Baldur's Gate 2: Shadows of Amn [13]

Ohjeita pelin loppuvaiheisiin. Noustuasi takaisin maan pinnalle Underdarkista haltioiden sotapäällikkö Elhan kuulustelee sinua tiiviisti ja liittoutuu lopulta kanssasi Irenicusta ja Bodhia vastaan, kunhan vastaat kunnioittavasti ja rehellisesti hänen kysymyksiinsä. On aika palata viimeistä kertaa Athkatlaan tekemään selvää jälkeä Bodhista, joka on varastanut Imoenin sielun.

Matkalla Athkatlaan tapaat joka pojan suosikin Drizzt Do'Urdenin ja hänen seuralaisensa, jotka tarjoutuvat auttamaan vampyyrien kukistamisessa. Heidän avustaan ei kannata kieltäytyä. Ennen hautausmaalle menoa voit kuitenkin vielä vapaasti kierrellä ja suorittaa jäljelle jääneitä tehtäviä. Kannattaa myös hankkia kunnon varusteet, ottaa level drainit pois hahmoilta Greater Restorationilla ja painaa mieleen kunnon tappoloitsut.

Kun saavut Bodhin tukikohtaan, huomaat, että kaikki on kutakuinkin ennallaan viime näkemästä. Ensimmäisessä kerroksessa on paljon vampyyreja, joten lienee parasta mennä luolaston lounaisosaan kohti veriallasta. Drizzt kumppaneineen huolehtii huoneen vampyyreista.

Kaada haltioilta saamasi vihkivesi verialtaaseen, jolloin vampyyrit heikkenevät ja hidastuvat. Muista käydä lyömässä puuvaajat (wooden stake) vampyyrien arkkuihin. Nyt voit siirtyä ruokasaliin, joka on täynnä vampyyreita. Onneksi Drizzt ja hänen kaverinsa kylvävät kuolemaa sielläkin.

Sitten on aika siirtyä alakertaan. Pura edessä olevat ansat ja valmistaudu tappamaan Bodhi. Tässä taistelussa Drizztin apu on korvaamaton. Drizzt nimittäin hyökkää heti Bodhin kimppuun ja Bodhi yleensä Drizztin. Näin ollen voit laittaa muut hahmot hakkaamaan Bodhia vierestä, jolloin Bodhi ei käy heidän kimppuunsa. Ja jos Drizzt kuolee, saat vielä hänen tavaransa.

Kun Bodhi on vihdoin kuollut, tutki ruumiit ja sivuhuoneet. Lyö puuvaaja Bodhin arkun läpi ja saat muistoksi hänen sydämensä ja The Rhynn Lanthorn -lyhdyn, jolla pääset Suldanesslariin. Nyt voit palata Elhanin luo Underdark Exitille. Hän kertoo sinulle lisää Irenicuksesta ja Bodhista, ja vie sinut haltiakaupungin portille.

Loppunäytös tapahtuu haltioiden salaisessa kaupungissa, Suldanesslarissa, jossa sijaitsee myös tarunhohtoinen Elämänpuu ja haltiakuningatar Ellesime.

Irenicus kätyreineen on jo ehtinyt kaupunkiin ja aloittanut hyökkäyksen. Elhan pyytää sinua etsimään ylipapitar Deminin ja kuningatar Ellesimen. Mene ensin pohjoiseen taloon ja ota golemien vartioima viitta (Cloak of Elvenkind) ja kivitorvi (Stone Horn) ja palaa Elhanin luo. Mene seuraavaksi länteen House of Talismaniin, jonka arvoituksen ratkaistuasi saat Rillifanen talismaanin.

Jatka länteen Deminin talolle ja tuhoa haltioiden kimpussa olevat luurankosoturit. Jatka edelleen länteen ja vastassa on Drow-haltiamaagi Raamilat ja hänen lemmikkinsä. Kun kummatkin ovat kuolleet, mene sisään Deminin taloon. Pelasta ylipapitar kolmen raksashan kynsistä, minkä jälkeen Demin kertoo Irenicuksen ja Bodhin historian.

Sinun on manattava esiin kaupungin suojelija Rillifane, mihin tarvitset vielä kultamaljan (Golden Cup) ja kuumiekan (Moonblade). Kulje kaakkoon tappamiesi luurankosoturien luo ja jatka siitä koilliseen House of the Moonille. Ota Moonblade talteen kuolleelta haltiasoturilta ja mene luoteeseen. Käy harpunsoittajan talossa hakemassa kiviharppu ja jatka metsäaukiolle.

Musta lohikäärme nimeltä Nizidramanii'yt vartioi kultaista elämän maljaa. Voit joko luovuttaa kaikki rahasi tai haastaa hirviön taisteluun, joka on tietysti vaikea voittaa (Tai sitten ei. Katso seuraavia vinkkejä. -mä). Kun olet selvittänyt tilanteen, ota kultamalja. Mene Rillifanen temppeliin kartan länsipuolelle.

Temppelin sisällä voit hoidella itse kaikki vastustajat ja kerätä mukavasti kokemusta, tai panna maljan, miekan ja talismaanin pöydälle ja kutsua Rillifanen avatarin paikalle tappamaan viholliset. Rillifane avaa pohjoisen palatsin portit, jolloin pääset vihdoin sisälle.

Lisää aiheesta