Facebreakerissa eivät tappele lasileuat eivätkä betonilärvit, vaan kaikkien kilpailijoiden kasvot ovat muovailuvahaa maestron käsissä.
Facebreaker avaa EA:n uuden Freestyle-tuoteperheen, jonka on tarkoitus tuoda kevyttä, helposti omaksuttavaa ja nopeasti opittavaa toimintaurheilua suurille massoille. Mainospuhe ei ole liioittelua, sillä Facebreakerilla on yhtä paljon tekemistä oikean nyrkkeilyn kanssa kuin Tony Hawkin peleillä skeittaamisen kanssa. Ready 2 Rumblen ja Fight Nightin hengessä suunnitellun rempseän mätkinnän jujuina ovat hupaisat hahmot, nopea rytmi ja dynaamisesti turpaan mättämisestä muotoutuvat kasvonpiirteet.
Vaikka Freestylen kohdeyleisönä ovatkin epäilemättä viime aikoina kovasti kosiskellut sunnuntaipelaajat, ei peli ole aivoton nappulanrämpytysmäiskintä. Facebreakerin taistelu perustuu oikein ajoitettuun puolustukseen ja vastahyökkäyksiin, ja siinä on pienimuotoisena hupipelinäkin tarpeeksi syvyyttä.
Fight Club Lite
Facebreakerin matsit käydään neljällä nappulalla: matala lyönti, korkea suora, raskas isku ja heitto, jolla nurkkaan ahdistettu nyrkkisankari kääntää tilanteen ympäri. Perusmätössä peukalo joutuu koetukselle, sillä hahmojen nyrkit ovat nopeita ja vaativat vikkelää nappulasormea. Onnistuneeseen taktiikkaan kuuluu tasainen vaihtelu matalien ja korkeiden iskujen välillä, sillä vain jompaa kumpaa käyttävän taistelijan muksautukset on helppo pysäyttää tai väistää ja käydä vastahyökkäykseen. Oikeat iskukombot muuttuvat voimakkaammiksi bonebreaker-hyökkäyksiksi, mutta todelliset turpajuhlat käynnistetään raskaista iskuista. Niitä voi jatkaa oikealla ajoituksella murskaaviksi ground- ja skybreaker-hyökkäyksiksi, jotka viskaavat vastustajan katonrajaan. Facebreakerin fysiikan lait ovat peräisin Asterixista, maanläheistä kamppailua hakevat älkööt vaivautuko.
Kirjavasta hahmokaartista löytyy sellaisia vipeltäjiä kuin savupommeja viskova toimistoninja, henkimaailmaa kanavoiva voodoopappi sekä kolossi, jonka ÄO alkaa samalla numerolla kuin kengänkoko. Hahmoissa on tarpeeksi eroja, jotta kaikkia jaksaa kokeilla. Naamakirjastokin on sopivan kompakti tusinan nyrkkeilijän paketti. Kunkin hahmon onnistunut hallinta perustuu tainnutuskomboon, joka on erilainen jokaisella ja onnistuessaan tainnuttaa vastustajan pariksi kallisarvoiseksi sekunniksi.
Sunnuntaipelaajille suuntaaminen ei ilahduttavasti ole realisoitunut kädestäpitelevänä helppoutena, vaan yksinpelikampanja vaatii jo ensimmäisissä matseissa tosissaan vääntämistä. Perinteiseen mätkintään otetaan pesäeroa lukittavalla sisällöllä: uudet hahmot, kentät ja asut avautuvat, kunhan vain jatkaa pelaamista, vaikka ei menestyisikään. Kaikki hahmot onkin avattu yleensä ennen kuin yksinpeliä on läpäisty. Kampanjaa ei tarvitse läpäistä yhdeltä istumalta, vaan peli tallentaa kunkin hahmon edistymisen erikseen joka matsin välillä.
Kaverista haketta
Facebreakerin yksinpeli on ohut kokemus, joka kaipaisi jonkinlaista tarinaa taustalle. Nyt kampanja koostuu ilman näkyvää syytä toisiaan turpaan mättävistä luonnonoikuista, luusereista ja psykopaateista. Vaan eihän Facebreakerin tapaisia pelejä osteta yksinpelin takia. Partypeliyleisölle on perinteisten olohuoneessa ja Xbox Livessä pyörivien matsien lisäksi tarjolla sohvaturnaus, jossa kourallinen porukkaa pelaa vuorotellen yhdellä ohjaimella.
Facebreaker saa nimensä pelin eniten mainostetusta piirteestä: taistelijoiden kasvot paisuvat, vääntyvät ja hajoavat turpaanvedon aikana irvokkaiksi karikatyyreiksi. Ominaisuudessa on potentiaalia, sillä pelin mukana tulee mahdollisuus ladata konsolin kameran kautta oma kuvansa turpaan lyötäväksi. Oman pärstän ikuistaminen kestää kuitenkin niin pitkään, että monet demoa kokeilleet ovat luovuttaneet kesken. Konsolien verkkopalvelujen kautta tullaan epäilemättä jakamaan monia julkkisnaamoja hakattavaksi – kehittäjät ovat jo kehuneet Barack Obaman ja Hillary Clintonin välisiä matseja ratkiriemukkaiksi.
Satunnaisurheilupelaajana katson olevani juuri Freestyle-brändin otollisinta kohderyhmää. Koin Facebreakerin yksinkertaisena, helposti pureskeltavana ja kohtalaisen viihdyttävänä, mutta niin kovin ohuena kokemuksena. Yksinkertaisten moninpelimuotojen takia Facebreaker tuskin on partypelinäkään pitkäikäistä hupia. Facebreaker antaa minkä lupaa, mutta ei enempää.
80
