aalilentämiseen ei tarvitse uhrata puolta elämää, sillä Ace Combatissa tavallinen padinkuluttaja pääsee lentäjä-ässäksi puolen tunnin treenillä.

Radiosta särähtää varoitus: “Bandiitti kello kolmessa.” Ohjukset aktiivisiksi, tiukka käännös ja jälkipoltin hehkumaan. Parvi ikäloppuja MiG-21 bis -koneita lipuu näkökenttään eikä reppanoilla ole mitään saumaa, vaikka tutkalukituksen varoitus jo hälyttää. Pari tiukkaa käännöstä ja mikkien ohjukset singahtavat harakoille. Vajaan minuutin väännön ja parinkymmenen ohjuksen jälkeen vihollishävittäjät ovat atomeina.

Balkanin, anteeksi poliittinen epäkorrektiuteni, siis Belkanin sota panostaa vauhtiin, repivään räimeeseen ja rytinään ryppyotsaisen realismin kustannuksella. Sotarikollisia kurittavien monikansallisten joukkojen me-henkeä ylläpidetään aktiivisella radioliikenteellä ja draaman huippuja korostavalla musiikilla. Ilmataisteluiden keskellä tunnen itseni lentäjä-ässäksi, vaikka oikeasti en saa pysymään ilmassa edes paperilennokkia.

Rentoon ässäksi minuutissa -meininkiin päästään lentokonetekniikan mutkia oikomalla. Perheautoista tuttu vakionopeudensäädin on Ace Combatin merkittävin ero simulaattoreihin verrattuna, sillä hävittäjät säilyttävät tasaisen 600 kilometrin tuntinopeuden kurveista ja lentosuunnista riippumatta. Nopeutta säädetään kaasua ja köh köh, ilmajarrua, painamalla. Heti otteen irrotessa namiskasta vauhti nousee tai laskee normaalitasolle. Taitolentotemput onnistuvat niin kevyesti, että Immelman ja kumppanit tekevät haudassa vähintään tynnyrikäännöksiä. Helpommasta ohjausvaihtoehdosta en kehtaa edes puhua.

Aloituskynnys lasketaan maan tasalle rajattomilla aseilla ja tankeista pöllityillä panssareilla. Hävittäjät kantavat noin kolmea tusinaa yleisohjusta, jotka tuhoavat niin ilma-, meri- kuin maamaaleja. Jos ohjukset jostain syystä loppuvat, konetykki raikaa ikuisesti. Kohti tulevat ohjukset väistetään tiukoilla ja kieltämättä dramaattisilla kaarroksilla. Kurvailu on ainoa puolustuskeino, sillä maalinhakua hämäävä chaff-metallisilppu ja flare-soihdut ovat Ace Combatissa tuntematonta tekniikkaa. Mikäli ohjus pääsee räjähdysetäisyydelle, ei hätää, kone kestää lentokuntoisena useita täysosumia.

Ammu ja unohda

Tihutyöt alkavat useimmiten suoraan tehtäväalueen laitamilta ja päättyvät viimeisen kohteen tuhoamiseen. Laskeutuminen, nousu ja tankkaus ilmassa ovat päätehtävästä erillisiä minipelejä, jotka voi skipata vapaasti ilman miinuksia. Laskeutuessa riittää lähinnä suurin piirtein oikea nopeus eikä takapyörien tarvitse osua ensimmäisenä maahan. Nousussa ei ole senkään vertaa tekemistä: hanaa, nokka ylös ja laskutelineet nippuun.

Lyhyessä noin viiden pelitunnin kampanjassa tuhotaan huima liuta lentokoneita ja aneemisesti puolustautuvia maakohteita. Maalia kohti osoittavan nuolen ansiosta hävittäjien pudottaminen vaatii vain kärsivällisyyttä, sillä vastustajan taktiikat ja asetekniikka eivät muutu matkan varrella. Paikoillaan kököttävät maayksiköt, laivat ja veneet ovat puhdasta tykinruokaa. Perustehtävät rapautuvat nopeasti yksinkertaisen kaavan toistoksi: lukitus, ohjus ilmaan, kabuum, käännös takaisin ja sama uudestaan.

Hauskimpia tehtäviä ovat häpeämättömillä scifielementeillä höystetyt operaatiot. Valtavan energiasäteen väistelyssä ja yliampuvan jättiläispommikoneen metsästyksessä naamalleni nousi pöhkö virne. Lisää tällaista Pettymyksekseni kunnon scifistely jäi keikkakirjossa selvästi vähemmistöön.

Jylhien maisemien yllä käytävä Belkanin sota näyttää viimeisen päälle realistiselta. Kymmenet aidot koneet, kuten tankintappaja A-10A ja venäläinen Su-27, näyttävät esikuviltaan. Suomilisää Belkan War saa siitä, että pelissä esiintyvät ilmavoimissakin nähdyt Hornetit, Mig-21:t ja Drakenit. Autenttisista koneista ja yksinkertaisista kontrolleista kumpuaa kiusallinen ristiriita: kun kerran toiminta on täyttä arcadea, niin onko peli pakko pukeutua realismin kaapuun? Löperö lentäminen vaatii rinnalleen rohkeasti muovattuja ympäristöjä ja vinkeitä vihollisia. Ei tusinavuoria, tylsiä lumilakeuksia ja HUD-näytön tähtäinlaatikoita.

Moninpeli rajoittuu teknisesti hyvin toimivaan jaetun ruudun kaksinpeliin. Koirataistelun ohjusräime tympii jo runsaan tunnin jälkeen, joten kokonaisuus olisi ehdottomasti kaivannut kunnon nettipeliä.

Vahvan tunnelman kannattelema Ace Combat: The Belkan War on lyhyissä rykäyksissä viihdyttävää. Ässätaistelun merkittävin ongelma on pilotin liiallinen paapominen. Suoraviivaisen lento- ja asemallinnuksen ansiosta korkkarimaisen reteään kahakointiin pääsee nopeasti sisälle, mutta koukku puuttuu eikä lentotaitojen kehittymiselle jää tilaa. Ace Combat -sarja ei ole vuosien varrella hirveästi muuttunut. Jos peli kiinnostaa, kaupasta kannattaa napata se versio, jonka halvimmalla saa.