Uutta Ultimaa on odotettu. Uudistuneen ulkoasunsa lisäksi sen pitäisi tarjota tiiviimpi pelikokemus. Seuraava osa ottelusta Avatar vastaan Guardian alkaa.
Käärmesaaren seikkailunsa päättänyt ja maailman pelastanut Avatar on tehnyt Guardianin suunnitelmat tyhjiksi. Guardian on huono häviäjä, ja kaappaa avuttomana tyhjiössä keikkuvan Avatarin nyrkkiinsä tiputtaen hänet uuteen tuntemattomaan maahan, jossa Punainen Tuhoaja on jo saanut tahtonsa läpi. Ennen katoamistaan Guardian kertoo suunnitelmistaan tuhota Britannia ja Maa, eikä Avatar sanojen mukaan voi tehdä asialle yhtikäs mitään.
Avatar saa kuulla olevansa Paganin saarella, jossa aurinkoa ei ole nähty vuosisatoihin. Ihmiset palvovat jumalinaan neljää elementaalititaania, jotka Guardian auttoi nostamaan esiin. Tarkoituksenaan päästä pois uudesta siirtomaavankilastaan Avatar aloittaa tuntemattoman maan tutkimisen. Pian selviää, että poistumiseen tarvitaan niin Titaanien kuin näitä vanhempienkin jumalten avunantoa.
Tasolta toiselle
Ultima VIII muuttaa taas sarjan ulkoasua, onneksi peliavaruuden vakio, eli hyvä Ultima-käsikirjoitus, ei ole muuttunut tippaakaan. Lievästä ennalta-arvattavuudestaan huolimatta Paganin juonta on mukava seurata ja sitä piristävät mukavat pikku yksityiskohdat, kuten siistin tunnelmallinen teloituskohtaus tai pienet uhrajaismenot.
Ryhmäpeli-Ultimoihin tottunutta odottaa yllätys. Avatar toimii nyt täysin yksin ja itsenäisesti, ja pelin painotus on siirtynyt enemmän roolipelaamisesta seikkailupelimäisempään suuntaan. Nyt Avatar osaa myös hyppiä, kiipeillä, juosta ja muutenkin toimia kuin Persian Prinssi. Tämä tasoilla pelleily tuo peliin aivan uutta luonnetta tehden siitä välillä jopa liikaakin tasohyppelymäisen. Uudet liikkeet ovat toimivia ja niitä osataan käyttää pelissä hyödyksi, mutta suunnittelijat ovat unohtaneet yhden tärkeän seikan: mikä menee ylös, tulee myös alas. Avatar ei nimittäin osaa pudottautua, vaan idioottimaisesti astuu suorin jaloin reunan yli. Liian korkealta pudotessaan sankari heittää veivinsä, ja pahimmilta nyppylöiltä alastulo on todella työn takana.
Avatarin aineenvaihduntakin tuntuu pysähtyneen, sillä hän porskuttaa iloisesti ilman ruokaa tahi unta (kuten minäkin). Hyvä sinänsä, koska yksin kulkevalle tarvittavan eineksen rahtaaminen olisikin tuottanut lieviä ongelmia, mutta hassulta se jotenkin tuntuu.
Edellisen Ultiman rehevät yksityiskohdat sadekuuroineen ja yli lipuvine pilvineen on unohdettu. Vuorokaudenaikojen vaihtelua ei pelissä ole, eikä erillisiä valonlähteitä tarvita edes sisätiloissa. Suomeksi sanottuna koko peli on siis tasavaloinen, mikä mielestäni on todellinen menetys aiempaan verrattuna.
Kirvestä kalloon
Yksin kulkiessaan Avatar joutuu tietysti myös turvautumaan kättä pitempään. Jo tutuksi tulleesta "hosutaan, joskus osutaan" -taktiikasta on siirrytty uuteen toimintatyylisempään taisteluun. Aiemman yhden liikkeen sijasta sankari voi nyt lyödä, suojata ja jopa monottaa vastustajaansa ilkeästi vyön alapuolelle. Systeemin oppii nopeasti ja se on mukavan helppokäyttöinen, joskin liikkuminen aiheuttaa aluksi pieniä ajoitusongelmia. Pahimpaan pulaan Avatar joutuu, kun hän yksin liikkuessaan joutuu suuremman hirviölauman hyökkäyksen kohteeksi, jolloin pikainen vetäytyminen on yleensä paikallaan. Tällöin pienikin apujoukko olisi joskus painonsa arvoinen kullassa. Onneksi taisteluita on melko vähän, ja niistäkin useimmat on mahdollista välttää ohi laukkaamalla.
