Tietokonepelien marssiessa kohti kirkkaampia ja kirkkaampia sfäärejä alkuaikojen vanhat klassikotkin saavat välillä uudet vaatteet. Riittääkö nostalgia?
Kauan sitten, kun kotimikro oli yhtä kuin C64 ja pelit halpoja, ilmestyi edesmenneeltä Hewsonilta klassikko nimeltä Uridium. Andrew Braybrook, pelin isä, ilmaisi jo 16-bittisten vasta aloittaessa maihinnousuaan halunsa kääntää peli Amigalle, mutta vuodet kuluivat eikä mitään tapahtunut. Nyt odotus on ohi, peli on valmis ja vanhana Uridium-fanina odotin suuria.
Uridium 2 on sivuttain ja hieman myös vertikaalisesti edestakaisin rullaava ampumapeli, jossa pistetään palasiksi planeettoja tuhoavia, metalleja syöviä ja valtavan kokoisia avaruusaluksia. Useiden kuvaruutujen levyisten ja usein ruutua korkeampien alusten pinta on täynnä tykkiasemia, korkeita esteitä, ohjusasemia ja muuta kuolettavaa.
Tutulta kuulostavan juonen mukaan ihmisten asuttamaan avaruuteen tunkeutuvat alukset on suunniteltu puolustautumaan massiivisia hyökkäyksiä vastaan, mutta yksi pieni Manta-hävittäjä voisi onnistua siinä missä isot eivät. Pelikaava on seuraava: Manta varppaa paikalle, tuhoaa pintamaalit ja laskeutuu aluksen pinnalle. Tämän jälkeen siirrytään alipeliin, jossa pilotti tuhoaa reaktorisydämen suojakentät ja itse suojauksen kohteen. Seuraavan ilotulituksen jälkeen matka käy seuraavalle alukselle, jossa sama kuvio toistuu.
Itse pääosio on hyvä. Grafiikka, vaikkakin hieman sekavaa, on synkeän kaunista katseltavaa ja pelattavuutta ei voisi paremmaksi hioa. Manta on saanut asepuolelle lisäpotkua, sillä siihen voi kerätä lisäaseistusta tusinasta vaihtoehdosta. Kaksinpeli löytyy ja tietokoneen voi laittaa ohjaamaan robottialusta, joka seuraa pelaajan Mantaa ja antaa lisää tulivoimaa. Tuhottavia maaleja on jättialusten pinnalla vähintään tuplasti aikaisempaan verrattuna, vaikkakin osan niistä saa tuhottua ainoastaan pommeilla. Uutuus nimeltä tutka on hyödyllinen, koska siitä erottuvat lähestyvien vihollishävittäjien lisäksi selvästi myös korkeat pinnanmuodot, joihin voi törmätä.
Alipeli puolestaan on itkettävän huono, mutta onneksi sen läpipelaamiseen ei kulu kovin kauaa. Ellei tämä osio olisi pakollinen, nousisi arvosana välittömästi muutamalla pisteellä.
Uridium 2:n äänet ovat Amigan pelimaailmassa erikoisia, sillä ne muistuttavat oudosti C64:n synteettisen kuuloisia soundeja. Alkumusiikki on mukavan vauhdikas, mutta pelin aikana soivat kappaleet ovat tavanomaista kunhan jotain kuuluu -poppia. Jos muistia on yli mega, peli tallentaa dataa ram-levylle, jolloin latailut vähenevät. AGA-koneiden onnelliset omistajat saavat graafisia lisäefektejä, lisänopeutta ja lisä-ääniä.
Vaikka Uridium 2:sta ei löydykään mitään suurta vikaa, ei samanlaista pelihimoa kuin aikoinaan päässyt syntymään. Ehkäpä syy oli pilotin eikä pelin, ken tietää. Kuitenkin, Uridium 2 on siinä määrin uskollinen alkuperäiselle etteivät originaali-Uridiumista pitäneet voi pettyä.
84
