Efektit ja univormut voivat olla koomisia, mutta alkuperäinen Star Trek on pysynyt televisiossa 30 vuotta. Yhtä sitkeitä ovat Origin vanhat Ultimat: vielä 17 vuoden jälkeen veteraanipelit poukkivat ruutuun tasaisin väliajoin. Ultima Collection on mainio kiertokäynti Lord British Museumissa.
Richard Garriotin, Lord Britishin, aloittama ja muiden jatkama Ultima-sarja on PC-roolipelaamisen käsite. Melkein jokainen meistä naavaparroista saa tiristettyä kaihon kyyneleitä muistellessaan jotain mennyttä Ultima-huippuhetkeä.
Ultimoissa kutsutaan tästä maailmasta sankari toiseen maailmaan, joka aluksi tunnettiin Sosariana, ja jonka Lord British yhdisti Britanniaksi. Peli peliltä Ultimoiden mytologia on kehittynyt, alun simppelit pääpahiksen liiskaamiset vaihtuivat monimutkaisiksi eepoksiksi, joissa jopa moraali ja henkinen kilvoittelu pääsivät mukaan. Ja sitten palattiin pääpahan liiskaamiseen.
Ultima Collection on Originin kolmas Ultima-kokoelma, ja toistaiseksi täydellisin. Mukana ovat kaikki Ultimat, nollasta kasiin. Rompulla on kaikki ohjekirjat ja vihkoset, alkuperäisistä skannatut kartat sekä ainakin osittain jopa läpipeluuohjeet. Bonuksena on myös Lord Britishin haastattelu. Jos mukaan olisi mätkäisty vielä Ultima Underworldit ja ennen kaikkea World of Ultima -pelit, tämä olisi ollut täydellinen kokoelma.
Kolmas kerta ei vieläkään sano totta. Originin mukaan pelit on viritetty toimimaan Win95:n alla, käytännössä tämä tarkoittaa että niille tehdään shortcutit, ja jälleen alkuperäiset pelit on vain dumpattu rompulle, ilman pienintäkään päivittämistä. Kun Ultima III on tarkoitettu CGA-näyttöiselle XT:lle tai 286:lle, voitte vain kuvitella kuinka peli vilistää P200:ssa. Rompulla on sentään mukana Mo'slo Deluxe 2.1, tutun Mo'slo-hidastusohjelman kaupallinen versio, jolla konetehon saa tiputettua promilleen.
Mutta miten nämä vaarit pyörivät Win95-ympäristössä, P200 MMX:n siivittäminä?
Nollapiste
Akalabeth (1979) oli Richard Garriotin ala Lord Britishin ensimmäinen roolipeli. Linkki sarjaan on heikko: velho Mondain riehuu, ja pelaajan täytyy auttaa Akalabethin maata tappamalla hirviöitä. Ensin ostetaan kaupasta roinaa, sitten kiidetään pitkin erittäin simppeliä karttaa vankiluolia etsimässä. Kun sellainen löytyy, mennään sisään ja tapetaan hirviöitä äärimmäisen upeassa 3D-ympäristössä, joka nähdään Ultima-sarjassa vielä monta kertaa. Peli on kuriositeetti, jota kukaan ei varmasti jaksa pelata.
Tämä Akalabethin aidon näköinen uusversio on saatavana myös freewarena.
First Age of Darkness -trilogia
Mondääniä menoa
Californian Pacific Computer Companyn julkaisema Ultima I: The Beginning of Darkness (1980) oli häkellyttävä: pelaajan liikkuminen Sosarian maailmassa velho Mondainin perässä näytetään hienona tiiligrafiikkana. Pelissä on jopa erikseen yhden ruudun kokoiset kaupungit ja kolmiulotteiset luolastot. Nämä ovat tärkeitä: niissä meuhkaamalla tienaa hit pointseja. Muuten Ultima I on todella yksinkertainen, joskin menevä, ja tulevien Ultimoiden idut näkyvät jo.
Alkuperäinen peli on historiaa, jäljellä on vain tämä vuonna 1986 uusiksi tehty versio. Hyvä niin, sillä se pyörii penassakin ongelmitta ja jopa ilman hidastusta.
