Sonyn taskuagentilta eivät työt lopu kesken. Gabe Loganin kyydissä maisemat vaihtuvat ja hupia piisaa.
Syphon Filter: Dark Mirror on PSP:n parhaita pelejä. Sen ystävät eivät taatusti pety Logan's Shadow -jatko-osaan, joka seuraa uskollisesti edeltäjänsä jalanjäljissä. Syphon Filtereiden tyyli ja tarinat onnistuvat siinä, missä monet muut eivät. Toisaalta kyse on vakavamielisestä toimintajännäristä, jota ei ole tarkoitettu pikkulapsille, toisaalta mukana on runsaasti sarjakuvamaisuutta. Tosimaailman realistisen matkimisen sijasta innoitusta haetaan samoihin kuvioihin sijoittuvista populaarikulttuurin ilmiöistä.
Tarina alkaa, kun terroristit yrittävät vallata Yhdysvaltojen laivaston taistelulaivan keskellä Atlantin valtamerta. Yksinäinen susi ja sankari Gabe Logan kutsutaan jälleen kerran tositoimiin. Gabe Logan ei ole tyhmä. Hän tietää, että hänelle ei ole kerrottu tilanteesta koko totuutta, mutta hän tietää myös sen, että miehen on tehtävä, mitä miehen on tehtävä. Kun kyseinen mies sattuu olemaan salainen agentti, hänellä on enemmän tehtävää kuin laiskanpulskealla pelikriitikolla.
Tarina on jaettu kuuteen ympäri maailmaa tapahtuvaan jaksoon. Kun kertomus on kosteimmillaan, käydään meren pohjaan uponneessa hylyssä. Kuivuus kutittaa kurkkua, kun ollaan Irakissa hiekka-aavikolla. Näiden tapahtumapaikkojen väliin mahtuu kaikenlaista maata ja maisemaa. Juonesta on vaikea löytää mitään kovin omaperäistä, mutta monipuoliset miljööt pelastavat paljon, varsinkin kun kaikki näyttää todella kauniilta. PSP:n grafiikkaruuvi on väännetty sen verran tiukalle, että kilpailijoiden kelpaa ottaa mallia. Logan's Shadow on ylpeydellä nimenomaan käsikonsolipeli, jossa on otettu huomioon pelilaitteen näytön koko ja kontrollit.
Pelityyliin ei ole tehty suuria uudistuksia. Syphon Filter on yhä toimintaa, jossa hiiviskellään ahkerasti räiskinnän lomassa. Loganilla on teknisiä vempeleitä ja aseita kuin kollega James Bondilla ikään. Usein etenemisessä on kyse oikean laitteen valinnasta eikä vain siitä, että pystyy nitistämään vastustajat taistelussa. Suojautuminen on pakko hallita, mikäli aikoo selvitä seikkailun loppuun saakka. Ramboilu johtaa vain ennenaikaisiin hautajaisiin.
Reaktionopeus testiin
Suurin ero entiseen ovat toimintakohtaukset, joissa pitää painaa nopeasti tiettyjä nappeja. Tämä "tanssipelivitsaus" on nykyään levinnyt kaikkialle. Logan's Shadow’ssa sorminäppäryysrumba on onneksi toteutettu keskivertoa paremmin. Napin painaminen on tälläkin kertaa vain napin painamista, mutta kuvaruudun tapahtumat ovat jännittäviä ja näyttävät komealta. Elokuvamainen taustamusiikki on pakko mainita erikseen. Se tuo mukanaan suorastaan luksustuotteen tunnun.
Vastustajat ovat yhä melkoisia tekoälytampioita. Suojan takaa räiskintä sujuu vielä jotenkin, mutta välillä järjenjuoksu himmenee. Viholliset saattavat esimerkiksi nousta esiin suojasta vain ryhtyäkseen lataamaan asettaan. Tai sitten he marssivat suoraan konekiväärituleen kiltisti jonossa kuin itsetuhoinen sopulilauma.
Joku voisi valittaa kenttien putkimaisuudesta, mutta itseäni ne eivät häirinneet. Edustan japanilaista koulukuntaa, joka haluaa tietää, mihin seuraavaksi pitää mennä ja miten sinne päästään. Toinen vaihtoehto, jatkuva eksyminen ja harhailu, kiinnostaa paljon vähemmän.
Enintään kahdeksan hengen verkkopelissä on puolisen tusinaa erilaista pelimuotoa. Jo Dark Mirror oli malliesimerkki PSP:n verkkopeliominaisuuksista eikä Logan's Shadow ole muutos huonompaan. Mikäli Syphon Filter: Logan's Shadow’n kaltaista laatua nähdään enemmän, hankin meille vielä kolmannen PSP:n.
88
