En ole odottanut herran vuonna 1997 mitään peliä samalla kiihkolla kuin Warlordsin uusinta inkarnaatiota. Samalla takaraivossa piipitti pelonpoikanen: tuhoaako uudistusvimma vaivattoman systeemin?
Ei tuhonnut. Toki sääntömuutoksia ja uusia ominaisuuksia on paljon. Niinkin paljon, että vanhoilla Warlordeilla pelityylinsä luoneet joutuvat varautumaan kulttuurishokkiin. Strategian hienosäätö on kuitenkin mielenkiintoinen opiskeluprosessi, ja halutessaan Warlords III:n saa toimimaan hyvin samansuuntaisesti kuin edeltäjänsä. Lähes kaikki uudistukset voi kytkeä pois päältä, ja myöhemmin, kokemuksen karttuessa, niksutella ne yksi kerrallaan takaisin päälle.
Itse yksinkertaisuus
Warlords III on vuoropohjainen, neliöruudutetulla alueella pelattava, perinteiseen fantasiamaailmaan sijoittuva strategiapeli. Tarkoituksena on vapauttaa sotajoukkojen ja rahan lähteet, kaupungit, oman lipun alle. Pelaaminen on suurelta osin soturiryhmien liikuttelua kartalla, ja kahden pelaajan armeijoiden yrittäessä tunkea samaan ruutuun tai kaupunkiin alkaa taisto, jonka lopputulos lasketaan automaattisesti.
Taistelun alettua sen kulkuun ei voi vaikuttaa. Taisteluun vaikuttavia tekijöitä on kymmenittäin, sillä maasto, joukkojen erikoiskyvyt sun muut kaikki antavat joukoille erityyppisiä bonuksia. Yksittäisten taistelujen voittaja määräytyy pitkälti bonuksien mukaan, koko pelin voimasuhteet taas pidemmän päälle kaupunkien lukumäärän mukaan. Näin siinä tapauksessa, että sankarit eivät keikuta venettä.
Sankarit (ja sankarittaret) taistelun myötä kehittyvine kykyineen ja tehtävien suorittamisesta saatavine palkkioineen tuovat Warlordsiin roolipelimäisyyttä. Sankarit ovat ainoat hahmot, jotka voivat suorittaa tehtäviä. Tehtävänä voi olla vaikkapa vihollisen kaupungin poltto maan tasalle, ryöstöretki tai toisen sankarin tappo. Palkkiot vastaavat tekoja: läjittäin kultaa, voimakkaita liittolaisia, maagisia esineitä, mainetta, kunniaa, kaikkea. Sankarit ovat useimmiten niin ladattuja aiemmin mainituilla bonuksilla, että heidän johtamilleen joukoille on paha tehdä mitään muulla kuin omalla sankariporukalla tai suurella ylivoimalla.
Pelaaminen on erittäin yksinkertaista, perusteet oppii hetkessä, ja vaikka kikkailua onkin paljon, Warlordsin oppii nopeasti. Vieroitukseen meneekin sitten kauemmin. Vertailulta vaikkapa Heroes of Might and Magic II:een ei voi välttyä, vaikka ne mielestäni eivät samalla viivalla kilpailekaan. Toinen tykkää mustikoista, toinen mansikoista, joku jopa molemmista.
Magiaa? Todellakin!
SSG on kallistanut korvansa pelaajien ehdotuksille, ja tehnyt monta perustavaa laatua olevaa parannusta.
Geneeristen sankarien sijaan Warlords III:ssa on kymmenen hahmoluokkaa paladiinista maagiin ja shamaanista vampyyriin. Kun sankarit suorittavat sankarintyötä vihulaisia silputen ja rakennuksia polttaen, he kohoavat tasoilla. Taso on muutakin kuin statussymboli, sillä tasolla kohoavalle sankarille annetaan käytettäväksi kykypisteitä, joilla hän voi hankkia uusia taikoja ja kykyjä. Hahmoluokka vaikuttaa siihen, mitä loitsuja sankari osaa käyttää.
