Kokonaan videoidut pelit eivät paljon huonosta vuokraelokuvasta poikkea, paitsi ettei niitä voi pikakelata. Urban Runner yrittää olla jotain muuta, mutta varsin heikolla menestyksellä.
Ruumis saunan lauteilla saattaa olla suomalaisille osa arkipäivää, mutta amerikkalaiselle tutkivalle reportterille Max Gardnerille se on erittäin epämukava yllätys. Varsinkin kun lauteilla makaavan rikollispomo Tony Marcosin piti toimittaa hänelle tärkeä filmirulla. Max katsoo parhaaksi kadota paikalta, mutta pian hänen perässään tuntuu olevan koko kaupunki, aina kieroista kytistä gangstereihin, ja kaikki haluavat Maxin hengiltä.
Toiminnan miehenä Max ei jää odottamaan kohtaloaan, vaan päättää hoitaa uhkaajansa ennen omaa tuhoaan. Huoh. Pakomatkansa varrella Max törmää saksalaiseen Addaan, joka tutki Tonyn rikoksia omaa väitöskirjaansa varten (yeah, right). Max kaappaa Addan mukaansa normaalilla Bond-tyylillä, eli shampanjalla ja lipevällä puheella, ja pari yhdistää voimansa rikollisten voittamiseksi. Tehtävä ei kuitenkaan ole helppo, sillä vastassa ei olekaan mikä tahansa nappulaliiga vaan Elite-niminen voimakas rikollisjärjestö. Ironista, koska yleensä juuri nappulat ovat Eliteitä. Kuinka ollakaan, Tony sattui olemaan yksi järjestön perustajajäsenistä.
Yhden nappulan ihme
Jos nimi Urban Runner kuulostaa vieraalta, saattaa pelin työnimi Lost in Town tuntua tutummalta. Pelihän oli (ja on) Sierran mukaan ensimmäinen todella interaktiivinen trilleri (siis elokuva), ja itse asiassa pelistä on vastuussa Sierraan sulautettu Coktel. Kieltämättä elokuvan välissä on mahdollista tehdä jotain, mutta jännityksestä en sitten enää puhuisi.
Pelaaja ohjailee vuoron perään Maxia ja Addaa yksinkertaisella hiirisysteemillä. Hiiren osoitin muuttuu sormeksi aina osuessaan jonkin esineen tai toiminnan kohdalle, jolloin pelaajan tarvitsee vain klikata hiiren vasenta nappia ja katsoa, mitä tapahtuu. Maailma on useinmiten kuvattu sankarin silmin, ja liikkuminen sujuu valmiiksi määrätyissä filminpätkissä.
Ruudun yläreunasta saa esiin inventaarion. Esineitä voi tiirailla myös tarkemmin, ja vaihteeksi toiminnosta on jotain hyötyäkin, sillä muutama ongelma liittyy esineiden tutkimiseen. Tavaroita voi myös yhdistää toisiinsa. Systeemi on yllättävän toimiva, vaikkakin esineiden kanssa pelleily on liian hankalaa.
Silloin harvoin kun pelaajan annetaan jotain sanoa, jutteleminen on tuttua monivalintaa. Enimmäkseen pelaaja kuitenkin on sivustakatsoja pelin pyörittäessä etukäteen määrättyä filminpätkää.
Logiikka, mikä logiikka?
Käyttöliittymä kyllä toimii, mutta ongelmien rakentelussa mennäänkin sitten metsään niin että rytisee. Koko seikkailun ajan pelaaja joutuu painimaan mitä ihmeellisimpien järjenvastaisten viritysten kanssa. On peliin eksynyt muutama onnistunutkin ongelma, mutta niitä on vain kovin vähän. Otetaanpa malliesimerkki niistä tyhmistä.
