Mies ei ole mies, ennen kuin on ampunut tykillä ja ajanut junalla. Kunniallinen tykkimiehen urani saa oivaa täydennystä virtuaalisista veturihommista. Voin suorastaan tuntea, kuinka harvojen rintakarvojeni joukko tihenee ja tuuhistuu käskyttäessäni tonnien painoista valurautapetoa pitkin rautatietä.
Junan kuljettaminen on huomattavasti hankalampaa kuin ensisilmäyksellä voisi kuvitella. Valmiiksi ladottuja raiteita pitkin kolkuttelevaa lokomotiivia ei periaatteessa voi ajaa ojaan, mutta tämä peli opettaa toisin. Vaikka veturin ohjaimet mahtuvat muutaman napin taakse, junan ratissa on jatkuvasti oltava kärppänä.
Oikea tilannenopeus on junahommissa kaikkein tärkein asia. Töötin huudattaminen ei enää auta, kun kymmenen tonnia puhdasta kuolemaa vyöryy tiukkaan mutkaan reilua satasen vauhtia. Keskipakoisvoima, vauhti ja nimismiehenkihara ovat yhdistelmä, joka tuottaa tehokkaasti rautaromua ja lietsoo paniikkia ravintolavaunussa.
Jos kulkupelin saa ajettua pöpelikköön, vauriot kuvataan oikeista junaonnettomuuksista repäistyillä valokuvilla. Pelin oma vauriomallinnus on ilmeisesti jäänyt suunnittelupöydälle ja se on korvattu köyhän miehen hätäratkaisulla. Toivottavasti tätä menetelmää ei sovelleta sotapeleihin.
Junat on mallinnettu komeasti ja ympäröivään maastoon on maltettu myös panostaa. Raskas pelimoottori latailee kesken pelitapahtumien raiteita, maisemia ja pinnoitteita uudelleen aina kuvakulman vaihtuessa, joten Matrix-efektiin kannattaa totutella. Kauniin grafiikan vastapainoksi äänimaailma on kolkko. Diesel-moottorin murinaa lukuun ottamatta ratapiha on täysin kuollut.
Mitäpä muuta mies kaipaisikaan, kun alla on juna ja raiteita riittää silmänkantamattomiin. Freudilla voi olla sanansa sanottavana junien symboliikasta, mutta testosteronin katkuisten voimasukkuloiden käskyttäminen tuo muistot mieleen lapsuudesta. Miehistymisriitit alkavat jo nuorena, kun lahjakääreistä paljastuu sähkökäyttöinen pienoisjunarata.
50
