Warhammer Quest (iPad 3) – Maailmasotavasaran pauketta

Warhammer Quest

Keskimäärin ottaen iPadille tömähtelee enemmän vuoropohjaisia taktiikka- ja strategiapelejä kuin itselleen pc:lle. Osa, kuten Warhammer Quest, on jopa hyviä. Rodeo Games hyödyntää Huntereista tuttua vuoropohjaista taktiikkamoottoriaan kiinnostavasti Warhammer-lisenssillä.

Nyt kakkiaisia kutitetaan miekalla ja magialla. Lautapelinä tuttu Warhammer Quest on suoraviivaisesti käännetty luolastonkoluaminen, jossa taistelun vastapainoksi noustaan tasoissa ja vedetään päälle parempaa roinaa. Tuttu kaava ei petä nytkään.

Neljä sankaria saa ilmaiseksi, loput kolme maksavat. Valikoimasta napataan neljä, jotka tunkevat nokkansa yhä pahemmiksi käyviin vankiluoliin. Siellä ne Warhammerin örkit, snotlingit, hämähäkit, skavenit ja peikot odottavat. Lisää maksamalla saa toisen skenaarion uusilla hirviöillä ja grafiikoilla.

Kaava on sama: luolaston perällä on maali ja bossi. Matka sinne kahlataan nilkat veressä. Lautapelimäisyys näkyy jo siinä, että luolastot tarjoillaan omituisina palasina. Seuraava osa paljastuu vasta, kun astuu oikeaan ruutuun.

Taistelu on hyvää, mikä ei ole vuoropohjaiselta peliltä yllätys. Omaperäisintä on taikojen käyttö, sillä maagilla on käytössä satunnainen määrä magiaa riippuen siitä, miten taikuuden tuulet puhaltavat.

Kesken taistelun pahikset saavat usein vahvistuksia, mikä sekoittaa pakkaa mukavasti. Tai vähemmän mukavasti, kun ei ehdi hakea inventaariosta parannusroinaa käyttöön. Vääntö oli välillä sellaista, että välillä jopa jumitin. Jos koko tiimi kuolee, löydetyt kamat saa pitää, mutta kokemuspisteet menetetään.

Hunter-pelien tapainen suoraan ylhäältä kuvattu grafiikka on nättiä, mutta paljoa sitä ei ole. Holvistoissa käytetään lautapelin tapaan yhtä samaa tiilisettiä, ja lautapelin tapaan, kun tehtävässä idea on pelastaa kaapattu burgermasterin tytär, ei tästä näy edes kulmakarvaa siinä taistelussa, jossa neidon kohtalo ratkaistaan.

Warhammer Quest on pätevää pelattavaa. Se kerjää rahaa ehkä pikkuisen näkyvästi, ja kestopelaamismielessä peli toistaa itseään. Lyhyempiä sessioita ajatellen peli kaipaisi save and quit -optiota, koska luolasto voi kestää kymmeniä minuutteja. Julkisella paikalla vessan oven taakse tulee jono.

Moninpelinäkin tätä voi pelata, kun joko neljä ihmistä tai isä, äiti ja heidän 2.4 lastaan istuvat mökkipöydän ääressä siirrellen kukin omaa hahmoaan. Odottaa ei tarvitse kenkään, paitsi taistelussa ja seuraavaan luolaston osaan siirtymissä.

Warhammer Quest on hyvä vaihtoehto Uninvited Summer Guesteille.

 

85