Westerado: Double Barreled - Avoin kosto

Hetkinen, tässä hautausmaassa on jotain hyvin tuttua! Mutta missä ovat Tuco ja Enkelinsilmä?

Arvosteltu: PC

Saatavilla: Mac

Ostrich Banditos / Adult Swim Games

Versio: Myynti

Testattu: Athlon II X2 255 4,1 GHz, 4 Gt, Asus EAH5770 1Gt, Windows 8

Ikäraja: Ei tiedossa.

Kun lännessä tapahtuu murha, sitä ei ratkota nojatuolissa istuen. Westeradossa maailma on osterisi ja sen sisällä on pieni helmi.

Westerado: Double Barreledin ulkoasu hämää. Kuvien perusteella sen voisi luulla olevan jälleen yksi isometrinen pikseliammuskelu. Oikeasti se on lähempänä avoimen maailman roolipeliä, jossa ratkotaan murhamysteeriä, jonka syyllinen arvotaan joka kerta uusiksi.

Siinä jokainen vastaantulija on potentiaalisesti etsitty murhamies, jonka voi yrittää saada tunnustamaan vaikka heti pelin alussa. Koko pelimaailman teilaaminen on psykopaattinen ja vähemmän elegantti ratkaisu löytää yksi ihminen, noin esimerkiksi, mutta validi ratkaisu sekin on (tärkeää: vain pelissä).

Westerado on siitä oikeaoppinen western, että se tavoittaa villin lännen ytimen: vapauden.

Joka tarina on sama

Westerado alkaa kuten länkkärit kovin usein alkavat: ranchi palaa, perhe makaa tapettuna maassa, miehen mielessä on vain kosto. Kuudestilaukeavan ja kuolleelta broidilta saadun johtolangan (”sillä oli leveä hattuurgh”) voimalla sankarimme lähtee jahtiin.

Johtolankoja kerätään, kunnes syyllisen ulkonäöstä ei voi enää erehtyä. Johtolankoja saa suorittamalla pelimaailman asukeille tehtäviä, jotka vaihtelevat postivaunun suojelusta humalaisen aviomiehen saattamiseen. Usein tehtävistä irtoaa myös rahaa, jolla voi tietenkin ostaa uusia aseita, hattuja (eli terveyttä) ja muuta. Kokemustasoja ei keräillä ja hyvä niin. Niitä tungetaan nykyään turhaan kaikkialle.

Iso osa pelistä kuluu haeskellessa oikeita tyyppejä maailmankartalta, ja lyhyissä keskusteluissa heidän kanssaan. Asiaansa voi korostaa vetämällä aseen esille, mikä saattaa avata huijarin kielenkannat, mutta ymmärrettävästi hatuttaa viatonta. Koska pyssyään kannattaa esitellä, kas, se pitää päätellä ihan itse. Kivaa pientä puzzleilua!

Westeradon vahvuus on vapaus. Kartta on alusta asti auki ja tehtäviä voi tehdä haluamassaan järjestyksessä. Jokaista hahmoa voi jututtaa ainakin parin lauseen verran, joka nurkkaan on tungettu jotain löydettävää. Jos murhajahti kyllästyttää, voi hypätä hetkeksi tutkimusmatkailijan tai palkkionmetsästäjän rooliin. Jälkimmäisessä pidin kovasti siitä, että lainsuojaton pitää tunnistaa wanted-julisteen perusteella. Liian monet pelit nostavat questeihin liittyvät jutut räikeästi esiin. Tässä joutuu oikeasti tuijottamaan ihmisiä sillä silmällä, aina vyönsoljista lähtien.

Mutta vapaus tarkoittaa myös ettei kovin monimutkaisia syy-seuraus-suhteita nähdä. Westerado ei ole kiinnostunut niinkään isoista linjoista kuin siitä, että käsillä on koko ajan jotain viihdyttävää tekemistä. Huumori ja pienet yllätykset ovat se, millä luova pelaaminen yleensä palkitaan. Ja se toimii.

Kun diplomatia pettää, paljastuu Westeradon erikoinen taistelusysteemi. Ase kädessä ei voi juosta, sillä voi ampua vain sivusuunnassa ja varmistin täytyy poistaa erikseen jokaisen laukauksen jälkeen. Kun nopeaa liikkumista ja paukuttelua ei voi sovittaa yhteen, oman ukon asemointi ja hallittu tähtäys nousevat avainasemaan. Pyssyhippa muistuttaa välillä jotain outoa Pongia, kun väistely toimii vain pystysuunnassa! Ainakin lopputulos on erilainen ja sopivan kaoottinen.

Indie Scrolls: Wwardenfell

Westerado: Double Barreled on hyvä muistutus siitä, mitä riippumaton pelinteko voi olla. Peli esittelee uuden idean, yhdistelee tyylitajuisesti vanhoja, ja kunnioittaa yleisön älykkyyttä. Pienen studion pienet resurssit on käytetty hyvin. Aluksi olin, jotta ei enää koskaan kasibittipikseleitä, mutta värikäs taide voitti lopulta puolelleen. Ääninäyttelyn puute lienee tyylivalinta, mutta musiikki jäi vähän geneeriseksi länkkärirenkutukseksi.

Se, mikä estää Westeradoa nousemasta merkkiteokseksi on se, että se on jo hieman liian hassu ja pienimuotoinen. ”Tarina” on käytännössä sarja sivutehtäviä, eikä hahmoja ole tarkoitettu karikatyyrejä kummemmiksi. Ensimmäisellä pelikerralla tavoitin murhaajan parissa kolmessa tunnissa. Vähän torsoksi takaa-ajo siis jäi. Mutta keskityinkin johtolankojen keräilyyn, enkä yrittänyt suorittaa kaikkea mahdollista.

Suorittaminen on toisaalta väärä tapa lähestyä näin letkeää teosta. Westerado on viihdettä, ei taidetta. Tarkoituksena ei ole tislata elämäntotuuksia ahdistavan murhadraaman kierteistä, vaan etsiä salaisuuksia, kokeilla eri lähestymistapoja, nauttia toiminnasta. Uudelleenpeluuarvoa on viritelty uusilla hahmoilla, co-op-moodilla ja tietty sillä, että murhaaja on aina eri. Kaikkea oheissisältöä ei taatusti löydä heti.

Odotin Westeradolta enemmän (kirjaimellisesti), mutta vaikea kiistää, etteikö pelissä olisi jo kosolti hyvää. Pikselilänkkäristä tulee yksinkertaisesti hyvälle tuulelle. Toivottavasti joku ottaa tästä mallia, miten rikosmysteerin voi toteuttaa. Siinäkin, ettei avoimen maailman tarvitse aina tarkoittaa Skyrimin kokoista lääniä. Lisää, kiitos.

Pienimuotoinen, mutta kekseliäs avoimen maailman länkkäriseikkailu. Hyvän mielen pelattavaa!

83