Suomessa pelikansa rakastaa ajamista ja urheilua, mutta myös puzzle- eli älypeleillä on pieni mutta uskollinen kannattajakuntansa. Älypeliporukka pitää siitä, että älyllinen ja looginen haastavuus yhdistyvät sorminäppäryyteen.
Tyylilajin tarkkoja rajoja on vaikea piirtää. Älypelin yksiselitteinen määritteleminen on mahdotonta. Älypelit ovat idealtaan usein abstrakteja, jopa surrealistisia, mutta niissä on silti oma tiukka logiikkansa. Puzzleissa on yleensä kuvioita, muotoja ja symboleja, jotka täytyy pistää järjestykseen tiettyjen sääntöjen mukaan.
Pelaamisessa tärkeää on kyky ajatella nopeasti ja strategisesti, eikä sattumalla ole merkittävää osuutta menestymisessä. Tyylilajiin pätee yleensä sääntö "helppo oppia, hankala hallita".
Ulkonäkö ei merkitse mitään
Älypeli on vähän kuin elefantti: kyllä sen näkiessä tunnistaa, mutta tarkan määritelmän luominen on vaikeaa. Innokkaimmat pitävät puzzleina lähes kaikkea mahdollista, mikä vaatii vähänkin ajattelua - lautapelikäännöksiä, visailuja, korttipelejä ja seikkailuja. Tässä jutussa ollaan nipompia ja keskitytään selviin tapauksiin.
Älypelit eivät paperille tiivistettyinä tunnu täyspäisiltä, saati sitten mukavalta harrastukselta. Puzzlen hyvyyden tai huonouden ratkaisee loppujen lopuksi ainoastaan se, vetääkö peli mukaansa vai ei. Tätä ei voi päätellä mistään etukäteen. Pitää vain kokeilla.
Grafiikka ja äänet ovat toissijainen juttu, idea ja pelattavuus ovat kaikki kaikessa. Tästä syystä puzzlet yleensä ovat halvempia kuin normaalit pelit. Ohjelmointi ei tule valtavan kalliiksi, koska esimerkiksi valtavia 3D-maailmoita ja huippuanimaatiota ei tarvita.
Mutta huippuidea tarvitaan, eikä sitä saa ostettua suurellakaan rahasummalla. Pitää olla luova tai sitten täytyy varastaa muilta. Jälkimmäinen keino on osoittautunut suositummaksi.
Amazing Maze vai Q*Bert?
Tyylilajin historia on helppo jakaa kahteen aikakauteen: aikaan ennen Tetristä ja aikaan sen jälkeen. Paitsi että Tetriksestä kasvoi huippusuosittu ilmiö, se myös lopullisesti vahvisti genren säännöt. Tetris syntyi vuonna 1985, mutta maailman se valloitti vasta muutama vuosi myöhemmin. Mutta älyelämää oli jo kauan ennen Tetristä.
Videopeliajan alkuvuosina puzzleja ei ollut juurikaan olemassa. Avaruus ja taistelut olivat in. Muistia oli käytössä vähän ja se oli kallista. Kukaan ei kaivannut muuta kuin reaktiopelejä.
Ensimmäisen puzzlen kunnian saa itselleen ottaa kolikkopeli Amazing Maze, joskin silloin härnätään heti alkuun tyylilajin rajoja. Pelaajan tehtävä on selvitä ulos sokkelosta ennen vihollisia tai mahdollista vastapelaajaa. Puzzlen Amazing Mazesta tekee se, että aseita ei ole käytössä lainkaan. Peli vaatii ajattelua ja etukäteissuunnittelua.
Amazin Mazen jälkeen oli pitkään hiljaista, kunnes vuonna 1981 syntyi Qix. Monien mielestä vasta Qix oli varsinaisesti ensimmäinen tyylipuhdas älypeli. Qixissa on kaikki oleellinen: yksinkertainen mutta vetovoimainen idea, simppeli grafiikka ja mainio pelattavuus. Qix oli alunperin kolikkopeli, mutta se oli saatavissa myös usealle tuon ajan kotilaitteelle.
