Serpent Isle on kauan kaivattu ja odotettu jatko-osa Ultima VII:n ykkösosaan, the Black Gateen. Vuosi sitten ilmestynyt ykkösosa jakoi pelikansaa kahtia: toiset vihasivat ja inhosivat, toiset pelasivat silmät punaisina yökaudet. Itse kuuluin jälkimmäiseen puoliskoon, niinpä Serpent Isle onkin omalla listallani yksi vuoden merkkitapauksista.
Tapahtui viime jaksossa...
Serpent Islen tarina jatkuu siitä mihin Black Gate jäi. Eli sen jälkeen kun Guardianin apuri Batlin pääsi livistämään, löytyi Batlinilta jälkeenjääneiden papereiden joukosta mielenkiintoinen taikakäärö. Se sisälsi Guardianin varasuunnitelman: Batlinin tulee paeta Serpent Islelle, jossa Britannian tuhoava suunnitelma toteutetaan. Kun Lord British pääsee selville mihin Batlin on haihtunut, on Avatarin aika astua kehiin.
Welcome to the Serpent Isle!
Jatko-osan tapahtumapaikka Serpent Isle on siirtolaisyhdyskunta, joka sijaitsee Britanniasta käsin saavutettavassa rinnakkaismaailmassa. Serpent Islen kaupungit on perustanut joukko Britannian entisiä asukkaita, jotka saivat tarpeekseen Lord Britishin kahdeksaan hyveeseen perustuvasta filosofiasta.
Serpent Isle on ollut aikaisemminkin asuttu, joskin arvoitukselliset Käärmeenpalvojat ovat häipyneet taivaan tuuliin jättäen jälkeensä mystisiä käärmeriimuja ja raunioita. Tuore ongelma Käärmesaaren idyllissä on Batlin, jonka jalanjälkiä pelissä seurataan. Pian paljastuu, että Batlin keräilee alkuperäisten käärmesaarelaisten jäljiltä jääneitä pyhäinjäännöksiä ja muita pahaenteisen omituisia tavaroita. Eikä siinä kaikki, Batlinin saapumisen aikoihin alkoivat taikamyrskyt, jotka teleporttaavat tavaroita ja ihmisiä ympäriinsä...
Ei mitään uutta auringon alla
Serpent Islen juoni seuraa vanhaa tuttua kaavaa ja pelaaminen on kuin suklaan syömistä _ mitään uusia makuelämyksiä ei ole odotettavissa, mutta peli maistuu silti makealta. Serpent Isle perustuu paljon sanalliseen antiin, ja vaatiikin siksi maksiminautinnon saavuttamiseen hyvää englanninkielen taitoa _ sekä kärsivällisyyttä henkilöiden jutustelujen lukemisessa.
Serpent Isle on parhaimmillaan roolipelinä ja uskottavana pelimaailmana. Yksityiskohtainen realismi pakottaa tiettyyn määrätietoisuuteen, kaikkia paikkoja ei kerrassaan ole mahdollista tutkia, joten pääjuonen kannalta olennaiset asiat on pystyttävä kaivamaan esille. Toisaalta tämä on Ultima VII:n osien suola: päätarinan sivujuonia voi halutessaan seurailla vapaasti, ja vähemmän tärkeiltäkin henkilöiltä löytyy mielenkiintoista tarinaa uuvuksiin asti.
Kaksi kättä ja hiiri
Serpent Islen käyttöliittymä on lähes samanlainen kuin edeltäjänsäkin (kts. Pelit 3/92, Ultima VII: The Black Gate ja Ultimoiden historia). Graafisesti (ja jopa arkkitehtonisesti) uskomattoman kaunis ja todentuntuinen pelimaailma nähdään toimivasti ylhäältäpäin. Maailmasta löytyviin luoliin ja kaupunkeihin mennään niihin kävelemällä _ onneksi kakkososassa on seikkailu suunniteltu siten, että turha ramppaaminen jää vähiin. Hiirtä käytetään liikkumiseen, esineiden katseluun, tavaroiden operointiin ja tavattujen henkilöiden haastatteluun.
Käyttöliittymä on muutenkin parasta mahdollista laatua. Reput, säkit ja hahmojen inventaariot tulevat ruutuun windowsmaisina ikkunoina, ja rojun hallinta ja aarteiden keräily toimii. Joidenkin tilanteiden, esimerkiksi treenauksen jälkeen, inventaariot ovat pahasti sekaisin, mutta ainakaan vielä ei mitään ole hävinnyt kokonaan. Katoavat esineet, etenkin avainniput, ovat vaivanneet aikaisemmissa Ultimoissa. Ei ihme, että Serpent Islessä alkaa olla jo aika neuroottinen: reppua ja avaimia tulee tarkisteltua vähän väliä.
Avatar ja apurit ovat hyvin omatoimisia kalustonkäsittelijöitä, nuolet ja jousipyssy otetaan käyttöön ilman eri kehoitusta ja ammusten loputtua kaivetaan esiin muuta kättä pitempää. Sinänsä mainio piirre on toisinaan riesa, esimerkiksi valaisumieheksi määrätty joukon riisikeppi ei millään suostu pelkkään statistin rooliin taisteluissa, vaan nokkapokerin alkaessa tuikkaa valosauvan reppuun ja liittyy taisteluun sillä seurauksella, että muut hahmot saavat hamuilla pimeässä. Ja pimeässä ei Ultima VII:ssä todellakaan näe juuri yhtään mitään, soihdunkin etsiminen repusta on toisinaan tuskallista.
