Ajastaan jäljessä, aikaansa edellä
”Mutta miksi julkaisette koko pelinne ilmaiseksi?”
Oi Internet, mitä tekisimme ilman sinua? Emme voisi ladata pelejä rennosti kotoa, kokeilla demoja tai päästä käsiksi innovatiivisiin pikkupeleihin. Miten kummassa ennen oikein pärjättiin?
Ihan hyvin. Täydet 25 vuotta sitten perustettu Apogee Software julkaisi pelinsä episodimuodossa ja levitti niitä sähköisesti vuosia, ennen kuin idea Steamista sikisi Gaben päässä. Käteen jäi paitsi rahalaarin verran tuohta, myös sharewarena tunnettu bisnesmalli. Firman onnistui kaatamaan vasta sudenkuopista pahin, menestys. Duke Nukem 3D:n suunnattoman suosion myötä Apogeesta tuli 3D Realms, kaikki kehitystyö suunnattiin Duke Foreveriin ja loppu onkin historiaa.
Herttua oli kuitenkin vasta kehityksen päätepiste. Askelina sitä kohti toimivat hämyiset BBS:t, kasa unohdettuja puoliklassikoita ja mies, jonka mielestä muut julkaisivat pelinsä väärin.
Alussa oli Wang 2200
Apogeen tarina on yhtä kuin perustajansa Scott Millerin (s. 1961) taru. Millerin ensikosketus ohjelmointiin tapahtui puolivahingossa. Hän osallistui koulun tietokonekurssille, koska kaveritkin tekivät niin. Uutuudenkarhea Wang 2200 ei aluksi herättänyt teini-ikäisen Millerin mielenkiintoa, mutta liekki leimahti, kun selvisi, että laitteella voi tehdä ja pelata pelejä. Vihdoin jotain järkevää käyttöä moiselle rakkineelle!
Koodikärpänen puri sellaisella teholla, että Miller jätti päivisin koulun ikkunat raolleen, että voisi yöllä pujahtaa sisään ja puuhailla tietokoneen parissa pari tuntia lisää. Nuori kapinallinen jäi lopulta kiinni, mutta saikin ymmärtäväiseltä opettajalta torujen sijaan tietsikkaluokan avaimet.
70-luvun puolivälistä 80-luvun puoliväliin Miller harjoitteli ohjelmoimista luomalla aimo liudan pikkupelejä. Ennen pitkää hän päätyi myös kirjoittamaan peleistä. Arvosteluduuni auttoi Milleriä kehittämään itselleen kriittisen näkökulman kaupalliseen pelintekoon. Pian miehen päässä heräsi ajatus, josta kaikki suuri luova työ on lähtöisin: ”Pystyisin itse parempaan.”
Miller oli ehtinyt jo myydä joukon tuotoksiaan Softdiskin kaltaisille lehdille, joiden valttina oli pieniä pelejä sisältävät oheisdisketit. Ainoa ongelma julkaisumallissa olivat rajalliset tulot. Diskettilehdet maksoivat kertaluontoisen korvauksen oikeudesta myydä pelejä yksinoikeudella tietyn ajanjakson ajan. Hiljalleen oikeudet kuitenkin palasivat tekijälleen ja Milleri alkoi pohtia, miten peleillä voisi tienata Softdisk-ekslusiivien jälkeenkin.
Ratkaisu kantoi nimiä share ja ware.
Utopioita ja ilmaisia lounaita
80-luvun alussa syntyneen shareware-konseptin ydin oli yksinkertainen. Ohjelmistot olivat vapaasti levitettävissä ja käytettävissä, mutta tyytyväisiä asiakkaita kehotettiin palkitsemaan tekijävelhot riihikuivalla. Lahjoituksiin perustuva systeemi toimi hämmästyttävin hyvin ja sharewarettajat onnistuivat tienaamaan kelvollisesti pätäkkää, mutta vain softapuolella. Ihmiset olivat valmiit maksamaan tekstiprosessoreiden kaltaisista tärkeistä ohjelmista, vaan ei turhanpäiväisenä viihteenä pidetyistä peleistä.
Millerin nerokas idea oli julkaista ilmaiseksi vain osa pelistä. Kunnon huumekaupan malliin ensimmäinen episodi toimi houkuttelevana demona, jolla saada nörtit koukkuun. Jatkon sai vain kaivamalla kuvetta.