Qixissa pelaajan tehtävä on "maalata" vähintään 75 prosenttia ruudulla olevasta neliöstä. Kuvion reunoilla kulkee pelaajan käskyttämä pikkuörkki, jolla sukelletaan kuvion sisään ja taas takaisin reunaan. Näin neliöstä erottuu alue, joka maalautuu eriväriseksi. Vihollisen virkaa hoitaa vikkelästä kuvion sisällä liikkuva viivahäkkyrä, johon ei saanut törmätä. Qix on yhä kiva pikkupeli, jonka seurassa voi viettää vartin silloin tällöin.
Vuonna 1982 ilmestynyt Loco-Motion kuuluu ehdottomasti älytyylilajiin. Loco-Motionissa ruudulla etenee juna, jonka kulkuun pelaaja ei voi suoranaisesti vaikuttaa. Pelaajan tehtävä on siirtää raiteita junan eteen siten, ettei veturi törmää mihinkään tai aja tyhjään.
Raidejumppaa merkittävämpi ilmiö oli Q*Bert, joka surrealistisuudessaan hämmästytti ihmisiä. Q*Bert on hassu oranssin värinen hahmo, joka hyppelee kuutioista muodostuneen pyramidin reunalla. Kun Q*Bert hyppää kuutiolle, sen väri muuttuu. Tehtävänä on muuttaa koko pyramidi tietyn väriseksi. Vihollisiin törmääminen tai pyramidista putoaminen merkitsee kuolemaa.
Q*Bert näyttää äkkiä katsoen kolmiulotteiselta, mutta se on hämäystä, vaikka pelaaminen vaatiikin kolmiulotteista ajattelua. Q*Bert toi tyylilajiin erittäin merkittävän teeman: värien yhteensovittamisen. Q*Bert sai PlayStation-ensi-iltansa vasta vuonna 1999.
Kaikki alkuaikojen älyideat eivät suinkaan olleet hyviä. Ala eli noususuhdanteessa, joten vähän kaikesta yritettiin vääntää väkisin peliä. Atari Video Cube (1982) oli videopeliversio suositusta Rubikin kuutiosta, mutta se ei käynyt kaupaksi juuri lainkaan. Eikä ihme, Rubikin kuution pelaaminen tv-ruudulla oli yhtä suuri nautinto kuin katsoa nälkäisenä kokkausohjelmaa.
Neukkulasta rysähtää
On pelejä, joiden merkitys alalle on suurempi kuin toisten, esimerkiksi Pong, Space Invaders, Pac-Man, Street Fighter, Donkey Kong, Super Mario Bros tai Final Fantasy VII. Tetris kuuluu ehdottomasti tähän joukkoon.
Tetris muuttaa maailman
Tetriksen kehitti neuvostoliittolainen tiedemies ja tutkija Aleksej Pajitnov. Hän ohjelmoi alkuperäisen version Electronica 60 -tietokoneella, joka oli yksi kommunismin suuria tai ainakin harvoja saavutuksia. Asuinmaastaan huolimatta Pajitnovilla oli kyky ajatella kaupallisesti.
Tetriksen oikeuksista käytiin taistelua monella rintamalla aina oikeussalia myöten. PC-versio ilmestyi lopulta vuonna 1987 ja kolikkopeli 1988. Sen jälkeen Tetris on kääntynyt kaikille mahdollisille pelikoneille monenakin eri versiona ja lukuisat kopiot siihen päälle.
Tetris on myös osasyyllinen Nintendo GameBoyn menestykseen: Tetris tuli GameBoyn mukana. Graafisesti selkeä peli sopi hyvin GameBoyn pieneen ruutuun pelattavuuden kärsimättä siitä tippaakaan. Yhdistelmää GameBoy ja Tetris myytiin 30 miljoonaa kappaletta. Nykyään GameBoyta ja Coloria on myyty yli 100 miljoonaa kappaletta, mikä tuskin olisi ollut mahdollista ilman Tetriksen antamaa mojovaa potkustarttia.
