Vuoden pelit 2012

Vuoden pelit 2012

Vainajat vaelsivat voittoon

Lopputulosta on vaikea uskoa – netistä ladattava seikkailupeli voitti Vuoden peli -äänestyksen!

Vuoden pelejä on äänestetty koko Pelit-lehden 20-vuotisen historian alusta asti. Harvoin on nähty yhtä ylivoimaista voittajaa kuin tänä vuonna, sillä The Walking Dead äänestettiin ykköseksi jokaisessa kategoriassa, jossa se oli ehdolla. Viimeisellä ratkaisevalla äänestyskierroksella The Walking Dead päihitti toiseksi tulleen Mass Effect 3:n miltei viiden prosenttiyksikön äänierolla. Se on ensimmäinen lukijaäänestyksen voittanut seikkailupeli sitten Indiana Jones & Fate of the Atlantiksen ja The Secret of Monkey Islandin vuonna 1992.

The Walking Dead ja Mass Effect 3 vetosivat todennäköisesti samoihin pelaajiin, sillä molempien pelien ytimessä on ihmissuhdedraama ja pelaajalle pakotetut sydäntä riipaisevat valinnat. Pelejä yhdistää niin ikään maailmanlopulla tunnelmointi. The Walking Deadissa ihmiselo uhkaa sammua zombeihin, Mass Effectissä avaruuden ylivoimaisiin hyökkääjiin.  Metsäläiseen kansaamme vedotaan selvästikin synkillä aiheilla ja aidoilla henkilöhahmoilla.

 

Totuttuun tapaan Vuoden peli -äänestys koostui kahdesta äänestyskierroksesta. Joulukuussa järjestetyllä ensimmäisellä kierroksella äänestettiin parhaita pelejä lajityypeittäin. Ensimmäisen kierroksen eniten ääniä saaneet pelit etenevät vuoden vaihduttua ratkaisukierrokselle, jossa The Walking Dead äänestettiin 25 finalistista parhaaksi. Vuoden pelin ohella lukijat saivat äänestää vuoden suurinta pettymystä. Toimitus teki samaan aikaan omat valintansa, joista kerromme lisää sivulla 18.

Uusien äänestyskategorioiden myötä Vuoden peli -äänestyksessä annettiin ennätykselliset 20 xxx ääntä. Se on 5xxx ääntä enemmän kuin vuotta aiemmin. Yhdelle ainoalle koneelle ilmestyvien yksinoikeuspelien käydessä yhä harvinaisemmiksi, alustakohtaiseen äänestyssysteemiin tuskin palataan ihan lähitulevaisuudessa.

Tuomas Honkala

 

Vuoden peli, lukijoiden valinta

1. The Walking Dead 

(15,2 % finaalissa annetuista äänistä)

Walking Dead on niitä harvoja pelejä, joissa pelihahmoista tulee ”oikeita” ja niistä alkaa välittää. Hienosti sarjakuvasta ja tv-sarjasta poiketen on rakennettu samaan maailmaan uusi tarina, joka myös risteää aikaisempien tuotteiden kanssa. Pelivuoden suuri valopilkku, koska muutenhan nähtiin lähinnä jatko-osia tutuista sarjoista. –

 Juha Pomppu

The Walking Deadissa on huikeaa tarinankerrontaa, loistavasti kirjoitettuja hahmoja ja hyvä tarina. Se on elämys, jonka vain Heavy Rain on pystynyt ennen tätä tarjoamaan. Hahmoihin syntyi oikeasti side ja kuolemat harmittivat oikeasti. Siihen harva peli pystyy. –

 Ville Mäki

Sarjakuvien lohduttoman tunnelman täydellisesti tavoittava The Walking Dead ei tarjoa juurikaan varsinaista pelattavaa, mutta vie tarinankerronnan heittämällä uudelle tasolle. Toivottavasti muut pelifirmat seuraavat Telltalen esimerkkiä, ja saamme jatkossa nauttia tasokkaammista käsikirjoituksista pelien parissa. –

