Kaikki loppuu aikanaan. Todellisuuspakoisten ykkösmatkakohde on vuosia ollut Britannian luonnonkaunis, mutta vaarallinen vaihtoehtomaailma. Myynnissä ovat liput viimeiselle matkalle Lord Britishin valtakuntaan.
Richard Garriottin, paremmin tunnettu nimellä Lord British, aloittama 20-vuotias Ultima-saaga on tietokonepelien Star Trek, rikas fantasiamaailma, joka elää omaa elämäänsä. Nyt tarinaan on kirjoitettu sen viimeinen luku. Ultima IX on omassa lajissaan yhtä tärkeä tapaus kuin Star Wars Episode 1.
Se on jo aika hyvin, että vanhat Ultimat keräävät edelleenkin uusia pelaajia, mutta harvalla pelisarjalla on yhtä aktiivinen ja järjestäytynyt faniryhmä kuin Ultima Dragons on. Internetissä elävä ryhmä ylläpitää leegioittain erilaisia Ultima-sivustoja. Jotkut ehostavat ja tehostavat vanhoja Ultimoita, jotkut kirjoittavat tarinoita. Jäsenet tunnistaa nimistä, jotka ovat kaksiosaisia, ja joiden toinen osa on aina Dragon.
Mistä moinen vetovoima? Mikä on Ultimoiden salaisuus?
Ensinnäkin se, että Lord British ja muut Ultima-suunnittelijat tekivät kokonaisia maailmoja, minkä seurauksena Ultimat tihkuvat yksityiskohtia, toistuvia henkilöitä ja historiaa. Lisäksi Ultimat ovat aina eronneet AD&D-henkisistä kilpakumppaneistaan siinä, että niissä on muitakin koukkuja kuin hack & slash, ja juonellisesti ne ovat täysin eri tasoa kuin normaalit tapa pääpahis -pelit. Tasoissa nousun asemasta sankari on joutunut tekemisiin sellaisenkin pelottavan asian kuin moraalin kanssa.
90-luvun alussa Origin vielä kehitteli Ultima-roolipeliä, mutta ei siitä koskaan tullut mitään. Ultiman lisäosat, 3D-roolipelisarja Ultima Underworld sekä Ultima VI:n pelimoottoria käyttävät mainiot Worlds of Ultima -pelit eivät kumpikaan menestyneet, vaikka kriitikot ylistivät.
Viimeisen kerran astumme läpi Kuuportin tutustumaan Ultimoiden sekä sen sankareiden historiaan.
Ultima 0: Akalabeth (1979)
Vuonna -78 houstonilainen koulupoika Richard Garriott työskenteli koulun jälkeen ComputerLandissa Teksasissa. Yhden tietokonekurssin ottanut, itseopiskellut Garriott oli väsännyt BASICilla jo liki kolmekymmentä yksinkertaista peliä, mutta vasta saatuaan Apple II:n sai valmiiksi Ultimoiden isän, Akalabethin.
Garriott myi Akalabethia kasettina ja levynä, itse tehdyin pakkauksin, samana kesänä 8 kappaletta. Tämä versio on siis aiiika keräilyharvinaisuus. Sitten onni potkaisi. Garriott näytti Akalabethia pomolleen, joka, Garriottin tietämättä, lähetti sen kalifornialaiselle softatalolle, California Pacific Computerille. Tämä julkaisi pelin, ja Akalabeth myi hulppeat 25 000 kappaletta, mikä sen ajan mittapuulla on valtaisa hitti.
Akalabethin taustatarina kertoo velho Mondainista, joka murhaa isänsä, kun tämä ei jaa kuolemattomuutta hänen kanssaan. Peli itsessään on sikayksinkertainen. Kaupoista ostetaan aseita, ruokaa ja muuta, liikutaan simppelillä kartalla ja tapellaan hyvin yksinkertaisissa vektoriluolastoissa. Mutta se sai Garriottin mukaan tietokonepelibisnekseen.
Pimeyden aika
Kolme ensimmäistä Ultimaa on vähän väkivalloin jälkikäteen survottu trilogiaksi, vaikka ne oikeasti olivat tapa loppupahis -luokan visioita.
Ultima I: The Beginning tai First Age of Darkness (1980, 1986)
California Pacific Computer Company julkaisi Garriottin seuraavankin pelin, Ultima I:n, joka oli jatkoa Akalabethiin. Peli oli edelleen BASIC-vetoinen.
