Yksinäisen Wii Uun yksinoikeusvapauden puolustaja The Wonderful 101 todistaa, että tiimissä on voimaa. Suomen supersankari Wonder-Cellphone ei taistele yksin!
Platinum on pelinkehittäjä, jolta saakin odottaa maailmanluokan mahtipontisuutta, mutta sadan sankarin taistosta maahan hyökkääviä muukalaisia vastaan kertova The Wonderful 101 vetää kokoluokkansa jo Bayonettan sfääreihin. Samalla se on viihdyttävä, kekseliäs ja hauska, mutta myös turhauttava.
Will Wedgewood on alakouluopettaja Blossom Cityn kaupungista. Will on suoraselkäinen, huolehtiva, vastuuntuntoinen ja vähän nyhverö. Kun koulubussin kimppuun hyökkää avaruusolentoja, Willista kuoriutuu Wonder-Red, CENTINELS-rauhanturvajärjestö The Wonderful 100:n satapäisen sankaritiimin uusin jäsen. Wonder-Red on rohkea ja päättäväinen, ja hänellä on erinomainen nimimuisti.
Wonderful satkun jäsenet on ripoteltu ympäri maapalloa, mutta yksinäinen sankari ei pärjää avaruusolentojen armadalle. Kun GEATHJERK-liittouman massiivinen laivasto kolkuttelee Maata ympäröivän Margarita-voimakentän ovella, tulee hoppu tiimin kasaamisessa.
Jerk-Matter readings are off the charts!
Aseeni on ystäväni
Ulkoisesti The Wonderful 101 näyttää Pikminin ja nichè-tasoloikka Viewtiful Joen (Pelit 12/2003, 83 pistettä) äpärältä. Ihmekös tuo, sillä Wonderfulin ja Viewtifulin on tehnyt sama hemmo, Devil May Cry- ja Bayonetta-mies Hideki Kamiya. Ehtaa Pikminiä taas on satapata lilliputtihahmoa juoksentelemassa ympäri ruutua.
Pelattavuudeltaan Wonderful 101 ei ole lainkaan kuin Pikmin, sillä pienen pieniä sankareita ohjastetaan kuin nykyaikaisen toimintamätön hahmoa, blokkeineen ja väistöineen kaikkineen. Yksi sankari on johtaja, jota muut hiivamielisesti seuraavat. Vain johtaja ottaa vahinkoa vihollisen mätkyistä, loput jengistä lentää kaaressa ja viettää kanveesissa muutaman kallisarvoisen sekunnin.
Koska pelattavuus on samanlaista kuin perustoimintapelissä, on Wonderfulilla oltava joku oma koukku. Ihmetiimin erikoistaito on yhdistyminen. Yhdistämällä kehonsa eri muotoihin he voivat luoda käytännössä mitä tahansa miekoista ja pyssyistä tilannekohtaisiin hisseihin, siltoihin, riippuliitimiin tai mitä vain käsikirjoittajat tajuavat keksiä.
Yhdistymiset piirretään joko Wii U:n gamepadin ruudulle tai sohitaan ilmaan toisella tatilla. Kuvion muoto määrää syntyvän yhdistelmän. Ympyrä on jättinyrkki, suora viiva miekka ja niin edelleen. Alun muutama tuhovehjes saa kavereita tarinan aikana, kun merkittäviä Wonderful Oneja liittyy ryhmään.
Mitä useampi kokki, sitä isompi keittiöveitsi. Jos moralla haluaa tehdä jälkeä talon kokoiseen tappajarobottiin, täytyy kuviosta piirtää isompi ja nakittaa siihen isompi osa tiimistä, mutta ihmemiekka on kaksiteräinen. Jos vihollinen osuu sinuun kantaessasi jättiasetta, lentävät kaikki siihen käytetyt sankarit kanveesiin.
Etenkin myöhemmän pelin tiukemmissa taistoissa suosin toista tattia kosketusruudun sijaan, mutta onnistumisprosentti monimutkaisemmissa kuvioissa oli selvästi parempi ruudulla. Kiva että molemmille tavoille on käyttöä!
Hyviä ideoita ja oivalluksia Wonderful 101:n taistelumekaniikassa on vaikka kuinka, mutta niin on myös ärsyttäviä perusmokia. Ohjattava hahmo on aivan liian helppo hukuttaa vellovaan hahmomereen, ja staattisen kameran takia hyökkäykset tulevat välillä ruudun ulkopuolelta tai kuolleista kulmista. Kun vaikeustaso vielä on Kamiya-tiukka (siis pirullinen), on turhautuminen läsnä useammin kuin haluaisin.
Koko maailma räjähtää
Alussa matkassa on vain parikymmentä Wonderful Onea, mutta tehtävissä pelastettavia siviilejä voi rekrytoida väliaikaisiksi jäseniksi. Väliaikaisjäsenet kaikkoavat aina kentän lopussa, joten kenttien varsille piilotetut originaalijäsenet kannattaa etsiä käsiinsä. Hyvin ovatkin piilotettuja, itselläni tiimi oli lopussa vasta The Wonderful 80.
Sadan hassun supersankarin joukkoon mahtuu myös Suomen edustaja. Wonder-Cellphone, jonka ase on tietenkin älymiekka, on oikealta identiteetiltään Linus Jansson, tavallinen keski-ikäinen myyntitykki Espoosta.
