Harvassa ovat niin karmeat ihmiskohtalot kuin orjuuden ajan Karibialla. Freedom Cry tarttuu rohkeasti arkaan aiheeseen.
Kun Karibia on koluttu, viimeinenkin kauppalaiva vallattu ja Edward Kenwayn tarina saatu päätökseen, on aika siirtyä seuraavaan peliin! Tirsk, ei vaineskaan, nyt ei eletä vuotta 2005! Ison budjetin peli ilman DLC-sisältöä on harvinaisempi kuin rehellinen poliitikko.
Black Flagin tarinadelsu Freedom Cry keskittyy Karibialla kukoistaneeseen orjakauppaan. Rankka ja vähän peleissä nähty aihe nostaa sen heti keskivertoa mielenkiintoisemmaksi.
Aurinkoisen Karibian varjopuolet
Adévalé on entinen orja, joka murhasi orjuuttajansa ja pakeni merirosvojen mukaan seilaamaan Karibiaa. Suurimman osan Assassin’s Creed IV:n päätarinasta Adé vietti Edward Kenwayn pursimiehenä, kunnes kyllästyi ryöstelyyn ja lähti assassiinien oppipojaksi.
Freedom Cry alkaa viisitoista vuotta päätarinan jälkeen. Karaistu assassiini-Adévalé joutuu merellä myrskyn riepottelemaksi juuri käydessään temppeliherrojen laivan kimppuun. Hän onnistuu kaappaamaan mystisen paketin, mutta haaksirikkoutuu Port-au-Princen, Ranskan siirtokunta Saint-Dominguen eli nykyisen Haitin, pääkaupungin lähistölle.
Saint-Domingue ja sen lähivesistöt toimivat Freedom Cryn näyttämönä. Sikäli otollista, sillä Saint-Dominguessa orjuus oli erityisen räikeää, eiväthän massiiviset sokeriplantaasit hyvällä mielellä ja sateenkaarilla toimineet. Onko tuo sitten ihme, että Ranskan vallankumouksen yhteydessä myös saaren puoli miljoonaa värillistä orjaa nousivat kapinaan kolmeakymmentä tuhatta valkoista maanomistajaa vastaan. Mutta se on Haitin historiaa, ja vielä puolen vuosisadan päässä Freedom Cryn tapahtumista.
Kun Adévalé törmää paenneiden orjien järjestämään vastarintaliikkeeseen, vaihtuvat entisen orjan prioriteetit assassiinikollegoiden luokse palaamisesta vastarintaliikkeen auttamiseen. Vuoden 1735 Port-au-Prince ei ole mukava paikka mustaihoiselle ihmiselle, joten tekemistä riittää.
Vapauden hinta
Yleisin sivupuhde on orjien vapauttaminen, ja tilaisuuksia siihen tulee parin korttelin välein. Milloin törmätään huutokauppaan tai väkivaltaa pakenevaan orjaan, kaikissa tilanteissa orjan vapauttaminen on kannattava päätös. Mitä enemmän orjia vapauttaa, sitä vahvemmaksi vastarintaliike kasvaa, ja sitä parempia varusteita Adévalé saa käyttöönsä. Rahalla tekee ennätysvähän, orjia vapauttamalla saa parempia aseita ja ammuksia ilmaiseksi.
Tilanteita orjien vapauttamiseen generoituu satunnaisesti ympäri Port-au-Princea. Valitettavasti eri tilanteita on vain noin puolisen tusinaa, mikä tarkoittaa, että joka toisen kulman takana odottaa uusi orjakauppias ja sitä vastapäätä ilkeämielinen isäntä pahoinpitelee palvelijaansa. Mieluisimmat vapauttamistehtävät ovatkin plantaasien valloitukset ja orjalaivat, sillä niistä saa eniten vapautettuja, eivätkä ne ilmesty takaisin sekunnissa.
Freedom Cryn isoin lapsus on se, miten se käsittelee vaikeaa aihettaan. Vapautustaistelu tuntuu vapautustaistelulta vain välivideoissa, itse pelissä pelaajan isoin motivaatio on parinkymmenen vapautetun orjan päässä hohtava seuraava materiaalipalkinto.
Machete kills
Vaikka taisteluiden ulkopuolinen pelaaminen on normaalia Assassin’s Creed -kamaa, tekee Adévalén fyysinen koko ja voima taisteluista omaleimaisia. Adé on musertavan voimakas ja hänen lähitaisteluaseenaan käyttämä machete pelottava. Erot ovat enemmän visuaalisia kuin pelimekaanisia, mutta kun Adé repii viidakkoveistään irti ranskalaissotilaan kallosta, vaikuttaa se kotisohvalta seurattuna paljon makaaberimmalta kuin totuttu miekkabaletti.
Ihan pelimekaanisena erona Edwardin tussareihin toimii Adén julma väkipyssy, joka kaataa kasan vihollisia läheltä, mutta on tehoton vähänkään pidemmällä matkalla. Meritaistelut taas ovat pienemmässä roolissa kuin emopelissä, eikä seilattava neliö mertakaan ole kuin pieni osa Black Flagin ulapasta.
Muutaman tunnin vapaustaistelun jälkeen alkavat lopputekstit rullata, mikä oli pieni pettymys. DLC-peliksi Freedom Cry on pituudeltaan totutun peruslyhyt, mutta pelin aihealue on niin harvoin peleissä käytetty, että se olisi ansainnut pidemmän kohtelun. Nyt Freedom Cry vain raapaisee pintaa, ja juuri kun hahmoihin alkaa päästä sisään, nykäisee takaisin alkuruutuun.
On harmi, että Freedom Cryn ihmiskohtalot on vesitetty pelkäksi varustepäivitysten valuutaksi. Minä olisin halunnut nähdä tästä aiheesta vaikka kokonaisen Assassin’s Creedin.
Arvosteltu: Xbox 360
Saatavilla: PC, PS3, PS4, Wii U
Ubisoft/Ubisoft Montreal
Versio: Myynti
Moninpeli: Ei
Ikäraja: 18
78