Tetriksen yksinkertainen idea kuuluu ihmiskunnan suurien älynväläysten joukkoon. Ruudun yläosasta tippuu neliöistä muodostuvia palikoita, jotka keräytyvät ruudun alalaitaan, mikäli pelaaja ei tee mitään. Pelaajan tehtävä liikuttaa palikoita oikealle ja vasemmalle ja pyörittää niitä siten, että ruudun alalaitaan muodostuu vähintään yksi kokonainen palikkarivi.
Täysi rivi katoaa ja näin saadaan tilaa uusille palikoille. Eniten pisteitä tuo tetris eli neljän rivin täyttäminen kertalaakista.
Tetris on kuin huumetta. Eihän selitys kummoiselta kuulosta, mutta Tetriksen vetovoima on yliluonnollista tasoa. Se, että monien unissa Tetris-palikat pyörivät, ei ole mikään vitsi, vaan totisinta totta. Lisäksi Tetris saavutti myös naisten suosion, mikä oli tietokonepelille harvinaista tuohon aikaan.
Tetris voi yhä hyvin, eikä sen addiktoivuus ole vuosien mittaan vähentynyt tippakaan. Kaikenmaailmat 3D:t ja muut venkoilut eivät muuta sitä tosiasiaa, että perus-Tetris on versioista yhä paras.
PSonen puzzlepelit
Alussa oli vain Lemmings
Kun PlayStation 9.9.1995 lanseerattiin, tarkoitus oli myydä sitä suurille massoille. Näin ollen myös alkuaikojen pelit pyrkivät vetoamaan suureen yleisöön. Ajopelit, mätkimiset ja urheilu olivat in. Äly- ja roolipelien aika tulisi myöhemmin.
Yhteistyössä on voimaa
Ensimmäinen tyylilajin edustaja ehti kauppoihin kuitenkin jo vuoden 1995 aikana. Vanha PC-klassikko Lemmings siirtyi harmaaseen laatikkoon 3D-versiona. Ikävä vain, että uuden ulottuvuuden lisääminen yhteen kaikkien aikojen parhaista älypeleistä ainoastaan huononsi lopputulosta.
Lemmingsin idea on samanaikaisesti reikäpäinen ja älykäs. Joukko täysin tekoälyttömiä pikku-ukkoja lasketaan ken
tälle. Ukoilla on kuitenkin erikoiskykyjä, ne osaavat esimerkiksi ohjata liikennettä, kaivaa reikiä tai rakentaa siltoja. Pelaajan tehtävä on ohjata lemmingsit turvaan niiden erikoiskykyjä avuksi käyttäen.
Yhteistyön voimaan luottaa myös liian harvojen huomaama Norse by Norsewest. Hithcockmaisesti nimetty Norse by Norsewest ei nimenä sano mitään edes monille älypelien ystäville, mikä on harmi.
Norse by Norsewest on jatkoa Sega Genesiksen The Lost Vikings -klassikolle. Sonyn versio ei juurikaan myynyt, ehkä siksi, että hyvästä pelattavuudestaan huolimatta Norse by Norsewest näyttää aika rumalta.
Tehtävänä tässä viikinkisaagassa on ohjata kolme viikinkiä ulos sokkeloista erilaisia kykyjä käyttäen ja yhteistyötä harrastaen. Pelattavaa riittää 31 tason verran, joidenkin mielestä vähän turhankin vaikeiden.
Tetris ja sen kopiot
PlayStationin ensimmäinen Tetris-kopio oli alkuvuodesta 1996 kauppojen hyllyille ilmestynyt Geom Cube. Geom Cube on Tetriksen 3D-versio, jossa palikoita pinotaan eräänlaisen kaivon pohjalle. Geom Cubessa on aivan sama vika kuin Lemmings 3D:ssäkin: kolmas ulottuvuus on turha ja vain huonontaa pelattavuutta.
Viisas tyytyy Tetris-peleihin, joiden nimessä on selvästi sana Tetris. Niin saa aitoa tavaraa. Perus-Tetriksen lisäksi mielessä kannattaa pitää The Next Tetris. Siinä on vanhan kunnon idean ympärille kyhättyjä mukavia ja hyvällä maulla toteutettuja Tetris-variaatioita. The Next Tetris muistaa kaiken aikaa sen, miksi peli alunperin oli suosittu, eikä sooloile liikaa.
