Planeetta Yavuan ei ole rauhallisimpia galaksinkolkkia, sillä pallukkaa asuttaa jopa neljä alkuperäisrotua. Tilanne yksinkertaistui hetkeksi rotujen yhdistyessä kahdeksi leiriksi, mutta nyt ahtaaseen elintilaan tunkee ulottuvuusportin kautta joukko karvattomia apinoita.
Yavuanin tarina, osa kaksi: tha'Roonit ja obblinoxit ovat yhdistyneet, ja kutsuvat itseään yliherroiksi. Shama'Lit ja eaggrat taas ovat perustaneet aatteiltaan jalon S.U.N-järjestön. Edessä on näiden kahden yhteenotto, ja S.U.N on saamaisillaan turpaansa.
Mutta planeetta Maasta kuuluu outoja, kun napamantereelta kaivetaan esiin mystinen kivipaasi. Aktivoituessaan pysti telesiirtää kokonaisen tutkimusaseman tiedehenkilöineen ja vartiosotilaineen Yavuaniin. Ihmiset pyllähtävät keskellä yliherrojen ja S.U.N:in maaottelua, ja antavat alieneja nähdessään aseidensa laulaa. Ksenofobia on molemminpuoleista, sillä Eevan pojat eivät sovi yliherrojen suunnitelmiin.
Nyt aikaa on kulunut sen verran, että alkuperäisiä, maapallon joskus omin silmin nähneitä ihmisiä on elossa vain yksi. Tiedemiesten ja sotilaiden jälkeläiset ovat eronneet omiksi ryhmikseen. Pelaaja voi valita puolensa neljästä erilaisesta: ihmistiedemiehet, ihmissotilaat, yliherrat tai luonnonläheinen S.U.N.
Motiivi vaihtelee mielenkiintoisesti sen mukaan, millä puolella pelaa. Soltut haluavat vallata koko planeetan, tiedemiehet palata jollain keinoin Maahan. Yliherrat hamuavat täydellistä valtaa, S.U.N taas pyrkii yhdistämään kaikki neljä rotua saman lipun alle sekä palauttamaan rauhan planeetalle ja ihmiset alkuperäiselle kotiplaneetalleen. Keinot ovat kaikilla samat: rakenna, tutki ja valloita, pitkälti C&C:n tyyliin, kivojen animaatioiden ryydittäessä juonta tehtävien välillä. Juoni jopa näyttää haarautuvan pelaajan valintojen mukaan.
Ergonomia hengiltä
Human Onslaught on vuonna 96 ilmestyneen Warwindin jatko-osa, joka Yhdysvalloissa julkaistiin nimellä Warwind 2. Warwind sisälsi paljon uusia ideoita, mutta valitettavasti käyttöliittymässä, tekoälyssä ja näyttävyydessä oli toivomisen varaa, ja tulos oli olankohautuksella ohitettavissa. Mitäpä uutta kakkosessa?
Yllättävän vähän. Uudet kartat, uudet grafiikat ja uudet yksiköt kuuluvat tietenkin asiaan. Valitettavasti ykkösen pahimmat virheet, käyttöliittymä ja tekoäly, ovat lähes ennallaan. Jotain sentään on tehty.
Joukkoja voi nyt yhdistää ryhmiksi numeronäppäimien taakse, ja yksiköiden marssimuodon voi valita. Voi vaikkapa laittaa hitaan yksikön kulkemaan ryhmän keskellä, ja nopeita yksiköitä kulkemaan ympärillä suojana. Tai voi laittaa tutkimusyksiköitä avoriviksi, ja tutkia leveää kaistaletta kartasta kerrallaan. Tutkimista helpottaa myös se, että yksiköitä voi laittaa tutkimaan maastoa automaattisesti.
Kaikki ei ikävä kyllä ole näin ruusuista, sillä käytännössä muodostelmamarssi ei toimi, sillä hahmot jumittuvat maastoon tai toisiinsa ja automaattiset kartantutkijat juoksevat leijonanosan ajasta tutkitulla alueella. "Mene koilliseen, ja tutki mahdollisimman laajalti karttaa." "Yes sir!", huutaa solttu ja lähtee kaakkoon, tulee kolmen sekunnin päästä takaisin, hytkyy hetken rakennusta vasten ja katoaa sitten satunnaiseen suuntaan. Hermothan tällaisessa menee. Joukkojen aktivointikin toimii hankalammin kuin muissa reaaliaikastrategioissa, ja hyvin usein tulee vahingossa lähetettyä ylimääräisiä joukkoja jonnekin hornan tuuttiin.
