Valopistoolilla toimivan ammuskelupelin kääntäminen PC:lle ja hiirellä toimivaksi kuulostaa kohtalaisen hölmöltä idealta. Eihän hiiren heiluttelu ole ollenkaan yhtä mielenkiintoista kuin pahisten sihtailu kunnon tussarilla.
Virtua Cop on alunperin Segan kuuluisimman AM2-tiimin klassikoksi noussut kolikkopeli. Sama porukka on vastuussa muun muassa Virtua Fightereista ja Daytona USA:sta ja heiltä on totuttu näkemään toinen toistaan pelattavampia ja teknisesti vallankumouksellisia toimintapelejä. Virtua Cop ei ole poikkeus.
Peli etenee aina samalla tavalla ja vastustajat tulevat aina samoista paikoista. Räiskijät eivät pitkälle pötki, sillä revolveri on ladattava uudestaan joka kuudennen laukauksen jälkeen. Lisävaikeutta tuovat aina väärään aikaan väärässä paikassa kädet heiluen säntäilevät siviilit, joita tietenkään ei saa ampua.
Pelkästään ampuma-aseilla taistelevien roistojen lisäksi maastossa piilottelee aika ajoin kranaattien heittelijöitä, joiden kanssa tulee kiire, kuten myös aivan silmien eteen pölähtävien lähitaistelijoiden. Ympäristö reagoi osumiin räjähdyksin ja rikkoutuvin lasein, saattaapa seasta paljastua esimerkiksi haulikko, rynnäkkökivääri taikka Uzi. Parempien aseiden kanssa ei parane villiintyä, sillä yksi osuma pelaajaan vie paremman aseen pois.
Näitähän on nähty, joten mikä selittää Virtua Copin suosion? Aikaisemmin valopistoolipelit olivat useimmiten valmiiksi kuvattua videomoskaa, jossa viholliset reagoivat osumiin aina samalla tavalla. Pelaaja pääsi vaikuttamaan pelin tapahtumiin hyvin rajallisesti ja syystäkin koko laji oli pohjamudissa.
Tarantinon malliin
Virtua Copin hauskuus piilee polygoniukoissa, joihin on kartoitettu eri osumakohtia. Jos ammut jalkaan, nitkahtaa pahikselta jalat alta. Vatsaan osuessa lyyhistyy pahis kaksinkerroin ja nappi otsaan heittää pahiksen rajusti taaksepäin. Tarkka osuma asekäteen sinkoaa aseen kädestä ja palkitsee pelaajan bonuspisteillä. Mallisuorituksessa siis ammutaan ensin jalat alta, sitten ase kädestä ja lopuksi ommellaan nappi otsalohkoon.
Koska pelimaailma on tehty polygoneista, zoomaa systeemi kuvan hienosti lähelle vihollista. Esimerkiksi ammut aivan nenän edessä kirvestä heiluttavan terroristin, jonka jälkeen kamera lähtee liikkumaan nopeasti kauempana olevan talon ikkunasta konepistoolia heiluttavaa roistoa kohti. Nopeat kamera-ajot saavat toiminnan näyttämään jännällä tavalla elokuvamaiselta.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Virtua Cop on intensiivisen hauskaa niin kauan, kunnes kolme tasoa on ammuttu läpi. Jokainen taso päättyy perinteiseen loppupahikseen, joiden aseet ovat rajusti tehokkaampia ja joihin saa pumpata urakalla luoteja ennen kuin kuolevat.
Vain pyssy puuttuu
Teknisesti Virtua Cop on laatutyötä. Grafiikkaoptioita on riittävästi, jotta pelin saa pyörimään tarvittavan sulavasti hitaammallakin Pentiumilla. Parhaalla tarkkuudella Virtua Cop on jopa alkuperäistä kolikkopeliä komeampi ilmestys. Testikoneella piti tyytyä VGA-tarkkuuteen, muttta silläkin peli näytti kauniilta ja liikkui mukavan sulavasti. Äänet ovat minimaalisia, mutta aiheeseen sopivan napakoita, ja ampuminen kuulostaa sopivan jämerältä.
Virtua Cop on tarkka käännös kolikkopelistä, jolta on vedetty matto alta poistamalla se varsinainen asia, johon koko pelin viehätys perustuu. Vaikka hiirellä ampuminen on hetken hauskaa, niin se on turhan helppoa, eikä lähellekään yhtä tyydyttävää kuin valopistoolilla tähtäily. Sega pakkaa Virtua Copin Saturn-version mukaan pistoolin, joten miksei samaa voitu tehdä PC:lle?
Tällaisenaan Virtua Cop on hetken aikaa hilpeää ajanvietettä, muttei nouse samanlaiseksi klassikoksi kuin kolikko- ja konsoliversiot. Kannattaa ehdottomasti imuroida Virtua Copin pelattava demo, ennen kuin heittää rahaa mahdollisesti erittäin lyhyeen hupiin.
82
