Vuoden peli 2014
Yhden totuuden kansa
Kansa on puhunut, sama peli on palkittava uudestaan!
Vuoden peli -äänestyksiä on järjestetty Pelit-lehden historian alkuhämäristä asti, joten kyse on jo 20-vuotisesta instituutiosta. Toisin kuin alkuperäisissä postikorttiäänestyksissä, nykyään vuoden pelit valitaan netissä ja kahden äänestyskierroksen järjestelmällä.
Ratkaisevalle toiselle kierrokselle pääsevät kunkin kategorian eniten ääniä saaneet pelit. Tänä vuonna kategorioita oli neljä: vuoden PC-peli, uuden sukupolven konsolipeli, edellissukupolven konsolipeli ja paras kotimainen. Joulukuun puolivälistä tammikuun puoliväliin kestäneessä äänestyksessä annettiin yhteensä [6 459 + 668] ääntä.
Rikoseepos Grand Theft Auto V oli vuosi sitten lukijaäänestyksen kakkonen ja toimituksen valinta vuoden peliksi. Vähäisempi peli olisi jo tuon tuloksen perusteella jäänyt lepäämään laakereilleen, mutta ei Getari, joka lähti välittömästi hakemaan revanssia PlayStation 4- ja Xbox One -uudelleenjulkaisuillaan.
Revanssin se myös sai. Uuden sukupolven Grand Theft Auto V oli yli sadan äänen voittomarginaalillaan lukijoiden ylivoimainen valinta vuoden parhaaksi next-gen-konsolipeliksi. Varsinaisessa vuoden peli -äänestyksessä Getarin ylivoima hiipui, mutta äänisaalis riitti silti kolmen kovan roolipelin selättämiseen. Pahinta on, että kun pc-versio julkaistaan maaliskuussa 2015, Getarilla on teoreettinen mahdollisuus hattutemppuun.
Vaikka lopullinen voitto jäi Dragon Age: Inquisitionin, Dark Souls II:n ja Legend of Grimrock II:n ulottumattomiin, vuosi 2014 oli kiistatta roolipelien vuosi. Ratkaisevan toisen äänestyskierroksen kymmenestä eniten ääniä saaneesta pelistä peräti seitsemän on luokiteltavissa jonkin sortin roolipeleiksi. Ensimmäisellä äänestyskierroksella Legend of Grimrock II valittiin sekä vuoden pc-peliksi että vuoden parhaaksi kotimaiseksi, Dark Souls II vuoden last-gen-konsolipeliksi ja Dragon Age: Inquisition keräsi muuten vain niin paljon ääniä, että sitä voi pitää epävirallisesti vuoden monialustapelinä.
Vuoden pelit vuosimallia 2014 eivät olleet pelkästään Grand Theft Auton ja roolipelien voittojuhlaa, sillä äänestys ei jäänyt vaille yllätyksiä. Uuden sukupolven yllättäjä oli Wii U, joka vyörytti kategorian kärkikymmenikköä peräti kolmella yksinoikeuspelillään. Edellissukupolven puolella epäkonventionaalisten pelien valonpilkahdus oli kymmenenneksi äänestetty juoksuhautatarina Valiant Hearts.
Finaalikierroksen asetelmat vaikuttivat etukäteen niin lukkoon lyödyiltä, että toimitus saattoi vain seurata huuli pyöreänä kotimaisen Pako-pelin rakettimaista loppukiihdytystä. Pako oli vähällä heilahtaa jopa Legend of Grimrock II:sta ohitse, mikä olisi ollut kaikkien aikojen yllätyskäänne vuoden pelien historiassa. Ensimmäisellä kierroksellahan Legend of Grimrock II hallitsi Suomi-kategoriaa täysin suvereenisti, keräten Pakoon verrattuna melkein kymmenkertaisen äänisaaliin.
Yllätys ei sen sijaan ollut se, että Telltalen tarinavetoiset seikkailupelit pärjäsivät tänäkin vuonna erinomaisesti, Wolf Among Usin ollessa vuoden viidenneksi kovin ääniharava, kun tarkastellaan kaikkien kategorioiden yhteenlaskettuja ääniä.