Aika matkailua
Maahan sijoittuvan, Sierran julkaiseman Ultima II: Revenge of The Enchantressin (1982) pääosassa on Mondainin oppilas ja rakastaja Minax, jonka kieroilun ansiosta ydinsota on lähes tuhonnut Maapallon. Pelaaja palloilee pitkin eri aikakausia ja mantuja ratkaisua etsimässä.
Mukana on jo erityiset kylät ja kaupungit sekä yksipuolinen keskustelu. Taistelu käydään simppelisti suoraan pelikartalla. Tätä pelasin aikoinaan kuusnelosella niin, että järki meinasi mennä. Ja menikin, kun warezversio oli viallinen, eikä alkuperäistä Suomesta saanut.
Ultima II vaatii hidastuksen, sillä vuoroja sujahtaa muuten muutama sekunnissa, jolloin sekä nälkäkuolema että turpiinsaanti uhkaavat. Vakavampana ongelmana Ultima II vaatii epävirallisen patsin, sillä kahdella levykkeellä ollut peli on vain dumpattu yhteen hakemistoon, ja muutama tärkeä, samanniminen datatiedosto on kirjoittunut yli. Toisella epävirallisella patsilla saa CGA-värejä vähän kauniimmiksi. Mutta vain vähän.
Äärimmäinen kokemus
Ultima III on jättiharppaus, ja sen levittämistä varten Garriot perusti oman firman: Origin Systemsin. Ultima III: Exodus (1983) palaa jälleen Sosariaan. Mondainin ja Minaxin jälkikasvu Exodus heittää mustan varjon maan päälle, ja neljän sankarin ryhmä käy taistoon. Uutta on ryhmä, line-of-sight-systeemi sekä erillinen taisteluruutu. Taikasysteemi vaihtui kaupasta ostettavista kertakäyttötaioista manavetoiseen systeemiin. Taustalla solisi ensi kertaa musiikki, ja näppäinkomentojen määrä senkun kasvoi. Tätä peliä en unohda ikuna, sillä kuusnelosen aikoina se räjäytti tajuntani, ja oli pitkään maailman paras peli -listani ykkönen.
Ultima III on jo shareware-tasoa, CGA-grafiikkaa ja piipperiääniä lukuunottamatta. Vaikkei Ultima III enää olekaan ennennäkemätön, innostuin ihan aidosti pelaamaan kolmosta, vaikka ikävä tulikin kuusnepaversion heleää musiikkia. Siihenkin on ratkaisu: Ultima III:n biisit löytää netistä MIDI-formaatissa, ja taustalla pyörivällä Midi-jukeboxilla voi veivata tapahtumiin sopivaa musiikkia. Ylistetty olkoon Win95:n moniajo. CGA-grafiikkaa voi vähän parantaa epävirallisella patsilla, mikä jättää yhden ongelman: nopeuden.
Mo'slo kyllä hidastaa, mutta pelin vesipyörre vilistää todella vinhasti. Se tekee muutenkin harvinaista laivoista todella lyhytikäisiä, ja kun laiva on välttämätön ratkaisun kannalta, tulee iso ongelma. Sen ratkaisee Ultima III -karttaeditori. Sillä voi joko lisätä laivoja tai rakentaa pikku maasillan tärkeään paikkaan. Ji-huu!
Age of Enlightement -trilogia
Hyveiden perässä
Ultima IV: Quest For Avatar (1985) on mielestäni hienoin Ultima. Siinä ei edes ole loppupahista, tarkoitus on päästä Britannian esikuvaksi, avatariksi, kilvoittelemalla kahdeksassa hyveessä ja löytämällä Äärimmäisen Viisauden Kirja. Nelonen on Age of Enlightement -trilogian ensimmäinen osa.
Ultima IV on jättiharppaus kolmoseen. Kartta kasvoi, interaktiivinen avainsanapohjainen keskustelu esiteltiin ensimmäistä kertaa ja taikasysteemi vaihtui nykyiseen reagenssipohjaiseen. Se ei ollut kiva juttu, Ultima III:n systeemi oli toimivampi.