Hirviöt on onnistuttu luomaan uskottaviksi, ja suuret vastustajat todella ovat suuria saaden pelaajan vilkuilemaan lähimpää pakotietä tosimielessä. Suurinkin peikko kuitenkin kaatuu kunnon varusteilla, eivätkä vastukset tunnukaan ylivoimaisen vaikeilta.
Magiakin on kokenut muutoksia. Paganissa taikurit ovat jakautuneet viiteen ryhmään. Jokaista elementaalititaania varten on oma ryhmänsä, minkä lisäksi viides ryhmä ottaa vaikutteita kaikista muista. Oppiakseen taikomaan Avatar joutuu hakeutumaan joko ryhmän oppipojaksi tai muuten suunnalle armeliaaksi henkilöksi.
Taikominen vaatii joko tietyn fokuksen tai taikakirjan sekä tarvittavat rehut tai symbolit. Tuttua taikakirjaa ei ole, ja rehuja tarvittaessa ne pirut täytyy vielä itse sekoittaa omassa pussissaan, eli pelaaja joutuu kantamaan selkä väärällään taikaesineitä ja etenkin miljoonaa eri laatua rehukasveja. Käärmesaarella Hopeasiemenestä saadun rehusormuksen jälkeen systeemi tuntuu suorastaan tuskalliselta.
Kadonneen avaimen arvoitus
Keskustelu maan muiden asukkaiden kanssa sujuu tutulla ja mukavasti toimivalla avainsanatekniikalla, ja nyt Avatar puhuu kokonaisia lauseita. Paperinukke-inventaariosysteemi on degeneroitunut, sillä sankari ei enää osaa pitää yllään mitään muuta panssariensa ja aseidensa lisäksi. Pienenä lohdutuksena sankarin tiedot näkyvät samassa ikkunassa, ja manan ja terveyden voi säätää pysyvästi näkyviin. Peliä helpottavat näppäinkomennotkin ovat poissa lähes kokonaan. Positiivisena uutuutena sankari kasvaa kokemuksessa tekemällä entisen opettajalla ravaamisen sijasta. Ongelmapuoli kärsii pelin yksinkertaistuneesta lähestymistavasta, jossa Avatar ei enää osaa edes tiirikoida lukkoa.
Vaikka maan pinnalla tapahtuva seikkailu onkin tutun kiehtovaa, tuntuu suurin osa pelistä tapahtuvan erilaisissa luolissa ja sokkeloissa. Sokkeloiden kartoittaminen sujuu hankalasti paperin kanssa tuhraten ja liian usein seikkailu kääntyy sen yhden tarvittavan avaimen metsästykseksi. Tämä olisi voitu välttää, jos ovet voisi hakata rikki tai tiirikoida, mutta kun ei niin ei.
Horjuen ja heiluen
Näkyvimmän uudistuksen on kokenut itse grafiikka, jossa kuvakulmaa on hieman laskettu ja peli muistuttaakin epäilyttävästi seikkailupeliä. Pagania on eniten mainostettu juuri grafiikalla, joka kieltämättä onkin todella näyttävää. Koko ruudun voimalla vierivä toiminta on piirretty kauniisti ja yksityiskohtiin on kiinnitetty runsaasti huomiota. Hahmotaide on sekin todella tyylikästä, ja animaatiot ansaitsevat kunniamaininnan. Avatar liikkuu ja kaatuilee todella uskottavasti, minkä lisäksi hirviörepertuaari on tuotu eloon ihailtavan mielikuvituksellisesti. Ja se pyörii edeltäjiään notkeammin.
Pelin ohjailu toimii tutulla ja tehokkaalla ikkunointisysteemillä, jossa kaikki tutkittava selkärepusta kirstuun aukeaan ruutuun omana ikkunanaan. Taustalla kaikuva musiikki on tyylikästä ja vaihtelee sopivin väliajoin. Efektejä Pagan viljelee runsaasti pahisten ulvonnoista ja kuolonkorinoista Avatarin asiaan kuuluviin askeliin. Puhepaketti lisää vielä äänet Guardianille sekä Titaaneille.
Loppumielikuva Ultima kasista on hieman ristiriitainen. Arkki-Ultimistina odotin sitä kuin karkkipäivää ja olenkin lähes tyytyväinen. Paganin parissa viihtyy aina pikkutunneille ja tekemistä riittää, mutta Origin tuntuu keskittyneen ehkä liikaa ulkoasuun pelimukavuuden kustannuksella. Pikkunatkutettavaa tuntuu riittävän, mutta mitä kauemmin Pagania pelaa sitä vähemmän virheet haittaavat ja lopulta seikkailu kiskaisee palaajan mukaansa.
Tapio Salminen
Yhteenveto: Muutamista puutteistaan huolimatta mukaansatempaava rooliseikkailu, joka saa unohtamaan nukkumisen ynnä muut sivuseikat.
90