Tuomas Honkala
Vuoden peli 2014
- Grand Theft Auto V 77 12 %
- Dragon Age: Inquisition 66 10 %
- Dark Souls II 62 9 %
- Legend of Grimrock 2 45 7 %
- Pako 40 6 %
- South Park: The Stick of Truth 39 6 %
- Divinity: Original Sin 35 5 %
- Middle-earth: Shadow of Mordor 30 4 %
- Hearthstone 28 4 %
- Wasteland 2 27 4 %
Vuoden pc-peli 2014
- Legend of Grimrock II 158 13 %
- Dragon Age: Inquisition 130 11 %
- Wasteland 2 123 10 %
- The Wolf Among Us 117 10 %
- Dark Souls II 110 9 %
- Divinity: Original Sin 108 9 %
- South Park: The Stick of Truth 106 9 %
- Far Cry 4 91 8 %
- Diablo III: Reaper of Souls 75 6 %
- The Walking Dead: Season Two 74 6 %
Vuoden uuden sukupolven konsolipeli 2014
- Grand Theft Auto V 253 21 %
- Dragon Age: Inquisition 143 12 %
- The Last of Us Remastered 108 9 %
- Bayonetta 2 89 7 %
- Middle-earth: Shadow of Mordor 85 7 %
- Mario Kart 8 74 6 %
- Super Smash Bros for Wii U 70 6 %
- Far Cry 4 68 6 %
- Alien: Isolation 59 5 %
- Destiny 56 5 %
Vuoden edellissukupolven konsolipeli 2014
- Dark Souls II 200 17 %
- South Park: The Stick of Truth 165 14 %
- The Wolf Among Us 120 10 %
- The Walking Dead: Season Two 119 10 %
- Dragon Age: Inquisition 81 7 %
- Far Cry 4 59 5 %
- Alien: Isolation 57 5 %
- Super Smash Bros. 3DS 46 4 %
- Middle-earth: Shadow of Mordor 43 4 %
Valiant Hearts 43 4 %
Vuoden suomalainen peli 2014
- Legend of Grimrock II 404 34 %
- Trials Fusion 134 11 %
- Angry Birds Epic 69 6 %
- The Swapper 55 5 %
- Boom Beach 44 4 %
- Pako 43 4 %
- Outland 40 3 %
- Wreckfest 39 3 %
- Interplanetary 28 2 %
- Trials Frontier 28 2 %
Vuoden peli 2014
Vuoden uuden sukupolven konsolipeli 2014
Grand Theft Auto V – kuninkaan paluu
Hetkinen, eikös tämä juttu kirjoitettu jo viime vuonna?
Lienee merkki erityisen huonosta pelivuodesta 2014 tai poikkeuksellisen hyvistä peleistä, että omissa kirjoissani vuoden 2014 kaksi parasta peliä ovat samat kuin vuoden 2013. Tai vähän molemmista.
Levolle laskettavan konsolisukupolven joutsenlaulut Last of Us ja Grand Theft Auto V ovat nimittäin kiistatta poikkeuksellisia mestariteoksia, jotka määrittelevät lajityyppiänsä ja pelialan yleistä suuntaa vielä vuosien ajan. Tällaisten timanttien päivittämiselle ei voi kuin taputtaa.
Silti ei voi kuin surkutella sitä, että en aidosti keksi yhtäkään uutta julkaisua, joka olisi vuonna 2014 päässyt edes lähelle samaa tasoa. Uusi sukupolvi ei toistaiseksi ole tarjonnut uutta sisältöä.
Paras on paras
Mikä sitten tekee vitos-Getarista pelin, joka ansaitsee palkinnon kaksi kertaa? No, GTAV ei ole vain paras koskaan tehty Grand Theft Auto, se on paras koskaan tehty hiekkalaatikkotoiminta, joka yhdistää suvereenisti kaikki rikosleffojen ystävien fantasiat yhdeksi virtuaaliseksi leikkikentäksi.
Los Santosin kaupunki ja sitä ympäröivä osavaltio pursuaa seikkailua ja toimintaa useamman pelin tarpeiksi. Rockstarin peleistä GTAV:n kokonaisvaltaiselle loistolle vetää vertoja vain Red Dead Redemption, joka samaan tapaan yhdisti lännenelokuvien eri aihepiirit yhdeksi seikkailuksi.
GTAV loistaa ylitse edeltäjiensä erityisesti tehtävissä. Aikaisemmissa getareissa oli kussakin omat mieleenpainuvat huippunsa, mutta niiden välistä peliaikaa oli aina täytetty aikaavievällä ja itseääntoistavalla fillerillä.
Vitos-getarissa sen sijaan ei ole pakollisten juonitehtävien joukossa yhtäkään turhaa pakkopullahommaa. Joka tehtävällä on tarjota uutta mekaniikkaa, vetävää juonenkuljetusta tai hyvin suunniteltua toimintaa, ja usein kaikkia kolmea.
Kolmen kopla
Upeimpia tehtäviä ovat luonnollisesti monimutkaiset ja pitkään valmisteltavat ryöstökeikat, joissa käytetään hyväksi kaikkien kolmen eri hahmon erikoistaitoja ryöstöissä. Heist-keikkoja ei ole pelissä kovin montaa, mutta jokainen niistä vetää toteutukseltaan vertoja vähäisempien toimintapelien loppuhuipennuksille.
Jos GTAV:stä pitäisi jotain heikkoutta kaivamalla kaivaa, se olisi kenties pelin juonen punaisen langan harhailu. Koska pelissä on useampi pelattava päähenkilö, tarina hajoaa pakostikin hieman käsiin pelin hyppelehtiessä kolmen miehen risteilevien rikospolkujen välillä.