Hahmoja paikasta toiseen liikuttava tekoäly on surkein näkemäni. Kun lähettää ukon pitkän matkan päähän, juoksee mies lähimmän kallionseinän tai muun luonnonesteen luokse, ja alkaa juosta sen reunaa pitkin, aina vasemmalle kääntyen, kunnes on kohdealueella. Ukot yleensä löysivät lopulta perille, mutta kyllä kesti. Välillä miekkosilla taas oli vaikeuksia liikkua sentin tai kahden matkaa tekemättä hirmuista lenkkiä. Joskus yksiköitä jäi kokonaan jumiin, mutta muutaman minuutin kuluttua peli tajusi tilanteen ja vapautti joukot kahleistaan.
Taistelussa kaikki kontrolli katoaa, kiitos hytkyvien yksiköiden, surkeiden kontrollien, epäselvän grafiikan ja höyrystyvien kiintolevynlaakerien. Edes yksiköiden kuntoa ei kerrota standardinmukaisesti piirtämällä hahmon päälle energiakäyrää, vaan katse pitää siirtää ruudun oikeaan laitaan. Peliä ei voi pysäyttää avaamatta ikkunalle optioruutua, mikä tekee joukkojen valinnan taukotilassa mahdottomaksi.
Jokin sentään toimii. Warwindissä hahmot hyökkäsivät, kun käskettiin, ja lopun aikaa seisoivat aloillaan, vaikka kaveria olisi teurastettu vieressä. Kakkosessa voi säätää solttujen asennetta. Miehet voi laittaa seisoskelemaan, heidän voi käskeä karttaa kosketusta viholliseen, tai mielialamutterin voi ruuvata berzerkkiasentoon ja sitten ihmetellä, miksi äijät juoksevat tankin eteen heti sellaisen nähdessään.
Punainen tupa ja perunamaa
Rakennukset vaihtelevat ulkonäöltään paljon, toiminnaltaan vain vähän. Toisissa koulutetaan rakennusmiehiä, toisissa sotilaita tai ajattelijoita. Kun tulee aika parantaa yksiköitään koulutuksella tai keinotekoisilla lisäosilla, tarvitaan asianmukainen laitos. Mielenkiintoisesti vaikkapa autojen rakentamiseen ei tarvitse tehdasta, vaan hyökkäysjoukkojen perässä marssivat rakentajat osaavat hetkessä loihtia uusia kulkupelejä keskellä korpea, kunhan kotitukikohdassa on tarpeeksi raaka-aineita.
Yksiköt kuluttavat varastoja, joita tietenkin tarvitaan sitä enemmän, mitä enemmän aikoo tehdä yksiköitä. Vartiotornit, barrikadit, sähköaidat, miinoitteet ja hälyttimet helpottavat puolustusta.
Armeijayksiköissä onkin enemmän eroa. S.U.N:illa ei esimerkiksi ole vesi- tai ilmayksiköitä lainkaan, mutta heillä on maan sisässä liikkuva laite, jolla voi tehdä yllätyshyökkäyksiä. Yksiköistä reippaasti suurin osa on erikoiskyvyillä varustettuja humanoideja, taistelukoneita on vain muutama.
Yksiköillä on erilaisia taitoja reippaasti totuttua enemmän. Rakentamisen lisäksi he osaavat kesyttää villieläimiä ja jopa ratsastaa niillä, räjäyttää pommeja, naamioitua tai liikkua huomaamatta. Jotkin yksiköt osaavat lisäksi käyttää apunaan magiaa. Taikojen laatu riippuu rodusta. Ihmiset lähinnä luovat hyödykkeitä tyhjästä, S.U.N käyttää luontoa ja sen voimia hyväkseen ja yliherrat parantavat taistelutehoaan. Yhteensä loitsuja on parikymmentä.
Tehtävien välillä voi enintään kahdeksan hahmoa säästää turvaan. Kannattaa varsinkin alkupelissä miettiä hyvin tarkkaan, mitkä hahmot säästää, sillä en keksinyt muuta tapaa päästä valituista hahmoista eroon kuin tapattaa ne.