Tarina etenee operaatio kerrallaan. Jokainen noin kymmenestä operaatiosta on jaettu muutamaan tiukkaan toimintakenttään, jotka koostuvat suurimmaksi osaksi mätöstä ja loikinnasta. Ei ole ihan helppoa hypyttää sataa pikku-ukkoa kerrallaan. Onneksi hyppykohdat eivät ole yhdestä mokasta poikki.
Välillä pelikaavaa rikotaan. Vastaan tulee mitä tahansa lentelystä sukelteluun ja poraamisesta shmupahtavaan avaruusräiskintään tai Punch-Outia imitoivaan jättirobottinyrkkeilyyn. Silloin tällöin kuvakulma heitetään televiisorista gamepadin ruudulle, kun pelaaja kömpii rakennuksen sisään ratkomaan töllön ja gamepadin seuraamista vaativia puzzleja. Vaikka ongelmien suunnittelu on parhaimmillaan nerokasta, on gamepadin kamera kiikkerämpi kuin yksijalkainen keinutuoli.
Puzzlekamerasta huolimatta kaavaa rikkovat kohtaukset ja jokaisen operaation päättävät ylieeppiset finaalit ovat kirkkaasti Wonderful 101:n parasta antia.
Varsin mainio lauma sällejä
The Wonderful 101 on pirullisen kaksijakoinen peli. Yhtenä hetkenä puren kiukkuhammasta, kun jostain ruudun ulkopuolelta singahtaa tunnistamaton lentävä tykinkuula, juuri kun olin mäjäyttämässä teräskilpikonnaa vasarallani. Joudun sen takia kipittämään ympäri taistelukenttää keräillen pökertyneitä sankareita.
Sitten nauran hysteerisesti, kun megalomaaniset, yliampuvat tapahtumat seuraavat toisiaan sankarillisen paatoksen ja hauskojen hahmojen ristitulessa. Kun kahtia halkaistu pahis vielä puristaa puoliskonsa yhteen saadakseen viimeisen sanan, se on siinä! Pelin viimeisen kohtauksen sinänsä simppeli quicktime event meinasi mennä pieleen puhtaasti naururöhkimiseni vuoksi.
The Wonderful 101:llä on tyyli, itseironia, uudet ideat ja ennen kaikkea sydän paikallaan, mutta pelimekaniikka kärsii lapsentaudeista, mikä vaikuttaa suoraan koko pelielämykseen. Se tuntuu peliltä, johon on ollut pakko ympätä pelilliset elementit hullujen välivideoiden ja tiukan draaman väliin.
Perustaistelut toimivat ajoittain, mutta liian usein The Wonderful 101 on epäreilun vaikea, ja se johtaa padi paloiksi -tason turhautumiseen. Nautin kymmentuntisestani jopa enemmän kuin pisteet kertovat, sillä silloin kun The Wonderful 101 on hyvä, se on ihan pirun hyvä. Se vaan ei riitä nostamaan pistesaldoa.
The Wonderful 101 on selvästi henkistä jatkoa Viewtiful Joelle ja epäilen myös sen jäävän samanlaiseen nichè-suosioon. Uskallan toivoa jatko-osaa johonkin kaukaiseen tulevaisuuteen, sellaista jossa pelimekaniikan kolhut olisi korjattu. Se jos jokin olisi nannaa pelattavaa.
Juho Penttilä
Kuka on Hideki Kamiya?
Harvalla pelintekijällä on niin kova ansioluettelo kuin Platinum Gamesin perustajajäsenellä Hideki Kamiyalla. Ensimmäinen peli, jossa miehellä oli vetovastuu, ei ollut enempää eikä vähempää kuin Capcomin kehuttu Resident Evil 2. Resident Evil 2 tuli, näki ja voitti niin kriitikot kuin pelaajatkin, mikä takasi Kamiyan ohjaajan pestien jatkumisen.
Kun Resident Evilin luoja Shinji Mikami halusi Kamiyan kehittävän PlayStation 2:lle Resident Evil 4:n, tarttui Hideki tuumasta toimeen. Uusi Resident Evil erosi kuitenkin vanhoista. Se oli nopeampi, toiminnallisempi ja etenkin coolimpi kuin yksikään aiempi sarjan peli. Mikami suostuttelikin Kamiyan tekemään pelistä täysin uuden brändin, ja niin syntyi Devil May Cry.
Devil May Cryn ja paria vuotta myöhemmin ilmestyneen Viewtiful Joen kehityksen jälkeen Capcomin sisälle perustettiin itsenäinen pelistudio Clover, jonka tarkoituksena oli kehittää uusia pelisarjoja jatko-osien sijaan. Parin Viewtiful Joe -jatko-osan, kehutun Õkamin ja kulttisuosikki God Handin huonojen myyntilukujen jälkeen Capcom kuitenkin yritti sulauttaa Cloverin takaisin emofirmaan. Cloverin työntekijät päättivät mieluummin lähteä koko puljusta, Kamiya ja Mikami mukaan lukien, ja perustivat Platinum Gamesin.
Platinumilla Kamiya on saanut toteuttaa itseään vapaammin kuin koskaan, mutta ironisesti miehen pelit ovat olleet kuin kunnianosoituksia hänen vanhoille teoksilleen; Bayonetta on selvää henkistä jatkoa Devil May Crylle ja The Wonderful 101 Viewtiful Joelle.
Seuraavaa Kamiyan peliä ei tarvinne kauan odotella, sillä Wii U -yksinoikeus Bayonetta 2 saapuu ensi vuonna.
Juho Penttilä
82