Kolmella päähenkilöllä on kuitenkin kiistattomat etunsa, jotka hyvittävät pääjuonen höttöisyyttä. Kartanoelämän pulskistama entinen pankkiryöstäjä Michael, slummien kasvatti Franklin ja aavikon punaniskafriikki Trevor ovat täysin erilaisia hahmoja, joiden tuomat näkökulmat rikastuttavat Los Santosin maailmaa entisestään. Kirkkain kruunu kuuluu tietenkin Trevorille, rakastettavalle sosiopaatille, jonka hulvattomia kommelluksia ei kyllästy seuraamaan.
Uutta kulmaa
GTAV:n uusversio tarjoaa kolmen päähenkilön lisäksi vielä neljännenkin näkökulman, nimittäin silmien kautta kuvatun FPS-tilan. Uuden pelitilan toteutus on vaikuttava, sillä Rockstar on muun muassa luonut yksilöllisen ohjaamon jokaiselle autotyypille ja hionut pelin muutenkin toimimaan FPS:n lailla.
Konsolilla päänvaivaa aiheuttaa kuitenkin FPS-tilan ahdas näkökenttä. Lisäksi silmistä kuvattu peli kärsii myös jonkin verran siitä, että GTAV:n uusversio konsolilla pyörii 30 fps:n ruudunpäivitysnopeudella. Sulavammasta 60 ruudun nopeudesta on FPS:ssä aina hyötyä, mutta sitä saadaan kai odottaa vuoden alussa julkaistavaan herrarodun versioon.
GTA V oli ensimmäinen ja toivottavasti myös viimeinen peli, jonka olen ostanut kaksi kertaa täysihintaisena, mutta ostostani en ole katunut. Tällaista teosta ei läheskään joka vuosi nähdä, joten mitäs valittamista siinä on, jos tämä nähdään kahtena vuotena. Kunhan vaan uudelleenlämmittelystä ei nyt tule myös tämän vuoden vallitseva trendi.
Lassi Lapintie
Kansa pelasi, lukijat kertovat:
"Loistava tarina, joka muuttaa muotoaan mahtavasti pelattavan päähahmon vaihtuessa! Plussaa myös siitä, että grafiikat näyttivät seuraavalta sukupolvelta jo vanhoilla konsoleilla ja suurin osa aikaisempien Getareiden häiritsevistä ongelmista oli korjattu uusimpaan versioon!"
– Heikki Honkanen
"Loistava atmosfääri, uskomattomasti tekemistä, mahtavat tehtävät sekä GTA:lle tyypilliseen tapaan käsittämättömän hyvin kirjoitetut hahmot. Kokeilu kannatti, kolme päähahmoa ja heidän tarinansa toimivat uskomattoman hyvin. Ei pahaa sanaa tästä pelistä, paitsi heisteja olisi voinut olla enemmän."
– Timo Haapaniemi
"GTA V on se peli joka muut pelit haluaisi olla."
– Mikko Eskoniemi
Vuoden PC-peli 2014
Vuoden Suomi-peli 2014
Vuoden peli, toimituksen valinta 2014
Legend of Grimrock II – Kova kuin synkkivi
Joskus vanhat ideat ovat parhaita.
Ruuturoolipeli Legend of Grimrock iski keväällä 2012 täysin puskista vuoden parhaiden pelien joukkoon. Mainio taistelu, aivonystyröitä kutkuttavat pulmat ja sulava pelattavuus nostivat Almost Humanin suomalaisten pelintekijöiden A-luokkaan. Odotin jatko-osaa pelonsekaisin tuntein, sillä erinomaisesta on hankala parantaa.
Toisinaan salama iskee kahdesti samaan paikkaan. Vaikka kakkos-Grimrock rakentuu tuttujen pohjapalojen päälle, roolipeli tuntuu edelleen tuoreelta. Mikä parasta, Almost Humanin mestariteos haastaa pelaajan tosissaan. Kun olin taistellut tieni läpi Nexin saaren hirviöiden, arvoitusten ja ansojen, oloni oli kuin voittajalla.
Jatko-osassa seikkailijat kömpivät ulos maanalaisista luolastoista. Muutos on tervetullut, sillä monipuolisemmat ympäristöt piristävät peliä. Sankarinelikko vaeltaa metsissä, seuraa jokea, kiertelee suoaluetta ja harhailee rannoilla. Nex on nätti paikka, ja hyvän automaattikartan takia siellä on lähes mahdotonta eksyä. Karttaan voi tehdä omia muistiinpanojaan, mutta puristit seikkailevat tietysti old school -hengessä ruutupaperivihkon kera.