Sosaria on pulassa, kun velho Mondainin luomat hirviölaumat mesoavat maaseudulla. Vain Lord British jaksaa unelmoida rauhasta, ja jos pelaaja tappaa Mondainin, Sosaria on pelastettu. Mutta Mondain on jo kuolematon! Onneksi aikamatkustus on keksitty, ja sankari tuhoaa Kuolemattomuuden jalokiven ennen kuin Mondain ehtii käyttää sitä. Mondainin kuolema tosin tuhoaa 3/4 Sosariasta.
Ultima kohautti siksi, että pelaaja pääsi ensi kertaa keskelle graafisesti kuvattua maailmaa. Sosarian neljä valtakuntaa oli kuvattu häkellyttävällä uutuudella, tiiligrafiikalla. Kylät, kaupungit ja linnat olivat erillisiä yhden ruudun kokoisia paikkoja, joiden asukkaat saattoi murhata, mutta he olivat hengissä taas seuraavalla kerralla. Luolastot olivat edelleen Akalabeth-3D:tä, ja vankiloissa käytiin tappelemassa, jotta saatiin lisää hitpointseja. Muutama tehtäväkin edellytti niissä vierailua. Ällistyttävää kyllä, Ultima I:ssa oli jopa avaruusaluksia ja -taistelua.
Taistelussa ei sen kummempia kommervenkkejä ole: seisotaan kohteen vieressä ja painetaan (A)ttackia ja suuntaa. Magiaa oli yhdeksän kaupoista ostettavan kertakäyttöloitsun muodossa. Origin julkaisi ykkösen uusiksi tehtynä versiona vuonna 1986.
Ultima II: Revenge of the Enchantress (1982)
Kakkosessa Mondainin oppilas ja rakastajar Minax ei tykännyt kun sulho tapettiin. Niinpä hän aloittaa koston, ja levittää sen tänne, oikeaan maailmaan. Vuonna 2111 Minax tuhoaa maailman, onneksi edes osa ihmisistä pääsee pakoon aikaporttien kautta. Samaisten porttien kautta pelaajakin poukkii tulevaisuuden ja menneisyyden väliä, jopa avaruudessa pistäytyen, kunnes Legendojen ajassa selvittää välit Minaxin kanssa.
Garriott opetteli Assembler-ohjelmoinnin, ja Sierra On-Linen julkaisemassa kakkososassa tekniikka kehittyi muutenkin. Pelimaailma, tai -maailmat, olivat suurempia. Kylät ja kaupungit olivat moniruutuisia, ja uutuus, alkeellinen keskustelu, mahdollisti jopa vihjeet. Luolastot ja tornit olivat "kolmiulotteisia", mutta niissä ei tarvinnut lainkaan vierailla. Taistelu oli edelleen yksinkertaista ja loitsut ostettiin kaupasta, eikä niitä oikeastaan edes tarvinnut.
Sierran kautta julkaistuna Ultima II huomattiin entistä paremmin, ja menestys mahdollisti sen, että Lord Britishilla oli rahaa toteuttaa unelmansa: oma pelifirma. Firma sai nimen Origin Systems.
Ultima III: Exodus (1983)
Ultima III:ssa Sosarian asukasparoille selviää, että Mondain ja Minax ehtivät saada aikaiseksi jälkikasvuakin. Exodus oli nimi, mutta mikä tai mitä jälkikasvu muuten oli?
Valtava hopeakäärme estää pääsyn Exoduksen lymypaikkaan, Tulen saarelle. Mystinen Timelord avustaa pelaajaa, eikä sitä tietääkseni ole sen jälkeen Ultimoissa näkynyt. Kun pelaaja oli kerännyt neljä korttia pyörteen tuolta puolen, neljä merkkiä luolastojen syvyyksistä ja exotic-varusteet, hän pääsee tovereineen Exoduksen linnaan, jossa lattiakin käy kimppuun. Niin itse Exodus kuin tapa tuhota se ovat lievästi hämmästyttävät. Exoduksen tuho taas vaihteeksi järisyttää Sosarian maantieteen uuteen uskoon.
Ultima III:ssa uudistuksia satoi kuin mitaleita itsenäisyyspäivänä. Mondainin kuolema aiheutti maanjäristyksen, joka sekoitti Sosarian, eli kartta oli uusi. Taas laajennettuun tiiligrafiikka-Sosariaan ilmestyi line of sight, eli esteet vaikuttivat näkyvyyteen, ja pelissä soi kaunis taustamusiikki. Sosarian kahden kuun mukaan ilmestyvät Kuuportit nähtiin ensimmäistä kertaa.
