Ape Academy 2 (PSP)

Todelliset pelinörtit muistavat Ape Academy 2:n japanilaisen version Piposaru Academia 2:n, joka ei juuri kehuja kerännyt. Unohtakaa se. Länsimaiseen julkaisuun on korjattu lähes kaikki alkuperäispelin virheet ja ärsyttävyydet. Vaikka apinana hieman jäävi olenkin, voin vakuuttaa, että muutokset ovat onnistuneita. Rasittava peli on nyt viihdyttävä.

Myönnetään, että varastimme perusidean Nintendon WarioWaresta, mutta apinointi on meillä verissä. Kokosimme samaan pakettiin yli sata parista sekunnista noin minuuttiin per pelikerta kestävää minipeliä. Pelaaminen on helppoa. Usein riittää yhden napin painaminen tai pelkkä ristiohjain. Olemme havainneet, että ensimmäinen pelikerta menee silti usein pieleen. Peli ehtii hurahtaa ohi, kun pelaaja miettii, mitä piti tehdä. Toisella kerralla homma jo onnistuu. Prosessia kutsutaan oppimiseksi.

Välttääksemme suorat vertaukset WarioWareen, lisäsimme mukaan kivi-paperi-sakset-korttipelin ja teimme siihen pari sääntölisäystä. Vain todellinen kivinaama voi kokeilla peliämme hymyilemättä. Mikäli korttipelin ja sitä seuraavan minipelin voittaa, siitä seuraa palkinto. Tuplahäviöstä seuraa rangaistus. Erilaisia kortteja on yhteensä toistasataa, ja niitä voi ostaa pelipisteillä tai voittamalla vastustajia. Pomotaisteluissa voitetut kortit ovat erityisen tärkeitä. Niillä aukeaa uusia haasteita, minipelejä ja erikoisteemaisia apinoita. Oma suosikkini on Terminator-apina, vaikka Punahilkka on sekin ihan hauska.

Grafiikassa satsasimme käytännöllisyyteen. Meistä apinoista kaikki realismi on suuresti yliarvostettua, banaaniterttua lukuun ottamatta. Tärkeintä oli tavoittaa oikea ilakoiva henki, ei hyväillä jokaista pikseliä erikseen. Sama linja jatkuu äänipuolella. Yleensäkin apinan kirkuminen tekee pelistä kuin pelistä paremman, ja apina-akatemiassa kirkumista riittää, sen voin taata. Bonuksena pistimme mukaan myös kaksinpelin. Arska-apina kritisoi meitä siitä, että sehän on käytännössä ihan sama juttu kuin yksinpeli. Heitimme Arskan päälle kakkaa, mutta näin kahden kesken voin tunnustaa, että ehkä hänen kritiikissään oli järkeä mukana.

Myös latausaikoja ovat jotkut arvostelleet, sillä kymmenen sekunnin odotus viiden sekunnin peliä varten tuntuu liioittelulta. Mutta älkää meitä apinoita siitä syyttäkö, Sonyn hardware-suunnittelijoiden virheille emme mahda mitään. Itse asiassa latausajat ovat lyhentyneet runsaasti sitten Japani-version, joten olisitte tyytyväisiä. Banaaniterttu vetoa siitä, että Ape Academy 2 yllättää teidät positiivisesti.

**** (neljä tähteä)