Vuonna 1997 ilmestynyt Super Puzzle Fighter II Turbo on vahva ehdokas parhaaksi Pleikkarin alkuperäiseksi puzzleksi. Se yhdistää kaksi täysin erilaista tunnettua peliä, Tetriksen ja Street Fighterin.
Peruspelaaminen on melko Tetristä, mutta tiettyjen ehtojen täyttyessä Street Fightereista tutut hahmot pääsevät tekemään hyökkäyksiä vastustajan puolelle. Söpö ulkonäkö on pettävä, sillä Super Puzzle Fighter II Turbo vetää mukaansa kuin pomon vaimo pikkujouluissa.
Kuten niin monet muutkin tyylilajin edustajat myös Super Puzzle Fighter II Turbo on parhaimmillaan kaksinpelinä. Kyseessä onkin yksi parhaista bilepeleistä kautta aikain. Ei ihme, että Super Puzzle Fighter II Turbo oli myös kohtalainen hitti, vaikka yleensä puzzlet eivät valtavasti myykään.
Hieman myöhemmin Tecmo Stackers yritti rahastaa Super Puzzle Fighter II Turbon menestyksellä, ei siitä tämän enempää. Hankkikaa mieluummin kopioinnin kohde.
Kupla puhkeaa
Suurklassikko ja yksi maailman vetävimmistä peleistä, Bust-A-Move 2, on selvästi sukua Tetrikselle. Se on tavallaan ylösalaisin käännetty Tetris, jossa palikoiden sijaan pelataan palloilla. Pinnaltaan Bust-A-Move 2 on söpö kuin vauvanvaatteisiin puettu kissanpentu.
Bust-A-Move-sarja on hyvä esimerkki siitä, miten sanallinen selostus ei tee oikeutta varsinaiselle pelikokemukselle. Kentän alalaidassa on kone, jolla symppis pikku dinosaurus ampuu erivärisiä palloja ylöspäin. Pallot jäävät kiinni suorakulman muotoisen pelialueen kattoon tai sitten toisiinsa. Kun kolme tai useampi saman värinen pallo on yhteydessä toisiinsa, ne katoavat. Samalla alas tippuvat ne pallot, joita kadonneet pallot tukivat. Tetriksen tyyliin peli päättyy, kun alue täyttyy palloista.
Parhaimmillaan Bust-A-Movet ovat kaksinpelinä, mutta iloa riittää aikansa myös yksinäisille sieluille. Sitäpaitsi konevastustaja on ihan kohtalainen simulaatio oikeasta kaverista, eikä se edes syö ja juo talon eväitä.
Myöhemmin ilmestyneet Bust-A-Move 4 ja Bust-A-Move '99 sisältävät pieniä muutoksia ja lisäyksiä peruspeliin. Vähintään yksi Bust-A-Move kuuluu jokaisen älyfanin peruskokoelmiin.
Hello Kitty's Cube Frenzy on Tetris-muunnos, jonka kohderyhmä on epätavallinen: nuoret tytöt. Jälleen kerran taivaalta putoaa palikoita, jotka tällä kertaa ovat myös rakennuspalikoita. Niitä sopivasti sijoittelemalla Hello Kitty -kissanpentu pääsee käsiksi erilaisiin palkintoihin ja pääsee seuraavalle tasolle. Hello Kitty's Cube Frenzy on vahva ehdokas kaikkien aikojen söpöimmäksi peliksi.
Ballistic ei näytä eikä kuulosta juuri miltään, mutta siinäkin on omaperäinen idea. Ikävää vain, että pitkän ajan käyttötestissä Ballistic ei pärjää. Ballistic on bustamovemaista väripallojen yhdistelyä mutta siten, että pallot ammutaan ruudun keskeltä ja kohdepallot ovat spiraalina pelaajan ympärillä.
Myös Builders Block on kohtalaisen onnistunut Bust-A-Move-kopio. Tällä kertaa palikoista rakennetaan ensin rakennuksia ja sitten rakennukset tuhotaan oikean värisellä palikalla. Kyllä hyvä ideavarkaus aina huonon alkuperäisen voittaa.