 Tero Ikäheimonen

The Walking Deadia ei voi oikein kutsua peliksi, vaan interaktiiviseksi elokuvaksi. Nopeat päätökset ja vaikeat valinnat tekivät tästä kuitenkin mieleen jäävän tapauksen. Usein huomasin ajattelevani, että olisivatko asiat paremmin, jos olisin valinnut jonkin muun vaihtoehdon tai toimintatavan. Lisäksi viimeisen jakson viipyilevän haikea tunnelma ja lopullisuuden tunto vetosivat minuun. –

 Timo Myllyoja

Walking Deadissa ei kenties ole AAA-luokan pelimekaniikkaa, mutta siinä on AAA-luokan tarinankerrontaa. –

 Petri Pohjonen

 

2. Mass Effect 3

(11,5 % äänistä)

Kun vuonna 2010 sain Mass Effect 2:n päätökseen koin jotain uutta. Se oli tunne, jonka olemassaolon olin lähes unohtanut. En voinut käsittää, minkälaisen sanoinkuvaamattoman odotuksen ja innon tunteen tämän pelin odotus herätti minussa.

Olen 30-vuotias ja odotin Mass Effect 3:n ilmestymispäivää kuin pikkulapsi joulua. Se suorastaan vähän nauratti itseäni. Puolisoni oli myös seurannut tarinaa pelatessani sarjan kaksi ensimmäistä osaa ja sai osansa odotuksestani. Tilasin pelin hyvissä ajoin ennakkoon ja vielä keräilyversiona. Tämä tarina oli koettava loppuun vaikka mitä tulisi.

Pohdiskelin miten tarina alkaisi, minkälaisen kohtalon pelin hahmot kokisivat ja minkälaisen päätöksen minun luomani komentaja Shepard kokisi. Mietin myös sitä, voisinko pettyä loppuun? Pyörittelin mielessäni pahimpia kauhuskenaarioita, kunnes tajusin, että tällaiset eeppiset mittasuhteet saavuttanut tarina ei voisi päättyä kuin yhdellä tavalla.

Kuten minkä tahansa asian suhteen elämässä, tärkeintä ei ole määränpää, vaan se matka. Ja voi pojat mikä matka se olikaan ollut. Tämän oivallettuani tiesin, etten voisi enää pettyä. Enkä pettynyt. –

 Mikko Suomensalo

 

3. Dishonored

(9,9 % äänistä)

Dishonored vie maailmaan, jonka luomiseen on käytetty standardisuoritusta rutkasti enemmän rakkautta ja vaivaa. Turhan lätinän ja välivideoiden katselun sijasta eniten aikaa kuluu itse asiaan, ja miten monipuolisesti pelaaja päästetäänkään leikkimään erilaisilla vaihtoehdoilla! –

 Lassi Hietala

Jatko-osien hallitessa myyntilistoja, Dishonored toi mukavan tuulahduksen omia ideoita ja erittäin tunnelmallisen maailman, joka ei liiemmin kädestä pitäen tarjonnut vain yhtä oikeata tapaa läpäistä tehtävät. –

 Samu Puhakka

 

4. Borderlands 2

(6,7 % äänistä)

Borderlands 2 teki kaiken paremmin ja isommin kuin ykkönen. Aivan timanttinen peli joka osa-alueelta ja mitä tärkeintä, peli oli tajuttoman hauska! –

Teemu Linnavirta

 

5. Far Cry 3   

(6,5 % äänistä)

Far Cry 3 onnistuu kaikilla osa-alueilla täydellisesti. Räiskintä on sujuvaa ja ajanvietettä löytyy joka lähtöön. –

 Jesse Udd

 

6. Assassin’s Creed III        

(4,9 % äänistä)

Loistava peli. Älyttömästi tekemistä, pelattavuus on rautaa, juoni ja hahmot kiinnostavia. Kaiken kukkuraksi moninpelikin on hauska. –

