Kumpi on parempi: persoonallinen skenaario ja taattu perusturvallinen pelattavuus vaiko vanha tuttu "minä vastaan paha maailma" -taustatarina uusilla peli-ideoilla kuorrutettuna?
Virtuoson idea on mielenkiintoinen. Olet supersuosittu rocktähti, jota fanit ainiaan piirittävät. Rahaa on kuin roskaa, mutta vapaus löytyy lukitusta hotellihuoneesta. Musiikki on elämänsisältösi, toisaalta olet myös sen vanki. Hotellihuoneen nurkassa nököttävä aparaatti on pelastuksesi. Valot pois, koneesen kytketty kypärä päähän ja kuulokkeet korviin. Virtuaalimatka Marsiin ja muihin eksoottisiin paikkoihin täyttää tajuntasi.
Seikkailu on onnistuttu suodattamaan 3D-perusräiskinnäksi a la Doom. Mahdollisuus virkeään ja ennen kaikkea erikoiseen pelielämykseen olisi ollut olemassa. Rocktähden Marsin mellastuksen olisi voinut kuvitella olevan muutakin kuin muukalaismömmöjen teurastusta.
Vielä viime keväänä pelintekijät vaahtosivat Virtuoson mullistavan käsityksemme siitä, miten pelejä pelataan. Siitä piti tuleman maailman ensimmäinen 3D-tasohyppely, jossa alati liikkuva pelitilanteisiin reagoiva kamera seuraisi neuroottisen rocktähden harhailua pitkin virtuaalimaisemia. Pääosaan oli suunnitteilla ihka oikea rocktähti, jonka nimeä ei haluttu vielä julkistaa. Musiikista vastaisi jokin suuri ja mahtava rokkiakti.
Persoonallisia peli-ideoita saa Virtuososta kuitenkin etsiä kynsin, hampain ja ilotikuin. Pääosassa on tuntematon suuruus eli ohjelmoijan isoveli, serkku tahi kaveri. Musiikki on demoasteelle päässeen, joskin lupaavan, aloittelevan bändin kohkaamista.
Kerros kerrokselta virtuaalimaisemia puhdistetaan epätoivottavasta aineksesta. Yhteensä vaiheita on 25 ja ne on jaettu kolmeen kokonaisuuteen: Marsiin, Vedenalaiseen maailmaan ja Kummitustaloon. Käytävillä lojuvat sydämet ja terveyslaatat toimivat ensiapuna. Aseita on kolme erilaista, ja niiden tehoa voi parantaa keräämällä saman aseikonin useamman kerran peräkkäin. Näistä vain laser on edes etäisellä tavalla tyydyttävä. Kartan ja tutkan löydyttyä eteneminen luonnollisesti helpottuu.
Pelitilanteen tallentaminen on mahdollista ainoastaan jokaisen kerroksen jälkeen, mikä tekee käytävillä harhailun varovaiseksi mutta kieltämättä jännäksi. Sujuvampaa olisi kuitenkin merkitä eteneminen muistiin aina halutessaan.
Kentät ovat rakenteeltaan yksioikoisia ja suoraviivaisia. Portaita sun muita hienouksia ei löydy. Päämääränä on löytää avain ja seuraavaan vaiheeseen vievä ovi. Pelaajan ohjastama rokkitähti mesoo ruudulla näkyvyyttä häiritsemässä, mutta tulitusnäppäimen painalluksesta onneksi kumartuu pois edestä.
Lopullinen tunnelmanturmelija on rujo grafiikka. Seinäpaneelit ovat suttuisen näköisiä, rumasti väritettyjä kamaluuksia. Vedenalaisen vaiheen akvaariot ovat sentään hauska yksityiskohta. Näkyvyys syvyyssuunnassa on rajattua: usein on ammuttava sokkona pimeyteen, jolloin tyhjyydestä esiin sinkoutuvat droidinpalaset kertovat onnistuneesta osumasta.
Vieritys on hitaampaa ja huomattavasti nykivämpää kuin esimerkiksi Doomissa. Peliruudun kokoa ei voi muuttaa pienemmäksi, mikä on puute. Eteneminen olisi tällöin saatu sujuvammaksi. Ääniefektit ovat ponnettomia, mutta onneksi CD:ltä tulviva remellys korvaa paljon. Thai Dyed Suicide ei ole suuren suuri bändi, mutta aloittelevaksi brittiyhtyeeksi ponnekas, miehekäs. Lisäksi biisit sopivat hyvin peliin, jopa sanoituksia myöten.
3D-räiskintä on parhaimmillaan upea elämys, selkäpiitä pahasti jyrsivä koettelemus. Virtuoso on rokkitähden leppoisaa lomalyllertelyä. Vaikeustasoa lisäämälläkään meininki ei parane, virtuaaliviikatemies vain vierailee taajemmin pelinautintoa nakertamassa.
Kilpailu 3D-räiskinnän herruudesta on armottoman kova. Virtuoso jää tässä taistelussa rupukastiin. Lukuisat shareware-versiot päihittävät tämän kaupallisen viritelmän mennen tullen.
68
