Kertaus on paitsi oppimisen myös turhautumisen äiti. Ainakin jos tehtävänä on löytää neula, vieläpä neulasuovasta. Asemblancen neula on vaivoin etsimisen arvoinen.
Asemblancen klassisessa alussa päähenkilö on yhtä epätietoinen kuin pelaajakin: jotain on tapahtunut, mutta muistoissa on pelkkää tyhjää. Koska ystävällisen koneäänen mukaan muistinmenetys ei ole ensimmäinen, sen opastuksella uppoudun muistisimulaattorin syvyyksiin mennyttä etsimään.
Muistot avautuvat paikka ja ajanjakso kerrallaan, mutta simulaattori mahdollistaa niiden selaamisen kerta toisensa jälkeen. Tarkoitus on koluta ympäristöjä yhä uudelleen uusia muistivariaatioita avaavien yksityiskohtien toivossa, eli pakkomielteinen joka nurkkaan ja laatikkoon kurkistava uteliaisuuteni saa oikeutuksen.
Nilo Studios lyö ensikertalaisen ylpeydellä pöytään kovan kasan esikuvia ja vertailukohtia Stanley Parablesta aina Hämärän rajamaille, mikä on ylilyötyä, ainakin helposti löytyvien kahden ensimmäisen loppuratkaisun perusteella. Mieleeni tuli pikemminkin Remember Me, jossa hieno muistipohjainen idea myös haaskautui yksinkertaisen geneeriseen toteutukseen. Viittauksetkin haisivat laiskoilta hyllyyn laitettujen kirjojen tapaisilta pikkujutuilta.
Kun pelaajayhteisö viikkoja myöhemmin ratkaisi kaikki pelin tarinaa syventävät kuusi loppua, uholle tuli sentään jotain katetta.
Suoraviivaiset salaisuudet
Muistot aukeavat kun tarkastelen muistoon liittyvää yksityiskohtaa, ja se johtaa kaiken löytyvän ihmettelyyn uusien löytöjen toivossa. Miljööt ovat täynnä yksityiskohtia, joiden tutkiminen jää koneäänen epämääräisten vihjeiden jälkeen oman havaintokyvyni varaan. Pienetkin asiat herättävät uteliaisuutta. Ovatko pöydällä lojuvat paperiliuskat tärkeä vinkki eteenpäin vai pelkkää tarinan täytettä? Entä ääninauhurissa muistamisen teoriasta jaaritteleva ääni?
Hyvänä ideana esineitä ei varsinaisesti poimita tarkasteluun. Koska pelkkä harhailu poimintanappia paukuttaen ei onnistu, ympäristöön pitää oikeasti kiinnittää huomiota. Valitettavan usein ne kiinnostavat asiat ovatkin harhautuksia tiukasti etenevän reitin varrella, sillä jokaiseen loppuratkaisuun johtaa vain yksi reitti.
Paikkoja täytyy tutkia useita kertoja jotta löytää tien tarinan eri loppuihin, mikä tekee tutkimisesta toistuvan turhauttavaa. Haarautuvan tarinan sijaan kyseessä on junamatka, jossa roolini on valita, koska nousen pois kyydistä.
Kaunis ohut kuori
Kaikki muistot tapahtuvat jossain neljästä tarjolla olevasta alueesta. Ensimmäisenä avautuvassa metsäaukeassa ei ole paljoa olennaista, ja viimeinen alue on pelkästään eri loppujen esittelyä varten, joten tutkittaviksi jäävät muistisimulaattorin kehittäneen tutkimusryhmän toimisto sekä päähenkilön koti.
Pelin rajoitteista kumpuava turhautuminen on suurin kotia tutkiessa, koska se on täynnä päähenkilön perheen menneisyydestä kertovia valokuvia ja muuta huomiota herättävää roinaa, joiden huomioimista ei palkita millään tavoin. Kun pelin ideana on etsiä hahmoa menneisyydestä muistuttavia esineitä, tällaisen aarrekasan hukkaaminen on selvää laiskuutta. Pelon kerrokset ovat vahvoina mielessäni, sen kartanon muistoesineitä tutkiessani sain tietää kaiken haluamani taiteilijan vaimo- ja tytärparkojen kohtaloista.
Ympäristöt ovat vaihtelevia ja realistisesti rakennettuja, mutta toimintamahdollisuudet ovat rajoittuneet harvojen juonta edistävien esineiden tarkasteluun ja käyttöön. Tarinan eteneminen esineitä tarkastelemalla opetetaan pelaajalle selkeästi heti pelin alussa, mutta alussa ilmiselvien tarkastelunkohteiden jälkeen selkeys vaihtuu arvailuun ja ohjeiden lunttaamiseen. Esimerkiksi pelaajia pitkään hämmentäneen valkoisen lopun saamiseen tarvitaan sekuntikelloa, koska simulaatiossa esiintyviä yksityiskohtia on tarkasteltava oikean järjestyksen lisäksi juuri oikealla sekunnilla.
Epätasaista tunnelmointia
Joitain suttuisia tekstuureja lukuun ottamatta Asemblance on kaunis ja rauhallisen tunnelmallinen peli. Kuvan kohinaa ja muita simulaation epäaitoutta korostavia tehokeinoja käytetään sopivasti tukemaan ympäristöjä ja tarinaa, musiikki luo ajoittain tunnelmaa ja ääninäyttely on harvinaisuudestaan huolimatta hyvin esitettyä.
Kertojan ja opastajan roolissa oleva koneääni epäilytti, kiitos GlaDOSin ja Shodanin, mutta piristävästi se ei ollutkaan selkään puukottaja, vaan avulias joskin epätäydellinen ja varovainen. Hahmoja saisi olla tarinassa lisää ja roolit laajempia, opas ei yksin riitä ja päähenkilön muistoissa näkyvä vaimo jää etäisen persoonattomaksi.
Ongelmat löytyvät kuoren alta itse pelistä. Tarina on lyhyt ja kaikkien loppujen jälkeenkin jättää paljon auki, loppujen peräkkäinen aukeaminen ja viimeisten loppujen erittäin tarkat vaatimukset ovat teennäistä pelin iän pitkittämistä, ympäristöt ovat ahtaita ja pelihahmo ”juoksee” hitaammin kuin minä kävelen aamu-unisena.
Ympäristöjä on liian vähän, niissä on liian vähän löydettävää ja pitkittämisen sijaan tarinan pitäisi palkita uteliaisuus haarautumalla. Onneksi minulla on valinnanvaraa palata parempien tarinoiden pariin, että saan huuhdeltua Asemblancen jättämän turhautuneen ja pettyneen jälkimaun pois.
Asemblance
Arvosteltu: PC
Saatavilla: PS4
Nilo Studios
Minimi: Core i5, GeForce 640 tai Radeon 5750,
4 Gt RAM
Suositus: Core i5, Geforce 760 tai Radeon R9 270X, 8 Gt RAM
Testattu: AMD FX-4350 4.2 GHz, nVidia GTX 750 TI, 8 Gt RAM
Moninpeli: ei
Versio: myynti
Ikäraja: 7
73