 Timo Fagerholm

 

7. XCOM: Enemy Unknown

(4,9 % äänistä)

XCOMin modernisoitu versio yllätti hyvällä toteutuksellaan. Vaikka pientä napinan aihetta löytyi, oli klassikon henki kuitenkin vahvasti läsnä. –

 Aleksi Salonen

 

8. Legend of Grimrock        

(4,6 % äänistä)

Grimrock hakee palikkansa pelihistorian hämäristä, mutta järjestää ne omalla ainutlaatuisella tavallaan, uskoen itseensä ja, mikä tärkeintä, uskoen pelaajien aloitekykyyn ja nokkeluuteen. –

 Ville Häkkinen

Legend of Grimrock on ehdottomasti parhautta. Lisää tällaisia jossa tarvitsee aivojakin refleksien sijasta! –

 Mikko Varila

 

9. Crusader Kings II            

(4,4 % äänistä)

Crusader Kings II oli omalla kohdallani pelitunneissa ylivoimaisesti tämän vuoden pelatuin peli ja ihan hyvästä syystä. Kevyitä roolipelielementtejä ja Paradoxin perinteikästä strategiakaavaa yhdistelemällä saatiin aikaan kokonaisuus, joka iski omaan pelihermooni kuin tuhat volttia. Pelin mittakaava voi jäädä maailmanherruudesta unelmoivalle pettymykseksi, koska pääpaino on tosiaankin juonittelussa, ihmissuhteissa, diplomatiassa ja vallanperimyksen kiemuroissa sotien ja eeppisten taistelujen sijaan, mutta hitunen mielikuvitusta pelin tarjoaman hiekkalaatikon tueksi ja Valtaistuinpeli alkakoon!  –

 Jarno Hänninen

 

10. Dark Souls: Prepare to Die Edition (PC)

(4,4 % äänistä)

Dark Souls on luja, mutta reilu valmentaja, joka paljastaa, mistä sinut on tehty pelaajana. Voitto ansaitaan ja se on aina juhlahetki. Harvassa pelissä tulee oltua yhtä varovainen, mutta silti hyökkäävä. Maaston ja rakennusten tutkiminen hirvittää ja kiehtoo samaan aikaan.  –

 Jarmo Petäjäaho

 

Kärkikymmenikön ulkopuolelle jäivät täpärästi Diablo III, FTL: Faster Than Light ja Halo 4.

 

Vuoden pelit 2012

Lajinsa parhaat

Vuonna 2012 ei ollut väliä millä pelasit, vaan mitä pelasit.

Päätimme kahdenkymmenen vuoden jälkeen rikkoa lukijaäänestysten perinteen ja luopua alustakohtaisista Vuoden peli -palkinnoista. Koska harva peli ilmestyy enää yksinoikeudella yhdelle ainoalle koneelle, genrepalkinnot olivat ainoa järkiratkaisu.

Palkinnoista äänestettiin seuraavissa kategorioissa: vuoden toimintapeli, vuoden urheilupeli, vuoden roolipeli, vuoden strategiapeli, vuoden moninpeli, vuoden indie-peli ja vuoden uusi idea. Melkein kaikki ehdolla olleet pelit kilpailivat useammassa kuin yhdessä kategoriassa. Mass Effect 3 oli esimerkiksi ehdolla vuoden toimintapeliksi, vuoden roolipeliksi ja vuoden moninpeliksi.

Genreittäin äänestäminen nosti esille mielenkiintoisen pelien kirjon, mutta aivan kaikkia pelejä äänestystapa ei selvästikään suosinut. Vuoden toimintapeli -kategoriaan sijoitetut tasoloikat jäivät äänestyksessä täysin paitsioon keräten vain satunnaisia hajaääniä. Edes tasoloikkasuosikit New Super Mario Bros. U ja Fez eivät yltäneet 23. ja 25. sijaa korkeammalle.