Magical Drop F on tervetullut lisä Pleikkarin älytarjontaan jo siksikin, että sarjan pelejä ei ole ennen laitteelle tehty. Vaikka Magical Drop F näyttää Bust-A-Movelta ja siinäkin on kyse värien yhteensovittamisesta, liian härskistä ideavarkaudesta ei silti ole kyse.
Pallot ovat ruudun ylälaidassa ja pelihahmopelle kulkee alhaalla vasemmalle ja oikealle. Pellellä on käytössään narunpätkä, jolla hän voi vetää jonkin palloista alas ja sijoittaa sen värin mukaisesti uudelle paikalleen.
Tanssijalkaa syyhyttää
PaRappa the Rapper koettelee tyylilajin rajoja. Monet pitävät Japanissa erittäin suosittuja tanssi- ja musiikkipelejä aivan omana genrenään. PaRappa the Rapper on kuitenkin yksi 1990-luvun innovatiivisimpiä peli-ideoita, joten se kannattaa huomioida. Kaupasta löytyy nykyään paljon muitakin genren edustajia ja tanssimatto on ihan oikeasti vallan mainio lelu. Kannattaa kokeilla.
PaRappa the Rapperissa pelaajan tehtävä on painaa ohjaimen nappeja musiikin tahtiin kuten ruudulla neuvotaan. Omaperäinen graafinen tyyli ja mukaansatempaavat biisit tekevät PaRappa the Rapperista täysin omanlaisensa kokemuksen, jota on helppo suositella kaikille.
Omassa sarjassaan
On olemassa joukko älypelejä, joiden on vaikea sanoa olevan kopioita mistään, eikä niitä myöskään ole merkittävästi matkittu. Tämä ei suinkaan tarkoita samaa kuin huonosti menestyneet hölmöt ideat, joita ei kukaan pelaa, eikä niitä siksi kukaan viitsi matkiakaan. Jotkut pelit vain kulkevat omia polkujaan.
Kurushi liikkuu maailmalla myös nimillä Intelligent Cube ja IQ. Kurushia ja sen jatko-osaa voidaan kutsua hyväksi yritykseksi, joka viihdyttää mainiosti jonkin aikaa, mutta pelin elinikä ei ole pitkä. Pisteitä voidaan antaa myös omaperäisyydestä.
Tapahtumat sijoittuvat kuutioista muodustuville pitkulaisille 3D-radoille. Pelaajaa kohti radan toisesta päästä rullaa joukko kuutioita, joita on kolme eri mallia. Mustia kuutioita ei voi tuhota, ne pitää päästää läpi. Osuessaan pelihahmon merkkaamaan ruutuun harmaat kuutiot katoavat. Vihreät kuutiot puolestaan tuhoavat samalla kaikki ympärillään olevat kuutiot. Pelihahmo merkitsee yhdellä napilla alustalta haluamansa neliön ja tuhoaa merkittyyn ruutuun osuvan kuution toisella. Yksinkertaista, mutta vaatii ajattelua.
Kurushi on suuri ilon aihe hetken, mutta muutamassa päivässä pelissä saavuttaa tason, jonka jälkeen pärjääminen on mahdotonta.
Devil Dice on yksi omaperäisimmistä peli-ideoista koskaan. Sitä voi hyvin kutsua kulttipeliksi, koska suuri yleisö ei ole Devil Dicea löytänyt, mutta pieni porukka vannoo sen nimiin muun mua
ssa internetissä.
Harvoin nimi on kuvannut peliä yhtä hyvin kuin Devil Dicen tapauksessa. 3D-kentällä pikku paholaiset juoksevat arpakuutioiden päällä. Kun paholainen liikkuu, arpakuutio pyörii. Tarkoitus on saada kaikki kuutiot näyttämään samaa numeroa. On paljon addiktiivisempaa kuin kuulostaa.
Jokaiselta 3D-ajattelua vaativa arpakuutioiden pyörittely ei suju luonnostaan, joten Devil Diceen ei ole yhtä helppo tarttua kuin vaikkapa Tetrikseen. Mutta harjoittelu palkitaan ja lopulta peli tempaa mukaansa. Lisäksi audiovisuaalinen toteutus on tyylitajuinen ja komea.
