Pokepark ei ole niin syntinen paikka kuin kuulostaa, sillä puistossa vaeltavat vain pokemonit.
Pokepark Wii on tarkoitettu ensiaskeleeksi teeveestä tuttujen pokemonien maailmaan. Vaikeustaso on leppoisan olematon ja pelimekaniikka niin yksinkertainen, että seikkailu etenee, vaikka englanti ei sujuisi.
Tarinan tähtiä ovat pikachun ohella muut pokemonit, sillä söpöläiset näyttävät ja kuulostavat täydellisesti itseltään. Idea toimii oivana fanipalveluna. Meillä lapset tykkäävät seikkailla maailmassa puhtaana pokemon-safarina, jossa voi bongailla tuttuja otuksia.
Malebond
Pikachu hengailee kavereidensa kanssa pokemonien lomaparatiisissa, yrittää hankkia maagisia kivensiruja ja siinä sivussa mahdollisimman monta ystävää. Muiden pokemonien kanssa ystävystytään joko leikkimällä hippaa ja piilosta, tai mittelemällä voimia tai pokemon-tietoutta. Pokemoneja on monta sataa, joten urakka on massiivinen ja itseään toistava.
Kun pokemoneja on kerätty riittävästi kavereiksi, voi haastaa alueen pääpokemonin taitokisaan, jolloin avautuu liikeohjausminipeli. Jos voittaa, pääsee uuteen paikkaan, jossa kierros alkaa taas alusta. Yksinpelitarina on pakko pelata läpi, jos haluaa pelata yksittäisiä taitokisoja, sillä alussa niitä ei ole auki yhtään.
Liikeohjaukseen perustuvat taitokisat eivät oikein iske, sillä tuntuma on epämääräinen ja ideat yksinkertaista liaanilla heilahtelua, uinti- ja laskettelukisaa ja kivenmurskausta. Hauskin on suoraviivainen pikamatka, jossa vain vemputetaan Motea ylösalas.
Käsittämättömästi mukana ei ole minkään sortin moninpeliä, vaikka konsolin menestys perustuu liikeohjauskimppapeleihin. Edes henkilökohtaisia ennätyslistoja ei tunneta, joten huiskuttelu käy nopeasti tylsäksi. Pokemon-kohtaiset ennätykset sentään muistetaan, koska tulos ei riipu yksin pelaajasta vaan myös pokemonien ominaisuudet vaikuttavat. Lainalaisuudet ovat järkevät: Magikarp (kala) on juoksukisassa surkea, mutta uimakisassa varsinainen peto. Lentokisoihin ei voi edes osallistua ennen kuin on saanut kaverikokoelmaansa jonkin lintupokemoneista.
Minipelit perustuvat liikeohjaukseen, mutta peruspelissä pikachua ohjataan suuntanapeilla, mikä on huono ratkaisu kolmiulotteisessa maailmassa. Muksut turhautuivat väärään suuntaan vääntävään sähkörottaan, sillä varsinkin viistosuuntiin liikkuminen oli hankalaa. Tosin ainoa naurunremakka syntyi tahattomasta törmäyksestä puuhun, josta putosi weedle. Kasvatustyöni toisto- ja kohellushuumorin kitkemiseksi on vielä pahasti kesken.
Oheistoiminta on viihdyttävämpää kuin varsinainen pääpeli. Vapaasti häröillessään pikachu voi esimerkiksi napsia lomakuvia ja kuvat voi jopa siirtää muistikortille ja teettää valokuviksi. Marjoja ja pulloja keräämällä saa hankkia lisää rantatuoleja ja aurinkovarjoja hiekkarannan somisteeksi.
On Pokeparkissa toinenkin hyvä puoli. Se todistaa Nintendon lastenpelitaloleiman silkaksi panetteluksi, sillä firma teki kakaroille pelin yhtä aliarvioivasti ja tylsällä kaavalla kuin kaikki muutkin pelitalot. Pokepark olisi voinut olla huomattavasti parempi kokonaisuus, esimerkiksi minipelien suora avaaminen ja kaksinpeli olisivat auttaneet paljon. Ideoiden varioiminen ja uudistaminen eivät olisi olleet pahitteeksi nekään.
30
