Nykybarbaarin päivä lähtee käyntiin kickstartilla ja tukeva annoksella retroa.
Volgarr the Viking ja Tiny Barbarian DX ovat kumpikin uusretroja pikselimätkintöloikkia, joissa vaikeustaso on alusta asti korkealla. Molemmat kertovat miehisistä miehistä, jotka pikselilihakset kimaltaen ja hiukset ylväänä liehuen käyvät rumien hirviöiden kimppuun, aseinaan vain miekka ja keihäs. Kaksikko on täydellinen esimerkki siitä, kuinka niin samoista lähtökohdista voi tulla kaksi niin erilaista peliä.
Toisesta pidän kovin, toisesta vähän vähemmän. Kumpi on Groo ja kumpi Conan?
Kuinka Volgarria menoa!
Volgarr on julma, Volgarr on väkivaltainen. Volgarr lyö kovaa ja ilman tunnontuskia. Volgarr ei anna armoa vaikka kuinka ruikuttaisit. En muuten puhu päähahmosta vaan itse pelistä: Volgarr ajaa pelaajia edellään ja heidän naisensa näkevät niiden itkevän.
Volgarr the Viking näyttää Segan mätkintäklassikolta Golden Axe, mutta pelattavuudeltaan se on lähes yksi yhteen Capcomin supervaikean Ghosts ’n Goblinsin kanssa. Volgarr kuolee yhdestä osumasta, ellei onnistu keräämään parempia varusteita.
Vaikka päivitysasteita on neljä (kilpi, taikakilpi, kypärä ja tulimiekka) ei täyteenkään pimpattu viikinki kestä kuin kolme osumaa. Ensin lähtee kypärä päästä ja tuli miekasta, sitten kilpi kädestä ja lopulta henki keuhkoista. Kun vihollisten liikeradat ovat ennalta-arvaamattomia ja Volgarrin taivallus hidasta, on kuoleminen helppoa.
Miekan lisäksi Volgarrilla on heittoaseenaan kätevät keihäät, joilla voi rakentaa myös jalansijoja pystysuorille seinille. Muita aseita ei ole eikä tule, joten yksinkertaisilla toimintamahdollisuuksilla pitää selvitä monimutkaisista vihollisten ja pirullisten ansojen yhdistelmistä.
Periaatteessa pidän Volgarr the Vikingin brutaalin vaikeasta luonteesta. Eteneminen vaatii harjoittelua ja kenttien opettelua, aluksi tulee turpaan niin että itkettää. Jokainen edetty metri on saavutus, kentän läpäisy pieni voitto itsessään. Siitä minä pidän!
Mutta en lainkaan pidä siitä, että Volgarr kitsastelee tarkistuspisteiden välillä. Kuolema heittää viikinkireppanan suoraan kentän alkuun, ja koska kentät ovat pitkiä, turhaa samojen alueiden koluamista on liikaa. Kun kuolee kymmenennen kerran yrittäessään palata pomon luokse, on turhautuminen liian tuttu kumppani.
Järkevämmillä tarkistuspisteillä Volgarr iskisi ihan eri tavalla, nyt siinä on aivan liikaa toistoa.
Pieni ja pippurinen
Tiny Barbarian DX:n pikkubarbaarilla on isot lihakset ja paljon munaa. Heti alkuruudussa matsataan loputonta vihollisarmadaa vastaan, ja ykkösepisodi alkaa kohtauksella, jossa puuhun sidottu pikkubarbaari pelastuu syömällä paikalle tulleen korppikotkan saaden siitä tarpeeksi voimaa kahleiden katkaisuun. Pikkubarbaari noudattaa Conanin kolmea ohjesääntöä pilkulleen, ja loppuseikkailulta odottaa paljon.
Paljon pikkubarbaari tarjoaakin, sen tunnin aikana, jonka ykkösepisodin The Serpent Lord läpäisyyn kuluu. Vasta se on ulkona neljänä episodina julkaistavasta Tiny Barbarian DX:stä. Yhdellä hinnalla saa koko setin, eli kun ostaa nyt, tukee myös loppujen kolmen osan valmistusta.
Jos Volgarrin ykkösvaikutteet ammennettiin Golden Axesta ja Ghosts ’n Goblinsista, ovat Tiny Barbarianin innoittajat Castlevania ja Rygar. Meno on aurinkoista, soljuvaa ja reilun rempseätä. Barbaari liikkuu sulavammin kuin Volgarr, mutta tappaa yhtä tehokkaasti, vaikka on alle puolet viikingin koosta. Yhtä turhauttavan vaikea Tiny Barbarian ei ole, kiitos etenkin paljon anteeksiantavampien checkpointtien, mutta kuolema korjaa satoaan myös barbaarimaassa.
Kun menevä toiminta, ihanan retro ulosanti ja mainio chiptune-soundtrack lyödään yhteen, en voi kiistää Tiny Barbarianin tenhoa. Pikku barbaarin ainoa heikkous on lyhyys, mutta jos loput kolme episodia ovat yhtä laadukkaita, värittäkää minut vakuuttuneeksi. Siihen asti pisteisiin vaikuttaa pelin tämänhetkinen lyhyys.
Arvosteltu: PC
Crazy Viking Studios/Michael Sterns
Versio: Myynti
Moninpeli: Ei
Ikäraja: Ei määritelty
Volgarr the Viking: 77 pistettä
Tiny Barbarian DX: 84 pistettä
84