Pelaaja ei enää seikkaillut yksin, vaan pystyi tekemään neljän hengen ryhmän. Taistelu käytiin ihan omalla ruudullaan, mutta lapsuksena lingot, jouset, taiat ja muut etätaisteluaseet ampuivat vain vaaka- ja pystysuoraan. Myös loitsusysteemi muuttui: niitä ei enää ostettu kaupasta, ja niiden polttoaineena olivat hitaasti uusiutuvat taikapisteet.
Juuri Ultima III nosti sarjan lopullisesti maineeseen, ja näihin aikoihin se sai sellaisia jäljittelijöitä kuin SSI:n Questron- ja Phantasie-sarjat. Näitä oli tekemässä
muun muassa sellainen tiimi kuin Westwood Associates, jolla on näppinsä peleissä leegiossa klassisia roolipelejä. Nykyään heilläkin on paljon faneja, mutta ihan eri pelien ansiosta, vaikka Phantasie taisi aika suosittu ollakin.
Valaistuksen aika
Kun pahuus oli tuhottu, Lord British perusti Sosarian jäänteille Britannian, joka sen jälkeen on säilynyt samannäköisenä. Britannian asukkaita auttoi kahdeksan hyvettä. Vasta nelosesta eteenpäin tehdään selväksi, että kuten pelaaja, myös Lord British on peräisin "oikeasta" maailmasta.
Ultima IV: Quest of the Avatar (1985)
Lord British tarvitsi esikuvan, avatarin, joka oppii kaikki kahdeksan hyvettä, koostaa ne yhteen ja sulauttaa persoonaansa apunaan Äärimmäisen Viisauden koodeksi. Ja siinä oli Ultima nelosen idea pähkinänkuoressa: ei pahaa mahtioliota, vaan hyveiden harjoitusta ja kirjan etsintää. Käyttäen Mondainin pääkalloa avatar avaa koodeksin piilopaikan, Stygian kuilun, ja noutaa koodeksin.
Ultima IV on yksi kehutuimpia tietokoneroolipelejä koskaan. Kliseiden asemasta se tarjosi moraalia ja melko lailla hyvin toimivan maailman. Britannia tietysti taas laajeni ja pelisysteemiä hiottiin. Ehkäpä merkittävin uudistus on avainsanoihin perustuva keskustelu, ja melkein jokainen Britannian asukas osasikin haastella ainakin nimensä ja työnsä.
Taistelu käytiin edelleen omalla ruudulla ja tai'assa nosti ruman päänsä esiin rehumagia. Eli taikojen muodostamiseksi piti sekoittaa eri aineksia, niin kuin hämähäkin verkkoa, alunajuurta, mustia helmiä ja muuta vastaavaa.
Avatarin piti käyttäytyä hyveiden mukaisesti, jotta hän saavuttaisi niissä riittävän tason. Siinä missä rohkeus on helppo, nöyryys onkin vähän vaikeampaa...
Ultima IV aloitti Ultimoiden varsinaisen kulta-ajan, ja on se peli, josta uusultimaatikot tavallisimmin aloittavat.
Ultima V: Warriors of Destiny (1988)
Koodeksin löytyminen keikutti karman tasapainoa, ja seurauksena Mondainin mustan jalokiven sirpaleista astui esiin kolme Varjolordia. Lordi British taas osallistui tutkimusmatkalle, jonka kohde oli Britannian alta löytynyt luolasto, Alamaailma, ja jäi sille tielle törmättyään Varjoihin.
Varjot lähestyivät sijaishallitsijaa, lordi Blackthornea ja kysyivät: "Mitä sinä haluat?" Blackthornesta sukeutui hetkessä diktaattori, mutta onneksi joku ehti taikakolikon avulla kutsua avatarin messiin. British pelastettiin, mutta Alamaailma tuhoutui.
Ultima V on samaa luokkaa nelosen kanssa, ja tiiligrafiikkamoottorin kunnian hetki. Vaihteeksi taas Britannian kokoa kasvatettiin, ja pelaaja pystyi entistä enemmän vaikuttamaan ympäristöön. Kellot toimivat, peilissä näkyi oma kuva, Britannian asukkaat menivät aamulla töihin ja yöllä sänkyyn. Maailma siis eli.
