Ja tapahtui niinä päivinä, että rikoskeisari Black Mask antoi käskyn, että Lepakkomies oli hengiltäpantava. Tämä hengiltäpano oli ensimmäinen ja tapahtui Lepakkomiehen ollessa toista vuotta Gothamin vartijana.
Batman: Arkham Cityn (Pelit 11/11, 92 pistettä) lopetuksesta on vaikea jatkaa, joten looginen ratkaisu on tehdä esiosa. Arkham Origins palaa Lepiksen uran alkumetreille. Batman on ehtinyt niputtaa aimo kasan pikkutekijöitä, mutta suurin osa kaupunkilaisista ei vielä edes usko viittasankarin olemassaoloon.
Jouluyönä kaikki muuttuu. Ronski 50 miljoonan taalan palkkio usuttaa kahdeksan alansa parasta palkkatappajaa Nahkahiiren perään. Nuori ja vihainen Batman oppii ystävien ja liittolaisten arvon supervoimaisten rikollisten kanssa painiessaan.
Lisää sitä samaa
Uusin Arkham herätti etukäteen epäilyksen väristyksiä, sillä vetovastuussa on kivikovan Rocksteadyn sijaan märkäkorvainen WB Montreal. Uusi tiimi on pelannut varman päälle, eikä hyväksi todettuun kaavaan ole juuri uskallettu koskea. Origins tuntuu enemmän lisäosalta Citylle kuin omalta peliltään.
Taistelu, vaaniminen ja Gothamin yllä lentely toimivat kaikki tismalleen kuin aiemmin. Tuttujen palikoiden loksahtelu vanhoille paikoille tuntui aluksi kivalta, mutta pidemmän päälle uusien ideoiden puute kävi häiritsemään pahasti. Originsilla ei ole näyttää juuri mitään omaa.
Peli kierrättää uskollisesti aiempien osien siistit jutut enemmän tai vähemmän uudelleenpaketoituina. Hallusinaatiojakso on tietysti mukana, kuten uusioversio Cityn hienosta hiippailupomomatsista, samoin tolkuton kasa Arvuuttajan pähkinöitä ja vierailu Steel Millsiin. Rikospaikkatutkimuksissa kelaillaan päheitä virtuaalimalleja tapahtumista, mikä on uudistuksena vain kosmeettinen.
Pelialue on lihonut kaksinkertaiseksi, mutta puolet siitä on jo tuttua. Gothamin pohjoispuoli on kopioitu karkeasti Arkham Citysta. Sen lisäksi koluttavana on kaupungin eteläosa ja sinne johtava pitkä silta. Pohjoisen arkkitehtuuri ei ole Cityn kanssa yksi yhteen, mutta alue on pääpiirteiltään sama. Vaikka se käy sinänsä järkeen, pelatessa se tuntuu oudolta.
Kelmigalleriassa on mukavasti vähemmän nähtyjä naamoja, mutta nekin jäävät soittamaan toista viulua Jokerin varastaessa show’n jälleen kerran. Lepakon ja klovnin ensikohtaaminen on ollut tekijöille liian herkullinen teema sivuutettavaksi, ja se on kieltämättä versioitu mainiosti. En silti olisi pannut pahakseni edes yhtä Bät-peliä ilman Jokeria hihassa.
Jokeri-kuvio myös kuluttaa suuren osan juonen paukuista. Sen ulkopuolella stoori on yllättävän tasapaksua sinkoilua pitkin kaupunkia, täynnä ikävän pitkiä suvantoja huippujen välillä. Tarina vieläpä päättyy todella töksähtäen. Luulin koko pelin lopputaistelua peruspomoksi ja lähdin hakemaan kebabia tajuamatta lainkaan, että seikkailua oli jäljellä enää kymmenisen minuuttia.
Osa ongelmaa on, että uutukainen nojaa aiemmista peleistä nimenomaan Cityyn. Arkham Asylumin (Pelit 8/09, 92 pistettä) mielisairaala oli tiiviydessään upeasti koottu pelialue, juuri oikeanlainen sekoitus vapautta ja rajoja. Cityssä taas hiekkalaatikkomeno kärsi mammuttitaudista ja tuli pahasti juonenkuljetuksen tielle.
Sama vika Originsilla. Bättiksellä on muka kauhea kiire eteenpäin, mutta heppu ehtii silti pysähtyä ratkomaan Arvuuttajan pulmia ja räjäyttelemään Pingviinin asekätköjä. Se on batarangi suoraan immersion leukaan. City ja Origins ovatkin parhaimmillaan tiukemmin kaitsetuissa sisätiloissa.
