Air Warrior - Kun tekoäly ei riitä

Taistelu monilukuista ihmisvastustajamäärää vastaan on jokaisen kotilentäjän unelmien täyttymys. Edustajamme Kaj "Iron Hog" Laaksonen on pörrännyt Englannin taivaalla, jäänyt pahasti koukkuun ja kertoo nyt virtuaalihuumeesta nimeltään Air Warrior.

Air Warrior on suurin ja realistisin monen pelaajan lentosimulaattori ja samalla verkko- ja modeemipelien todellinen uranuurtaja. Tällä hetkellä Air Warrioria pelataan Englannissa ja Yhdysvalloissa, tosin peliin on liittynyt paljon lentäjiä Euroopasta, Australiasta ja Kanadasta. Kyseessä on nopeasti kasvava mania, johon me suomalaiset pääsemme mukaan toukokuun alussa Suomen On-Line Pelien avatessa linkin Englantiin.

Tunnelmaa Air Warriorin taivaalla voi muutamalla adjektiivilla kuvailla intensiiviseksi, realistiseksi ja armottomaksi. On aivan eri asia lentää elävien ihmisten kanssa kuin muiden lentosimulaattoreiden koodinpätkiä vastaan: jokainen taistelu on erilainen ja mukana on tunteita aivan toisella tavalla. Tappioita seuraa pistävä irvailu, mutta vastaavasti hyvä menestys palkitaan monella tavalla. Hyvistä lentäjistä tulee usein pelättyjä legendoja, jotka saattavat johtaa omia laivueitaan.

Kansa taisteli - miehet kertovat

Taivas idässä on täyttynyt nopeasti liikkuvista pisteistä. Kolme maata taistelee saariryhmän hallinnasta. Tukialuksemme lipuu parinkymmenen mailin päässä kiivaimmista taisteluista, mutta ei suinkaan turvassa vihollisten pommittajilta. On syytä pitää silmät auki ja radio kuuntelussa. Astun sotaratsuuni, tappavan tulivoimaiseen F4U Corsairiin, ja valmistaudun antamaan kaikkeni B-maan puolesta. Käyn läpi mittarit ja tarkistan, että bensaa ja ammuksia on riittävästi matkassa. Muistan laskea siivekkeet. Massiivinen moottori jyrähtää käyntiin. Urku auki pohjaan saakka ja lintuni kiitää pitkin kantta ja kohti taivasta. /Iron Hog up.

Ilmassa. Atollin päällä suurin osa kieppuvista koneista on hitaita, mutta erittäin ketteriä Zeroja. Corsairini on erinomainen kiipeäjä ja erittäin nopea. Taktiikkani onkin nousta korkealle ja ylhäältä valita uhrini hitaammin alhaalla pyörivistä. Lähestyn jo huomattavasti alempana käytävää taistelua ja tunnistan lähimmät kaksi pistettä Zeroiksi, toinen oma ja toinen vihollinen.

Tarkistan nopeasti ettei muita viholliskoneita ole tulossa paikalle. Kaksi Zeroa ovat nyt kuudentuhannen jalan päässä ja edelleen alempana. Aloitan syöksyni kuin nälkäinen petolintu. Korjaan pienin liikkein suuntaa ja pidän keulan kohti Zeroja. Vauhti on nyt lähes neljäsataa solmua ja on aika loiventaa syöksyäni. Vihollinen on niin keskittynyt omaan kohteeseensa, ettei ole huomannut minua, vaikka olen jo parin tuhannen jalan päässä takana ja hieman yläpuolella. Hiuksenhienoin peräsimen liikkein pidän jo tuomitun uhrini tähtäimessä. Tuhat jalkaa ja laulu alkaa. Pumppaan taivaan täyteen valojuovia. Ensimmäinen sarja hieman ohi, mutta jo toisella Zerosta singahtaa rungon kappaleita. Nyt raukkaparka huomasi minut, mutta liian myöhään!

