Joka ainoan kerran kun ihmiskuntaa uhkaa kriisi, sen ratkaisu on avaruusmariinien harteilla. Yleensä vielä tasan yhden. Ihmiskunta olisi tuomittu ilman mahtavaa Quicksavea.

Pahus näitä aikajatkumohäiriöitä. Ei riitä, että deadline tuntuu olevan joka kuukausi, vaan Aftershock tuli ennen Quakea. Ja Quakessa moninpeli on kotoisin menneisyydestä. Idin uraauurtavan pelisarjan nelikoinen on yllättäen alihankkija Ravenin käsialaa, ja kerrankin keskinkertaisuuden mestarit ovat päihittäneet oppi-isänsä. Samasta syystä Quake 4 on selkeästi tarkoitettu yksinpeliksi.

Liha on metallilla mariinoitua

Quake 4 on suoraa jatkoa Quake 2:n yksinpelille. Maa on sodassa borgimaisten lihallis-kyberneettisten stroggien kanssa. Massiivisen vastaiskun ensimmäinen hyökkäys menee pieleen. Vain yksi mariini jää henkiin: sotilas 3585. Kun hän niittaa stroggien kotiplaneetan suojauksen ja stroggien johtajan Makronin, voivat loput avaruusmariinit suorittaa täysmittaisen puhdistusiskun Stroggosiin, stroggien kotiplaneetalle. Pelaajan miehekäs alter ego on alikersantti Matthew Kane, joka aluksi tetsaa mariinitovereidensa kanssa ja panee stroggia kylmäksi.

Quake 4 on raskaasti skriptattu putkijuoksu, jota pyörittää Doom 3:n valolla ja varjolla hienosti pelaava pelimoottori. Pelin alkupuolisko on erinomaisen viihdyttävää perusräiskintää. Kanella on mukanaan sotilastovereita, joista on oikeaa hyötyä. Lääkäri parantaa, teknikko korjaa haarniskaa ja kaikki osaavat ampua. Tehtävissä on järkeä, ja jalkaväkiseikkailun vastapainoksi pääsee välillä suojaamaan kuormastoa ja ajelemaan leijutankilla. Raven hallitsee idiä paremmin pelin rytmityksen ja Quakea tahdittaa ryöpsähtelevä väkivalta, ei tasainen jurmutus. Runsas skriptaus pitää sotahenkeä yllä.

Puolivälin jälkeen Kanesta tulee uusi mies ja Quake 4 muuttuu Doom 3:n kaltaiseksi tylsänpulleaksi sooloiluksi. Käytäväjuoksuun tulee vaihtelua vain silloin, kun Kane kohtaa loppuhirviöitä tai pääsee kävelevän taistelukoneen ohjaimiin. Totuuden nimessä tämä soolo-osuus on mielekkäämpää pelattavaa kuin Doom 3.

Ratapyssy ja salamakivääri

Aseista tyhmempi voisi sanoa, että ne ovat tuttua perushuttua. Perinnetietoiselle ne ovat kuin Ostoskanavalta tilattu kokoelma Best of Quake Weapons. On plasmapistooli, kiikarilla varustettu konepistooli, haulikko, tylsä plasmakivääri, kranaattikivääri, klassinen naulapyssy ja vielä klassisempi railgun, sinko, salamapyssy ja Dark Matter gun. Aseissa on teho, äänet ja parissa jopa taskulamppu kohdallaan ihan ilman modailua. Railgun tunnetaan kakkos-Quaken moninpelin suosikkiaseena. Ase on yhtä hidas kuin tehokas. Sillä oli vaikea osua, mutta jos onnistui, fragi kilahti kerralla. Ihmettelen vain, miksi naulapyssy ampuu iloisesti kilisevien naulojen asemasta valopalloja?

Tulitaistelu toimii, koska siinä on suvantoa ja vaihteleva määrä vastustajia. F.E.A.R.in jälkeen häiritsee Doom 3 -moottorin viat eli staattinen ympäristö ja se, etteivät stroggit reagoi osumiin ennen kuin kuolevat. Vasta sitten heitetään kuperkeikkaa.

Satunnaiset ulkonäkymät eivät tavoita sisäosien pimeää loistoa. Stroggien tukikohdat näyttävät siltä, kuin ne olisi saatu halvalla demonien rikkomasta Mars-tukikohdasta. Paikasta toiseen liikutaan putkessa, jossa eksymistä estävät ikisuljetut koristeovet. Sisustussuunnittelija on selkeästi pitänyt Doom 3:n ihmisruumiin jätteistä ja päässyt stroggien ihmiskokeilujen (paljonko voi poistaa, jotta jämät pysyvät vielä elossa?) myötä mälläämään aika vastenmielisillä visioilla.

Viholliset ovat pikkuisen noloja, sillä lihan ja metallin naittaminen vaatii Gigerin tai Cronenbergin tasoisen visionäärin. Se vähä, mitä stroggista ehtii nähdä ennen kuin se muuttuu punaiseksi sadepilveksi ja haihtuu suoraan borgeilta pöllityn efektin kera, näyttää turhan paljon lauantaiaamujen Reino Robottisoturilta. Erikoismaininta tippuu stroggien kävelevälle sotakoneelle, joka on melkein yhtä vaikuttava kuin Half-Life 2:n jättikuukkelit.

Vähäinen on laumamme

Quaket ovat aina olleet moninpelaamisen tiennäyttäjiä. Tähän asti. Quake 4 jatkaa Quake 3:n hyperaktiivisella juoksupomppulinjalla, pelimuotoina muinaiset deathmatch ja lipunryöstö. Näissä pärjää kun kippaa energiajuomaa, kunnes tosimaailma näyttää hidastetulta. Minä en pärjää enkä ole koskaan pärjännytkään, joten moninpeli jättää minut kylmäksi kuin katiskaan juuttuneen avantouimarin. Isojen poikien mukaan meno on muuten kuin Quake kolmosta paremmalla grafiikalla, mutta kartat ovat huonompia ja pelaajamaksimi vaatimattomat kuusitoista. Syy pienimuotoisuuteen löytynee raskaasta grafiikkamoottorista.

Täydellisessä perinteisyydessäänkin Quake 4 on yllättävän maittava räiskintäpeli, jolla on kiva testata joululahjakoneen tehoja. Yhdestä jutusta Raven saa valtavan plussan: vaikka pelissä on tiimisotaa, sitä osataan kuvata muutenkin kun jatkuvilla ruutua heiluttavilla räjähdyksillä ja hysteerisesti huutavilla asetovereilla.