Sentinel on naavaparroille tuttu jo Sinclairin ja Commodore 64:n ajoilta. Pleikkarin Sentinel Returns on eräänlainen maastoshakki, jonka selittäminen lehtijutussa on niin turhauttavaa, että en urakkaa edes aloita.
Osataan sitä Ruotsissakin. Game Desing Swedenin Roll Away saa myös ison pinon innovaatiopisteitä. Peli, jonka päähahmo on rantapallo, ei yksinkertaisesti voi olla huono. Tapahtumapaikka on ilmassa leijuva 3D-maailma, joka koostuu yhteen liitetyistä kuutioista. Rantapallo on tarkoitus kuljettaa turvaan ansoja vältellen ja erilaisia ongelmia ratkoen.
Roll Awayn nerokkuus on sen 3D-maailma, jota voi pyöritellä vapaasti ja jossa käsitteet "ylhäällä" ja "alhaalla" eivät päde. Reitti vapauteen saattaa vaatia hyvinkin pitkän reissun, vaikka maali olisi näkyvissä. Helppo nakki Roll Away ei missään vaiheessa ole, lähinnä päinvastoin.
Myös Mr. Dominolla on kiihkeä kannattajakuntansa, jotka ovat valmiita julistamaan pelin kätketyksi mestariteokseksi. Pelaajan tehtävä on taas kerran selvitä radan loppuun. Esteet ja ongelmat ratkotaan omaperäisellä tavalla pistämällä dominopalikoita peräkkäin ja sitten kaatamalla koko rivi. Jos hyvin käy, viimeinen palikka osuu vaikkapa oven avaavaan kytkimeen.
Voisin itsekin liittyä Mr. Dominon palvojien joukkoon, mikäli vain kontrollit olisivat vähän selväpäisempiä ja ergonomisempia.
Mr. Driller on silkkaa yksinkertaista peli-iloittelua. Mr. Driller poraa tietään aina vain syvemmälle eriväristen palikoiden läpi. Mikäli tukipalikka katoaa, syntyy palikkavyöry, jonka alle ei saa jäädä. Kun neljä tai useampia saman väristä palikkaa kohtaa toisensa, ne katoavat. Kun kaksi tai kolme saman väristä palikkaa törmäävät, ne liittyvät yhteen. Happi kuluu kaiken aikaa, mutta onneksi lisähappea löytyy matkan varrelta.
Grafiikaltaan mangamainen ja musiikiltaan vaikuttava Mr. Driller on hassu pikku peli, joka pian osoittautuu tekijöidensä summaa suuremmaksi kokemukseksi. Hapen ollessa aivan vähissä tulee itsekin pidäteltyä hengitystä ihan kuin se jotain auttaisi.
Yksi uusimmista tyylilajin keksinnöistä on Sheep. Sheep alkaa animaatiolla, jossa selviää, että lampaat ovat itseasiassa avaruudesta saapuneita muukalaisia, joiden on nyt palattava kotiplaneetalle. Tämän vuoksi lampaat on koottava yhteen ja ne on kuljetettava turvallisesti läpi vaarojen kohti utopiaansa.
Lampaat ovat umpityhmiä ja niitä on neljää erilaista laatua. Jokainen käyttäytyy omalla tavallaan. Myös paimenia on neljä erilaista. Lammaspaimen onnistuu, mikäli hän pystyy pitämään lauman koossa, poissa vaikeuksista ja ansoista. Hätätapauksessa vaikka lammas kerrallaan on kannettava takaisin laumaan.
PSonella on veikattu tulevaisuutta lasten pelikoneena mutta myös puzzlejen tulevaisuussa näyttää hyvältä. Kun raskaaseen ja komeaan graafiseen toteutukseen perustuvat pelit on järkevä tehdä PlayStation 2:lle, jää PSonen tarjontaan älygenren kokoinen aukko.
PS2:n älypelit
Liian tehokas puzzleille?
PlayStation 2:n älytarjonta oli aluksi jopa hämäävän hyvä, mutta sille löytyy selitys. Puzzlen ohjelmointiin ei idean keksimisen jälkeen mene niin kauan kuin useimpien muiden pelien. Joten kun suunnittelija vääntää 3D-seikkailun 12. tasoa, puzzlen tekijä on jo saanut urakkansa valmiiksi. Tämä näkyy pelikaupassa yleensä satasen halvempana hintalappuna.