Vauhtiero on niin huima että ohitan Zeron. Samalla kun vedän koneen nousuun, katson taustapeilistä, kuinka savuava mutta vielä lentävä vastustajani yrittää epätoivoisesti nostaa koneensa perääni. Se on virhe, jolla hukkuu se vähäkin liike-energia, jonka turvin Zerolla olisi ollut pieni mahdollisuus selvitä. Vedän Corsairini silmukkaan ja autan huipulla hieman laskemalla siivekkeet alas. Syöksyn jälleen alas kohti sakkauksen rajoilla lentävää kohdettani. Enää on kysymys sekunneista ja päästän ramman japsikoneen tuskistaan juoksuttamalla pitkän sarjan Zeron eteen. BOOM! Räjähdys täyttää korvani ja taivaalla sinkoilee metalliromua. A kill has been recorded! Vastustajani unohti jokaisen pilotin mantran: check your six.

On aika laskeutua ja kuitata pisteet lähes täydellisestä taposta. Radiosta saan kuulla onnittelut pelastamaltani lentäjältä, joka oli sattumoisin lentänyt ilman ammuksia. Mikään ei ole kuitenkaan nautittavampaa kuin tieto siitä, että jossain päin maailmaa yksi lentäjä kiroilee nimeäni ja luultavasti jo nyt kiipeää uuteen koneeseen vannoen kostoa. Ehkä joskus myöhemmin osat vaihtuvat.

Ei pelkkää lentelyä

Ilmataistelun kuvauksesta saattaa saada sellaisen vaikutelman, että Air Warriorissa on kysymys ainoastaan silmittömästä ilmataisteluista. Pelin maailma on kuitenkin erittäin laaja ja käsittää paljon muutakin kuin lentämistä.

Peli on jaettu muutamaan erilaiseen areenaan. Aloittelijoille on tarjolla areena, jossa suurin osa realismista on kytketty pois ja kaikki tapahtuu puolet normaalia hitaammin. Suurin osa toiminnasta kuitenkin on huippurealistisella areenalla, jossa kaikki tapahtuu oikeilla nopeuksilla. Realistisella areenalla lennetään normaalisti päivästä riippuen joko Euroopan tai Tyynen valtameren skenaarioissa. Vaihtelun vuoksi aika ajoin käydään sotaa vanhoilla suihkuhävittäjillä ja joka ilta on mahdollisuus mennä ensimmäisen maailmansodan areenalle.

Usein viikonloppuisin järjestetään erilaisia historiallisia kampanjoita, laivueiden välisiä sotia tai muita erityistapahtumia. Osanottajat saavat tällöin etukäteen sähköpostina yksityiskohtaisen suunnitelman sekä paikkansa omassa joukko-osastossaan sekä mahdollisesti komentamansa osaston käskyt ja tehtävän. Tällöin toiminta on armeijan tapaan tiukan hierarkista ja tarkkaan organisoitua, mikä tietysti lisää vain tunnelmaa ja antaa enemmän potkua hoitaa hommansa kunnolla. Läheskään samanlaisesta osallistumisesta ja vastuuntunnosta ei tietokonetta vastaan voisi edes haaveilla.

Ensimmäinen asia uudella AW-lentäjällä on valita maa, jonka puolesta taistelee ja oma kutsumanimi. Maailma on jaettu kolmeen eri maahan, joista kaikki sotivat toisiaan vastaan. Jokaisella maalla on pääkaupunki, erikokoisia lentokenttiä ja tehtaita. Tehtailla on strategista merkitystä sikäli, että ne valmistavat ammuksia, polttoainetta, lentokoneita ja muita sotatarvikkeita maalleen. Tehtaista tarvikkeet toimitetaan lentokentille ja ilman kunnollista huoltoa lentäjät saattavat joutua lentämään koneilla, jotka ovat jo valmiiksi viallisia, tankattuina matalaoktaanisella bensalla tai turhan pienellä määrällä ammuksia. Lentokentillä on pienet varikot sekä bensa- ja ammusvarikot, mutta niiden tuhoutuessa joudutaan täydennyksiä tuomaan tehtailta, tosin sekään ei auta, jos tehtaat on tuhottu. Jokaisella maalla on käytössään tutkat, joiden tuhouduttua lentäjät joutuvat turvautumaan ainoastaan näköhavaintoihin.

Jokaisessa skenaariossa kartan keskellä on neutraali alue, jossa on yksi vallattava lentokenttä. Yleensä suurin osa taistelusta käydään neutraalin alueen yllä, koska lähempänä vihollisen tehtaita ja kaupunkia sijaitseva kenttä on selvä strateginen etu sen hallitsijalle. Lentokenttien valtaus on oma taiteen lajinsa sikäli, että viiden minuutin sisällä on pystyttävä tuhoamaan kentän puolustukset ja tiputtamaan kuljetuskoneesta laskuvarjojoukkoja riittävän lähelle.