Taikuus on mielenkiintoinen lisä, sillä se lisää omien sankarien yksilöllisyyttä. Eikä taikuus loppujen lopuksi kallista voimasuhteita puoleen tai toiseen, sillä sen käyttöä on rajattu. Kaupungit tuottavat manaa, joka varastoidaan. Loitsiminen ja taikojen ylläpito kuluttavat tätä kallisarvoista tärkkelystä, ja kun mana on loppu, ei taikominen suju.
Suurin osa taioista liittyy taisteluun, loput ovat pääasiassa liikkumista helpottavia. Näppärimmistä ei-taistelutaioista mainittakoon lentotaiat, näkymättömyys ja nopeutus, joiden avulla minkä tahansa porukan voi liidättää vihulaisen kimppuun täysin ennalta-arvaamattomasta suunnasta.
Mitä isommat edellä...
Sotureita on luonnollisesti erityyppisiä. Osa lentää, osa ei, osa liikkuu nopeasti metsässä ja sitä rataa. Nyt joukot on ryhmitelty isompiin nippuihin, "armeijapaletteihin", joista jokainen ennen pelin aloitusta valitsee itselleen sopivimman. Jos ei sopivaa yhdistelmää löydy, voi rakentaa oman pakan. Valinnalla on kauaskantoisia vaikutuksia. Jos pahuudelle omistautunut linnanherra tuottaa pelkkiä epäkuolleita, eivät hyvyyden joukot kaupungin vallatessaan pysty rakentamaan siellä mitään, ja sama toisin päin. Pelaajille voi tottakai valita myös perinteikkään identtiset joukkopakat pelin alussa.
Vanha vektorointisysteemi, jossa kaupungeissa valmistuvat yksiköt pystyi pienellä viiveellä siirtämään mihin vain omistamaansa kaupunkiin, on tehostunut. Mitkä vain kaupunkiin tuodut yksiköt voi nyt vektoroida. Ominaisuus on erittäin tervetullut, sillä jos eturintama kaipaa vahvistuksia, voi niitä suhteellisen nopeasti haalia takaseuduilla lymyävistä reserveistä. Tai jos onnistuu valtaamaan sillanpääaseman ison veden toiselta puolen, vektoroi sinne läjän joukkoja, ja onnistuu vielä pitämään kaupunkia hallussaan vektoroinnin vaatimat kaksi vuoroa, kaupunki muuttuu hetkessä lähes valloittamattomaksi. Tämä on mielestäni eniten strategiaan vaikuttava yksittäinen muutos koko pelissä.
Tutkimattoman alueen voi piilottaa tutulla mustalla hunnulla, mutta nyt käytössä voi sen rinnalla olla myös Warcraft II:sta lainattu line-of-sight-systeemi, jolloin pelaaja näkee vain ne vihollisyksiköt, jotka ovat hänen sotilaidensa näköpiirissä. Tutkittu, muttei valvottu alue peitetään liiankin tummalla sumulla.
Ennen vain sankareita ilmaantui palkattavaksi, nyt työmarkkinoilla on myös palkkasotureita. Pelin edetessä vähänkään pidemmälle palkkisten merkitys laskee, mutta alkuvaiheissa rahalöytö ja ryhmä tai kaksi onnensotureita ovat miellyttävä yllätys.
Pelivuoron kestoa reaaliajassa voi rajoittaa. Jos peliryhmässä on Sebiaksia, jotka säännönmukaisesti pitävät puolen tunnin pelivuoroja kaikki mahdolliset statusruudut syynäten, oppii ominaisuutta nopeasti arvostamaan.
Diplomatiaa on rukattu sen verran, että nyt kanssapelaajien kanssa voi liittoutua, millä ei ole käytännön merkitystä, ja liiat rahat voi jaella pois lahjuksina, mikä taas on lyhytnäköistä.
