Jos Kratos oli sodan jumala, Nariko on sodan jumalatar, yhtä kaunis kuin peli, jossa hän esiintyy.
Elokuviin pohjautuvat pelit ovat usein pelianalyytikon kyyneliin päättyviä kärsimysnäytelmiä, ja interaktiivinen elokuva on ollut kirosana 1990-luvun alun videokokeilusekoiluista lähtien. Fantasiamaailmaan sijoittuva, God of Waria muistuttava Heavenly Sword -mätkintäseikkailu todistaa, että aika ja koneiden muskelit ovat lopulta kypsiä elokuvamaiselle lähestymistavalle. Heavenly Sword näyttää ja tuntuu luontevalta, koska tyylikkäiden juonianimaatioiden tyypit esiintyvät sellaisenaan toiminnan tiimellyksessä. Homma toimii hyvin kun elokuva ja peli ovat sama asia. Irralliset videopätkät, kiitos ja näkemiin.
Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu
Narikon, punatukkaisen naissoturin, klaani on kauan puolustanut Taivaallista miekkaa, mahtavaa taika-asetta. Ja sen kuningas Bohan haluaa, vaikka se vaatisi koko klaanin tappamista. Narikolla ei ole muuta mahdollisuutta kuin tarttua taikamiekkaan ja samalla tuomita itsensä kuolemaan: Taivaallinen miekka imee lopulta elämän käyttäjästään.
Taivaallisen miekan leffamaista kerrontaa ja tiivistä tunnelmaa ylläpidetään aidon näköisillä ihmishahmoilla. Tarkkojen polygonimallien ansiosta siirtymät juonianimaatioista vauhdikkaaseen räimeeseen ovat nopeita ja saumattomia. Toisinaan mäiskeen rinnalle aukeaa tilannetta elävöittävä pikkuruutu, jossa taistelua lietsova avainhahmo uhoaa ja meuhkaa.
Elokuvafiilis ei jää pelkän jouhevan tekniikan varaan, sillä makaabereissa pää- ja sivuosien esittäjissä on reilusti munaa. Sopivasti överiksi vedetyt ja räiskyvät persoonat korostavat mainiosti Taivaallista miekkaa suojelevan Narikon ahdinkoa. Hurjien roistojen vastapainoksi sankaritar on standardimallinen kova punapää. Turhan geneerisen Narikon ainoa mieleenpainuva piirre on jäykästi muljahteleva letti, joka syö tiettyjen lähikuvien uskottavuutta. Miksi lähitaisteluun panostavalla soturilla on häiritsevän pitkä tukka?
Seinähullu kenraali Flying Fox varastaa koko shown. Tyylikästä miekkasiipeä selässään kantava äijä on samalla koominen vanha höpsö ja äärimmäisen ällöttävä sadisti. Elostelijat heräävät henkiin loistavalla ääninäyttelyllä: jännitys tiivistyy adrenaliiniksi aina, kun Steven Berkoffin hienosti tulkitsema Lentävä kettu heittää känisevällä äänellä sekavaa läppää. Muista kaistapäistä maininnan ansaitsee rempseä kuningas Bohan, johon Andy "Klonkku" Serkis puhaltaa elon kipinän.
Toimintapainotteista juonenkuljetusta terävöitetään rytmipelien mekaniikalla. Ketteryyttä vaativan kohkaamisen lomassa näpytellään namiskoja komentojen mukaan. Jos ajoitus tökkii, Nariko puree nurmea. Systeemissä on mukava tekemisen meininki, sillä näppäimet ja tattisuunnat korreloivat tapahtumiin hienosti, mutta Dragon's Lair on aina Dragon's Lair. Pelaisin mielelläni akrobatiapätkät itse senkin uhalla, että joutuisin luopumaan raflaavista kamera-ajoista. Kaikkea ei voi valitettavasti saada.
Rämpyttämällä eteenpäin
Elokuvamaisista taipumuksistaan huolimatta Heavenly Sword on pohjimmiltaan mätkintäseikkailu. Narikon lennokkaat hyökkäykset syntyvät yksinkertaisilla näppäinyhdistelmillä. Kahta perusniittiä muunnellaan liipaisimilla nopeiksi litsareiksi ja raskaiksi voimapaukuiksi. God of Warin vaikutus näkyy rytmiosuuksien ohella nujakoissa, sillä Narikon miekat muistuttavat melkoisesti Kratoksen ketjuvirityksiä. Aseet yhdistyvät tarpeen mukaan kahden käden miekaksi tai ketjun nokassa kieppuviksi teriksi.
Kahakointi nostaa mieleen kaikuja Tekkenistä, sillä Nariko torjuu iskut automaattisesti, jos padiin ei kosketa. Tiettyjä punaisella hohteella korostettuja hyökkäyksiä ei voi blokata lainkaan, joten oikeasta tatista irtoavat kierähdysväistöt ovat torjuntaa tärkeämpiä. Kuperkeikan jälkeen Nariko seisoo ärsyttävästi silmänräpäyksen verran paikoillaan, minkä takia sankaritar ei koskaan kasva luontevaksi selkäytimen jatkeeksi.