Realismia

Lento- ja vähän muutakin kalustoa AW:ssa on todella monipuolisesti. Mukana on varsin kattava kokoelma ensimmäisen ja toisen maailmansodan hävittäjiä ja pommikoneita, muutama ensimmäisen sukupolven suihkuhävittäjä sekä maavoimista tankki, ilmatorjuntapanssari, jeeppi ja kuorma-auto.

Monipuolisuus ei kuitenkaan tarkoita pelkästään eri konemalleja, vaan jokainen niistä on mallinnettu niin tarkkaan kuin saatavilla olevien tietojen perusteella on mahdollista. Tämä merkitsee sitä, että koneet käyttäytyvät hyvin yksilöllisesti ja realistisesti ja jokaisella konemallilla on omat lento-ominaisuudet

omine pikku kommervenkkeineen. Esimerkiksi Focke-Wulf 190 on erittäin nopea kone, jossa on massiivinen tulivoima, samalla se on kuitenkin kömpelö ja erittäin vaikea käsiteltävä etenkin hitaissa nopeuksissa. Aloittelijoille suositellaan Spitfireä, joka muutenkin on suosituin kone.

Aivan oma lukunsa ovat pommikoneet. AW:ssa pommikoneitakaan ei lennä tietokone, vaan tehtäviä hoitavat ihmiset. Ennen lentoa miehistö kokoontuu lentokentän neuvotteluhuoneeseen sopimaan tehtävistä ja tulevasta kohteesta. Ilmassa tunnelma on huikea kun useampi ampuja, pommittaja, lentäjä sekä navigaattori keskustelevat sisäpuhelimessa ja ilmoittavat havaintoja vihollisista sekä muista ympäristön tapahtumista. Monesti pommikoneilla on mukana vielä omat saattohävittäjänsä. Pommikoneen sisällä viljellään varsin rankkaa huumoria ja virtuaaliset kahvikupit, purukumit ja muu vastaava kuuluvat asiaan.

Tankkeja käytetään usein vain skenaarioissa, sillä kukapa viitsisi hukata aikaansa hitaissa siirtymisissä rintamalle. Tosin tankeissakin on tunnelmaa sikäli että komentaja, ajaja ja ampuja ovat kaikki ihmisiä. Ilmatorjuntapanssareita on hyvä käyttää tärkeimpien kohteiden puolustamiseen. Kuorma-auto on tarpeen lähinnä tarvikkeiden kuljetusta varten.

Sellaiset lentämisen perusasiat kuin kohtauskulmat, keskipakoisvoima, sakkaus ja varsinkin syöksykierteet on otettava huomioon. Konetyyppien erilaiset ominaisuudet on syytä tuntea ja käyttää hyväkseen, sillä kaikilla koneilla ei voi lentää samalla tavalla. Äärimmäinen realistisuus tietää luonnollisesti sitä, että lentäminen on vaikeampaa ja vaatii valtavasti enemmän harjoittelua kuin mikään muu tämän hetken lentosimulaattori.

Humanistien taistelutanner

Vaikka ilmassa ei tunnetakaan armoa ja kaikki raukkamaisetkin temput ovat sallittuja, on AW:ssa tapaamani porukka ollut todella ystävällistä ja yleensä he ottavat uudet kasvot vastaan brittiläisellä kohteliaisuudella. Aloittelija saa helposti apua ja itse asiassa kokeneemmat lentäjät järjestävät usein erillisiä harjoitteluiltoja. Itse otin juuri osaa muiden pelaajien suunnittelemaan oppituntiin syöksypommituksen jalosta taidosta. Muutenkaan ei ole ollenkaan ihmeellistä, että noviisi pyydetään lentämään kokeneempien mukaan.

Kun on kuitenkin kysymys pelistä, lentäjille annetaan pisteitä alas ammutuista vihollisista ja onnistuneista pommituksista. Tämäkään ei ole aivan suoraviivaista, vaan pisteiden määrä riippuu siitä, onko suoritus päättynyt myös oman koneen tuhoon, laskuvarjohyppyyn (aina halveksittavaa), pakkolaskuun vai onnistuneeseen laskeutumiseen. Lisäksi bonuspisteitä annetaan tapoista vihollisen ilmatilassa ja useammasta taposta samalla lennolla.