Ilotulitusta tv-ruudulla
Yksi uuden pelikoneen lanseerauspeleistä oli omaperäinen Fantavision, joka on ainakin minun tietämäni ensimmäinen ilotulituspeli. Pelaajan tehtävänä on kytkeä yhteen samanvärisiä ilotulitusraketteja ja räjäyttää sitten ne samanaikaisesti. Mitä isompi paukku, sen enemmän pisteitä. Jotta homma ei olisi liian helppo, tarjolla on myös monenlaisia erikoisraketteja.
Fantavision saa pelaajan huutamaan riemusta, kunhan kupletin juonesta pääsee kiinni. Ikävä kyllä pitkän päälle homma käy hieman yksitoikkoiseksi. Pettymys oli silti suuri, kun Fantavision 8. tason jälkeen yllättäin päättyy.
Aqua Aqua on ties kuinka mones Tetris-klooni. Aqua Aqua on jatko-osa Nintendo 64:n Wetrikselle. Pelialue on 3D-maailma, johon taivaalta tippuu erilaisia maastonosia ja muita yllätyksiä. Pelaajan tehtävä on rakentaa mahdollisimman suuri vettä pitävä allas, pudottaa vesi altaaseen ja lopulta haihduttaa vesi pois. Ihan kiva peli, mutta jotenkin turhan monimutkainen.
On epävarmaa tuleeko IQ Remix +: Intelligent Cube koskaan Suomeen viralliseen myyntiin, mutta paniikkiin ei kuulemma ole aihetta, vaikka ei tulisikaan. Kyseessä on tietenkin Kurushin PlayStation 2 -versio.
Hyvää idea on muutettu uuden laitteen innoittamana monella eri tavalla, huhujen mukaan täysin turhaan ja huonompaan suuntaan.
Polkan tahtiin
Musiikki- ja tanssipelejä pitäisi löytyä jo useampikin, vaikka niidenkin saapuminen Eurooppaan on yhä epävarmaa. Pistäkää kuitenkin mieleenne nimet Bust A Move: Dance Summit 2001, Stepping Selection ja Unison. Bust A Movella ei ole mitään tekemistä värillisten pallojen kanssa, vaan kyseessä on umpijapanilainen tanssipelisarja, joka länsimaissa tunnetaan nimellä Bust A Groove.
Mutta ei hätää, myös se ihan oikea suloinen Bust-A-Move-klassikko PlayStation 2:lle löytyy. Sen nimi on Super Bust-A-Move. Tästä versiosta on vaikea sanoa mitään muuta kuin että se on Bust-A-Move-peli, mikä jo sinällään riittää olemassaolon oikeutukseksi.
Kuri Kuri Mix on yhtä japanilainen kuin sushi ja teeseremonia. Peli näyttää karamellilta, mutta kuorrutuksen alta paljastuu omaperäistä ja mukaansa tempaavaa laatua, joka on parhaimmillaan kaksinpelinä.
Kuri Kurin ideana on saada kaksin kania hengissä radan loppuun. Toinen kaneista on kuvan oikeassa laidassa ja toinen vasemmassa. Kumpaakin ohjataan omalla tatilla. Kun teet jotain radan toisella puolella, se vaikuttaa toisenkin kanin etenemiseen. Ratojen läpäiseminen vaatii kanien yhteistyötä ja pelaajalta kordinaatiokykyä. Kun samaan aikaan ohjataan kahta hahmoa, hikoilevat sekä kämmenet että aivot.
Tulevaisuus näyttää, mikä on tyylilajin kohtalo. Toisaalta puzzlet ovat Pleikkari 2:n huipputehon tuhlausta. Kuutio on kuutio ja pallo pallo, vaikka niillä olisikin tunteet. Eivät puzzlet mihinkään katoa, ne vain naamioituvat komeamman näköisiksi ja kuuloisiksi. Hyvät ideat ovat harvinainen mutta onneksi myös uusiutuva luonnonvara.