Ultima IV pyörii EGA-grafiikassa, joten sitä kestää jo katsoakin. Se on muutenkin kestänyt ajan hammasta hyvin: käsitteellinen tiiligrafiikka ei ole nyt paljonkaan rumempaa kuin silloinkaan. Pelinä tämä on edelleen hieno, laaja eepos. Myös Ultima IV vaatii hidastusta. Musiikki löytyy MIDI-fileinä, ja karttaeditorikin on. Origin muuten päästi pelin freewareksi Ultima Onlinen kunniaksi.
Missä on British?
Monien mielestä Ultima V: Warriors of the Destiny (1988) on se paras Ultima, ja ainakin se on viimeinen klassinen tiiligrafiikkapohjainen. Lord British on hävinnyt, ja Britanniaa pitävät otteessaan lordi Blackthorne sekä kolme Shadowlordia.
Tekniikka edistyi taas. Britannian asukkaat muun muassa puuhaavat ihan järkeviä päivärutiineja satunnaisharhailun asemasta, ja Britannia on paitsi isompi myös virtuaalimaisempi. Pelinä Ultima V on kestänyt hyvin. Tämä jäi aikoinaan väliin, kun hylkäsin kuusnelosen eikä vitosta ST:lle ollut.
Ultima V toimii suoraan P200:ssa, edes animaatiot eivät näytä liian nopeilta. Myös musiikin saa MIDI-tiedostoina.
Räikeää menoa
Taas tarvitaan avataria: Britanniaa uhkaa uusi, demonien näköinen rotu. Vai uhkaako? Ultima VI: The False Prophet (1990) oli järkytys: perinteinen tiiligrafiikka dumpattiin, jo koko Britannia, kaupunkeja myöten, esitettiin samassa mittakaavassa, huippunykyaikaisella 256-värisellä VGA-grafiikalla.
Niinpä grafiikka on kärsinyt enemmän kuin edeltäjien karummat tiilet, ja näyttää sotkuisen räikeältä. Muinais-PC-tehoon sovitettu peli-ikkuna on mittakaavaan verrattuna liian pieni, eikä ympäristöä laajemmalti näyttävää karttaa ole, mikä tekee suunnistamisen turhan hankalaksi. Hiirivetoinen käyttöliittymä toimii ihan hyvin, ja muuten Ultima VI on edelleen priimatavaraa.
Ultima VI kaipaa vähän hidastamista, muuten se toimii hyvin ysivitosen alta. Kokoelman Ultima VI oli päivittämätön ja vaatii uuden AdLib-ajurin, muuten kaiuttimista kuuluu vain surinaa, vihellystä ja rätinää. Saatavilla on viritys- ja kartaneditointipakkaus, mutta ei sillä oikeaa käyttöä ole. Ultima VI:n enginellä julkaistiin kaksi Worlds of Ultima -peliä, Savage Empire ja Martian Dreams, joita ei enää saa mistään.
The Guardian saga
Puhetta riittää
Avatar tupsahtaa Britanniaan 200 vuotta Ultima VI:n jälkeen, mutta kuka hänet on kutsunut? Ei ainakaan Lord British. Kolmiosaisessa Guardian-sagassa on taas vaihteeksi avataria kiusaava pääpahis.
Monelle Ultima VII on ollut Britanniassa luuhaamisen alku. Ultima VII: The Black Gatea (1992) ja sen kolmea jatko/lisälevyä monet pitävät koko sarjan parhaina. Rompulla on täysi Ultima VII -setti (Black Gate/Forge of Virtue sekä Ultima VII part 2: Serpent Isle/Silver Seed).
Näissä muuten erinomaisissa, vieläkin ihan hyvän näköisissä peleissä pahin vika on se, että puhetta on aivan liikaa. Ja tätä alleviivaa pahasti vaikealukuinen goottilainen fontti. Muitakin ongelmia on, muun muassa Britannian valtava koko, mutta minut nujersi turhan lätinän määrä. Se on myös yksi suurimpia syitä, miksi peleistä pidetään.