Apogeen ensimmäinen peli oli vuonna 1987 julkaistu Kingdom of Kroz (Mikä onkaan Kroz takaperin?), ASCII-grafiikalla toteutettu rogueliken ja puzzlen sekoitus. Krozia seurasivat nopeasti Beyond the Titanic- ja Supernova -tekstiseikkailut, jotka Infocomia fanittanut Miller oli tehnyt jo diskettilehtiaikoinaan. Apogeen varhaiset julkaisut eivät ole jääneet historiaan erityisinä mestariteoksina, mutta jo niillä rahapuun sai kukkimaan. Jo ensimmäisen vuoden aikana Miller ansaitsi peleillään tuplasti enemmän kuin varsinaisessa päivätyössään.
Menestystä avitti BBS-purkkien mahdollistama helppo jakelu. Pelejä ei tarvinnut kärrätä homehtumaan kauppojen hyllyihin, vaan ne pystyi laittamaan levitykseen puhelinverkkoja pitkin. Miller vielä tuplavarmisti peliensä saatavuuden postittamalla 200–300 diskettiä joka julkaisua kohden, jotta kaikissa shareware-listauksissa näkyisi varmasti Apogeen nimi.
Vuoden 1990 kesäkuussa Miller päätti lopettaa kaiken muun ja panostaa täysillä peleihin. Koska yhden miehen autotallifirmalla oli rajalliset resurssit, Miller päätti laajentaa Apogeeta. Hän kutsui mukaan kamunsa (ja Duke Nukemin tulevan isän) George Broussardin ja ryhtyi houkuttelemaan muita kehittäjiä julkaisemaan pelinsä Apogee-bannerin alla. Onnistuneeksi osoittautuneen shareware-mallin ansiosta se ei ollut vaikea temppu.
Yhdessä Broussardin kanssa Miller masinoi Apogeen kultakauden, jolloin lafkan pelejä löytyi kaikkien peliharrastajien koneilta, varallisuuteen katsomatta.
Toiminnan sateenkaari
Vaikka Millerin varhaistyöt eivät siihen vielä viitanneet, Apogee-katalogin yhteiseksi tekijäksi nousi toiminta. Antiikin ajoista tuttu mies ja ase vastaan sata hirviötä -teema sai monta uutta pikselirikasta käsittelyä. Ja kaikki tietenkin gratis ykkösepisodi edellä julkaistuna.
Toiminnallinen tasoloikka muodostui Apogeen bravuuriksi. Kaksiulotteista Duke Nukemia seurasivat nopeasti Bio Menace, Monster Bash, Halloween Harry ja monet muut. Ne eivät olleet Ultiman tai Civilizationin kaltaisia räjähdyspanoksia pelien evoluutiossa, mutta tasaisen viihdyttävää rymistelyä kyllä. Jos marketin kassalta sattui nappaamaan 50 Best Shareware Games -rompun, ainakin Apogeen tuotosten laatuun pystyi luottamaan.
Kaikki action ei tapahtunut sivuttaissuunnassa ja taapertaen. Vertikaalista lentoräiskettä Raptor: Call of the Shadows muistellaan edelleen yhtenä parhaista pc:lle kehitetyistä shmupeista. Varhainen FPS-sarja Blake Stone puolestaan jalosti pyssyttelygenreä lisäämällä rauhalliset NPC:t, joiden kanssa heittää läppää, mikä ei Doomin jälkeisessä maailmassa ollut mikään itsestäänselvyys.
Välillä toimintaan pultattiin renkaat ja laitettiin tien päälle. Wacky Wheels oli yritys salakuljettaa Super Mario Kart tietokoneelle eläinteemaan naamioituneena (hirvi oli the best). Viimeisimpiä Apogeen nimellä julkaistuja pelejä taas oli kotoisan Remedyn debyytti Death Rally, joka yhdisti Micro Machines -tyylisen autoilun aseelliseen yhteenottoon ja muutenkin rankkaan meininkiin. Yksi Death Rallyn kisakumppaneista olikin itse herr Nukem. Sisäpiirivitsejä ei pelätty viljellä.
