1600-luvun Ranskassa kuningas ja kirkko taistelivat vallasta niin että säilät soivat. Tässä värikkäässä ajassa seikkailivat Alexandre Dumasin sankarit Athos, Porthos, Aramis ja D'Artagnan, eli kolme muskettisoturia. Miksi kolme, kun heitä selvästi on neljä? Ja itse asiassa heitä olikin viisi, ainakin Touchen mukaan.
Hänen Majesteettinsa muskettisoturi Geoffroi Le Brun elää Alexandre Dumasin kirjoista tuttua muskettisoturielämää: hän ryyppää, vikittelee naisia ja aina tilaisuuden tullen kurmottaa kardinaali Richelieun miehiä.
Geoffin elämässä alkaa tapahtua, kun hän eräänä iltana löytää puukotetun miehen, ja lupaa kostaa tämän kuoleman. Syyllistä seuratessaan Geoff sotkeutuu valtataisteluun, jossa ovat mukana niin kardinaali, kuningas kuin Ranskaa uhkaavat protestantitkin. Murhattu mies nimittäin omisti tärkeän palan maata, jota voidaan käyttää Ranskan valtaamiseen. Maapalan oikea omistaja selviää miehen testamentista, joka tietenkin on kadoksissa. Testamentti on siis löydettävä mihin hintaan hyvänsä tai Ranskan tulevaisuus on vaakalaudalla.
Secret of The Monte Cristo Island
Touche muistuttaa vahvasti Lucasin Monkey Islandeja, ja tunnelma on alusta lähtien mukavan leppoinen. Juoni on täynnä petoksia ja kieroilua miekkataisteluita unohtamatta, ja Dumasin muskettisoturikirjojen poikamaisen leikkisä meno on onnistuttu kaappaamaan peliin ihailtavan tarkasti. Suurimpina vaikuttajina lienevät kirjoista tehdyt kaksi loistavaa elokuvaa.
Peli on tehty kevyesti kieli poskessa, ja sen huumori on sellaista hiljaisesti hymyilyttävää. Päävastuu siitä on sankarin (tietysti hieman lihavan) sarkasmia viljelevän miespalvelijan harteilla.
Päinvastoin kuin olisi odottanut, muskettisoturit eivät taistele yhdessä kaikki yhden, vaan yksi kaikkien puolesta, sillä sankari seikkailee vain miespalvelijansa apunaan. Athos, Porthos, Aramis ja D'Artagnan jäävät taustalle, vaikka ovatkin asettautuneet harjoittelemaan taitojaan Rouenin kasarmeille.
Dumasta toimeen
Touchen käyttöliittymä on mielenkiintoinen risteytys LucasArtsin ja Delphinen systeemeistä. Lucasilta Toucheen on lainattu ruudun alalaitaan sijoitettu helppokäyttöinen inventaario, jota voi tarpeen vaatiessa vierittää oikealle tai vasemmalle. Oikeaan seikkailutyyliin esineitä voi ja pitääkin käyttää toisiinsa ongelmien ratkaisemiseksi.
Käyttiksen pääosa onkin sitten nyysitty Delhineltä, ja hiiren oikean napin painaminen jonkin hot spotin päällä tuo esiin valikon mahdollisista toiminnoista. Vasemmalla napilla kävellään ja tarkastellaan pintapuolisesti ympäristöä.
Systeemi vaatii jonkin verran totuttelua, mutta pienen harjoittelun jälkeen pelaaminen sujuu ilman suurempia nyrjähdyksiä. Erityisen hyvää systeemissä on sen riittävä monipuolisuus. On ilahduttavaa välillä nähdä uusi seikkailu, jonka tekijät eivät ole taipuneet ajan mukaiseen yksi nappula _ yksi toiminto -systeemiin.