Pelattavuuden avainsana on sujuvuus. Tosiaikainen taistelu saattaa kuulostaa kirosanalta, käytännössä Grimrockin kamppailut on kuitenkin toteutettu hienosti. Hyökkäykset naksutellaan perille hiiren vasemmalla korvalla, liikkuminen tapahtuu ruutu kerrallaan näppäimistöllä. Taikominen vaatii taitoa ja ennakointia, sillä tulipallo lentää vasta sitten, kun taian riimun on piirtänyt onnistuneesti. Fiksu tekoäly pitää huolen siitä, että Elminsterin elämä ei ole liian helppoa.
Grimrock II on tasapainoinen kokonaisuus. Hahmojaan voi kehittää monipuolisesti eri suuntiin, mutta numeroiden kanssa taiteilu ei nouse koskaan liian suureen rooliin. Ja vaikka pääpaino on muissa asioissa, roolipeliin on kirjoitettu tällä kertaa myös ihan oikea juoni. Vaikeusaste on juuri kohdallaan: taistelut nostavat pienen hien pintaan, pahimmat pulmat sen sijaan meinaavat poksauttaa verisuonen päästä.
Grimrock on kuin Pandoran lipas, jonka sisään on kätketty satoja Rubikin kuutioita. Salanappien ja piilohuoneiden löytäminen, fysiikkaan perustuvat pulmat ja avainyhdistelmien ratkaiseminen ovat vasta alkua, loppupuolen puzzlet saavat pään kivistämään. Avoimen maailman ansiosta yhden pulman kanssa ei kuitenkaan tarvitse tuskailla loputtomiin. Aktiivisen pähkäilyn sijaan pulmat ratkeavatkin yleensä silloin, kun ei ole ruudun ääressä. Tämä jos mikä on hyvän puzzle-suunnittelun merkki.
Almost Human pudottaa keskelle armotonta maailmaa, jossa on opittava selviytymään omillaan. Kukaan ei tuupi selästä oikeaan suuntaan tai kuiskuta korvaan ohjeita. Kuolemanpelko on jatkuvasti läsnä ja olo haavoittuvainen – Nexin koettelemuksista haluaa vain selviytyä hengissä. Legend of Grimrock II koettelee kärsivällisyyttä, piinaa harmaita aivosoluja ja vaatii pitkäjänteisyyttä. Vastapainoksi se tarjoaa oivaltamisen iloa, vastoinkäymisten voittamisen riemua ja tyytyväisyyden tunteita.
Almost Humanin roolipeli tihkuu salaperäistä tunnelmaa, kietoo seikkailijan pauloihinsa ja nostattaa tunteiden myrskyn. Minulle Synkkäkiven legenda oli vuoden 2014 sykähdyttävin pelikokemus.
Markus Lukkarinen
Kansa pelasi, lukijat kertovat:
"Legend of Grimrock 2: Aivan nappi suoritus! Kaunis ja haastava... Todellinen loppu ehkä liiankin hankala. Harmillisesti tällaista ei saa tarpeeksi usein, mutta parempi ehkä niin: ideat pysyvät tuoreena." – Tomi Nummelin
"Almost Human loi Grimrockin jatko-osassa suuremman, paremman ja toimivamman kokemuksen unohtamatta sitä, mikä teki Grimrockista niin toimivan kun se oli. Luolaeditori on myös hyvä lisä jota ei nykypeleissä valitettavasti juuri näy."
– Mikko Sauna-aho
"Legend of Grimrock II saa vanhojen Dungeon Master -partojen huulet virneeseen.
Loistava vanha peli-idea modernisoitu erittäin hienosti."
– Toni Merikanto
Vuoden edellissukupolven konsolipeli 2014
Dark Souls II – Niin kaunis on kuolema
On vain yksi pelisarja, joka tekee kuolemisesta taidetta.
Dark Soulsit ovat armottomia, mutta pohjimmiltaan reiluja, vaikka Pursuer ensin tuntuukin voittamattomalta vastukselta.
Kun Dark Souls otti Demon's Soulsin pelikaavan ja hioi sen huippuunsa lisäämällä upean yhtenäisen maailman ja taustatarinan, joka jaksaa kiinnostaa pelaajia tähän päivään asti, tyytyi Dark Souls II vain parantamaan muutamia ensimmäisen pelin ominaisuuksia.
Se ei ole kuitenkaan hullumpi juttu, sillä Dark Souls II seisoo tukevasti omilla jaloillaan. Synkkä, ahdistava ja välillä jopa pelottava maailma on omiaan vaaralliselle seikkailulle, jossa kuolema ihan oikeasti voi odottaa minkä tahansa nurkan takana.
Tissiposket tykkäävät valittaa, että voi nyyh, voi ääh, Darkkiksissa ei ole checkpointteja ja pikatallennuksia! Ei ole, eikä pidäkään olla! Kuoleminen pelimekaniikan osana toimii vain, jos kuolemalla on merkitystä. Tunnen kuinka sydän hakkaa tietään henkitorveen ja puristan padia entistä kovempaa kun tiedän, että jos tuo Pursuerin miekan heilautus osuu, joudun palaamaan takaisin nuotiolle. Ja sielusaaliskin vielä jää tähän, ellen uskalla tulla uhoamaan toistamiseen.