Vuoden parhaan yrityksen palkinto kuuluisi Legend of Grimrockille, jolta voitto karkasi täpärästi kategoria toisensa jälkeen. Parempaa onnea seuraavalla kerralla, pojat!

Tuomas Honkala

 

Vuoden toimintapeli

Roolipelihöysteet olivat vuoden 2012 ylivoimainen toimintapelitrendi. Kolmesta eniten ääniä saaneesta pelistä kaikki sisälsivät enemmän tai vähemmän vahvoja roolipelivaikutteita. Äänestys oli myös poikkeuksellisen tiukka, sillä Dishonored, Borderlands 2 ja Mass Effect 3 mahtuivat kaikki reilun parinkymmenen äänen päähän toisistaan.

Voittoon venyi lopulta mielikuvituksellinen salamurhapeli Dishonored. Se on salamurhapeliksi sikäli poikkeuksellinen, että tappaminen on siinä vain yksi vaihtoehto muiden joukossa. Niiden muiden keksiminen on pelaajan omista hoksottimista kiinni.

Pelaajan tekemät valinnat ovat homman nimi myös toiseksi sijoittuneessa Mass Effect 3:ssa. Suosiossa se kiri aivan Dishonoredin kannoille jääden vain seitsemän äänen päähän. Koko internetiä järisyttänyt kohu pelin tekotaiteellisesta loppuratkaisusta taisi ratkaista kamppailun.

Jos toimintapelikategorian kolme ensimmäistä peliä haiskahtavat roolipeleiltä, sijalta neljä löytyy jo ehtaa first person shooter -toimintaa. Far Cry 3:n korkeaa sijoitusta voi pitää sikäli saavutuksena, että se oli yksi viimeisiä vuonna 2012 ilmestyneitä pelejä. Arma 2 -modina alkunsa saanut, mutta kohti itsenäistä peliä kehittyvä DayZ sijoittui 150 äänellään niin ikään hienosti kahdeksanneksi. DayZ menestyi myös moninpeli-, indie- ja uusi idea -sarjoissa.

 

1. Dishonored                                           419                11,4 %

2. Mass Effect 3                                         412                11,2 %

3. Borderlands 2                                        387                10,5 %

4. Far Cry 3                          313                8,5 %

5. Assassin’s Creed III                              215                5,8 %

6. Max Payne 3                                          168                4,6 %

7. Halo 4                                                    159                4,3 %

8. DayZ                                                      150                4,1 %

9. Call of Duty: Black Ops II                       116                3,1 %

10. Sleeping Dogs                                     106                2,9 %

Ääniä yhteensä: 3684

 

Vuoden urheilupeli

Suomi on jääkiekkokansa, joten vuoden urheilupeli oli helppo arvata ennalta. NHL 13 voitti äänestyksen ylivoimaisesti rohmuten melkein kaksinkertaisen äänisaaliin toiseksi tulleeseen FIFA 13:een verrattuna. Änäriä äänestäneet myöntävät itsekin, ettei kolmetoista ole mikään vallankumous, mutta kun peli kerran paranee vuosi vuodelta, niin minkäs teet.

 

1. NHL 13                                                  332                18,3 %

2. FIFA 13                                                  179                9,9 %

3. Forza Horizon                                        138                7,6 %

4. Soulcalibur V                                         131                7,2 %

5. Need for Speed Most Wanted               110                6,1 %

6. Tekken Tag Tournament 2                    100                5,6 %

7. Football Manager 2013    72                  4,0 %

8. Dead or Alive 5                                      66                  3,6 %

9. SSX                                                       62                  3,4 %

10. F1 2012                         60                  3,3 %

Ääniä yhteensä: 1810

 

Vuoden roolipeli

Äänestystuloksen perusteella Dishonored oli Mass Effectiä parempi toimintapeli, mutta roolipelinä järjestys oli käänteinen ja vielä huomattavalla äänierolla. Loppuratkaisu saattoi jakaa pelaajien mielipiteitä, mutta Mass Effect 3:n suosiota ei käy kiistäminen.

