Otetaan Rollercoaster Tycoon ja vaihdetaan huvipuisto eläintarhaan. Yksinkertaistetaan resurssienhoitoa hiukan, ja saadaan nuoremmillekin pelaajille sopiva Zoo Tycoon.
Vaikkei maestro Chris "Rollercoaster" Sawyerilla ole itse mitään tekemistä Zoo Tycoonin kanssa, ensimmäinen mikä pelistä tulee mieleen on, että Rollercoasteriin on tehty eläintarhamodi hieman yksinkertaistetulla resurssienhallinnalla ja keskinkertaisella grafiikalla.
Zoo Tycoon on suunnattu nuoremmalle kohdeyleisölle. Eläintarhan pomona pelaajan on rakenneltava kaiken maailman häkkielukoille sopivia näyttelytiloja, ja ohessa tarjotaan roppakaupalla selkeää opetusmateriaalia maapallon florasta ja faunasta. Pelissä tulee viihdyttävällä tavalla hyvin pian tutuksi, minkälaisessa elinympäristöissä eläinkunnan eri edustajat viihtyvät, mistä päin maailmaa ne ovat kotoisin ja mitä ne tarvitsevat ollakseen onnellisia.
Opettavaista mutta tylsää
Eläintarhan asukkien onnellisuus on opetuspuolen ja resurssienhallinnan peruskivi: Myrtyneitä ja kärsiviä elukoita eivät maksavat asiakkaat halua nähdä. Häkkikodin luominen viihtyisäksi paikaksi milloin millekin otukselle on aluksi palkitsevan hauskaa puuhaa. Samalla oppii biologiaa ja maantietoa. Ajan myötä siitä tulee pelkästään vaivalloista ja turhauttavaa rutiinia.
Pelaajan palkkaama eläintenhoitaja antaa suoraa, turhan selkeää palautetta siitä, mitä kukin elukka tarvitsee, malliin: "Veikko Virtahepo tarvitsee häkkiinsä lisää mutaa, makeaa vettä ja sillä on liikaa hiekkaa ja savanniruohoa." Eri maastotyyppien ja kasvullisuuden suhteiden tarvitsee olla just eikä melkein kohdallaan, ja jos ne eivät ole, eläin ei viihdy.
Mikäli ei jaksa orjallisesti toteuttaa eläintenhoitajan suosituksia naksuttelemalla ruutu kerrallaan milloin mitäkin roinaa elukan aitaukseen (mikä on tosin ainoa järkevä vaihtoehto), voi kokeilla hakuammunnalla, tuleeko otuksen ylle vihreä hymiö vai punainen irvistys asuinympäristöä muokatessa. Suurin moka tässä on se, että kerran kunnollisen ympäristön jollekin elukalle tehneenä ei tätä täydellistä elinympäristöä voi tallentaa, vaan se täytyy tehdä kerta toisensa jälkeen vaikeamman päälle.
Spudaria populalle
Onnelliset eläimet pitävät maksavat asiakkaat onnellisina, mutta huvipuistopelien tapaan asiakkailla on muitakin perustarpeita kuin pelkästään apinatalon härskeille tempuille hihittely ja punastelu. Tätä varten pitää pystyttää nakkikiskoja, piknik-pöytiä, yleisövessoja ja sen sorttisia palvelupisteitä. Tärkeässä osassa ovat roskakorit ja huoltohenkilökunta, joka siivoaa sekä eläinten että niitä töllistelevien alastomien apinoiden jätöksiä.
Megapuistossa kuvaan tulevat mukaan kokonaiset ravintelit, matkamuistomyymälät, käärmetalot, delfinaariot ja muut houkuttimet, joilla nyhtää rahaa pääsylipputulojen lisäksi.
Loppu resurssienhallinnasta keskittyy tutkimus- ja luonnonsuojeluprojektien ja markkinoinnin rahoittamiseen. Tutkimusprojektit poikivat kehittyneempiä viihdykkeitä ja vermeitä sekä asukeille että asiakkaille, luonnonsuojeluprojekteista saa adoptiovalikkoon lisää elukoita ja niiden ympäristöön liittyvää kasvillisuutta, ja markkinointi luonnollisesti avittaa asiakkaiden houkuttelemisessa.
Systeemi on tasapainoinen, ja vaikkei se olekaan niin monimutkainen ja syvällinen kuin Rollercoasterissa, se on helpommin omaksuttava. Sen sijaan, että tuskailisi jatkuvasti kehityksen ja kannattavuuden tasapainon kanssa, voi melko rauhassa keskittyä rakentelemaan omaa pikku virtuaalieläintarhaansa. Tai ei niin pientäkään. Useiden tarjolla olevien skenaarioiden lisäksi vapaissa peleissä voi luoda massiivisen viihdekompleksin, joka nielisi helposti kolme Korkeasaarta.
Eläimiä vai virtuaalikiiltokuvia?
Vapaa pelimuoto, jossa aloitetaan tyhjästä haluamallaan rahoitusmäärällä onkin kaikkein palkitsevin ainakin näpertelyintoisille rakentelijoille. Eläinten "kotien sisustus" käy kuitenkin pidemmän päälle nopeasti puuduttavaksi, ja kun kaikki lajit on tullut plarattua läpi, opetusaspektikin menettää viehätyksensä. Kyllästyneelle eläintarhan pomolle tulee ennen pitkää mieleen päästää leijonat valloilleen kauhistuneen yleisön sekaan, mutta tästäkään ei seuraa muuta kuin säädyllistä kirkunaa ja pää kolmantena jalkana pakenevia perheitä.
Raatelua, rouskutusta ja luuytimen imeskelyä ei siis pääse Zoo Tycoonissa kuulemaan edes otusten nauttiessa päivittäistä einettä häkissään, mikä on sääli. Kuuluisihan opetusaspektiin olennaisesti se, että eläimet ovat... no, eläimiä, ja siten sangen raadollisia.
Asukkien ääntelyt on samplailtu hyvin, ja ne pomppivat ja temmeltävät vankiloissaan uskottavasti. Hyvin viihtyvät pariskunnat (tai laumat) saavat jopa poikasia, jotka luonnollisesti ilmestyvät tyhjästä - mikä tekee hiukan hallaa pelin arvolle opetusmateriaalina.
Zoo Tycoon on viehättävä ja kullanarvoinen opettavainen viihdepaketti varsinkin nuoremmille esiteineille. Teini-iän ylittäneille resurssinäpertelyfriikeille ja rakentelijoille se on hitusen liian yksinkertainen ja alkaa nopeasti toistaa itseään.
80
