Capcom tunnetaan firmana, joka hallitsee pelikataloginsa uusiokäytön. Aikahypyn kohteena on 1980- ja 90-lukujen vaihde ja kaksiulotteisten mätkintöjen valtakausi. Final Fight: Double Impact -nimen alta paljastuu kaksi aikakauden tuotosta, klassikko Final Fight ja tuntemattomampi Magic Sword.
Final Fight on katutappelua perinteisimmillään. Katu kadulta kaupunki putsataan väkivaltaisista jengiläisistä ja välillä matsataan pomovastusten kanssa. Ilmansuuntien lisäksi toimintanappeja on vain kaksi, lyönti ja hyppy, joten kovin monimutkaisia komboja ei kannata odottaa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan mättö kuitenkin toimii ja Final Fightin hakkaa mielellään monta kertaa läpi. Yksi syy viehätykseen on mauton kasarimeininki. Häpeämättömän menevä musiikkiraita on jo puoli syytä pelata koko peliä.
Jos Final Fight kestää pelaamista vielä nykyään, samaa ei voi sanoa Magic Swordista, joka on vähän kuin nopeatempoisempi ja vähemmän jäykkä Ghosts ’n Goblins, valitettavasti myös vähemmän viihdyttävä. Geneerinen fantasiaympäristö on tylsä ja toiminta liian kaoottista, eikä pahansuovan velhon torniin jaksa kavuta kertaa enempää.
Ilahduttavasti Double Impact ei tyydy olemaan pelkkä käännös vaan sisältää paljon kaikkea ylimääräistä. Erilaisia haasteita suorittamalla saa avattua konseptitaidetta ja muuta mukavaa, onpa mukana myös karmiva Final Fight -hahmoja sisältävä piirretty. Peliruudun kokoa voi muuttaa vapaasti ja erilaisia grafiikkafilttereitä käyttää, jopa kolikkopelikabinetin saa näkymään ruudun laitamille. Musiikistakin on tarjolla sekä alkuperäinen että remiksattu versio.
Uusintaversiosta Capcomille siis täydet pisteet, itse peleille vähemmän. Harmi, ettei ummehtuneen Magic Swordin tilalla ole esimerkiksi Final Fightin SNESille ilmestyneitä jatko-osia, sillä kokonaisuutta voisi silloin suositella paljon lämpimämmin. Mutta jos Streets of Rage 2 ja TMNT 1989 on kahlattu ja sormet huutavat lisää vanhan ajan mätkintää, siitä vain.
74