Jos kuolemalla ei olisi merkitystä, jos siitä ei rangaistaisi mitenkään, väitän, ettei Souls-sarja toimisi läheskään niin hyvin kuin nyt. Joskus pitkä paluumatka ja kuolemasta rankaiseminen johtaa turhautumiseen, mutta se myös opettaa varautumaan kuolemiseen normirentoa sunnuntaipelaamista paremmin. Kun seinä nousee Pursuerissa vastaan, voi joko peruspelimäisesti hakata siihen päätään, tai vaihtoehtoisesti ja nykypelisuunnittelun vastaisesti käyttää sitä. Aina on muita reittejä tutkittavana, eri aseita ja taktiikoita kokeiltavana.
Dark Souls II on monipuolinen haasteiden leikkikenttä, jonka unenomaiset, surumieliset maisemat luovat hienon kontrastin taistelun brutaaliudelle. Jokainen voitettu pomo on kuin läpäisisi tavallisen burgeripelin, itse pelin läpäisy juhlan paikka. Eikä sitä yhteen läpäisyyn voi jättää.
Haaste ei olisi erinomaisen pelin edellytys yksinään, mutta loistavan taistelusysteemin ansiosta pelaaminen on puhdasta iloa. Kaikelle erilaisia lyöntejä, väistöjä torjumisia, vastahyökkäyksiä, taikomisia, jousiampumisia ja pakoon juoksuja myöten on omat käyttötarkoituksensa ja -paikkansa. Koska hahmostaan voi rakentaa juuri niihin asioihin erikoistuvan mihin itse haluaa, muuttuu taistelutkin hyvin erilaisiksi riippuen siitä millaisia varusteita päällään kantaa.
Vallankumouksellinen yksin- ja moninpelin yhdistelmä tekee jokaisen pelikokemuksesta uniikin. Toiset nappaavat nettipiuhan irti ja seikkailevat yksinään, joku juustoilee jokaisen pomon kavereiden kanssa, kolmas tunkee toisten peliin kiusaamaan.
Tämän hetken kiinnostavin pelifantasiamaailma yhdistettynä kaikkien aikojen parhaaseen taistelusysteemiin, tiukaan haasteeseen ja mainioon moninpeliin on onnistunut soppa, että en välitä, vaikkei kakkosdarkkis edes yritä muuttaa edeltäjänsä kaavaa. Päinvastoin, vaikka Dark Soulsin isä on siirtynyt puuhaamaan Bloodbornea, en pistäisi lainkaan vastaan, vaikka samalla myös Dark Souls -sarja saisi jatkoa.
Juho Penttilä
Kansa pelasi, lukijat kertovat:
"Dark Souls 2:een on uponnut satoja tunteja ja vieläkin tekee mieli pelata. Mikään muu peli ei tänä vuonna ole antanut yhtä lailla hupia."
– Jaska Kauppila
"Dark Souls 2 ei ole yhtä loistava kuin ensimmäinen osa, mutta tarjoaa silti enemmän haastetta ja tekemistä kuin moni muu vuoden 2014 peli. Seuraava haaste on hankkia PS4, jos Bloodborne jää yksinoikeuspeliksi."
– Niko Pulliainen
"Kiitos Pelit-lehden löysin minäkin nämä pelit, joiden huipentuma Dark Souls II on. Mikään peli ei ole tuonut samanlaista tyydytystä kun hankalasta kohdasta lopulta pääsee eteenpäin."
– Jukka-Pekka Torssonen
Toimitus yksimielisenä tai sitten ei
Pelit-lehden toimituksen ja avustajakunnan huutoäänestyksessä ei päästy yksimielisyyteen juuri muusta kuin siitä, että Legend of Grimrock II oli ehdottomasti vuoden 2014 paras peli. Seuraavaksi parhaan pelin titteli oli sekava vääntö The Last of Us Remasteredin, Hearthstonen ja Grand Theft Auto V:n kesken. Tämän pelikolmikon ulkopuolella toimituksen pelimaku lokeroitui vielä nichemmäksi. Koska toimituksen yhteisen TOP 10 -listan julkaiseminen ei olisi kaikkien hajaäänien takia kovin mielekästä, julkaisemme poikkeuksellisesti kunkin kirjoittajan henkilökohtaiset valinnat.
Nnirvi
- Legend Of Grimrock II
- Darks Souls 2
- Divinity: Original Sin
- Command: Modern Air/Naval Operations
Grim ja Dark ovat itsestään selvyyksiä, ja Divinity kuuluu oikeastaan samaa kastíin: pelaajaa kunnioittava roolipeli täynnä sisältöä ilman kädestäpitelyä. Peikkojen ja keijujen vastapainoksi COMANO on valtava sotapelihiekkalaatikko, jota pelataan seuraavat noin parikymmentä vuotta.
