Alienation - Muukalaisten yö

Pienet vihulaumat ovat kakunpala arrrrpiselle avaruusmariinille, mutta näin isoissa kärhämissä kannattaa ensin ottaa etäisyyttä ja vasta sitten ryhtyä harventamaan populaatiota.

Vain kahdella tikulla Housemarque onnistuu rakentamaan oman loistavan kohtalonsa.

Kiitos Remedyn ja Housemarquen, vuosi 2016 on suomipelinestoreiden vuosi. Remedy luottaa tarinaan ja televisiomaiseen visuaalisuuteen, Housemarque syöksyy modernin teknologian siivillä kolikkopeliluolaan, jossa Robotronin haamu hyväksyvästi nyökäyttää päätään. Sen isä, Eugene Jarvis, on varmasti ylpeä uusista yhteistyökumppaneistaan.

Onneksi Alienationin rahoitusmalli ei ole arcadehenkinen credit2play. Vaikeustaso on sen verran armoton, että coinia tulisi insertoitua.

Ne jyvää meitin!

Maalaisten verityö

Vieraantuminen onkin avaruusvieraantumista, sillä kun E.T. soitti kotiin, kävi kuin kotibileissä: kuokkimaan saapuivat häirikkö-alienit. Ihmiskunnasta tulee kotiplaneettansa vieraslaji, kun jänisten lailla lisääntyvät tulijat suistavat nopeasti alkuperäisväestön yhtä lenkkiä alemmas ravintoketjussa.

Sukupuuton kynnyksellä kärvistelevän ihmiskunnan ykkösnyrkki on mekanisoitu jalkaväki, sillä Alienationin väkivaltaisessa maailmassa taisteluhaarniskaan puettu jääkäri vastaa noin kymmentätuhatta muukalaista. Kolmeen hahmoluokkaan jaetun taisteluosaston tehtävänä on ottaa pallo haltuun, joko yksin tai enintään neljän taistelijan ryhmässä.

Tankki on suoran toiminnan nurmipora. Lääkintämies on saanut palkankorotuksen sijaan uuden tittelin, sillä Alienationissa sisar hento valkoinen on biospesialisti. Sabotööri liikkuu varjoissa ja luottaa lähitaisteluun sekä epäreiluun tuleen.

Aloittelijalle tankki on luontevin valinta, sillä lujaa iskevä löntystelijä hoitelee helposti nippuun isonkin kasan avaruussaastaa. Biospesialisti hallitsee parantelun ohella biologisen sodankäynnin. Lämäri kantaa mukanaan myös nanokoneita, jotka hyökkäävät parvena vastapuolen kimppuun.

Vaikka sabotöörin ja biospesialistin pelityylit eroavatkin kiitettävästi tankin turpiin-vaan-ja-onnea-meiningistä, ne ovat aavistuksen kallellaan tukijoukkojen rooliin. Suora toiminta on Alienationin nilaa, kuorta ja sydänpuuta, mutta luokkakohtaiset erityistaidot lisäävät ryskeeseen pienen strategisen elementin.

Sabotöörin vikkelyys mahdollistaa silmänräpäyksessä iskuetäisyydelle siirtymisen ja sieltä poistumisen, kun taas rutkasti kankeamman tankin on ensin liikuttava sopiviin tuliasemiin, jolloin nopeat vihulaiset ehtivät upottamaan kyntensä panssariin.

Kolmen kerroksen kastijako korostuu moninpelissä, jossa hahmoluokat täydentävät toisiaan. Tankit pitävät vihut kurissa, bionikko pysyttelee rintaman takapuolella ja sabotööri etenee etujoukkojen tuolla puolen. Hyvällä porukalla Alienationin moninpeli pitää otteessaan, sillä kokemus on selvästi suunniteltu kaverin kanssa jaettavaksi.

Alienationin äiti, zombiräiskintä Dead Nation, oli hyvää samasohvaviihdettä, joten mihin jäi jaetun ruudun kimppapeli? Toki Housemarque on jo luvannut päivittää sen mukaan, mutta toistaiseksi peliseuraa saa vain netissä.

Onneksi verkkopeli toimii hyvin. Matseihin voi liittyä koska tahansa ja poiskin pääsee yhtä helposti. Housemarquen näkemys nettisodasta tukee hienosti Alienationin perusluonnetta. Taistelukentälle voi syöksyä joko tunneiksi tai minuuteiksi.

Housemarque hallitsee partikkeliefektit ja Alienation on mainio todiste tästä. Ruutu on tulitaistelun aikana pullollaan tulta ja tappuraa.

Sähläyksen kiinnot

Alienationin tiukkaa toimintaa tuetaan ensiluokkaisilla kontrolleilla. Vasen ohjainsauva liikuttelee hahmoa, oikea vastaa tulitussuunnasta. L2 ampuu, R2 käyttää kranaatteja tai miinoja. Puskurinapeista irtoaa lähitaisteluliike tai munaravi, jonka turvin liian tiukasta vihollisotteesta pääsee pakenemaan.