Uusi uljas Ultima
Kakkososa ei ole mikään lisälevyke vaan täydellinen peli kaikkine 25 megan tilavaatimuksineen. Serpent Isleä on kuitenkin vaikea erottaa ulkonaisesti edeltäjästään, koska pelin perusrutiinit, maisemataustat ja suurin osa hahmospriteistä ovat ykkösosasta kotoisin, pääasiassa vain tarina ja tapahtumat ovat erilaisia. Vaikka kysymyksessä on vanhan enginen päälle rakennettu uusi juoni, ei Serpent Islessä tunnu vähääkään rahastuksen makua: uusia piirteitä löytyy ja juonikin tuntuu paremmalta.
Käärmesaareen on tehty muutamia hyviä uudistuksia, esimerkiksi nyt on mukana näppäinkomento, jolla Avatarin ja kumppaneiden hitpointsit, taikapisteet ja voimassaoleva hyökkäysmoodi saadaan esiin taulukkoikonina. Silti tappelut ovat edelleen yhtä sählinkiä, eikä Serpent Islekään oikein toimi dungeon-taistelupelinä.
Myös henkilöiden potretit ovat parempia, kuvat ovat isompia ja selvästi digitoitu aidoista ihmisistä. Hahmo/inventaario-ikkunat ovat uusittu: haarniska todella puetaan päälle ja esimerkiksi kuollutta kaveria ei roikoteta tylysti hanskassa vaan liikkiö nostetaan tyylikkäästi olalle.
Ehkä paras muutos Käärmesaaressa on nopea hahmojen henkiinherättäminen, ykkösosassa kului aivan liikaa aikaa ja rahaa parantajien luona. Pelin alussa saatavalla taikatiimalasilla voidaan kutsua Munkkisaaren sanitäärimiehet heti apuun, ja peli jatkuu samasta kohtaa. Muutoin joutuisikin käyttämään tuskaisen hidasta restore game -toimintoa useammin, sillä ei sisukkainkaan Ultimafani lähde dungeonin keskeltä raahaamaan kolmen kaverin ruumiita parantajalle. Hyvä ja järkevä parannus, munkkien avulla homma tuntuu jotenkin tyylikkäämmältä.
Vanhoja kiusoja unohtamatta
Serpent Isleä mainostetaan jopa 30 prosenttia nopeammaksi kuin Black Gatea. Suoritettujen manuaalis-empiiristen tutkimusten jälkeen voidaan todeta mainoslause hölynpölyksi: Serpent Isle kirnuaa kiintolevyä aivan yhtä paljon ja yhtä hitaasti kuin edeltäjänsäkin, samoin save game kestää edelleen raivostuttavan kauan.
Edelleenkin aikaa tuhraantuu kynän ja paperin kanssa. Vaikka automaattikartoitusta ei olekaan mukana, olisi pakkaukseen hyvin voinut mukaan heittää kolmen isoimman kaupungin kartan. Samoin hahmojen repliikit tulisi voida kopioida automaattisesti johonkin elektroniseen muistilehtiöön. Aivan liikaa aikaa kuluu juttujen kirjoitteluun ja kartoittamiseen, joka ei ole pätkääkään hauskaa.
Ja lisää toivomuslistaa: loitsujen ainesosien keräily on tylsää ja niistä olisi jo aika päästä eroon kuten Ultima Underworldeissakin. Kaipaisin myös näppäinkomentoa, jolla nälkäiset kaverit ruokitaan reppujen sisällöllä. Taistelut ovat reaaliaikaisuudesta johtuen liian nopeita sählinkejä, ikävöin edelleen Ultima VI:n vuoroperiaatteella toimivia strategiataisteluja. Onhan realismi Ultimoiden yksi vetonauloista, mutta liika realismi pelattavuuden kustannuksella ei saisi olla itsetarkoituksena.
Kynnys Serpent Isleen on toisaalta pieni, toisaalta suuri. Uudet pelaajat on otettu huomioon hienosti, pelin alussa Shamino neuvoo opastamalla soihtujen, makuupussin ja muun rekvisiitan käytössä, sekä muutenkin taivuttelee rautalankaa. Manuska sisältää tutut luritukset, joista ei pahemmin hyötyä ole: Ultima-sarjaan aikaisemmin tutustuneet eivät löydä opuksista paljoakaan uutta, toisaalta noviisit jätetään aivan liian heppoisille alkutiedoille.
Paha manuskin moka on puutteellinen riimujen käännöstaulu. Käännöstaulun selvittämiseen ei tietysti tarvita Edisonin älykkyyttä, mutta osaltaan se nostaa noviisin kynnystä pelin imuun pääsemiseen.
Käärmesaari tempaa mukaansa
Ultimoiden parhaita puolia on juonen jatkuvuus pelistä toiseen: juoni perustuu edellisten Ultimoiden tapahtumiin ja peleissä on se hieno jatkuvuuden tunne. Käärmesaari ei ole poikkeus tästä, takautumat ja viittaukset edellisiin osiin jatkavat kiehtovaa tarinaa sulavasti.
Serpent Isle on joistakin pienistä puutteista huolimatta laatutavaraa. Ken Ultima-sarjasta pitää, ei varmasti tule pettymään Serpent Isleen, uudet maisemat ja kaupungit ovat virkistävää vaihtelua.
Jos Ultima-sarja on vielä tuntematon, kannattaa ehdottomasti tutustua _ kyseessä on erään lajityypin huippu.
93