Tuomas Honkala
- Elite: Dangerous
- Legend of Grimrock II
- Far Cry 4
- Alien: Isolation
Elite: Dangerousissa on vielä vähän hiomattoman timantin vikaa, mutta siinä on silti paljon enemmän avaruuskaupankäyntipeliä kuin uskalsin toivoa. Tätä jatko-osaa sai odottaa parikymmentä vuotta, mutta kuten sanonta kuuluu, hyvää kannattaa odottaa.
Tuukka Grönholm
- Hearthstone
- 7 Days to Die
- Divinity: Original Sin
- World of Warcraft: Warlords of Draenor
Blizzard teki Hearthstone-keräilykorttipeli pienellä tiimillä, pelkkänä välityönä, jonka alkuperäisenä tarkoituksena oli toimia testipenkkinä free-to-play-mekaniikalle. Lopputulos on loistava ja teema erinomainen. Jos kaikki free-to-play-pelit tehtäisiin Hearthstone-tyyliin, kukaan ei valittaisi rahoitusmallista. En ole tosin varma, miten pelintekijät eläisivät, sillä olen tahkonnut korttipeliä kohta kaksi vuotta ja olisin pystynyt pelaamaan ilmaiseksi koko ajan. Ostin Naxxramas-lisärinkin ihan vain tuen vuoksi.
Aleksi Kuutio
- Last of Us Remastered
- Valiant Hearts
- The Vanishing of Ethan Carter
- Dragon Age: Inquisition
The Last of Us on surullisen kaunis tarina ihmisistä ja ihmisyydestä; rakkaudesta ja toivosta ja siitä kuinka nekin saattavat ohjata meidät väärille poluille. Sen lisäksi kyseessä on pirun hyvin toteutettu toimintaseikkailu.
Petri Heikkinen
- Forza Horizon 2
- Assassin's Creed Unity
- Mario Kart 8
- Trials Fusion
Vapaan maailman arcadekaahailuista Forza Horizon 2 onnistui ensimmäisenä yhdistämään teknisesti laadukkaan toteutuksen letkeään ajotuntumaan ja riittävän vaihtelevaan sisältöön. Järkyn laajan pelialueen The Crew oli hyvä haastaja Forzalle, mutta se ei ole yhtä hiottu ja tasalaatuinen kokonaisuus kuin Forza Horizon 2.
Mikko Lehtola
- The Last of Us Remastered
- Nidhogg
- Legend of Grimrock 2
- Child of Light
The Last of Us on huikea sekoitus jykevää tunnelmointia ja kouriintuntuvaa toimintaa. Remastered oli ensisijainen syyni PS4:n hankkimiseen, ja vastinetta rahoille tuli vähintäänkin riittävästi.
Juha Kerätär
- Hearthstone
- Legend of Grimrock 2
- Dungeon of the Endless
- Diablo III: Reaper of Souls
Blizzard toi Hearthstonella digitaaliset korttipelit tälle vuosikymmenelle. Sujuvan pelattavuuden rinnalla on myös peli, josta löytyy tarpeeksi syvyyttä että taidolla on merkitystä. Lisäksi Hearthstone on näinä free to playn valta-aikoina harvinaisen oikein tehty "ilmainen pelattava".
Lassi Lapintie
- Grand Theft Auto 5 Redux
- The Last of Us Remastered
- Wolfenstein: New Order
- Alien: Isolation
Grand Theft Auto V:n on kaikkien aikojen paras hiekkalaatikkoseikkailu. Nyt se palasi entistä ehompana ja uuden FPS-moodin kanssa. Mikäs parhaan voittaisi?
Juho Kuorikoski
- Legend of Grimrock II
- Grand Theft Auto V
- Last of Us Remastered
- A Bird Story
Legend of Grimrockin modernilla teknologialla työstetty retropeli on pirun kovaa tavaraa. Grimrock ei pidä minua tyhmänä, vaan antaa keksiä asiat itse. Kun nykypelejä vaivaava kädestäpitely puuttuu, tuntuu pelaaminen tuoreelta. Ja paikoin uskomattoman turhauttavalta.
Juho Penttilä
- Final Fantasy XIV: A Realm Reborn
- Dark Souls II
- Shin Megami Tensei IV
- Bayonetta 2
PlayStation 4:n A Realm Reborn oli koko vuoden eniten pelaamani peli. Kun peli-into on jatkunut vielä vuoden 2015 puolelle, valintani on harvinaisen selvä. A Realm Reborn oli peli, joka palautti uskoni Final Fantasy -sarjaan. XIII:n jälkeen se on aika saavutus.