Gears of Warista on napattu mukaan reaktiivilataus, jolla pyssyyn saa uusia patruunoita tuplasti vikkelämmin, kunhan tuplanappilatauksen onnistuu ajoittamaan oikein. Muukalaissodassa ajoitus on muutenkin ratkaisevassa roolissa, sillä ammuksia on vähän ja vastustajia paljon.

Kovassa räimeessä pääsee zoneen eli zen-tilaan, jossa jokainen kuti osuu ja lähitaistelu pitää monsterit etäällä niin kauan, että pyssyssä on uusi lipas paikallaan. Pikaväistö koukkaa vastustajan selustaan ja kranaatit lanaavat isot massat matalaksi. Näin taidokkaasti laadittua pelattavuutta on pakko arvostaa, sillä harjoittelun jälkeen isotkaan vihollislaumat eivät tuota ongelmia, vaikka niiden pääluku onkin samaa kaliiperia lamavuosien koululuokkien kanssa.

Alienation on kaukana helposta, ja jos siltä tuntuu, tosipelaajille on teräsmiestila, jossa jokainen kuolema on lopullinen. Me muut voimme veivinheiton jälkeen jatkaa tappotyötä lähimmän respan tuntumasta.

Liukkaasti toimivat kontrollit, yksinkertainen pelimekaniikka ja massiiviset vihollisjoukot luovat Alienationin taisteluista melkoisia kokemuksia, joissa mielialat vaihtelevat jatkuvasti ahdistuksen ja euforian välillä. Kun varmalta tuntunut kuolema vaihtuu hiuksenhienoksi pakomatkaksi vihollismeren keskeltä, riemua riittää tasan siihen saakka, että selustaan unohtunut nollanaama-allu tekee sankarista sankarivainaan.

Suvantokohtia on harvakseltaan, sillä kolikkopelijuurilleen uskollisesti Alienation tarjoaa jatkuvaa tykitystä alusta loppuun. Räimeen väliajoilla kerätään loottia, parannellaan varustusta ja hassataan tasonnousujen yhteydessä saatuja kykypisteitä kevyessä roolipelihengessä.

Liekinheitintä heiluttelevaan Polttajaan tepsii parhaiten pitkän kantaman ase. Tappituntumalle ei kannata edes pyrkiä.

Lootin vaino

Alienationia on kiitelty kahden tikun Destinyksi, eikä turhaan. Erilaista kerättävää kilua ja kilkettä on kätketty pelimaailmaan kiitettävästi. Torrakkovalikoima pitää sisällään perinteisten tussareiden ohella myös astetta eksoottisempia tappovehkeitä, kuten esimerkiksi liiketunnistinmiinoilla varustetun konetuliaseen.

Turhaa asearsenaalia voi hajottaa raakamateriaaleiksi, joilla voi tuunata sankaria. Lootin kanssa näpertely lisää oman kerroksensa peliin, sillä kaluston optimointi seuraavaa koitosta varten ratkaisee etenkin kovemmilla vaikeustasoilla matsin voittajan.

Laajat taisteluareenat generoidaan proseduraalisesti, joten identtisiä surmanloukkuja tulee vastaan harvakseltaan. Kenttädesign on ilahduttavan laajaa, sillä etenemisreitin saa valita kohtuullisen vapaasti.

Tehtävien tavoitteet ovat varsin yksinkertaisia ja poikkeuksetta ne liittyvät tuhoamiseen. Mukaan on ripoteltu myös paljon vapaaehtoista puuhasteltavaa. Halutessaan nurkkia voi jäädä nuohoamaan tavoitteiden täytyttyäkin, sillä sotatoimialueelta poistutaan vasta sitten, kun paikalle on tilattu helikopteri.

Future warfare

Housemarque väläyttelee myös graafista osaamistaan, vaikka kyseessä onkin korkealta jumalnäkymästä pelattava gauntletlike. Partikkeliefektit täyttävät ruudun tasaiseen tahtiin näyttävällä irtokilulla ja toiminnan tiimellyksessä vilkkuvat savu- ja räjähdysefektit ovat kaunista katseltavaa.

Silmäkarkin ohella Housemarquelta on totuttu odottamaan korvaherkkua, mutta Alienation on pienoinen pettymys. Vaikka musiikki pumppaa adrenaliinia verenkiertoon, pyssyvalikoima lähinnä huokailee. Ihmiskunnan loppulaukan kynnyksellä tussareiden pitäisi murahdella sellaisella voimalla, että subbarin kartio iskee kuin junttauskoneen mäntä.

Raivokkaan vauhdikas, pelaajaa aliarvioimaton tieteispaukuttelu on erinomainen toimintapala. Uudelleenpeluuarvoakin riittää, kiitos oikeista paikoista satunnaistetun rakenteen, loottauksen ihanuuden ja riittävän tuuhean vaikeustason. Kun mukana on vielä erilaisia pelityylejä painottava moninpeli, eihän tästä voi olla pitämättä.

Alienationin sota on ehkä helvettiä, mutta ainakin helvetin hauskaa.

 

Alienation

Housemarque/Sony

Arvosteltu: PS4

Moninpeli: 2-4 pelaajaa verkossa

Ikäraja: 16

89