Neiti Croftin seikkailut sujuvat PC-maailmassa PS2-ympäristöä kivuttomammin. Sankarittaren kontrolloiminen toimii näppis-hiiri-yhdistelmällä sujuvasti pieniä sekoiluja lukuun ottamatta. Esimerkiksi portaita kiivetessä tai vihollista tähdätessä Lara saattaa pillastua, jos yrittää liikkua sivuttaissuunnassa.
Muuten Lara tekee niin kuin käsketään. Tikapuille kiipeämiseen riittää, että vie Laran tikkaiden lähistölle kasvot tikapuita kohden, ja neiti hoitaa itse loput. Sama pätee laatikoille kapuillessa: touhu ei ole millintarkkaa.
The Angel of Darknessin ongelmat ovat kaikkialla muualla kuin pelattavuudessa. Vastustajilla ei ole järjen hiventäkään päässään, vaan ne ryntäävät suoraan kohti kuoloaan, jolleivät juutu tolppiin tai ovenkarmeihin. Laran mahtavat lähitaistelukyvyt ovat onnettomat kolme liikettä, joiden teho on mitäänsanomaton ja jotka tuntuvat kömpelöiltä. Hiipimiskyvyt ovat jokseenkin turhia, mistä iso kiitos kuuluu myös vastustajapuupäille, jotka joko näkevät Laran tai ei. Siinä ei paljon hiiviskelyt paina.
Laran uusin tuleminen on samaa vanhaa kamaa hienommassa ja synkemmässä ympäristössä. Äänimaailma on suurimman osan aikaa kovin hiljainen ja koostuu vain Laran ynähdyksistä ja voivotuksista. Tosin silloin kun Lontoon sinfoniaorkesteri päättää viisun vetää, se on poikkeuksetta komeaa kuunneltavaa. Ääninäyttelijätkin ovat erilaisine aksentteineen laatukamaa.
Mukana on myös paljon muuta hyvää. Pelissä on monta ikimuistoista kohtausta, tehokas juoni, elokuvamainen tunnelma kamera-ajoineen päivineen ja kautta linjan hyvin suunniteltuja kenttiä ja ongelmia. Vaikeusnuppia ei väännetä koskaan yhteentoista asti, mutta läpijuoksuksikaan touhu ei mene. Lisäksi Lara saa väistyä hetkeksi sivuun sidekickinsä, Kurtisin, tieltä. Kurtisin osuus on ihan hauska, mutta käytännössä Kurtis on pelkkä mies-Lara, jolla on psyykkisiä voimia välianimaatioissa käytettäväksi. Oooh!
Tomb Raider: The Angel of Darkness tuntuu betaversiolta: ongelmia on, mutta ei kriittisiä. Grafiikka bugittaa aina silloin tällöin, tekstuurit repeilevät tai venyvät ja kerran välianimaatiossa puhekumppanin takaraivo oli naaman paikalla (mikä oli itse asiassa aika hauskaa).
Grafiikka on parhaimmillaan erinomaisen hienoa, mutta myös varsin raskasta. Herkkuja karsimalla keskitasolle touhu pyöri mainiosti. Grafiikan hienous ei onneksi rajoitu 3D-korttikikkailuihin, vaan jo perusrunko on kunnossa. Alueet ovat hienon yksityiskohtaisia ja elävästä elämästä repäistyn näköisiä, eikä geneeristä ruskea huone, harmaa käytävä -tuubaa.
Lataustauot ovat tuskastuttavan pitkiä. Latailut eivät sinänsä haittaa muualla kuin Pariisin kaduilla liikuttaessa, mutta siinä vaiheessa kun on tiukassa paikassa ja joutuu kuolema-lataus-kuolema-rumbaan, alkaa otsasuoni pullistella.
Väitän kuitenkin, että jos Tomb Raiderit eivät vielä pursua korvista, The Angel of Darknessista on paljon iloa tällaisenaankin. Jos se suostuu toimimaan siis. Testikokoonpanolla ja Win98SE:llä Tomb Raider lähti liikkeelle kertarykäisystä ja toimi vakaasti kuin kallio, mutta nettivonkumisia lukiessa huomaa, että monet eivät ole olleet yhtä onnekkaita.
PC-versiolle on jaettu netissä yhtä jyrkkiä tuomioita kuin konsolikumppaneillekin, mutta en ymmärrä, miksi. Tomb Raider: The Angel of Darkness on kylläkin hiomaton, mutta pelikelvoton se ei ole missään vaiheessa.
77