Joukoille pitää valita johtaja neljästä mahdollisesta. Eri johtajat osaavat erilaisia "lauluja", joita kajauttamalla porukka alkaa esimerkiksi työskennellä nopeammin tai taistella paremmin. Laulaminen kuluttaa vaikutusvaltapisteitä, joita saa takaisin ajan kanssa ja vihollisia tappamalla. Jos tehtävän kuvaus siis sanoo, että tarkoituksena on tuhota viholliskylä, kannattaa valita pomo, joka osaa sotalaulun. Jos johtaja kuolee, tehtävä päättyy siihen.
Rasteroitu painajainen
Ajoneuvojen käsittely on monipuolista. Liikkuvistakin ajoneuvoista voi poistua ja vihollisen ajoneuvoja voi varastaa. Maastoon levinneet autot, helikopterit ja rannoille hajonneet veneet voi korjata. Hyvä taktiikka onkin laittaa korjaamisen osaava yksikkö kuskiksi. Aina, kun hyökkäysjoukot saavat aikaa hengähtää, miehet vain ulos ja jakoavain esiin. Tässä oli hauska graafinen kämmi tiedemiesten korjatessa autojaan nuijimalla niitä hakuilla olan takaa keskelle konepeltiä.
Maastontutkimus ja yllätyksellisyys toimivat erinomaisesti, sillä normaalin tutkimattoman alueen pimentämisen lisäksi toimii myös fog of war, eli näköalueen ulkopuolella olevan alueen tummentaminen. Metsät, kalliot sun muut rajoittavat näkyvyyttä, ja metsään voi vaikka piiloutua. Peli huomaavaisesti varoittaa äänimerkillä, jos vihollinen hyökkää, eikä näkymäikkuna satu olemaan oikeassa kohdassa.
Maailma on muutenkin aidon oloinen, sillä siellä temmeltää villieläimiä, joista jotkin käyvät päälle, toiset varastavat tarvikkeita tukikohdasta ja muut ovat vain tiellä. Metsät voi polttaa tai hakata rakennustarvikkeiksi ja vedet silloittaa. Teitäkin voi rakentaa, mikä nopeuttaa ajoneuvoilla liikkumista huimasti.
Human Onslaughtin pilaa oikeastaan vain kaksi asiaa: käyttöliittymä ja täysin aivoton tekoäly. Joka välissä joutuu tahkoamaan epäselvien namiskuukkeleiden ja pikkuikkunoiden kanssa. Jotenkin toimiva ratkaisu on käyttää näppäimistöä hiiren tukena. Siinä olikin urakkaa: pelin aikana tarvitaan useita kymmeniä näppäinoikotietä, ja nappuloiden toiminnat vielä vaihtelevat sen mukaan, millä puolella pelaa. Käyttöliittymän ohjelmoijat saisi viedä saunan taakse.
Tekijätiimillä on muutenkin hölskynyt nupissa, sillä he ovat kyllä lisänneet peliin kaiken maailman pikkunyperrystä, mutta ovat jättäneet monta jatkuvasti tarvittavaa toimintoa tekemättä. Siltoja ei esimerkiksi voi rakentaa pisteestä toiseen yhdellä komennolla. Nyt miehet rakentavat vain yhden sillanpalasen, ja jäävät sitten seisoskelemaan paikoilleen, kunnes pelaaja huomaa tilanteen.
Grafiikka on samean suttuista. Maasto näyttää siltä kuin graafikko olisi oksentanut ruudulle, eikä yksikkögrafiikka ole sen parempaa.
Paitsi ruma, peli on myös hidas. Peli tökki ja tahi kaiken aikaa, varsinkin taustamusiikin ollessa päällä. Jo on aikoihin eletty, jos 64-megaisella koneella peli pysähtyy jatkuvasti lataamaan levyltä, kun kartalla vähän klikkaisee. Bugipuolella oli muuten hiljaista, mutta grafiikka sekosi pelitilanteen tallennuksessa, ja pelistä poistuttaessa Windows kaatui joka kerta.
Sodan tuulien kakkososa ei oikein löydä paikkaansa. Potentiaalia olisi vaikka mihin, mutta kiitos lähes pelikelvottoman käyttöliittymän ja onnettoman tekoälyn, tulos on luotaantyöntävä. Sääli.
65
