Kauan sitten Charin saarella maagien kokeilut päästivät valloilleen kaaoksen agentin nimeltä Illwhyrin. Siitä asti saari on ollut hänen ja hänen kätyriensä asuinsija. Kaikki saarta puhdistamaan lähetetyt retkikunnat ovat jääneet sille tielleen.
Illwhyrin ei kuitenkaan tyydy pelkkään Chariin vaan nyt on kiikarissa maailmanvalloitus. Sen kummemmitta seremonioitta pelaaja potkaistaan veneeseen tikari kourassa maailmaa pelastamaan.
Tuttuna ideana on puhdistaa saari taso kerrallaan hirviöistä ja lopulta itse Illwhyrinistä. Pelin edetessä kertyy kokemuspisteitä ja tarvikkeita. Hahmon taso nousee kokemuksen mukaan ja samalla taistelutaidot ja taikomiskyky paranevat.
Taiston taikaa
Maailmaa katsotaan hahmon silmien läpi ja ohjaus tapahtuu reaaliaikaisesti, kätevimmin hiirellä. Aseita heilutetaan hiiren napilla ja taikajuomat ja taiat valitaan näppäimistöllä. Ylös ja alaskin voi kuikuilla. Hyppääminen on hauska jippo, sillä hyppäävän hahmon suuntaa voi muuttaa ilmassa ja juoksuvauhdilla hahmo hyppää täysin käsittämättömiä matkoja.
Pelissä on kymmenen asetta nyrkistä kahden käden miekkaan ja jouseen. Käytännössä lähes kaikki taistelu tapahtuu vastakkain silmästä silmään, ja jousi ja taistelutaiat ovat enemmän tai vähemmän kuriositeetteja. Hahmoa voi väliaikaisesti tehostaa taikajuomien ja tasoilta löytyvien sormusten ja muiden tilpehöörien avulla.
Peli on jakautunut moneen kymmeneen laajaan tasoon, jotka ovat pullollaan hirviöitä. Tapetulta hirviöltä voi kerätä aseen talteen, mikä onkin tarpeen, sillä aseet kuluvat ja hajoavat yliluonnollisen nopeasti jopa tyhjää ilmaa viuhtoessa. Valitettavasti kahta samanlaista asetta ei voi kantaa yhtä aikaa, joten miekan hajotessa voi yrittää muistella missä edellisen kerran sellaisen näki. Karttahan ei luonnollisesti tavaroiden paikkoja näytä.
Aseiden hajoamisessa jurppii erityisesti se, ettei aikaisemmille tasoille pääse kuten Underworldissä. Muutaman kerran joutuu hutkimaan puolikuntoisella tikarilla ja muistelee kaiholla edelliselle tasolle jääneitä aseita.
Hirviöiden tappamisen lisäksi on tasolta löydettävä ulospääsy seuraavalle tasolle. Tavanomaisena lisänä ovat avaimia tarvitsevat ovet sekä seiniä avaavat lattiapaneelit. Onneksi myös ovenavaustaika on olemassa, jottei aina tarvitse koluta koko tasoa yhden avaimen perässä.
Tasoja on monta ja idealtaan ne lähinnä toistavat itseään. Ne ovat kuitenkin kohtuullisen hyvin suunniteltuja ja grafiikka on kaunista katsella sekä SVGA:lla että VGA:lla. Kaukaa kauniin näköinen grafiikka on kuitenkin suttuista läheltä, mikä on iso miinus, ottaen huomioon että taistelu tapahtuu suurimmaksi osaksi lähietäisyydeltä.
Rikkoja rokassa
Vastustajia ei ole turhalla älyllä pilattu: kun hirviötä lyö, se kääntyy tavallisesti kannoillaan, perääntyy pari askelta ja kääntyy takaisin. Varsin äkkiä oppii taistelemaan niin, ettei hirviöillä ole juuri mahdollisuutta lyödä takaisin. Lisäksi ne on helppo lusmuttaa hyökkäämään jonossa, joten turhan tiukkaa taktikointia ei tarvita pelin takakannen tekoälyn kehuista huolimatta.
Kun tähän vielä lisää sen, että hirviöitä on enimmäkseen muutamaa perustyyppiä, alkaa pelaaminen vähitellen tympiä. Kyllä vahvempia hirviöitäkin on, mutta niitä vilahtelee varsin vähän. Edes lohikäärme ei nostattanut pahemmin hikeä pintaan, kun hahmoa vähän douppasi parilla taikajuomalla.
Outoja juttuja
Jostain kumman syystä pelin tekijöille ei ole juolahtanut mieleen, että salaovet ovat SALAovia: ne näkyvät kartalta samoin kuin ansat. Koska salakuopat ovat kuolettavia, päädyin lopulta pitämään karttaa koko ajan auki.
Erikoista on myös se, että vaikka peli on varustettu kahdella eri väkivaltatasolla on kesymmän option ainoana ero se, ettei hirviötä lyödessä palaset lentele. Kuitenkin ympäristö katosta roikkuvine ruumiinpuolikkaineen ja irtokäsineen a'la Doom on ennallaan.
Witchaven on ylipitkäksi venytetty tekele, jolla olisi ollut potentiaalia, jos kekseliäisyyttä olisi käytetty. Harva jaksanee kahlata pelin kaikki tasot läpi.
65
