Age of Empires 2: The Age of Kings (PS2)

PlayStation 2:lle Ensemble Studiosin tekemä ja Microsoftin tuottama Age of Empires 2 päätyi Konamin ja Microsoftin yhteissopimuksen myötä. Microsoft sai oikeuden kääntää Konamin pelejä PC:lle ja Konami Microsoftin tuotteita konsoleille.

Age of Empires 2 on tosiaikastrategia keskiaikaisessa maailmassa. Sotilasyksiköt ja kolmetoista kansallisuutta ovat historiallisia, mutta muuten realismi tyytyy tarkkailemaan tapahtumia takavasemmalta.

Pitkät kampanjat kertovat viiden historiallisen hahmon faktaa ja fiktiota iloisesti sekoittavat tarinat, joissa päästään ohjaamaan kansoja Jeanne d'Arcina tai vaikkapa Tsingis-kaanina. Kampanjoiden loputtua jäljelle jää kasa satunnaisiin karttoihin perustuvia vääntöjä erilaisilla voittosäännöillä.

Ahtaus ahdistaa

Kuninkaan on luotava toimiva talousjärjestelmä ennen kuin pääsee kasaamaan valoittaja-armeijoita. Työläiset määrätään keräämään ruokaa, puuta, kiveä ja kultaa sekä pystyttämään joukkoja tuottavia rakennuksia.

Pimeästä keskiajasta ja keihäsmiehistä edistytään asteittain aina imperialismiin ja tykkeihin asti. Vaikka uudet yksiköt ovat vain parannettuja versioita vanhoista, systeemi luo mukavasti illuusiota todellisuutta suuremmasta monipuolisuudesta.

Valitettavasti ajan kuluminen ei heijastu yksiköiden älykkyyteen. Joukkonsa saa ryhmitettyä muodostelmiin, mutta taistelussa kurinalaisesta armeijasta tulee välittömästi pelkkä rosvojoukko. Kun taisteluissa ruudulle ilmestyy vähänkin enemmän toimintaa, alkaa musta laatikko ruksuttaa ja toiminta pysähtelee jatkuvasti. Tauot eivät ole pitkiä, mutta silti takkuilu on ärsyttävää ja rampauttaa pelattavuutta.

Käyttöliittymä on kopioitu PC:ltä, joten padi on pelivälineenä kelvoton ja USB-hiiri-näppäimistö enemmän vaatimus kuin mahdollisuus. Pelimaailmalle ei jää juurikaan tilaa ruudulla ja tapahtumia kuvataan suunnilleen metrin korkeudesta. Isoimmilla rakennuksilla on vaikeuksia mahtua edes yksinään töllöön.

Kyllä pienemmällekin tarkkuudelle pitäisi pystyä tekemään kunnollinen käyttöliittymä ja nykyistä avarakatseisempi näkökulma tapahtumiin. Tiedä sitten, onko syy laitteessa vai tekijöissä vai Microsoftin salajuonessa, mutta tällaisena pelistä on äärimmäisen vaikea nauttia.

68