Korkealla taivaalla kiitää pieni piste. Onko se lintu? Onko se lentokone? Onko se Teräsmies? Ei, se on auto!
Trackmania on autopeli makuuni: suoraviivaista kisaamista ilman osien virittelyä, tuntikausien säätämistä tai muuta tylsää. Trackmaniassa autot viihtyvät yhtä hyvin ilmassa kuin maassa. Bonuksena ajonautintoon tarvitaan pelkät kursorinäppäimet.
Nadeo on tehtaillut Trackmania-sarjaa jo seitsemän vuotta ja suunnilleen yhtä monen nimikkeen verran, mutta sama peruskonsepti on säilynyt muuttumattomana ensimmäisestä Träkkiksestä lähtien. Pelikokemuksen sujuvuus jalostuu ja kulissit vaihtuvat, mutta ratahulluuden ydin pysyy samana.
Nimen perään läntätyn kakkosen perusteella odotin rohkeasti uudistettua Trackmaniaa. Olisi pitänyt katsoa tarkemmin, sillä kakkonen ei ollut järjestysnumero vaan potenssimerkki. Trackmania² Canyon on taas sitä samaa, vain entistä komeamman näköisenä ja suurilla suunnitelmilla ryyditettynä.
Yksin oot sä ihminen
Jos on pelannut jotain aikaisemmista Trackmanioista, tietää sekunnissa, mistä on kyse. Radat ovat lyhyitä ja täynnä hengenvaarallisia mutkia, hyppyreitä ja mäkiä. Kilpailua ei käydä kuskeja, vaan kelloa vastaan. Muihin autoihin ei voi törmätä, eikä oma ajokki kärsi kolareista kuin ulkoisesti.
Trackmania on parhaimmillaan tiivistettyä arcadea. Radat muistuttavat kilparatojen sijaan höyrähtäneitä temppuratoja, joissa kierrosaikoja tärkeämpää on selviytyminen typerryttävien esteiden ohi seuraavalle checkpointille. Itse asiassa vain pieni osa radoista on edes perinteistä rinkulan kiertämistä, yleensä tavoitteena on siirtyä paikasta A paikkaan B. Hurjat stuntit ja millisekunneista kiinni olevat voitot ovat arkipäivää.
Yksinpelissä ajetaan eritasoisia, aina samalla tavalla ajavia haamuautoja vastaan. Kun kultamitalitason haamu on päihitetty, aukeaa virallinen kisasuoritus, joka tallentuu pelin maailmanlaajuiselle ranking-listalle.
Virallisia kisoja saa ajaa vain viiden minuutin välein, mikä on vähän kaksipiippuinen juttu. Kenen tahansa virallisen ajosuorituksen voi imaista omalle koneelleen. Parhaiden pelaajien haamuautoja vastaan kilpaileminen on paitsi erinomaisen haastavaa, myös erittäin opettavaista.
Niin hauskaa kuin kilpailu top-listojen kuninkuudesta parhaimmillaan onkin, yksinpeli ei kanna kovin pitkälle. Tiukat time trial -kisat ovat Trackmanian sielu, mutta steriilit haamuautot alkavat ennen pitkää puuduttaa. Mikä pahinta, Nadeo on päättänyt dumpata edellisten osien herkulliset pelimuodot kokonaan. Mihin jäi puzzle, jossa keskeneräinen rata piti rakentaa itse loppuun? Tai pähkähullu platform, jossa mahdottoman kimurantti rata piti selättää mahdollisimman vähillä uudelleenyrityksillä?
Sarjalle elintärkeä rataeditori on mukana, mikä tarkoittaa montaa mukavaa puuhasteluiltaa rakentelijoille ja loputtomasti uutta sisältöä meille muille. Myös autojen skinejä pääsee muokkaamaan ja parhaita ajovideoitaan editoimaan pelin sisäisillä ohjelmilla.
Monin oot sä ihminen
Yksinpeli on lähinnä harjoittelua ja satunnaisia perfektionismin puuskia varten, mutta pääpaino on ilmaisen Trackmania Nationsin tapaan moninpelissä. Missään muussa pelissä ei parikymmentä autoa aja yhtä aikaa hyppyristä lentääkseen ammottavan kuilun yli parinsadan metrin päähän. Ensimmäisellä kerralla kaksi kolmasosaa kuskeista laskeutuu ylösalaisin tai vähintään ajoreitin ulkopuolelle vain parin taiturin selvitessä maaliviivalle asti.
Ratoja ajetaan viiden minuutin pätkissä, joiden aikana saa uudelleen aloittaa ja yrittää niin paljon kuin vain ehtii. Mitä paremmin ajaa ja mitä pahempia vauhtihirmuja voittaa, sitä ylemmäs nousee tuloslistoilla. Yksinkertaista ja koukuttavaa. Kisoja on käynnissä jatkuvasti ja niihin voi sekä liittyä että niistä poistua koska tahansa, mikä tekee ”lyhyen” Trackmania-nettisession aloittamisesta pirullisen helppoa. Lopettaminen on vaikeampaa.