Seuratessaan murhaajaa Ranskan halki pelaaja sukkuloi Rouenin, Pariisin ja sen lähikaupunkien välillä. Siirtyminen asutuskeskuksesta toiseen onnistuu valitsemalla kohde esiin tulevasta Ranskan kartasta, johon ilmestyy uusia kohteita Geoffrin tutkimusten edistyessä. Normaaliin monivalintatyyliin tapahtuva keskustelu onkin tärkeää, sillä ilman kanssaihmisten apua rikollisen jälkien seuraaminen olisi vaikeaa.
Myös Touchen ongelmat ovat onnistuneita. Pelaajan aivokoppaa kuormitetaan mukavasti, eivätkä ongelmat lipsu liian vaikeiksi tai helpoiksi. Pikseliongelmia ei mukana ole, mutta monesta viimeaikaisesta tuotoksesta poiketen sankarin todella kannattaa kokeilla kaikkea. Myös hulluimmat vaihtoehdot ovat turvallisia, sillä sankari ei voi kuolla. Ehkä tästä johtuen mukaan on lipsahtanut muutama hieman epälooginen ongelma, mutta muuten peli on vaihteeksi sitä aidointa seikkailua itseään.
Kaunista katsella
Touche on lainannut Lucasilta muutakin kuin leppoisan pelityylin, se näyttääkin Monkey Islandeilta kauniine taustoineen ja veikeine hahmoineen. Kaunis grafiikka onnistuu välttämään SVGA-pelejä usein häiritsevän kliinisyyden, ja pelin taide onkin kautta linjan kaunista katseltavaa. Taustat tukevat tyylikkäästi yleisen iloista tunnelmaa ja luovat käsin kosketeltavan miellyttävän olon. Hahmot ovat vaivalla piirrettyjä ja kauniisti animoituja. Ihmiset näyttävät osiinsa sopivilta, ja puvustuskin on vaihteeksi jaksettu katsoa edes jotenkuten pelin tapahtuma-aikaa vastaavaksi.
Kauniin visuaalisen annin vastineeksi pelin äänipuolen nautinto on heikompaa. Pelin pitäisi tukea General Midiä ja Rolandia, mutta ainakin testikoneessa midiäänet pysyivät visusti piilossa. Jouduin siis tyytymään Sound Blasterin musiikkeihin, jotka kuitenkin kaikuivat kaiuttimista puheeseen nähden aivan liian hiljaa säätämisenkin jälkeen. Asiaa vain pahensi se, että puheen voimakkuus kohosi aina välillä huomattavasti aiempaa äänekkäämmäksi. Vika kuitenkin korjaantui Windows 95:ssä, jolloin musiikin ja äänten voimakkuus olivat mukavalla tasolla. Älkää tosin kysykö minulta miksi.
Silloin kun musiikki kuuluu, se on melko harmitonta taustapimputusta, johon ei sen suuremmin kiinnitä huomiota. Se ei ärsytä tai innosta, mitä nyt soi hiljakseen taustalla. Tehosteita ei puhetta lukuun ottamatta pelissä ole paljoakaan, ja äänet rajoittuvat lähinnä ovien pamahduksiin ja saranoiden kitinöihin. Muuten hiljaisen maailman vastineeksi pelin dialogi on näytelty erinomaisesti, juuri oikean muskettisoturimaisen ranskalaiseen tyyliin. Erilaisia aksentteja on riittämiin, ja osa pelin huumorista revitään juuri ranskalaisten hassusta englannin ääntämyksestä. Tarvittaessa jutustelun saa esiin myös tekstinä, onneksi, sillä ranskalaisia paikannimiä ei huvita alkaa arvailla.
Kokonaisuudessaan Touche on virkistävän onnistunut seikkailu. Peliin on onnistuttu kaappaamaan Dumasin kirjojen leppoinen tunnelma ja poikamainen ilmapiiri. Huumori ei ole pääosassa, eikä peli yritäkään naurattaa vain naurattamisen takia. Hyvin rakennetut ongelmat ja nautittava juoni takaavat, että pelaajalla on hauskaa. Touchea on hemmetin mukava pelata.
87