Ryhmään mahtui nyt kahdeksan henkeä, ja taistelussa pystyi vihdoinkin, vihdoinkin hyökkäämään mihin ruutuun tahansa aseen kantomatkan rajoissa, mutta rehumagia oli ja pysyi. Taikoja sai sentään esivalmistettua kerralla monta. Jos grafiikka unohdetaan, Ultima V on se taso, jossa Ultimat ylittävät uudemmat pelit, kuten vaikka Baldur's Gaten.
Ultima VI: The False Prophet (1990)
Britanniaan ilmestyi uusi rotu, demonien näköiset gargoylit. Ne miehittivät Hyveiden alttarit ja kylvivät tuhoa, eikä kukaan tiedä miksi. Ne onnistuvat kutsumaan avatarin Britanniaan, mutta juuri kun avatar meinataan uhrata, tämän ystävät pelastavat hänet.
Mutta gargoylit eivät olleet pahoja, ne olivat koodeksin vartijoita, jotka Alamaailman tuho pakotti lähtemään pois. Ja avatar on koodeksin ennustama väärä profeetta, joka pitää tappaa. Avatar saa kuitenkin aikaan rauhan ihmisten ja gargoylien kanssa.
Ultima-puristien järkytys oli suuri. Tiiligrafiikka vaihtui huippuhienolla 256-värisellä VGA-grafiikalla tehtyyn systeemiin, jossa koko Britannia, kaupungit ja luolastot mukaanlukien, oli samassa mittakaavassa. Maaston vierittäminen pisti nuhapumput polvilleen. Uusi Ultima-perinne alkoi: tästä eteenpäin pelit ovat aina karvan liian raskaita pääosalle koneista, ja osa Ultima-faneista valittaa, kuinka karmea uus-Ultima onkaan.
Koska ruudulla näkyvä pelialue oli pieni, valtavaan Britanniaan oli helppo eksyä. Taistelussa uutuus oli mahdollisuus kytkeä omat ryhmätoverit tietokoneohjaukseen, mikä enteili tulevaa. Taikuus helpottui, koska taiat valittiin taikakirjasta ja heitettiin, jos tarvittavat aineet oli saatavilla. Muutenkin käyttöliittymää vähän yksinkertaistettiin, ja hiirtäkin pystyi käyttämään.
Seuraavaan viralliseen avatarin vierailuun kuluikin sitten parisataa vuotta, joskin hän välillä kävi Stygian kuilussa pelastamassa paitsi kidnapatun tytön myös Britannian demoni Slasher of Veilsiltä. Tämä vierailu on ikuistettu klassiseen Ultima Underworld I: The Stygian Abyssiin (1992), 3D-roolipelien kuninkaaseen.
Guardian-saaga
Viimeisessä trilogiassa avatar ottelee toisesta ulottuvuudesta peräisin olevan Guardianin kanssa.
Ultima VII Part 1: Black Gate (1992) + lisälevyke Forge of Virtue (1992)
Ultima VII Part 2: Serpent Island (1993) + lisälevyke Silver Seed (1993)
Ultima VII muutti Ultimoita taas järkyttävästi: se on Originin mainoslauseen "Me luomme maailmoja" lunastus. Kehitystyö vaati aikanaan kunnioitusta herättävät miljoona dollaria.
Ultima VII on kokonaisuudessaan valtava, koska seiskan pelimoottoria käytti kaikkiaan kaksi kokonaista Ultimaa ja kummallekin vielä lisälevy. Lord British nimittäin vaihtoi Ultimoissa numeroa vain jos pelimoottori pantiin uusiksi.
Outo punainen Guardian, pahis toisesta ulottuvaisuudesta, ilmestyy ivaamaan avataria. Pian sen jälkeen avatar kutsutaan Britanniaan, jossa on kulunut 200 vuotta viime vierailusta. Toverit ovat vielä hengissä, mutta harmaantuneet.
Britanniassa kannatustaan lisää outo näennäishyvä kultti Fellowship, ja julma murhaaja riehuu. Kuuportit eivät toimi oikein, ja mikä ajaa maageja hulluuteen? Avatarin tutkimukset paljastavat Guardianin kätyrin Batlinin juonen rakentaa Musta portti ja päästää Guardian Britanniaan. Kiitos avatarin, juoni ei onnistu.