Biff! Ka-pow!
Arkham Asylum oli paitsi vuoden peli myös vuoden yllättäjä, ja siihen peilattuna Origins on tullut kauas juuriltaan. No, nurinasta huolimatta jauhoin Originsia urakkavauhdilla aivan tyytyväisenä. Huonon pelin tekeminen Arkham-kaavalla vaatii erityisen paljon yritystä, ja WB Montreal on ottanut tasan nolla riskiä.
Tappelusysteemi on edelleen erinomainen. Etenkin suuret joukkorähinät ovat puhtaaksi tislattua toimintanirvanaa. Taistelun runko on elegantin yksinkertainen: Bättiksellä on neljä perusliikettä, joita sekoittelemalla suuretkin väkimassat pysyvät aisoissa. Maltti on valttia, ja rämpyttämällä saa vain itse bataan.
Eri vihollistyypit vaativat erilaisia temppuja. Rivimortit antautuvat pelkillä nyrkeillä, mutta panssaroituja ukkoja täytyy ensin hämmentää viitalla. Puukkomiehen sivalluksiin ei voi vastata pelkällä kountterilla, uudet ninjaviholliset sotkevat rytmiä omilla vastaiskuillaan. Työkaluvyön antimia voi käyttää tappeluissa vapaasti. Esimerkiksi liimapommi hillitsee mukavasti yksittäisiä erikoisvihuja.
Originsin näkyvin lisäys kähinöihin ovat yltiötehokkaat sähköhanskat. Kinttaat kohentavat Bättiksen nopeutta ja vahinkoa, mutta mikä tärkeämpää, ne purevat kelmiin kuin kelmiin ilman venkoilua. Vastapainoksi niiden patterit joutuu sentään lataamaan joka tappelussa uudestaan. Vapaudu vankilasta -korttina toimivat vanttuut ovat käypä mutta tarpeeton lisä.
Kun saa hyvän flow’n päälle, otteluissa on tiukka ja munakas meininki. Originsissa flaidikset tuntuvat kuitenkin toimivan pikkuisen aiempaa epävarmemmin, Lepis hakeutuu kumman herkästi väärän pahiksen kimppuun tai jää viuhtomaan ilmaa. Peruslyönnin osoittaminen pehmittämättömän kikkavihun naamaan nollaa kombomittarin, mikä kismittää joka kerta.
Muutos tuntui niin omituiselta, että kokeilin verrokiksi Cityn haastematseja. Niissä suoriuduin järjestään paremmin kuin Originsissa ja mokeltamisesta oli vaikeampi syyttää peliä. Pääasiassa mätkiminen toimii silti kuten pitää ja kivaa riittää.
Vaanimisosioissa vastaavaa eroa ei onneksi ole, vaan ne ovat yhä silkkaa timangia. Paniikki leviää rosvojoukossa ihanan kouriintuntuvasti Batmanin harventaessa asemiehiä yksi kerrallaan. Uudet hiippailukentät ovat hyvin suunniteltuja, ja vihut tuntuvat aina loppuvan kesken erilaisia väijytystapoja soveltaessa.
Uusista leluista oleellisin on vaijerilla kaksi kiintopistettä yhdistävä kaukokynsi. Värkillä voi paitsi kytkeä kävelynuoran kivipirujen väliin myös ripustaa korstoja killumaan vaikka toiselta puolen huonetta. Täysin epäreilua, mutta hillittömän hauskaa. Onneksi laitteen ammuksia kitsastellaan niin, että muillekin vehkeille jää tilaa loistaa.
Muodollisesti pätevä
Upouutena lisäyksenä sarjaan Arkham Origins sisältää nettimoninpelin. Matsit käydään kolmen tiimin välillä: kaksi rikollisjoukkuetta vääntää alueiden hallinnasta samalla kun Batman ja Robin saalistavat varomattomia pyssymiehiä. En päässyt kokeilemaan toimintaa itse, mutta paperilla se kuulostaa vähintään kelvolliselta huvilta.
Origins jättää kahtalaiset fiilikset. Toisaalta se on nätti ja todella pelattava, toisaalta epätasaisesti rytmitetty ja täysin yllätyksetön. Pelin parissa viihtyy ongelmitta, mutta siitä on kauhean vaikea innostua. WB Montreal ei siis onnistunut tekemään huonoa Arkham-peliä, vaan liukuhihnalta pullahti kaikessa turvallisuudessaan hajuton ja mauton AAA-tuote.