Dynaamisten ja energisten kuvakulmien siivittämät vastaiskut tehdään oikein ajoitetuilla toisen hyökkäysnamiskan näpäytyksillä. Automaattitorjunnan ja vastaiskujen tekotavan takia kahakat rapautuvat ennen pitkää yhden namiskan takomiseksi. Miksi vaivautuisin tekemään mitään muuta, kun vihollisen kuolemaan päättyvät vastaiskut irtoavat ilmaiseksi naputuksen sivutuotteena? Kun rämpytykseen naitetaan säännölliset kierähdykset, on kasassa monotoninen patenttiratkaisu.
Kolme iskua putkeen, väistö ja sama uudestaan -kaava puree liian hyvin operaation alusta loppuun. Tusinamiehistä ei ole vastusta riippumatta siitä, hyökkäävätkö ne yksin vai kohortti kerrallaan. Suuret sotilaslaumat ovat taitavia illuusioita: aito tiimityöskentely jää sattuman varaan ja leijonanosa kavereista kyttää vain kiltisti vuoroaan.
Tarinan toinen päähenkilö, automaattivarsijousta kantava luonnonlapsi Kai on Narikoa kiinnostavampi tapaus. Keskittymishäiriöistä kärsivä Kai paikkaa olemattomia lähitaistelukykyjään loistavalla ampumataidolla. Tarpeen tullen maailma hidastuu ja kamera loikkaa Kain vasaman peesiin. Ohjaimen keikuttelu muuttaa nuolen lentorataa voimakkaasti, joten roiskaisu vihollisen yleiseen suuntaan riittää.
Sixaxis-ohjaus sopii lujaa kiitävien nuolten hallintaan. Ammuskelu ja padin suurpiirteinen keikuttelu ovat piristävää vaihtelua Narikon mättöjaksoille. Ilman Kain jotain ihan muuta -episodeja käsirysyt äityisivät pian pakkopullaksi. Samaa viihdyttävää hidastuskeinoa hyödynnetään, kun Nariko viskoo maasta poimittuja aseita ja ampuu linnoituksen voimakkaalla tykillä.
Herkkua silmille
Samaa kaavaa toistavasta mättämisestä huolimatta Taivaallisen miekan valta ja voima välittyvät valkokankaan paremmalle puolelle tehokkaasti. Ryminä, vihollisten komennot ja satojen miesten aktiivinen kohkaaminen tuovat toimintaan pontevaa fiilistä ja siellä olemisen tuntua. Narikon mäjäyttäessä vihollisen kallo edellä tantereeseen suupielissä viivähtää väkisin ilkeä hymynhäivä. Kiinteällä tykillä ja kannettavalla singolla jytyyttäminen nostaa tunnelman ja tappoluvut hetkessä katon läpi: upeat räjähdykset viskovat kymmeniä miehiä kerrallaan ilmojen teille.
Heavenly Sword on teknisesti lähes moitteeton, mikä ei yllätä vahvasti silmäkarkin ympärille kiedotussa kokonaisuudessa. Ruudunpäivitys hyytyy toisinaan, mutta ei aina siellä, missä sitä silmämääräisesti odottaisi. Vihollisten määrä ja pitkä näkyvyys eivät liiemmin vaikuta nopeuteen. Vaikka Heavenly Sword heittää silmille hirmuisesti äijiä, laumat eivät ole ennennäkemättömiä. Xbox 360:n N3: Ninety-Nine Nights tarjosi jo vastaavia elämyksiä. Heavenly Sword tosin kunnioittaa sotilaitten henkilökohtaista tilaa paremmin ja sen maisemat ovat nätimpiä.
Elokuvamainen ohjaus ja asialliset näyttelijäsuoritukset vaativat veronsa: Heavenly Sword on lyhyenläntä, alle kymmenen tunnin rykäisy. En tosin pelannut sekuntikello kädessä ja tallennus ei paljastanut peliaikaa. Leffamainen ote näkyy ohjauksen ohella tiiviissä juonessa ja putkimaisessa rakenteessa. Jokainen kohtaus on tarkasti käsikirjoitettu ja tutkimusmatkailua ei tarvita lainkaan.
Järeän budjetin Heavenly Sword muistuttaa kyynistä Hollywood-toimintapläjäystä: se on vauhdikas, komea ja helposti sulava, mutta syvälliset elämykset jäävät haaveeksi. Puhtaasti pelinä se ei pärjää lajityypin ykkösnimelle, Ninja Gaiden Sigmalle (Pelit 8/07, 92 pistettä), mutta elokuvamaisen fiiliksen ja tuotantoarvojen oppituntina Heavenly Sword on etulinjan esitys.