Jossain vaiheessa peliä kuuluu jyrinä ja pauke, ja Britannian eteläpuolelle nousee taas Tulen saari. Ultima kolmosessa paikkaa asutti Exodus, mitähän tämä merkitsee? Exoduksen lopullinen kohtalo ratkeaa lisälevyn kuluessa ja avatar kuittaa kivat lelut käydessään läpi Rakkauden, Totuuden ja Rohkeuden testit. Lisälevy ei vaikuttanut pääpeliin mitenkään ja saarella saattoi käydä koska vaan.
Vuosi Mustan portin tuhon jälkeen Lord Britishin linnassa on muistojuhla, mutta yön aikana Guardian sulkee linnan läpäisemättömään blackrock-kuoreen. Ja linnassa on murhaaja... Avatar poukkii useammassakin maailmassa ennen kuin linna on vapaa. Tämä tarina on ikuistettu Ultima Underworld II: Labyrinth of Worldsiin (1993), maailman toiseksi parhaaseen 3D-roolipeliin.
Guardianin tarina jatkuu Part 2:ssa, jossa paljastuu Batlinin suunnitelma B. Batlin värkkää portaalipalvelua, joka tyhmien linkkien asemasta mahdollistaa Guardianin saapumisen Britanniaan. Sen torjumiseksi Avatar ja kumppanit matkustavat Käärmesaarelle, jota asuttavat entiset sosarialaiset, joista hyveiden pilaama Britannia ei ollut kiva paikka. Saaren rauniot kertovat, että oli siellä asukkaita ennenkin, mitähän heille tapahtui? Jälleen kerran Guardianin pääsy Britanniaan estetään, mutta hinta on kova.
Lisälevyssä, joka
ei vaikuta pääjuoneen, avatar vierailee munkkien saarella. Hänelle kerrotaan uudesta löydöstä, jota tutkiessaan hän seurueineen teleporttaa menneisyyteen, jossa Järjestyksen ja Kaaoksen joukot vielä hurmoksessa lahtaavat toisiaan. Koska Avatarin kaulassa kiikkuu tasapainon medaljongi, hän joutuu etsimään kaivatun Hopeasiemenen estäen näin jälleen kerran maailman tuhoutumisen.
Seiskamoottorissa tuntui, että maailmassa pystyi tekemään mitä vain, ja että sieltä löytyi mitä vain. Vuorovaikutus ympäristöön oli maksimissaan, ja valtavassa Britanniassa sää vaihteli, oravat pomppivat, sivujuonia ja tutkimusmatkailun palkitsevia yllätyksiä oli valtavasti, eivätkä pelit ole standardia jöötiä.
Maailman monipuolisuudesta huolimatta pelin käyttöliittymä oli yliyksinkertainen. Vasen hiirinappi oli "kädet" ja oikea "jalat", eli kaikki mahdollinen esinemanipulaatio ja vastaava sujui toisella, liikkuminen toisella.
Oli paratiisissa käärmeensäkin. Ensinnäkin seiska repi ja raastoi konetta ihan ennennäkemättömällä tavalla. Bugien ja Originin oman, älyttömästi ongelmia aiheuttaneen Voodoo-muistinhallintaohjelman lisäksi pelin inventaariosysteemi oli kauhua. Kaikki tavarat nakeltiin pikku ikoneina säkkiin, mistä esimerkiksi oikean avaimen löytäminen oli aika vaikeaa. Keskustelua on paljon, ja siinä käytetty fontti hirveä. Taistelu oli tietokoneen vetämää, ja säädöistä huolimatta tietokone saattoi huoletta hyökätä vaikka lohikäärmeen kimppuun.
Seiskan moottori toimi parhaiten Silver Seedatussa Serpent Islessä. Siinä oli mukana sellaiset heti kättelyssä toivotut jutut kuin avainrengas ja ryhmän pikasyöttö.
Monien mielestä seiska-Ultimat ovat sarjan kunnian hetki, ja melkoinen osa ultimisteja syntyi juuri näiden pelien myötä.
Ultima VIII: Pagan (1994)
Vaan sitten tapahtuikin käänne pahempahan. Guardian dumppaa avatarin Paganin saarelle, toiseen ulottuvuuteen, ja ypöyksin. Iso punainen singahtaa itse Britanniaan häsäämään. Paganin saarta hallitsee neljä elementaalititaania, ja niiden tuho vaaditaan, jotta avatar pääsee pois. Hyveiden ruumiillistuma siis tuhoaa vakiintuneen kulttuurin, vähän kuin kapteeni Picard pommittaisi planeettaa kiertoradalta.