Santeri Oksanen
- Men of War Assault Squad 2
- Assetto Corsa
- Wargame: Red Dragon
- The Walking Dead Season 2
Assault Squad 2:ssa on Men of War -sarjan paras skirmish-moninpeli. Upean pelitasapainon ansiosta siitä ei puutu sen enempää taktisuutta kuin jännitystä. Monipuolista maailmansotavääntöä riittää loputtomiin!
Aleksandr Manzos
- Kentucky Route Zero: Act III
- The Talos Principle
- Fract OSC
- The Wolf Among Us
Siis hetkinen, Manzos... Vuoden pelisi on Kentucky Route Zero?? Nyt tarvitaan superselitysmiestä!
Vuoden Manzos-peli 2014
Kentucky Route Zero: Act III - Syvän etelän laulu
Ne olivat kaksi tuntia, jotka veivät sydämeni.
Virallinen vuoden pelini on Croteamin puzzleseikkailu The Talos Principle. Se on klassinen kokonaisuus, jossa yhdistyvät fiksu tarina, hyvät puzzlet ja mainio esillepano. Järkeni sanoo: valitsen sinut, The Talos Principle.
Sydämeni kiistää kaiken edellisen ja nostaa jalustalle parin tunnin pätkän keskeneräisestä seikkailupelistä, jota ei ole arvosteltu lehdessä. Tavallaan. Olen kirjoittanut episodiseikkailu Kentucky Route Zeron avausjaksosta (Pelit 5/13) ja sarjaan kuuluvasta The Entertainment -pelinäytelmästä (2/14), mutta en viime vuonna ilmestyneestä Act III:sta. Alun perin ajattelin säästää loput kehut siihen, kun koko sarja on valmis. Mutta on vaikea olla hiljaa, kun Kentucky Route Zero: Act III yllätti vuoden 2014 vaikuttavimmalla pelikokemuksella.
Myönnän auliisti, että osa viime vuoden hittiohjuksista on vielä pelaamatta, etunenässä Dark Soulsin ja Legend of Grimrockin jatko-osat. Mutuilen, että molemmat ovat omien lajityyppiensä valioyksilöitä, jotka tulevat tarjoamaan moniksi illoiksi peli-iloa. Mutta en vain usko, että ne pystyvät tarjoamaan yhtä uniikkia ja yllättävää elämystä kuin Kentucky Route Zero, peli vailla tyylillistä edeltäjää.
KRZ:n ainutlaatuisuus on hyvin hienovaraista ja siksi vaikea selittää. Parasta mitä keksin on, että se on peli, joka ei tunnu lainkaan peliltä. Dialogi on kuin oikeaa kaunokirjallisuutta. Ympäristöt ovat kuin kuvataiteilija-lavastajan sommittelemia, ja niissä tapahtuvat kohtaukset on ohjannut ansioitunut elokuvantekijä. Jokainen sana ja animaationpätkä on harkittu ja huokuu merkitystä. Tämä siis pelissä, jossa ei ole ääninäyttelyä ja hahmot ovat kasvottomia polygonimöykkyjä.
En tiedä, miten kaksihenkinen Cardboard Computer on onnistunut vain nostamaan panoksia osa osalta, mutta oletan yliluonnollisilla voimilla olevan jotain tekemistä asian kanssa. Kentucky Route Zero vaikuttaa siltä kuin se olisi tullut toisesta maailmasta (ainakin melkein: Kanadasta). Vain se selittää, miten Act III:ssa voi olla mukana eteerinen musiikkiesitys, joka vetää vertoja David Lynchin leffojen vastaaville.
Parasta Kentucky Route Zerossa on kuitenkin se, ettei sitä olisi voinut toteuttaa missään muussa mediamuodossa. KRZ on pohjimmiltaan lineaarinen, lähes haasteeton seikkailupeli, jossa iso osa ajasta kuluu keskustellessa. Pääasiallinen vuorovaikutus tapahtuu juuri dialogivalintojen kautta, tavallaan Telltalen pelien tyylin ja tavallaan kuitenkaan ei. Eeppisten KUKA JÄÄ ELOON -päätösten sijaan peli keskittyy lopulta aika turhaankin jutusteluun. Mutta ne pienet, harmittomat sanavalinnat… Ne eivät juurikaan vaikuta pelin kulkuun, mutta muuttavat kohtausten ja hahmojen luonteet usein täysin.
Pidän kovasti myös siitä, kuinka hitaasti Kentucky Route Zero avaa salaisuuksiaan. Seikkailusarja ei pelkää jättää asioita avoimeksi, mutta tietää myös, koska pitää tulla pelaajaa vastaan. Jokin kohtaus voi tuntua irralliselta tai selittämättömältä, kunnes uusi episodi saa näkemään sen uudessa valossa. Act III sai paitsi aikaan hingun palata edellisiin osiin, myös auttoi ymmärtämään, että olin tietyiltä osin aliarvioinut ne.