Ultima VII:t kestävät edelleenkin pelaamista. Muistan, kun väänsin näitä nelimegaisella 386/25:lla: välillä kone tukehtui totaalisesti ja kiintolevy hehkui punaisena. No nyt tehoa piisaa, mutta ironisesti Voodoo-tuen aikakaudella ongelmaksi tulee Voodoo-tuki. Seiskassa on nimittäin Originin oma Voodoo-muistiajuri, joka on täydellinen susi. Kun tähän yhdistetään korkeat muistivaatimukset, ongelma on valmis. Sen ratkaisu vaati käynnistystiedostojen virittelyä.
Black Gate kaipaa vielä jarrutusta, mutta Serpent Isle osaa hidastaa itse itseään. Kumpaankin peliin on saatavilla rutkasti erilaisia epävirallisia äänipatseja. Koska pelit eivät pyöri Win95:n alla, muistiinpanot joutuu tekemään kynällä paperille.
Ultima VII: Pagan
Ultima VIII: Pagan (1994) oli ällistyttävä poikkeama sarjaan. Guardian nakkaa Avatarin toiseen ulottuvaisuuteen ja yksinään Paganin saarelle. Siellä herra Hyvä tuhoaa koko saaren uskonnon, jumalat ja yhteiskunnan. Sen lisäksi että Ultimoihin pelin yhdistää vain Avatar, se on toteutettu toimintaseikkailuna. Järjen raastava kiveltä kivelle hyppäily ja hengenmenoa tietävä persiille pyllähtäminen taistelussa nostattivat oikeutettua vihaa pelaajissa.
Originin kunniaksi on sanottava, että sen julkaisema patsi korjasi suurimmat puutteet ja niiden jälkeen Ultima VIII on hyvä toimintaroolipeli, joskaan Ultimoita se ei muistuta. Ultima VIII toimi muuten hyvin, mutta perusmuistivaatimukset pakottivat Dos-ympäristöön.
Satu päättyy näin
Toivottavasti piakkoin ilmestyvä Ultima IX: Ascension on 3D-grafiikalla toteutettu peli, joka päättää yhteen koko saagan, avatarin, Guardianin ja kaikki. Paganilta paennut Avatar uhkuu voimaa sulautettuaan itseensä neljän titaanin voimat, mutta paluu Britanniaan ei ole onnellinen: koko maa on tuhottu, kivinen ja autio. Onko Guardian voittanut?
Maailma pidättää henkeään ja odottaa.
Ultima Collection
Kulttuurishokin jälkeen on pakko todeta, että Ultimat ovat säilyneet yllättävän hyvin. Kolmosesta eteenpäin niissä on ihan vakavasti otettavan pelin tunnelmaa. Hemmetti, kun näitä olisi edes vähän nykyaikaistettu. Konetehoon sopeutuminen on tärkein puute, tiiligrafiikan olisi voinut päivittää ainakin Ultima IV -standardiin ja äänituki bonukseksi.
Nipulla apuohjelmia pääse ihan hyviin tuloksiin, ja ainakin Windows 95:n moniajoa saa käytettyä rutkasti hyväksi. Esimerkiksi Ultima IV:n lisäksi pidin auki sen karttaa, Notepadia vihjeiden kirjaamiseen, helppitiedostoa taikojen ja näppäinkomentojen lunttaukseen, sekä useita valmiksi ladattuja MIDI-tiedostoja, joista kävin välillä käynnistämässä tilanteeseen sopivan. Apuohjelmapaketti löytyy Pelit Onlinesta.
Mutta onko romppu oston arvoinen? Näistäkin peleistä sekä Akalabeth että Ultima IV ovat jo freewarea, Ultima VII ja VIII saatavina halpapeleinä. Vanhat Ultimat saa helposti myös C-64-, Atari- tai Apple II -emulaattoreille. Ja kaiken lisäksi nämä kaikki pelit tulevat olemaan mukana Ultima IX:ssa.
Jos olisin yllättäen törmännyt tähän kokoelmaan, ainakin minä olisin tempaissut sen plakkariin nopeammin kuin pankkikorttini ehtii sanoa "nyt meni yli". Minua tietysti auttaa nostalgia, pelien tekniseen nykytasoon tottuneelle nämä voivat olla liian raaka näky.
82