Kun 65 virallista rataa alkavat tuntua nähdyiltä, voi piipahtaa pelaajien ylläpitämille servereille, joissa ajellaan ratamaanikoiden suunnittelemilla radoilla. Jos johonkin TM² ei kaadu, niin ratojen puutteeseen.
Sekä yksin- että moninpeli hoituu Nadeon uuden pelipalvelun, Maniaplanetin, kautta, mikä tarkoittaa paitsi helppoa peliseuran hakua, myös kaverilistoja, viestejä ja muuta 2000-luvulle ominaista röhnää. Muuten kiva, mutta systeemi on epäselvä ja huonosti dokumentoitu. Esimerkiksi niinkin oleelliset asiat kuin viralliset kisat tai niistä saatavat hyödyt selviävät pelin foorumeilta, eivät itse pelistä. En myöskään keksinyt järkevää käyttöä hyvistä suorituksista netotulle leikkirahalle.
Arvostelijan dilemma
Trackmania² Canyon on hankala peli pisteyttää. Itsenäisenä teoksena arvioituna se on ilman muuta erinomainen, moninpeliin painottuvaa stunttiajopeli. Yhtä hullua arcadeajelua saa turhaan etsiä.
Toisessa vaakakupissa painaa se raskas fakta, että peli on samaa tavaraa kuin aikaisemmat Trackmaniat. Pinta on toki kromattu ja moottori vaihdettu, mutta vastapainoksi sisältöä leikattu rajusti pois.
Kanjoniteema on hieno ja siihen liittyvä, aikaisempaa raskaampi ajomalli nautinnollinen, mutta teemoja ei ole yhtä enempää. Kun tähän yhdistetään torso yksinpeli, uusi Trackmania sisältää vähemmän pelattavaa kuin aikaisemmat osat. Uudet ja pelkästään moninpelistä kiinnostuneet ratamaanikot tuskin häiriintyvät, mutta itse petyin.
Nadeo on jo kertonut julkaisevansa uuttaa Trackmania²-materiaalia maksullisten lisäosien muodossa, joten eiköhän tästä vielä kokonainen peli tule. Tuurilla kokonaisuus nousee jopa toiseen potenssiin.
* * * * *
Selvyyttä Trackmanian sotkuiseen historiaan
Nadeo on julkaissut niin monta erinimistä, mutta ah niin samankaltaista Trackmaniaa, että tuskin he itsekään enää muistavat, mitä eroa eri versioilla on. Puhumattakaan siitä, mitkä niistä ovat oikeasti uusia pelejä ja mitkä vain nimellä julkaistuja päivityksiä.
Ensimmäinen Trackmania (Pelit 8/2004, 85 p) keksi ratamanian pyhän kolminaisuuden: arcade-ajomallin, vinkeät radat ja helppokäyttöisen editorin. Mukana oli tavallisen kisailun ohella muun muassa legendaarinen puzzle-pelimuoto, jossa viittä vaille valmiit radat oli rakennettava ensin ja sitten ajettava mahdollisimman hyvin. Trackmania Sunrise (Pelit 8/2005, 90 p) nokitti paremmalla ulkoasulla, uusilla pelimuodoilla ja laajemmalla sisällöllä. Trackmania Original ja Sunrise eXtreme ovat ensimmäisten pelien lisärohnalla lastatut, päivitetyt versiot.
Kolmososa Trackmania Nations (2006) oli ilmainen, osin mainosrahoituksen ja osin Electronic Sports World Cup -kisakytköksen ansiosta. Monipuoliset pelimuodot unohdettiin ja panostettiin pelkkään raakaan kilpailuun moninpelissä. Trackmania² Canyon muistuttaa edellisistä ’Manioista eniten juuri Nationsia.
Trackmania United (Pelit 4/2007, 84 p) toimi Nadeon välitilinpäätöksenä, se nimittäin paketoi kaikkien edellisten TM-pelien pelimuodot, ympäristöt ja featuret yhteen. Forever-päivityksen (2008) myötä Unitedin ja Nationsin moninpeleistä tuli yhteensopivat.
Yllättävää kyllä, ainoat konsolimaniat ovat ilmestyneet Nintendolle. DS-pelaajat saivat Trackmania DS:n (Pelit 1/2009, 85 p) ja Turbon (2011), ja Wiillä yllätettiin nimellä Trackmania Wii (2010). Kumma kun Nadeo ei ole uskaltanut puffata peliään konsolien nettipelaamisen kuninkaan, Xbox Liven, hoviin. Voi tosin olla, että he haluavat pysytellä pc:n parissa, sillä Nintendo-versiot olivat muiden tiimien käsialaa.
Trackmania² Canyon on uuden sukupolven alkupiste, mutta Nadeolla puuhastellaan muutakin. Trackmania on vain yksi kolmasosa tulevasta Maniaplanet-kokonaisuudesta, johon tulee kuulumaan myös Shootmania-räiskintä ja Questmania-roolipeli. Kaikissa avainsanoina toimivat yhteisöllisyys ja helppo sisällön luonti, mikä kuulostaa varsin kutkuttavalta eritoten Questmanian kohdalla.
Aika näyttää, mihin ranskalaisten koodivelhojen rahkeet riittävät.
Aleksandr Manzos
79
