Kyllä keskiajalla oli kivaa: päivät miekkailtiin ja illalla poltettiin noitia. Nykyisin kirkon tyrannia on melkein taakse jäänyttä elämää. Paitsi jos sattuu astumaan Aikaporttiin, ja televisio vaihtuu inkvisitioon.
Temppeliherrojen ritarijärjestö oli keskiajalla mahtava voima. Sen jäsenet omistivat alueita Lähi-idästä Ranskaan, ja järjestön huhuttiin olevan satumaisen rikas. Jopa monet kuninkaat olivat velkaa järjestölle, ja Temppeliherrat saivat huomata, etteivät itsevaltiaat ole kaikkein parhaita velallisia. Vuonna 1307 järjestölle pahoissa veloissa oleva Ranskan kuningas Philippe nimittäin vangitutti kaikki Ranskan alueella asuvat Temppeliherrat ja takavarikoi heidän omaisuutensa.
Aikapallona luokses pompin
Nyt, vuonna 1995, Pariisissa opiskelevan amerikkalaisen William Tibbsin rakastettu Juliette on ollut kadoksissa pari päivää. William kuluttaa aikaansa illalla lukemalla huoneessaan, kun hänen eteensä lennähtää tyhjästä kirves, ja huoneeseen materialisoituu tumma ritari tappoaikeissa. William voittaa ritarin, ja kuulee, että Juliette on inkvisiittori Wolframin vankina menneisyydessä.
Niinpä William joutuu palaamaan ajassa taaksepäin ja ryhtymään Temppeliritariksi. Tajuamatta kunnolla ympärillään tapahtuvia käänteitä William haluaa vain löytää Julietten ja päästä takaisin nykyaikaan. Mutta ensin hänen on voitettava Wolfram ja palautettava näin Temppeliritarien kunnia.
Timegaten juonta ei voi suuremmin kehua. Sekavaan tarinaan on väkinäisesti pultattu mukaan tyylikästä aikahyppelyä vain sen muodikkuuden takia. Kyllä peli olisi voitu reilusti sijoittaa menneisyyteen ilman turhia ja kliseisiä scifi-käänteitäkin.
Onneksi Timegate kuitenkin suhtautuu aiheeseensa tarpeeksi vakavasti ja pelistä huokuu heti kättelyssä oikea keskiaikainen tunnelma: ritarit miekkailevat ja pakanoita poltetaan tylysti roviolla. Juuri tämän takia Timegate on erinomainen: pelaaja todella tuntee olevansa ajassa, jolloin väärä sana kirkon suuntaan takasi paalupaikan ja lämpimät oltavat koko lyhyen loppuelämän ajaksi.
Mikäs pahan tappaisi
Timegatea ei turhaan ole nimitetty epäviralliseksi Alone in the Dark 4:ksi. Peli käyttää Yksin pimeässä -vaelteluista tuttua pelirunkoa, jossa taustat ovat käsinpiirrettyjä ja hahmot polygoneista kyhättyjä. Toinen systeemin tunnusmerkki on kuvakulmien nopea elokuvamainen vaihtuminen. Pelillisesti systeemi ei ole suuremmin muuttunut, joten Alone in the Darkeista pitäneet pitävät varmasti Timegatestakin.
Hahmoa ohjataan edelleenkin pelkällä näppäimistöllä: liikkuminen sujuu kursorinäppäimillä ja toimintavalikko kutsutaan esiin enterillä. Sankari voi tutkia paikkoja, työntää esineitä ja tietysti tapella eri välineillä tai ilman. Inventaarion esineitä voi käyttää mitä mielikuvituksellisimmin tavoin. Hyvää systeemissä on sen aitous, sillä se ei turhaan paljasta jokaista mahdollista toimintoa.
Kun hotspotteja ei käytetä, joutuu ympäröivää maailmaa tutkimaan ilman nykypeleistä tuttuja ylimääräisiä helpotuksia. Kaikkea kannattaa kokeilla, sillä koskaan ei tiedä, mikä ratkaisee eteenpäin pääsemisen. Pienenä mutta kaivattuna uudistuksena sankari kommentoi tekemisiään entistä ahkerammin. Se auttaa välttämään turhaa juuttumista vain väärässä paikassa seisomisen takia: jos esimerkiksi yrittää työntää jotain esinettä väärään suuntaan, kertoo sankari asiasta. Ongelmien vaikeustaso ei ole mitenkään helppo, mutta ymmärrettävissä.
Timegateen on myös vihdoin lisätty yksinkertainen keino saada hahmo juoksemaan pitämällä shiftiä pohjassa. Ei kestänyt kuin kolme osaa...
Kirvestä kalloon, sano
Jo ensimmäisestä Alone in the Darkista lähtien on ollut tapana valittaa taistelun vaikeudesta. Vaikeaa on lähinnä oman polygonimöykyn kohdistaminen kohti vihollispolygonia niin että iskut osuvat. Timegatessakaan ei ole automaattikohdistusta, mutta onneksi miekalla on laaja osuma-alue.
Taistelut ovat melko suoraa mättämistä ilman sen suurempaa taktiikkaa. Ajoitus on tärkeää, sillä yhden osuman jälkeen hahmot ovat yleensä hetken toimintakyvyttömiä. Varsijousiheppujen hoiteleminen ei ole vaikeaa, kunhan älyää hyökätä tyyppien ladatessa aseitaan. Paljailla nyrkeillä sankarin nopea oikea suora on käytännöllinen vastustajan hiljaisena pitelemiseen. Parasta Timegaten tappeluissa ovat kuitenkin aidon keskiaikaiset aseet, suuret miekat ja jouset. Jotenkin isolla kahden käden miekalla vastustajaansa nuijivassa sankarissa on sitä oikeaa veristä tunnelmaa.
Valoja ja varjoja
Timegaten ulkoinen olemus tukee muutenkin vahvaa tunnelmaa. Piirretyt taustat ovat kauniita ja aiheeseen sopivan synkkiä. Siellä täällä valo pilkottaa luostarin paksujen muurien aukoista luoden peliin mystisen ilmapiirin. Taustoissa on pieniä pelimaailmaa elävöittäviä animaatioita, kuten pihalla linnun perässä juokseva kissa.
Polygonihahmot ovat tyylikkäitä ja pelirunkoa on uudistettu lisäämällä hahmoihin sekä pinnoitteet että gouraud-varjostus. Tunnelmaa lisäävät pienet yksityiskohdat, kuten vaatteiden hulmuaminen tyylikkäästi ihmisten liikkeiden mukaan ja sankarin liikkeiden hidastuminen kun tämä kantaa raskasta miekkaa.
Uudet ominaisuudet ja kuvakulmien tyylikäs vaihtelu saavat pelin tuntumaan entistäkin enemmän elokuvalta. Kuvakulmien jatkuvalla vaihtelulla on tietysti huonotkin puolensa: hahmon ohjaus on joskus hankalaa, kun ei enää tiedä, mihin suuntaan sankari oikein on menossa.
Ilahduttavasti seikkailun äänimaailmankin on hieno: taustalla kaikuu tyylikäs musiikki, jonka luomaa fiilistä hyvät tehosteet vain vahvistavat. Eikä kannata aliarvioida sankarin oikealta kuulostavien askelten tunnelmallista voimaa.
Timegate on viihdyttävän keskiaikainen toimintaseikkailu. Parasta siinä on sen aito asenne: keskiaika ei ollut lempeää aikaa, ja se näkyy pelissäkin.
90
