Tunnettu journalisti jälleen myrskynsilmässä: “Tästä on leikki kaukana.”
Ei ole toimittajan elämä helppoa. Haastateltavat syöksyvät linjoja pitkin kimppuun, Suuri Johtaja (Kas kuka puhuu! _toim.huom) imaisee sieraimiinsa perunapellon, kun rivien välistä syytetään nepotismista ja deadlinetkin kaatuvat niskaan. Kirjaimellisesti.
Frank West on toimittaja, jolla on ongelmia. Zombi-invaasioista rutiinilla raportoiva reportteri joutuu jälleen keskelle kaaosta, kun nuori polvi houkuttelee kalkkiksen mukaansa juttukeikalle. Homma menee vihkoon, joten Westin on kadottava.
Willametten kaupungissa keskiluokka valmistautuu joulunviettoon. Leppoisa perjantai muuttuu ensin black friday -nimiseksi ostospainajaiseksi, sitten aivottomat ihmismassat muuttuvat aivottomaksi zombimassaksi. Verenhimo säilyy, mutta kohde muuttuu tarjouksessa olevista littutelkkareista muihin ihmisiin.
Nerokkaan Hank East -salanimen takana piilotteleva Frank West kaivetaan naftaliinista. Kuolleiden aamunkoiton piti olla historiaa, kiitos rokotteiden, mutta toimittaja ei pääse karvoistaan eikä Dead Rising kalmoistaan.
Lue, missä epäkuolleet riehuivat!
Aiemmista Dediksistä tuttu Willametten pikkukaupunki toimii tämänkertaisen kalmomätön näyttämönä, mutta se on koristeltu kaupallista joulua varten. Tuttua on myös itse päähahmo, sarjan tavaramerkkisankariksi nousseen Frankin tehtävänä on selvittää, mitä on tapahtunut ja miten zombit ovat palanneet, vaikka niiden piti olla historiaa. Opportunismin hengessä kunnon skuuppikaan ei olisi pahitteeksi.
Kompakti kaupunkimaasto on varsin immersiivinen peliympäristö, vaikka se kokonsa puolesta jää edelleen monen muun avoimen maailman jalkoihin. Onneksi kolmannen Dead Risingin (Pelit 2/2014, 84 pistettä) tavoin muita pienempi hiekkalaatikko on tajuttu täyttää hauskoilla leluilla.
Kadut ovat kalmoimenaan zombeja eikä tapettavasta ei ole koskaan puutetta. Vaikka tappolaitevalikoima olisi kunnossa, usein tulee vastaan tilanteita, joissa on paljon järkevämpää ottaa jalat alleen kuin jäädä taistelemaan. Edeltäjiensä tavoin myös neljäs Dead Rising onnistuu luomaan hienon illuusion ylivoimaisesta vihollisesta.
Valitettavasti kyse on nimenomaan illuusiosta, sillä vaikeustasolla neljäs Dead Rising ei juhli. Pääosa vihollisista on helppoa viljaa niitettäväksi. Ongelmia muodostuu vain silloin, jos vastarintaa lipuu kimppuun joka suunnasta ja suurissa määrin.
Jos vastarintaa on paljon, niin on myös työkaluja sen torppaamiseen. Oikeastaan mikä tahansa kättä pidempi käy lyömäaseeksi ja astaloita on maailma väärällään. Jos mukana kulkeva viidakkoveitsi tuhoutuu kesken tappotyön, sen voi korvata vaikka retkituolilla tai liikennekartiolla.
Kokonaan oma lukunsa ovat itse rakennettava aseet, jotka ovat olleet pelisarjan suola alusta lähtien. [pelit.fi] West on melkoinen Ihmemies, tosin sen televisiosarjaversion hengessä. Kuolemanjälkeistä Tinder-lihaa on hankala suoja-unmatchata, jos yrittää swaippailla vasemmalle paljaalla kädellä. [pelit.fi]
Esimerkiksi akkuun yhdistetty jouluinen ovikranssi muuttuu osaavissa käsissä näppäräksi sähkötainnuttimeksi. Erilaisia rakennuspiirustuksia pähkähullun aseistuksen rakentelemiseksi on pelimaailma väärällään.
Myös ajoneuvoja voi askarrella uusiksi, kunhan käytettävissä on sopivaa kalustoa ja rakennuspiirustuksia. Mekaniikkaa voi myös pukea päälleen, sillä hassunhauskojen asujen ohella itsensä voi stailata power armorilla, joka tarjoaa niin nosto- kuin tuhovoimaakin.
Näin seksizombeilu uudistuu, katso kuvat!
Sarjan neljäs osa jatkaa kolmosessa aloitettua reformaatiota. Peli tallentuu automaattisesti eikä niskaan hengittävää aikarajoitusta enää ole, edes erillisenä vaikeustasona. Lähitaistelu- ja tuliaseet ovat omissa inventaarioissa, terveystuotteet kolmannessa. Vanhan liiton Dead Rising -fanit eivät ole pitäneet uudistuksista, mutta käyttäjäystävällisyyttä ne parantavat huimasti.
Turhautuminen edellisvuosituhannen pelimekaniikkaan ei ui läheskään niin herkästi mekkoon kuin aikaisemmin, vaikka kolhohkot kontrollit toisinaan tekevätkin mättämisestä konstikasta. Tämä kismittää erityisen paljon silloin, kun sankari jää jumiin keskelle zombiaaltoa. Frankin liikehdintään kannattaisi ottaa mallia Assassin’s Creedista.
Varsinainen kampanja tarjoaa hurmeista hupia reiluksi kymmeneksi tunniksi. Maailma on onneksi väärällään oheispuuhasteltavaa, koska tarina on pureskeltu nopeasti läpi. Oman rikkansa tähän rokkaan sotkee kevyehkö vaikeustaso, sillä muutamaa hiippailutehtävää lukuun ottamatta lopputekstit tärähtävät ruutuun varsin nopeasti.
Kevyellä otteella kynäilty juonikuvio vääntää etenemissuunnan rautalangasta, journalismin ympärillä pyörivissä etsivätehtävissä paikannettavat kohteet taivutellaan teräspalkista. Peli hyötyisi löytämisen ilosta, koska pelaajaa kuljetetaan talutusnuorassa läpi tarinallisen tarjonnan.
Dead Rising 4 tarjoaa edeltäjiensä tavoin kevythenkistä ähellystä lamavuosien koululuokkien kokoisten vihumassojen parissa. Taisteluiden veri- ja aseorgiat tarjoavat variaatiota kaavaan, mutta muuten kolmen A:n kuristusote pitää juonenkuljetusta tiukasti pihdeissään. Tämä ei toki ole pelkästään Dead Risingin ongelma, vaan koskee kaikkia ison budjetin pelituotoksia.
Sopivasti Suomen itsenäisyyspäivänä julkaistu Dead Rising 4 ottaa jouluisen julkaisuajankohtansa hienosti huomioon, sillä näihin aikoihin kinkunjäänteet ovat siinä kunnossa, että kävelevät jo itsekseen.
82