Monet Apogeen muistetuimmista peleistä tulivat ulkoisilta kehittäjiltä. Kirkkaimpana tähtenä yhteistyökumppaneiden taivaalla loisti id Software. Supliikki-Millerin maanittelemana id julkaisi Commander Keen -tasohyppelyn ja kaikkien FPS:ien kantaisän, Wolfenstein 3D:n, Apogeen kautta. Varsinkin jälkimmäinen oli kovan luokan hitti, joka viimeistään sai kaikki uskomaan sharewaren voimaan. Kun Apogeesta irtautunut id julkaisi myöhemmin sellaiset pelihistorian alaviitteet kuin Doom ja Quake, miten se tapahtui? Sharewarena, totta kai!
Firmoilla oli niin hyvät välit, että id antoi Apogeelle siunauksen tehdä Wolfille jatkoa nimellä Wolfenstein 3D: Rise of the Triad. Itse idin perustajajäsen Tom Hall lainattiin projektia vetämään.
Kului puoli vuotta ja John Romerolta tuli yllättäen puhelu: ”Hei jätkät, meiltä tulee jo Doom. Ei tehdäkään sitä toista peliä.” Apogee joutui tiputtamaan Wolf-viitteet pois ja kursimaan jo tehdystä matskusta kasaan uuden pelin. Jos Rise of the Triadin natsiteemat ja muut hämärät elementit ovat ihmetyttäneet, tässä on se syy. Levottomuus toisaalta nosti Triadin kulttistatukseen, joten onni onnettomuudessa.
Salainen ainesosa
Apogeen kulta-ajan pelit tulivat monelta eri suunnalta, mutta kaikissa niissä tuntui olevan jotakin samanhenkistä, jotakin apogeemaista. Tämä juonsi juurensa firman erikoiseen toimintatapaan.
Miller ja Broussard eivät pelkästään pomotelleet, vaan osallistuivat läheisesti suunnittelutyöhön. Isoherrojen rooli ei edes loppunut testaamiseen ja kommentteihin, sillä duo likasi kätensä kaikessa kenttäsuunnittelusta ääniefekteihin. Miller ja Broussard viime kädessä varmistivat, että pelit olivat viihdyttäviä, innovatiivisia ja monista shareware-serkuistaan poiketen haasteeltaan siedettäviä. Apogee-jehut vaativat tallennusmahdollisuuden joka nimikkeeseen ja laittoivat pannaan lisäyrityksinä toimivat elämät. 90-luvun alussa moista pelaajaystävällisyyttä ei näkynyt turhan usein.
Kynnystä madallettiin myös alhaisilla laitteistovaatimuksilla. Periaate oli iskostunut Milleriin jo kasarin puolella, sillä diskettilehdet halusivat pitää lukijakuntansa mahdollisimman suurena. Apogeen varhaistuotokset käyttivät tästä syystä enimmäkseen tekstiä tai ASCII-grafiikkaa. Filosofia piti pintansa myös 90-luvulla, kun Apogee jatkoi 16-värisen EGA-grafiikan tukemista kilpailijoita pidempään.
Kaikki Apogeen tavaramerkit eivät olleet positiivisia. Pahat kielet supisivat, että ilmaiseksi jaettu demo oli usein maksettua jatkoa parempi. Tai sitten kokoversio tarjosi vain lisää sitä samaa ilman kummempia yllätyksiä. Väite ei ollut täysin perätön edes pyhän Duke 3D:n kohdalla, mutta maksullisten rekisteröintien määrään se ei vaikuttanut.
Kaikki kaunis kuolee
Apogee nousi kiertoradalle tekemällä jääräpäisesti omaa juttuaan. Ennen pitkää sen oli kuitenkin uusittava temppuarsenaalinsa tai jäätävä muuttuvan maailman jalkoihin.
Apogee selviytyi pitkään arcade-tyylisillä pienpeleillä, mutta niillä ei voinut elättää kasvavaa firmaa loputtomiin. 90-luvun loppupuolella Apogeen suosimat genret, 2D-tasohyppelyt ja -räiskinnät, olivat muutenkin tekemässä kuolemaa. Uudella tekniikalla ratsastavat 3D-teokset olivat jättäneet ne bumpmapattuun varjoonsa.
Miller kumppaneineen ei jäänyt syrjään 3D-vallankumouksesta. Miksi tehdä 50–70 000 kappaletta myyviä tasoloikkia, kun yhtä hyvin pelien myyntimäärä voisi olla 200 000 (Wolf 3D) tai hei kamoon, yli kolme miljoonaa (Duke 3D)? Duken jälkeen Apogee hautasi halpistuotannot ja keskittyi Shadow Warriorin ja Max Paynen ????? kaltaisiin isoihin produktioihin. Ja luonnollisesti 3D:nä.