Linnani on turvani
Linnoituksien puolustuskykyä voi kohottaa rahalla. Paaluvarustuksista kasvaa ruppanoita kivivarustuksia, sitten vankempia linnoituksia. Lisäksi kaupunkien ympäristöissä on peltoja, kaivoksia sun muuta vimpainta, jotka kaikki auttavat jollain tavalla lähikaupunkiaan, jollei rahan tai manan muodossa, niin sitten esimerkiksi voimakkaampina sotilaina. Jos viholliskaupunkia ei saa vallattua, voi sille tehdä jäynää tuhoamalla sen ympäristöstä hyödykkeitä tuottavat paikat. Ne voi, toisin kuin poltetut kaupungit, rakentaa uudestaan, mutta se syö rahaa. Tämä kaikki lisää peliin maustetta, sillä kaupungit eivät enää ole toistensa klooneja.
Kaikenlaisia pieniä parannuksia on runsain mitoin. Onnistuneen kaupunginvaltauksen jälkeen näkee suoraan, paljonko ryöväys & rosvous tuottaisi rahaa. Sankarit saavat tehtävänsä mistä tahansa kaupungista kauniisti pyytämällä, eikä temppeleitä tarvitse enää jahdata samalla innolla kuin ennen. Esineitä voi myydä, ja nurkkaan ajettu sankari voi viimeisenä jekkunaan hankkiutua kamoistaan eroon. Vesille pääsee vain silloilta ja satamista, eivätkä veden äärellä olevat kaupungit toimi satamina. Yleensäkin lähes kaikkea on pikkuriikkisen muutettu tai viilattu tyylikkäämmäksi.
Vielä on uudistuksia, joita jäin kaipaamaan. Esimerkiksi todelliset liittoutumat, joissa vaikkapa joukkoja voisi vaihdella, jäivät toteutumatta. Vihollisterritoriolla on yhtä nopea liikkua kuin omalla alueella. Fragile Allegiancesta voisi pölliä sen, että selkään puukottava rauhanrikkoja joutuisi maksamaan sakkoja. Pallomaisen pelialueen emulointi laidat yhdistämällä a la Civ2 tasapainottaisi peliä. Kartta- tai skenaarioeditoreitakaan ei Warlords III:ssa enää ole. Itse en niitä kaipaa, mutta joku voi himoita historiallisten mättöjen henkiinherättämistä. Toivottavasti parannuksia on odotettavissa päivityksien muodossa.
Hajota ja hallitse
Käyttöliittymä on muuttunut pelkästään huonompaan suuntaan. 640x480-tilassa namiskoihin vielä osuu hiirellä, mutta 1024x768 pisteen miniatyyri-ikoneihin saa jo tähdätä. Valikot on siirretty ruudun ylälaidasta piiloon, nyt ne poksahtavat auki ruudun oikeassa laidassa hivelemällä oikeaa hiirenkorvaa. Valikoista kyllä löytyvät samat asiat kuin ennenkin, mutta hitaammin. Taas on unohtunut kultainen sääntö "ehjää ei tarvitse korjata."
Moninpeli onnistuu kaikkina yleisimpinä variaatioina. Verkkopelissä voivat pelaajat siirrellä joukkojaan samanaikaisesti niin halutessaan. Yhdellä koneella moninpeluu kärsii versiossa 1.0 pahasta bugista: jos tietokonepelaajat liikkuvat edellisen ihmispelaajan tutkimalla alueella siirtojensa aikana, jää seuraavan ihmispelaajan kartta-alue piilottamatta pelivuorosta ilmoittavan ikkunan auetessa.
Vaikka Warlords III:n jokainen osa-alue on parempi kuin edeltäjässään (periaatteessa), on peli aluksi sekavan tuntuinen. Ulkoasu on suttuisempi ja epäselvempi kuin kakkosessa, osa pelattavuuden sujuvuudesta on kadonnut ja tietokoneen ajatteluprosessi on selvästi hidastunut. Kuitenkin, mitä enemmän WL3:a pelaa, sitä enemmän outouksiin tottuu ja sitä enemmän oppii arvostamaan pelinkehitykseen uhrattua ajatusta. Kun kolmosta on pelannut viikon, ei kakkoseen enää koske.
Yksinpelaajille en Warlords III:sta suosittele, vaikka tekoälyä onkin parannettu. Tietokone on aina tietokone, eikä sen nöyryyttämisestä irtoa iloa kuin Kasparoville. Monen pelaajan porukoissa Warlords III on täysin omaa luokkaansa.
90
