www.alphaprotocol.com
Roolipelit sijoittuvat harvoin nykypäivään, mutta Obsidianin uusi Alpha Protocol ei tarvitse scifiä tai fantasiaa tuekseen. Viitekehykseksi riittää moderni agenttimytologia.
Entisten Black Isle -tiimiläisten aikanaan perustama Obsidian Entertainment on tullut tutuksi hittiroolipelien jatko-osien työstäjänä. Listalta löytyvät Knights of the Old Republic 2 ja Neverwinter Nights 2 ovat molemmat periaatteessa laatutyötä, mutta niistä on puuttunut se viimeinen huipputasoon vaadittava silaus.
Alpha Protocolin pääsuunnittelija Chris Avellone on samaa mieltä: "Aikaisemmat työmme ovat olleet hyviä, mutta eivät aivan niin hyviä kuin olisin halunnut. Alamme kuitenkin hiljalleen löytää oman äänemme ja Alpha Protocol on se peli, jossa kaikki osaset vihdoin putoavat paikoilleen. Se on samalla ensimmäinen itse kokonaan alusta lähtien suunnittelemamme peli, joten halut näyttää ovat tietenkin suuret."
Aiheen valinta ei ainakaan haittaa Alpha Protocolia. Tavallisen fantasian sijasta seikkaillaan nykypäivän kansainvälisessä vakoilumaailmassa, jota ei ole taidettu nähdä aikaisemmin roolipelissä. Lähimpiä vertailukohtia ovat eri genreen kuuluvat Splinter Cellit ja Metal Gear Solidit, joten leikkikentällä on tilaa uudelle tulokkaalle.
Elämää suurempaa
Alpha Protocol hakee innoituksensa moderneista agenttisarjoista kuten Alias ja 24. James Bondia on tietenkin mahdotonta sivuuttaa agenteista puhuttaessa, mutta tyyli yritetään pitää lähempänä maata. Vaikka mukana on joitain teknisiä apuvälineitä, tässä pelissä ei ajeta autoa kännykällä tai muuta hullua. Toisaalta Jason Bournen maanläheisempi toiminta hyppää esiin tekijöiden jutuista koko ajan.
"Vaikka realismi on homman nimi, huomasimme nopeasti, että kaikkea ei voi jättää liian todelliseksi. Esimerkiksi tyylikkääseen pukuun sonnustautuneet pääpahat vastaavat ehkä todellisuutta, mutta hahmot eivät erotu kunnolla toisistaan. Niinpä päädyimme tekemään pahiksista karikatyyrimäisen liioiteltuja. Se auttaa piristämään tunnelmaa ja sopii tv-sarjamaiseen agenttihenkeen", jatkaa Avellone.
Nähdyn perusteella kokonaisuus etenee hiukan aliasmaisesti tehtävän pituisissa episodeissa, joiden välillä chillataan tukikohdassa ja valmistaudutaan tulevaan. Sankari on aina nimeltään Michael Thorton, mutta hahmonsa ulkomuotoa voi agenttihenkisesti muunnella jopa pelin aikana haluamakseen. Tarina etenee ainakin osittain vapaamuotoisesti, sillä seuraavan tehtävän voi tukikohdassa valita itse.
Massan vaikutus
Ensimmäinen mieleen jäävä asia Alpha Protocolista on, että se muistuttaa monilta ominaisuuksiltaan todella paljon Mass Effectiä. Avellone kieltää silti menestyksekkään Bioware-pelin tahallisen plagioinnin: "Olimme jo pitkällä kehityksessä, kun Mass Effect tuli ulos. Ratkaisuissa on kieltämättä samankaltaisuuksia, mutta olimme tehneet valintamme jo ennen kuin yleisö näki ne Mass Effectissä."
Eniten massamaiselta vaikuttaa keskustelu, jossa ei valita perinteisiä pitkiä lauseita, vaan Mass Effect -tyylisesti reaktio tai suhtautuminen. Vastaavan dialogisysteemin toivoisi yleistyvän peleissä. Edut koko lauseen valitsemiseen ovat selvät: jutustelut pysyvät koko ajan mielenkiintoisina, kun sankari pystyy välillä yllättämään. Toinen merkittävä etu on nopeus, ja siihen on Alpha Protocolissa panostettu ehkä hiukan liikaakin. Oma reaktio on valittava muutamassa sekunnissa ennen kuin ruudulla näkyvä palkki kuluu tyhjiin. Hyvänä puolena tämä pitää reaktiot aitoina, mutta itse en ihastunut ajatukseen siitä, että en voi kunnolla harkita sanomisiani.
"Lisäsimme keskusteluun rajatun ajan, koska halusimme dialogin etenevän elokuvamaisella vauhdilla jatkuvan pysähtelyn sijasta. Se saattaa vaatia hetken totuttelua, mutta uskon, että lopputulos pyhittää keinot", selittää Avellone.
Keskustelu etenee Biowaren vastaavaa suoraviivaisemmin, mikä on tarkoituksellista. Alphassa ei jäädä paikoilleen kyselemään lisädataa mainituista yksityiskohdista, vaan homma liikkuu koko ajan. Lupausten mukaan samaan dialogikohtaan ei koskaan enää palata uudelleen.
Räiski tai hiivi
Toinen kovin tutun oloinen osa-alue on taistelu, joka on olan yli kuvattua tosiaikaista räiskintää. Valittu tyyli sopii peliin, mutta suora toiminta ei ole silti ainoa vaihtoehto. Taitoja kehittämällä Thortonista voi halutessaan muokata hiljaisen hiipijän, jolloin pelityyli on enemmän Splinter Cell -henkistä hiiviskelyä ja vihollisten yllättämistä. Tappava väkivalta ei myöskään ole pakollista, vaan vastustajat voi vain kolauttaa tajuttomaksi. Tätä tarvitaan muutamissa tehtävissä, joissa kohde pitää saada kiinni elävänä.