Viimeinen coup de grace saatiin, kun Miller päätti, että uusi brändi tarvitsee uuden nimen. Tuttu ja turvallinen Apogee häivytettiin modernimman 3D Realmsin tieltä. 3D Realms katosi Preyn ja Duke Nukem Neverin kaltaisten ikuisuusprojektien työstöön, samalla kun shareware palautui ensisijaisesti hyötysoftapuolen ansaintamalliksi.
Apogee onnistui olemaan samanaikaisesti ajastaan jäljessä ja liikaa edellä. Kolmiulotteisuus pakotti shareware-jätin hylkäämään vahvuutensa, mutta mitä tapahtuikaan kymmenisen vuotta Duke 3D:n jälkeen? Kas kummaa, pelibisnes oli kulkenut täyden ympyrän ja palannut sähköisesti jaettavien, pienten budjettien toimintapelien pariin.
BBS:t tappanut Internet oli nostanut vanhan kunnon Apogee-meiningin takaisin parrasvaloihin. Vielä kun joka pelistä olisi kattava demo...
Ja mikä Feeniks tuolla horisontissa säihkyykään! Vuonna 2008 Miller ja Broussard auttoivat luomaan uuden pelikehittämön nimeltä Apogee Software, LLC. Uusiogee aloitti vasemmalla jalalla julkaisemalla lytätyn Duke Nukem: Critical Mass -kammotuksen DS:lle. Tuore Rise of the Triad onneksi näyttää, että toivoa on. Saa nähdä, tehdäänkö vanhalle nimelle kunniaa vai poljetaanko se maahan herttuallisen bootsin voimalla. Ei ole epäilystä, kumman kohtalon entisajan shareware-mestari ansaitsee.
Hail to the king, baby.
Aleksandr Manzos
Bio Menace 2
Bio Menacen salaisesta yllärihuoneesta löytyy viittaus jos toinenkin Apogeen muuhun tuotantoon.
Bio Menace 3
Bio Menacen urbaani hyppelyammuskelu ei ollut kovinkaan kaukana ensimmäisistä Duke Nukem -peleistä.
Blake Stone
Wolfenstein 3D:n rungon päälle rakennettu Blake Stone lisäsi FPS-kaavaan ystävällismieliset NPC:t.
Death Rally
Remedyn ensimmäinen peli Death Rally oli nimensä mukaisesti rallia kuolemaan asti.
Halloween Harry
Halloween Harry oli varsinainen Apogee-pelien prototyyppi: simppeli, hölmö ja hauska.
Kroz
ASCII-grafiikalla toteutettu Rogue-johdannainen Kingdom of Kroz sai kunnian olla ensimmäinen Apogeen logolla varustettu peli.
Monster Bash
Monster Bash sekoitti totuttuun Apogee-tyyliin vähän kaikkea yhteen läjään. Pyjamassa toikkaroiva pikkupoika, telkien taakse lukittu koira, hautausmaa, zombeja, karkkeja, what?
Raptor
Raptor: Call of the Shadows oli harvinaisuus: erinomainen suoraan pc:lle tehty shmuppi.
Rise of the Triad 1
Rise of the Triadin suunnittelussa ei outoja ratkaisuja kaihdettu. Kuvassa God Moden vastakohta Dog Mode (feat. kuono).
Rise of the Triad 2
Rise of the Triadin viholliset saattoivat leikkiä kuollutta tai tiukan paikan tullen jopa antautua.
Rise of the Triad 3
Kunnon ysäriräiskinnän tapaan Rise of the Triadissa ei ollut hurmeesta ainakaan pulaa.
Wacky Wheels
Asiantuntijat kiistelevät edelleen, mikä Super Nintendolle julkaistu autopeli mahtoi toimia Wacky Wheelsin esikuvana.
Wang 2200
Apogeen perustaja Scott Miller teki ensimmäiset pelinsä 70-luvun MacBookilla, tietokoneella nimeltä Wang 2200.
Wolf 3D
Jostain kumman syystä FPS-pioneeri Wolfenstein 3D aiheutti ilmestyessään kohun. Siitä huolimat... Sen ansiosta siitä tuli iso hitti ja klassikko.