Voihan Pearce! Langaton sankari saa väistyä.
Viime keväänä ilmestynyt Watch Dogs (Pelit 6/2014, 86p) jakoi voimakkaasti mielipiteitä. Ilmiö toistui myös Pelit-lehden sisällä: minä tykästyin Vahtikoirien sujuvaan pelattavuuteen, komeasti toteutettuun Chicagoon ja moninpeliin, Niko puolestaan tyrmäsi pelin tarinan, hahmot ja käsikirjoituksen. Seison edelleen kehujeni takana, vaikka Aiden Pearce olikin harvinaisen vastenmielinen päähenkilö.
Bad Blood korjaa ongelmista suurimman eli päähenkilön. Aidenille sanotaan heippa, tilalle astuu pääjuonessa sivuroolia näytellyt Raymond ”T-Bone” Kenney. Vaikka käheä-ääninen T-Bone ei tihku karismaa, on rastapäinen hakkeri angsti-Aideniin verrattuna oikea persoonallisuuden riemuvoitto.
Watch Dogs ja toinen hiekkalaatikkopeli Infamous: Second Son muistuttavat toisiaan monella tasolla. Kummankin teknologia on komeaa ja vapaa temmeltäminen suurkaupungissa viihdyttää, mutta tarinankerronta tökkii ja päähenkilöt ovat puisevia. Second Son kiersi ongelmaa nostamalla lisärinsä pääosaan sivuhahmon, nyt Watch Dogs peesaa kilpailijaansa.
T-Boned
Omaperäisyys ei ole välttämättömyys, jos ideat lainaa parhailta. Evoluutio on toisinaan revoluutiota parempi vaihtoehto. Watch Dogsin dna koostuu ammuskelusta, autoilusta, hiippailusta ja hakkeroinnista. Harmi, että näistä ainoastaan hakkerointi on alkuperäinen idea, ja sekin hoituu älypuhelimen nappia painamalla.
Bad Bloodin alussa T-Bone karistelee Chicagon pölyjä jaloistaan. Hakkeri peittelee jälkiään pyyhkimällä tietonsa pois Blumen tietokannoista, mutta kaupungista poistuminen mutkistuu, kun T-Bonen ja Aidenin yhteinen kaveri Tobias Frewer pyytää rastapäältä apua. Pian vastassa on lauma fiksereitä ja koko Blumen henkilökunta. Kuinkas muutenkaan.
Bad Bloodin kampanja on yllättävän pitkä. Lisärin läpäisyyn saa kulumaan helposti pari iltaa, lisätekemistä kaipaavat voivat etsiä piilotettuja ruumiita ja hakkeroida tietokoneterminaaleja. Tasosuunnittelu on onnistunutta ja vastustajan rivejä voi harventaa monipuolisesti. Vartijoita voi lukita huoneisiin, tykkitornit hakkeroida ja T-Bone leikkii myös radio-ohjattavalla autolla. Kaara mahtuu ahtaista raoista ja päivitetyllä pirssillä voi jopa tainnuttaa vastustajat.
T-Bone on ominaisuuksiltaan harmillisen samankaltainen Aidenin kanssa. Rastafar heiluttaa pampun sijaan jakoavainta ja käyttää tainnutusasetta, muuten hahmot eroavat lähinnä ulkonäöltään. Jopa kokemuspisteillä avattavat hahmopäivitykset ovat tuttua kauraa.
Kadut puhtaaksi
Kymmenen tehtävän mittainen tarina on muuten kynäilty mukiinmenevästi, mutta T-Bonen humoristiset heitot ja meuhkaaminen puuduttavat pahasti loppua kohti. Bad Bloodin mielenkiintoisinta antia ovatkin Street Sweeps -sivutehtävät, joita voi pelata yhdessä kaverin kanssa. Näissä tehtävissä T-Bone auttaa Chicagon poliisilaitosta ratkaisemaan rikoksia ja puhdistamaan katuja jengeistä. Palkkioksi saa uusia varusteita, asuja ja mainetta.
Street Sweeps -tehtävät luodaan satunnaisesti ja niissä on vaihtelevia tavoitteita. Yleensä lähestymistavan saa valita itse, mutta monissa missioissa hiipimisen merkitys korostuu. Eräässä tehtävässä tavoitteena oli tavoittaa kohde huomaamatta, toisessa ei saanut tappaa ketään. Mitä nopeammin tehtävät suorittaa, sitä enemmän tilille napsahtaa kokemusta ja sitä korkeammalle sijoittuu verkon tulostaulukossa.
Ubisoft on jo vahvistanut Watch Dogsin saavan jatkoa. Sekä emopeli että Bad Blood ovat osoittaneet, että tarinankerronta ja mielenkiintoisten hahmojen luominen on Ubin ongelmista suurimpia. Pelillinen pohja ja teknologia ovat jo kunnossa, nyt pitäisi luoda mielekästä sisältöä ja kunnollinen tarina.
Vahtikoiran on opittava pian uusia temppuja. Muuten pelaajat silittävät piskiä vastakarvaan.
Watch Dogs – Bad Blood
Ubisoft Montreal / Ubisoft
Arvosteltu: PS4
Saatavilla: PC, Xbox One, PS3, Xbox 360, Wii U
Versio: Myynti
Moninpeli: 2-8 pelaajaa
Ikäraja: 18
T-Bone on Aiden Pearcea kiinnostavampi päähenkilö, mutta Bad Bloodin kampanja on siitä huolimatta kovin keskinkertainen. Lisärin parasta antia ovatkin Street Sweeps -sivutehtävät.
77