Shepardin tavoin Thorton voi ryydittää toimintaa aktivoitavilla kyvyillä, jotka valitaan pyöreästä taistelun pysäyttävästä valikosta. Näihin kuuluu esimerkiksi focus aim, joka käytännössä antaa räiskijälle automaattitähtäyksen lyhyeksi aikaa.
Aseita on neljää eri tyyppiä: pistooli, haulikko, rynnäkkökivääri ja konepistooli. Mutkia muokataan erilaisilla lisäosilla, kuten paremmilla tähtäimillä, tulijarruilla ja isommilla lippailla. Taistelun tiimellyksessä aseet pitää ladata lippaan tyhjentyessä, mutta muuten ammuksia on rajattomasti.
Isoin ero Mass Effectiin on tiimikavereiden puuttuminen. "Vakoilijan homma on soolotyötä, joten jätimme komennettavat ryhmäkaverit tarkoituksella pois, ne eivät olisi istuneet pelin henkeen. Mukana voi satunnaisesti olla tekoälyhahmoja, mutta ne toimivat itsenäisesti", sanoo Avellone.
Hyvää kannattaa kopioida
Moraaliset valinnat ovat nykyään roolipelien peruskauraa, ja niitä tehdään myös Alpha Protocolissa. Agenttiuran aikana sankari pääsee käsiksi kaikkeen rahakkaaseen, kuten aselastiin tai huumekuljetukseen. Jos oman eläkekassan kasvattaminen ei ole laillisuuksista kiinni, voi löydöistä ohjata siivun omalle pankkitilille.
Alpha Protocol vaikuttaa tähän asti lupaavimmalta Obsidian-roolipeliltä. Uudenlainen aihepiiri on mukavaa vaihtelua ja ydinelementtien lainaus parhailta ei ainakaan haittaa. Tässä on tosin menty jopa niin pitkälle, että myös yksinkertainen hahmonkehitys näyttäisi olevan erittäin Mass Effect -henkinen. Siitä huolimatta syksystä näyttää muodostuvan hyvä roolipelaajille, piti sitten fantasiasta tai realistisemmasta menosta.
Artikkeli on luettavissa www.pelit.fi:ssä 30.9.2009.
Tulipahan masentavia uutisia kesän lopulla. Juuri kun kuviteltiin, että pelimyynti tuskin pienenee, kun ihmiset joka tapauksessa haluavat viihtyä kotona, tuli romahdus.
Yhdysvalloissa pelien vähittäismyynti laski heinäkuussa 29 prosenttia edellisvuoden heinäkuuhun verrattuna. Vuositasolla lasku oli 14 prosenttia. Pahiten kärsi laitemyynti, laskua oli peräti 37 prosenttia.
Isossa-Britanniassa vähittäismyynti laski 20 prosenttia, minkä seurauksena Saksasta tuli Euroopan suurin videopelimarkkina. Portugalilla ja Ruotsilla menee hyvin, Ranska ja Espanja laskivat. Suomessa lasku oli noin 9 prosenttia kuuden ensimmäisen kuukauden aikana.
Osittain laskua selittää se, että viime vuosi oli kaikkien aikojen paras vuosi. Markkinoilla vetivät muun muassa megahitit GTA IV, Wii Fit ja Age of Conan. Tänä vuonna Suomessa vetonauloja ovat olleet Singstarit, Guitar Herot ja Sims 3, mutta edellisvuoden lukuihin ei päästy.
Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että pelitaloilla ei enää mene hyvin. Pelien tekemisen kustannukset nousevat koko ajan, kehityskustannukset ovat nyt 10 kertaa enemmän kuin PS2:lla ja 20–50 kertaa enemmän kuin PS1:llä. Entinen SCEEn johtaja, nykyisin eri pelialan yritysten hallituksissa työskentelevä Chris Deering perää pelitaloilta kustannussäästöjä. Hänen mukaansa pelin pitäisi maksaa vähintään 70 puntaa eli runsas 80 euroa, jotta pelitalojen tuotot pysyisivät samalla tasolla kuin 10 vuotta sitten. Nyt hinnat pyörivät 50 punnan tienoilla, eivätkä kuluttajat halua maksaa enempää. Osa on jo siirtynyt käytettyihin peleihin ja pelien vuokraamiseen.
Tänä vuonna on myös luvassa entistä vähemmän pelejä. Massaan hukkumisen pelosta monet pelitalot ovat siirtäneet AAA-luokan pelinsä ensi vuoteen. Tämän kohtalon kokivat muun muassa Alan Wake, Bioshock 2, Starcraft 2 ja Splinter Cell: Conviction. Myöskään minkäänlaisia hintakilpailuja tai pelialennusmyyntejä on turha ennen joulua odotella.
Vähittäiskaupan tilastoissa ei kuitenkaan (vielä) oteta lainkaan huomioon digitaalista jakelua. Konsolien pikkupelikaupat pyörivät netissä yhä kiihtyvällä vauhdilla ja pikkurahalla, PC-puolella siirtyminen digitaaliseen jakeluun kiihtyy ja kiihtyy. Voikin kysyä, onko pelimyynti ihan oikeasti laskenut, vai onko se vain siirtynyt verkkoon ja divareihin? Vuonna 2009 ihmiset nimittäin pelaavat enemmän kuin koskaan.