Tiedän juuri tyhjentäneeni vuoden hehkutuspajatson käytännössä kerralla. Tiedän myös, että moni tulee pettymään peliosuuden näennäiseen rajallisuuteen tai kohauttamaan olkia kohtauksille, joita itse seuraan iho kananlihalla. Mutta en voi sille mitään, että saan tästä samanlaisia säväreitä, joiden voimalla oletan toimituksen veteraanien jaksavan vuodesta toiseen muistella Ultimaa, Ufoa tai Dungeon Masteria.
Kentucky Route Zero on kuin hyvä peli, elokuva, näytelmä, musiikkialbumi, kirja ja kuvataidenäyttely sullottuna yhteen pakettiin. Ei, korjaan: tämä peli on sitä, mitä nykytaide haluaisi olla. Ja Act III on tämän huiman seikkailun toistaiseksi täydellisin ilmentymä.
Aleksandr Manzos
Mistä on vuoden pelit tehty?
Ihmismielellä on tapana nähdä säännönmukaisuutta sielläkin, missä sitä ei välttämättä ole. Vuoden pelien äänestystuloksissa säännönmukaisuus ei välttämättä ole vain katsojan silmässä. Jopa kokonaisen vuosikymmenen mittaisella tarkasteluvälillä te lukijat olette liputtaneet vuodesta toiseen hyvin saman tyyppisten pelien puolesta.
Jos ensimmäisen persoonan räiskintäpelit ovat nykypelaamisen kuningasgenre, niin se ei ainakaan käy ilmi Vuoden peli -valinnoista. Tilastot kertovat karua kieltään: vuoden parhaaksi ei ole äänestetty ensimmäistäkään räiskintäpeliä sitten Half-Life 2:n ja sen laajennetun laitoksen Orange Boxin. Hyvänä räiskintävuotena joku Bioshock Infiniten kaltainen nimike saattaa yltää kolmostilaan, kuten viime vuoden äänestyksessä.
Vuoden peli -äänestys ei sen puoleen suosi strategiapelejä saati simulaattoreita. Simulaattorivoittajaa vuoden pelien nykyhistoria ei edes tunne, eivätkä strategiapelitkään ole koskaan sijoittuneet vuoden 2005 Civilization IV:n hopeatilaa korkeammalle. Seikkailupeleistä The Walking Dead Season 1:n kaksoisvoitto (toimituksen ja lukijoiden valinta) vuonna 2012 sotii kaikkia vuoden peli -äänestysten lainalaisuuksia vastaan.
Vuoden pelien kestosuosikeista kenties merkillisimpänä voi pitää Grand Theft Autoa. Sarjaan harvakseltaan ilmestyvät jatko-osat nousevat johdonmukaisesti lukijaäänestysten kärkeen, muttei koskaan aiemmin voittoon asti. Yhtään Grand Theft Auto V:n ansioita vähättelemättä tämän vuotinen täpärä äänikuninkuus perustuu onnenkantamoiseen: yleistä mielipidettä hallitsevan roolipelaajablokin äänet (yli 50 % koko äänipotista!) jakaantuivat tällä kertaa liian monen vaihtoehdon kesken.
GTA V on poikkeus sääntöön, sillä tilastojen valossa roolipelit ovat lukijakuntamme ehdoton suosikkigenre. Tarkasteluvälillä 2004-2014 ropet ovat kahmineet vuoden peli -äänestysten ykkös- ja kakkostiloista peräti puolet. Pelimaku on vieläpä niin spesifiä, että voittajakaliiberin ropeksi kelpaavat oikeastaan vain Biowaren (Mass Effect ja Dragon Age) ja Bethesdan (Elder Scrolls ja Fallout) julkaisut. Ainoa äänestyksissä koskaan pärjännyt mörppi on World of Warcraft, vuoden peli 2005.
Kahden äänestyskierroksen järjestelmä selittää osaltaan Grand Theft Auto V:n yllätysvoittoa. Jos vuoden peli olisi valittu jo ensimmäisen kierrosten äänten perusteella, Getarin olisi ollut tyytyminen kolme pykälää heikompaan tulokseen, fantasiaroolipelien ottaessa kolmoisvoiton.
Tuomas Honkala
Vuoden monialustapeli 2014 (epävirallinen)
- Dragon Age: Inquisition, 354 ääntä
- Dark Souls II, 310 ääntä
- South Park: The Stick of Truth, 271 ääntä
- Grand Theft Auto V, 253 ääntä
- The Wolf Among Us, 237 ääntä
- Far Cry 4, 218 ääntä
- The Walking Dead Season 2, 193 ääntä
- Middle-earth: Shadow of Mordor, 183 ääntä
- Alien Isolation, 170 ääntä
- Wolfenstein: The New Order, 123 ääntä
Wasteland 2, 123 ääntä
Tulos perustuu kolmen äänestyskategorian (PC, next-gen, last-gen) yhteenlaskettuihin ääniin.
