa osaamaani kappaletta "jänis istui maassa", ja bonuksena ihmispelaajia vastaan käytettynä taktiikka hämäsi heidät ketoon. Kauan ei tämäkään pelityyli toiminut, ja siispä ukkoni imi turvetta puolet ajasta.
Kontrollit olivat siis täysin hukassa, mutta koska en omista laattaohjainta PC:lle, oli näppis ainoa vaihtoehto. Vaikka tosielämässä murtovaras voisi pudotakin Wingmanilla kalauttamalla, on analogitikkujen soveltuvuus virtuaalimätkintään huono.
Grafiikka oli aika tönkköä. Taustat rullaavat ja zoomaavat ihan kivasti, mutta ovat jotenkin haalean näköisiä, ja hahmot puolestaan ovat enemmän tai vähemmän toistensa näköisiä, renderoituja malleja. Musiikki sentään oli kuunneltavaa.
Konsolien 3D-mätöt ovat joka suhteessa niin paljon tyylikkäämpiä kuin Kiputeatteri, että oikeastaan niitä ei voi edes verrata samalla asteikolla. Jos tällaisista pitää, niin kannattaa noutaa Peliasema kainaloon, ja jättää Miragen PC-tuotos hyllytilaa syömään.
50
