Warhammer 40 000 on eräänlainen käänteis-Pokémon: keräämisen sijasta kaikki tapetaan. Siis ihan kaikki.
Alkusyksystä ilmestynyt Warhammer 40k: Space Marine (Pelit 9/2011, 85 p) oli kivaa brutaalia toimintaa, mutta itselleni yksinpelikampanja oli jonkin sortin pettymys. Moninpelikään ei tarjonnut tylsän paukuttelun lisäksi mitään ihmeellistä. Nyt asiaa paikataan ilmaisella Exterminatus-DLC:llä, joka lisää peliin kokonaan uuden moninpelimuodon.
Exterminatus heittää neljä tulevaisuuden ihmiskunnan kovinta jätkää eli keisarillista avaruusmariinia taistelukentälle murhaamaan lähes päättymättömiä örkkivyöryjä kovaäänisillä ja verisillä aseilla. Yksi invaasio on jaettu 20 aaltoon ja jokaisen viiden aallon kukistamisen jälkeen aukeaa etenemisreitti seuraavaan kenttään. Yksi aalto sisältää kymmeniä ja taas kymmeniä eri tavoin aseistautuneita avaruusörkkejä, joten tapettavaa riittää vihaisemmallekin mariinille.
Pelkän tappamisen lisäksi aallon tavoitteena voi olla vaikkapa määriteltyjen voittopisteiden hallinta ja suojelu. Lisäksi silloin tällöin ruudulle putkahtaa ylimääräisiä haasteita tyyliin ”15 pääosumaa 20 sekunnissa” tai ”10 meleetappoa 15 sekunnissa”. Ihan silmittömästi ei voi räiskiä menemään, sillä ampuma-aseissa on rajallinen määrä kuteja. Onneksi lisää putoilee örkeiltä jotakuinkin tarpeeksi, ellei joku pelaajista omi typerästi kaikkia itselleen.
Mun suosikkiase on boltteri
Eri hahmoluokkia on kolme. Taktinen mariini on bolterkiväärillä ja puukolla varustettu yleismies, joka kehityttyään voi vaihtaa aseekseen vaikkapa tarkkuuskiväärin. Hidas devastator-mariini puolestaan ronttaa mukanaan raskaita aseita, jotka kylvävät kiitettävästi tuhoa, mutta ovat alttiita ylikuumenemiselle. Viimeinen veijari on rynnäkkömariini, rakettirepun ja lähitaisteluaseiden voimin suoraan iholle puskeva lahtari.
Hahmoluokat ovat keskenään tarpeeksi erilaisia ja edellyttävät hieman erilaista pelityyliä. Yhteistyö on tietysti voimaa, ja hyvin yhteen pelaava porukka jakaa rooleja vähän sen mukaan, mitä hahmoluokkaa kukin pelaa. Omaa hahmoa voi myös vaihtaa kenttien välillä. Joulukuussa Space Marineen putkahti vielä maksullinen Chaos Unleashed -DLC, joka heittää mukaan pari uutta kenttää ja mahdollistaa Exterminatuksen pelaamisen kaaosmariineina.
Kaiken tämän hillittömän tappamisen porkkanana on hahmonkehitys. Örkkien surmaamisesta, haasteiden voittamisesta ja kenttien selvittämisestä ropisee kokemuspisteitä ja -tasoja. Niiden karttuessa käyttöön avautuu uusia aseita, avaruusbarbin haarniskanosia, erikoiskykyjä ja kaikkea sellaista krääsää, joilla hahmoaan voi viilata haluamaansa suuntaan. Eikä siinä mitään, onhan tällainen näpertely ja tavoitteellisuus aina mukavaa. Hahmot eivät tasojen myötä muutu miksikään aivan kauheiksi surmakoneiksi, sillä nyyppäkin voi hyvin pelata samassa porukassa muutamia kymmeniä tasoja kovempien ukkojen kanssa pelikokemuksen sen suuremmin kärsimättä.
Melko suoraviivaisesta ja yksinkertaisesta konseptistaan huolimatta – tai ehkä juuri siitä johtuen – Exterminatus on oikein maukasta moninpelattavaa. Luonteeltaan se on hyvin samanlainen kuin Dawn of War II:n Last Stand -pelimuoto, ja oikeastaan aivan yhtä hauska. Jopa kaltaiseni sivarihiiri saa eRektion, kun räjähtävät ammukset täyttävät ilman, puhkovat örkkien kalloja ja taistelutoverin ukkosvasara murskaa muukalaiset punaiseksi sumuksi. Tahti on sopivan ripeä ja armoton eikä hengähdystaukoja juuri ole kuin kenttien välissä. Homma vaan toimii niin helvetin hyvin, että jos ankara avaruussotilasmeininki kiehtoo, tuottaa Exterminatus aivan takuuvarmaa tyydytystä.
88