Aikanaan peli oli myös harvinaisen nätti, ja luritti kaunista musiikkia. Sen rautavaatimukset aiheuttivat aikoinaan pahoja ongelmia, kun piti olla nopsa 486. Kuvakulmaa väännettiin ja avatarille lyötiin pysyvästi kypärä päähän.
Ultima VIII, Lord Britishin harha-askel, on hyvä esimerkki mitä tapahtuu kun luovutaan omasta visiosta ja yritetään arvata, mistä kansa pitää. Ultima seiskan monipuolisuutta karsittiin rajusti, pääpaino siirrettiin toimintaan, ja lopputuloksen nimi oli Super Mario Avatar. Ei siinä mitään, että taistelusta tehtiin action-mätkintää, erittäin haittaavalla "avatar tippuu persiilleen eikä välttämättä enää nousekaan" -bugilla.
Mutta pahinta oli hyppiminen yli järvien ja laavan, sillä se vaati usein millin tarkkuutta, mikä arvauksella ja kankeasti toimivalla pelillä oli usein onnen kauppaa. Niin kansa kuin ultimistit vihasivat lopputulosta päämarkkina-alueella Yhdysvalloissa. Siksi ilmoitettu lisälevy, The Lost Vale, jäi valitettavasti tulematta.
Originin kunniaksi se korjasi pelin ärsyttävimmät viat päivityksellä. Tärkein oli "hyppää minne kursori näyttää" -toiminto, ja nettolopputulos on hyvä toimintarooliseikkailu, vaikka Ultiman kanssa yhtäläisyydet ovat vähän vähiä. Ja on Ultima VIII esimerkiksi Baldur's Gatea paljon monimutkaisempi ja -puolisempi.
Vielä ohjelmointivaiheessa Origin teki peliin moninpelivirityksen ja pelasi sitä toimistossaan. Garriott kertoo Black Gaten aikaisessa haastattelussaan, että kasissa on ainakin modeemimoninpeli. Siinä taitaa olla Ultima Onlinen syntykipinä.
Toinen vänkä visio samassa haastattelussa liittyy Ultima kymppiin, jossa Garriottin mukaan pyritään virtuaalitodellisuuteen, ja peli tukee 3D-laseja ja datahanskoja. Suunnitelmana oli että Underworldit sulautuvat pääsarjaan kympissä, mutta Underworldien heikko myynti teki lopun tästä visiosta.
Ultima IX: Ascension (1999)
Avatar palaa Britanniaan ja löytää maan, jossa kahdeksan pilaria on noussut pahamaineisista holvistoista, ja jossa Hyveet ovat vääristyneet. Guardian, apunaan Blackthorne, on toteuttanut uhkauksensa. Avatar käy viimeiseen taisteluun.
Ultima IX on taas niitä pelejä, joiden syntymä on ollut pitkä ja vaikea. Ensimmäinen vihanpurkauksia aiheuttanut tieto esimerkiksi oli se, että Ultima IX pyörii vain Windowsissa... Pahimmillaan Ultima IX on kuulostanut Tomb Raider -luokan kevyeltä toimintaseikkailulta, parhaimmillaan siihen palkattiin takaisin Ultima IV:n pääsuunnittelija.
Nyt se on tullut, viiden vuoden odottelun jälkeen, ja silti se julkaistiin kauhistuttavan keskeneräisenä. Mutta kun tai pikemminkin jos sen saa pyörimään, ainakin se tuntuu lukuisista vioistaan huolimatta oikealta Ultimalta. Vastaanotto on vaihdellut puhtaasta vihasta kehuihin, tulevaisuus näyttää mikä on Ultima IX:n lopullinen kohtalo. Jahka se saadaan ensin valmiiksi.
Bugien lisäksi Ultima IX:ssa on toinen paha tahra: sen juoni on vesitetty versio alkuperäisestä ideasta. Originin työntekijän vuotamassa juonilyhennelmässä oli sisällissotaa, Lord Britishin epäluulo avataria kohtaan, ja paljon muuta huomattavasti julkaistua peliä monimutkaisempaa. Palataan siihen myöhemmin, sillä se voi pilata nyky-Ultima IX:n pelinautintoa.
Avatarin tarina on nyt siis lopussa, mutta Ultiman ei. Mondainin jalokivi teki Britanniasta rinnakkaismaailmakopioita, jotka me tunnemme nimellä Ultima Online. Sen tarina on vasta alkamassa. Ho Eyoh Ho Hum.