Avuksi annetaan myös varsin paljon komentoja ja välineitä. Ilmassa radio ja tutka ovat parhaita keinoja pysyä ajan tasalla kokonaistilanteesta. Maassa oleillaan joko yleisissä kaikille lentäjille avoinna olevissa keskustelupaikoissa, oman maan päämajassa tai erityisissä suunnitteluhuoneissa. Maassa ollessaan voi tutkia kuka on ilmassa, strategisen tilanteen, saatavilla olevan kaluston tai mennä vaikka radiohuoneeseen kysymään kuulumisia ilmassa olijoilta. Erityisesti historiallisten kampanjoiden tapaisina erityisiltoina suunnittelu, neuvottelu ja tehtävien jako ovat lähes yhtä tärkeitä asioita kuin itse lentäminen.

Harjoittelu kannattaa

Vaikka kuvittelisit olevasi Myöhempien Aikojen Battler Britton lennettyäsi miljoona vuotta SWOTLia, karu totuus on, että uutta Air Warrioria odottaa todella kova koulu. Ei kannata edes kuvitella tiputtelevansa koneita mielin määrin heti ensimmäisenä iltana, itse taisin tuhoutua kymmeniä kertoja ennen kuin onnistuin tuhoamaan ensimmäistäkään vihollista. Hyvin nopeasti oppii sen, että on opeteltava lentämään arvaamattomasti ja liikkumaan paljon sekä vaaka- että pystysuunnassa, koska muut lentäjät rokottavat virheistä armotta, ja lyijyllä.

Aivan ehdottoman tärkeä taito on pystyä vaikeidenkin lentoliikkeiden aikana pitämään jatkuva näköyhteys viholliskoneeseen. Kuvakulmien vaihtamisen on syytä tulla selkärangasta, koska jo pelkkä lentäminen taistelutilanteessa vaatii uskomattoman paljon keskittymistä. Vaikeudesta johtuen se ensimmäinen tappo tuntui joltain elämää suuremmalta ja sain paljon ymmärtävää hymähtelyä osakseni kun tuuletin saavutustani kurkku suorana radiossa. Jokainen on aloittelija joskus.

Yhteyteen riittää 2400 bps:n modeemi, ja Air Warrioria pelateksesi tarvitset erillisen tätä tarkoitusta varten tehdyn pääteohjelman. Ilmaista perusversiota on saatavilla PC:lle, Amigalle, ST:lle ja Macille. Näillä pärjää aluksi.

PC-käyttäjille on olemassa erikseen ostettava SVGA Air Warrior. Grafiikka tässä versiossa on tietysti huomattavasti parempaa, mutta suurin hyöty on siitä että SVGA AW:ssa voi harjoitella kotona tietokonevastustajia vastaan tai modeemin/nollakaapelin välityksellä kaveria vastaan. Erittäin hyvä apu on myös mahdollisuus nauhoittaa lennot ja tutkia niitä myöhemmin. Myös pommituksen harjoittelu on mahdollista SVGA AW:n uusimmalla 1.113g-versiolla. Ennen kuin lähdet kylvämään rahojasi, harjoittele vähintään niin kauan, että mätkit SVGA Air Warriorin Ace-vaikeustason pilotteja kohtalaisella menestyksellä. Muun hyvän lisäksi SVGA AW on modeemilla yhtä vastustajaa vastaankin paras pelaamani modeemipeli, joten se saa varauksettoman suositteluni.

Karttoja, lisägrafiikkaa, aputekstejä, nauhoituksia tehtävistä sekä muuta Air Warrioriin liittyvää apumateriaalia löytyy Internetin kautta sekä Pelit-BBS:stä. Taivaalta tulet löytämään lentäjäpoikamme Laaksosen, Talasmaan ja Nirvin. Englannin On-Lineä on mahdollista kokeilla nytkin soittamalla suoraan Englantiin tai Internetin kautta. Remember: Check your phonebill!

Taivaalla tavataan, minut näette taustapeilistänne. Hetken.

Lisää aiheesta