Ikivanhaa luolaroolipelien perinnettä jatkava suomalaispeli Legend of Grimrock sijoittui äänestyksessä hienosti kolmanneksi. Se on hämmästyttävää, sillä iso osa Grimrockin pelaajista on liian nuoria edes muistamaan lajityypin perusteoksia (Dungeon Master, 1987; Eye of the Beholder, 1991; Lands of Lore, 1993). Grimrock todisti vastustamattomalla tavalla, että luolaroolipelien ideat ja arkaaiset ruudukkokartat edustavat yhä täysin kuranttia pelisuunnittelua.

Vuoden peli -äänestyksen vuosi sitten voittanut Skyrim ei ole vielä unohtunut pelaajien mielistä, sillä sen hieno Dawnguard-lisäosa venyi tässä äänestyksessä peräti jaetulle kuudennelle sijalle.

 

1. Mass Effect 3                                                              545                19,6 %

2. Dishonored                                                                 387                14,0 %

3. Legend of Grimrock                                                    367                13,2 %

4. Diablo III                                               257                9,3 %

5. Dark Souls: Prepare to Die Edition         211                7,6 %

6. The Elder Scrolls V: Skyrim - Dawnguard                    155                5,6 %

6. Guild Wars 2                                                                155                5,6 %

8. The Witcher 2 (Xbox 360)                                           149                5,4 %

9. Torchlight II                                                                103                3,7 %

10. Dragon’s Dogma                                                       79                  2,8 %

Ääniä yhteensä: 2777

 

Vuoden strategiapeli

Strategiapelivuosi 2012 oli hiljainen, mikä näkyy myös äänestystuloksessa. Viiden kärkeen mahtuu yksi remake (XCOM), kaksi lisäosaa (Gods & Kings ja Fall of the Samurai) ja peli, jota ei ole virallisesti edes vielä julkaistu (Dota 2). Strategiapelit-sarjan voittaja ei sentään jäänyt epäselväksi, sillä useampi kuin joka kolmas ääni lankesi XCOM: Enemy Unknownille. Radikaalisti vuoden 1994 originaalistaan uudistettu XCOM ei ollut ihan sitä mitä pelaajat odottivat, mutta viihdyttävä nyt ainakin. Kyynikko voisi ajatella, että XCOM oli heikon strategiapelivuoden vähiten heikko esitys.

 

1. XCOM: Enemy Unknown                        718                34,5 %

2. Civilization V: Gods & Kings                                         362                17,4 %

3. Crusader Kings II                                                        210                10,1 %

4. Total War: Shogun 2 – Fall of the Samurai                  171                8,2 %

5. Dota 2                                                                         149                7,2 %

6. Football Manager 2013                          105                5,1 %

7. Wargame: European Escalation                                  80                  3,8 %

8. Pokémon Conquest                                                    62                  3,0 %

9. Endless Space                                                            61                  2,9 %

10. Warlock: Master of Arcane                                        32                  1,5 %

Ääniä yhteensä: 2079

 

Vuoden moninpeli

Kun samaan äänestykseen nakataan co-opit, mörpit, urheilupelit ja perinteiset nettiräiskinnät, saadaan jännitysnäytelmä, jonka voittajaa kukaan toimituksessa ei uskaltanut veikata etukäteen. Neljään pekkaan ta pekattareen verkossa hakattava Borderlands 2 voitti, Battlefield 3:n DLC-kimara tiukasti kintereillään. Muutamia kertoja itsekin bäfäyttäneenä ymmärrän tuloksen hyvin.

Diablo III sijoittui äänestyksessä korkealle niin roolipelinä kuin moninpelinä, mutta varsinaisen ”palkinnon” se onnistui pokkaamaan vain vuoden suurimpana pettymyksenä. Kun tuloksessa huomioidaan vielä Mists of Pandardian vaatimaton sijoitus, voidaan kai sanoa, että vuosi 2012 meni Blizzardilta vähän penkin alle.