Heti alussa Max pakenee Tonyn murhanhimoista henkivartijaa jonkin hylätyn tehtaan kellariin. Jostain täysin tuntemattomasta syystä vartijalla on avaimet kellarin oveen, joten hän lukitsee oven ja jää odottamaan Maxin pakoyritystä. Kun Max sitten houkuttelee vartijan kellariin, näkee pelaaja, miten vartija päästyään kellariin lukitsee oven ja laittaa avaimet rintataskuunsa. Max kolkkaa vartijan ja tutkii miehen ruumiin saadakseen avaimet. Tyypin taskusta löytyykin ainoastaan kynsiviila. Maxin yrittäessä ulos ovesta kuuluu valitus, ettei hänellä ole avaimia. Niinpä Max etsiytyy syvemmällä kellarissa olevalle kiinni muuratulle oviaukolle ja hinkkaa kynsiviilalla yhden tiilen irti päästäkseen eteenpäin. Yksinkertaista ja loogista, eikö totta?
Sankari kuolee todella tiuhaan tahtiin, joten ankara tallentaminen on elinehto. Ärsyttävää latauskierrettä hillitsee mahdollisuus kokeilla mokaamansa kohtaa uudelleen.
Urban Runnerissa on vinkkiautomaatti, josta voi seikkailun aikana kysyä kaikkiaan kolme kysymystä, minkä jälkeen toiminto kytkeytyy pois päältä eikä uusia vinkkejä tipu. Se on hyvä, sillä muuten kiusaus koko pelin läpäisemiseen pelkkien vinkkien avulla saattaisi olla liian suuri. Nyt joutuu sentään käyttämään omiakin aivojaan selvitäkseen loppuun asti. Seikkailu ei ole vaikea, vaikka osalla ongelmista ei todellakaan ole mitään tekemistä loogisen ajattelun kanssa.
Töllö tietokoneessa
Ulkoisesti koko peli on pelkkää videonpätkää videon perään, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta pelaaminen tuntuu hälyyttävästi television katselulta. Ruudulla pyörivä kuva näyttää siedettävältä, tosin 256 värillä ei kovin messevältä, mutta jo 32 000 väriä saa kuvan paljon iloisemmaksi. 16 miljoonalla värillä video tökki pahasti ainakin meikäläisen Penassa.
Koska näyttelijöitä joutuu katselemaan koko ajan, olisi hienoa, jos he olisivat edes hyviä, mutta ainoastaan sankarin suoritus yltää edes siedettävälle tasolle. Tämäkin johtuu ehkä siitä, että Maxin esittäjän virneestä tulee mieleen Tim Rothin hymy ja joissakin kohtauksissa miehestä on saatu aivan Robert De Niron näköinen. Muut näyttelijät ovat todella surkeita: esimerkiksi jo aikaisemmin mainitsemani henkivartija karjuu eläimen lailla, ja yleensä pahikset eivät osaa kuin murista. Miksi heidän pitää aina olla tyhmiä ja karvaisia gorilloja?
Pelin äänet ovat kohtuullisen toimivia. Tehosteita on mukana riittävästi, mikä ei ole ihme, koska kaikki on pelkkää videota. Musiikkikin on aivan kuunneltavaa ja toimii sopivasti tunnelman vahvistajana, eikä ole ärsyttävää kuin muutamassa kohdassa.
Siedettävä kliseekokoelma
Urban Runner on päällisin puolin lajityyppinsä tyypillinen edustaja. Pelistä on jälleen kerran yritetty tehdä interaktiivinen elokuva, mutta kukaan ei ole muistanut palkata sen enempää kunnon käsikirjoittajia kuin näyttelijöitäkään.
Pelaamista mukana on hieman tavallista enemmän, mutta tämäkin puoli on onnistuttu torpedoimaan idioottimaisilla ongelmilla. Joko tehtävien suunnittelijat elävät täysin omissa maailmoissaan, tai he ovat yksinkertaisesti keränneet yhteen kaikki tv-sarjojen kliseet välittämättä lopputuloksesta.
Kaikesta huolimatta Urban Runner onnistuu olemaan parhaimpina hetkinään nautittava, mutta valitettavasti näitä valopilkkuja on eksynyt joukkoon turhan vähän. Nyt peli on keskinkertainen seikkailu, jonka pelaa läpi pahimmillaan parissa kolmessa päivässä.
70