DayZ:n kaltaiselle kulttipelille nelossija Halo 4:n ja Black Ops II:n kaltaisten järkäleiden edellä on kunnioitettava saavutus.

 

1. Borderlands 2                                                             303                11,5 %

2. Battlefield 3 Premium (latauslisäosat)   268                10,2 %

3. Diablo III                                               197                7,5 %

4. DayZ                                                                           183                6,9 %

5. Guild Wars 2                                                                178                6,8 %

6. Halo 4                                                                         159                6,0 %

7. Call of Duty: Black Ops II                                             109                4,1 %

8. Planetside 2                                                                104                3,9 %

9. WoW: Mists of Pandaria                         97                  3,7 %

10. Mass Effect 3                                                            93                  3,5 %

Ääniä yhteensä: 2634

 

Vuoden indie-peli

Amerikkalainen Telltale Games ei vastaa mielikuvaamme kaupallisuutta kaihtavasta sankaripelintekijästä, mutta yhtiö on mitä suurimmassa määrin indie. Se on itsenäisesti rahoitettu ja kantaa itsenäisesti taloudellisen vastuun julkaisupäätöksistään. Telltalen seikkailupeleissä on nähty seksikkäitä aiheita ennenkin (muun muassa Monkey Island, Back to the Future), mutta vasta The Walking Deadin interaktiivinen zombikertomus räjäytti pankin.

The Walking Deadin voitto on ansaittu, mutta suomalaisnäkökulmasta hieman katkeransuloinen. Vain kolmetoista ääntä erotti Legend of Grimrockin indie-sarjan voitosta. Kolmetoista on tunnetusti epäonnen luku.

Suomalainen peliskene on silti indie-äänestyksen moraalinen voittaja, sillä Grimrockin, Angry Birds Star Warsin, Bad Piggiesin ja Trials Evolutionin yhteenlasketuilla äänillä olisi voittanut missä tahansa kategoriassa.

 

1. The Walking Dead                                  343                12,6 %

2. Legend of Grimrock                              330                12,2 %

3. Black Mesa                                            255                9,4 %

4. DayZ                                                      224                8,3 %

5. FTL: Faster Than Light     201                7,4 %

6. Angry Birds Star Wars      146                5,4 %

7. Bad Piggies                                            137                5,1 %

8. Trials Evolution                                      87                  3,2 %

9. Minecraft Xbox 360 Edition                    85                  3,1 %

10. Journey                         84                  3,1 %

Ääniä yhteensä: 2712

 

Vuoden uusi idea

Vuoden uusi idea on pohjimmiltaan tunnustus hyvästä pelisuunnittelusta. Kategorian ehdokaslistalle valittiin pelejä, jotka toimituksen mielestä edustivat yksittäistä innovaatiota tai kokonaisuutena virkistävää ja tavallisesta poikkeavaa pelisuunnittelua. Halusimme erikoiskategorialla antaa mahdollisuuden muillekin kuin suuren yleisön suosikkipeleille. Lopputuloksena pääsemme jakamaan vielä yhden palkinnon lisää The Walking Deadille. Ansaittua kyllä, mutta ei ennakoitua.

Moninpelattava selviytymisräiskintä DayZ varmisti zombeille kaksoisvoiton uusien ideoiden kategoriassa. Legend of Grimrockille voitto oli jälleen lähellä, mutta niin kaukana.

 

1. The Walking Dead                                                       309                11,4 %

2. DayZ                                                                           267                9,7 %

3. Legend of Grimrock                                                    228                8,2 %

4. FTL: Faster Than Light                           171                6,2 %

5. Bad Piggies                                                                 170                6,2 %

6. Far Cry 3                                                114                4,1 %

7. XCOM: Enemy Unknow                          107                3,9 %

8. Borderlands 2                                                             104                3,8 %

9. Dark Souls: Prepare to Die Edition         100                3,6 %

10. To The Moon                                                             97                  3,5 %

Ääniä yhteensä: 2764