Rocksteadylle on duuni tilattuna, sillä Lepakkomies ei ole tottunut olemaan näin helposti unohdettava.
Mikko Lehtola
Tekeekö uusi kehittäjä kunniaa esikuvalleen vai tärveleekö se Arkhameiden perinnön? Totuus on jotain siltä väliltä.
Jouluyön ritari
Keskitalven juhla on vaikeaa aikaa yksinäisille trikoosankareille.
Arkham-klassikoiden esiosassa nuori ja vihainen Batman taistelee läpi hyvin tuhmia lapsia kihisevän Gothamin jouluyön.
Musta joulu
Origins herätti minussa skeptisyyttä, kehitysvastuu kun siirtyi kykynsä todistaneelta Rocksteadylta tuntemattomalle Warner Brothersin Montréalin studiolle. Origins on sen ensimmäinen tuotos.
Juoni on löyhä kehyskertomus, jossa uraansa aloittelevan Batmanin päästä luvattu palkkio houkuttelee kaupunkiin kahdeksan salamurhaajaa. Näiden lisäksi kaupungissa mellestää monta muutakin konnaa, plus lepakon perässä on korruptoitunut poliisilaitos.
Kun edeltäjissä olivat kaikki Batmanin konnagallerian nimekkäimmät pahikset, Origins joutuu turvautumaan b-listaan. Pomotaisteluissa sentään on mukavasti vaihtelua, vaikka pahikset jäävät persoonallisuuksina etäisiksi tuttavuuksiksi. Kehittäjät ovat itsekin tietoisia ongelmasta, sillä tarinan varsinaiseksi sydämeksi nousee jälleen kerran Jokeri. Nuoruutensa voimantunnossa olevat Batman ja Jokeri kohtaavat toisensa Originsissa ensimmäistä kertaa, ja parivaljakon suhteen tarkastelu onkin muuten harhailevan tarinan parasta antia.
Tyylillisesti Origins on yhdistelmä uutta ja vanhaa. Pelimekaniikkojen osalta se on identtinen edeltäjiensä kanssa, mutta maailma on enemmänkin reboot kuin prequel. Edeltäjien karnevalistisen groteski sarjakuvatyyli vaihtuu näennäisesti realistisempaan suuntaan, joka muistuttaa Frank Millerin Year One -sarjakuvan ja Nolanin elokuvien maailmaa.
Mutta Originsin Gothamista puuttuu se vahva yhtenäinen visio, joka teki rehellisen surrealististen Asylumin ja Cityn tutkimisesta palkitsevaa. Se tasapainoilee Burtonin goottifantasian ja Nolanin realismin välillä sitoutumatta kunnolla kumpaankaan.
Gothamin ankeat kadut
Arkham-pelit elävät ja kuolevat miljöönsä mukana. Arkham Asylumin tähti oli Arkhamin mielisairaala itse. Arkham Cityssa kaikkea yritettiin tarjota enemmän, mutta kokonaisuus hajosi laajemman pelialueen takia pirstaleiseksi kokemukseksi. Harmikseni Origins on näistä kahdesta lähempänä Cityn hajautettua hiekkalaatikkoa. Pelialueena on useaan sektoriin jaettu siivu Gothamin keskustaa, jossa liikutaan Cityn tapaan liitelemällä viitta auki rakennusten välillä kohti seuraavaa tehtävää. Sektorien välillä voi myös pikamatkustaa lepakkolentsikalla, kunhan on ensiksi avannut Arvuuttajan lukitseman radiotornin sektorissa.
Suurempi ongelma onkin se, että Gotham on ikävystyttävä. Taivaalta katsottuna kaupungin siluetissa on jylhää kauneutta, mutta lähemmässä tarkastelussa Gothamin kadut paljastuvat tylsänpulleaksi betoniviidakoksi. Kenttäsuunnittelu on mielenkiintoisempaa juonitehtävissä, mutta kärsii joskus epäloogisista puzzleista ja reiteistä, joiden etsimiseen voi eteneminen tyssätä pidemmäksikin aikaa. Maalaisjärjen käyttö ei toimi, vaan pähkinät ratkeavat oikean teknovimpaimen ja hotspotin löytämisellä yrityksen ja erehdyksen kautta. Sivuseikkailut ovat sitä, että lepis liitää pisteeseen A, lyö turpaan konnajoukkoa B ja löytää esineen C.
Propaanitonkan räjäyttäminen rosvon takaraivoa vasten on tehokas mutta epäilyttävä temppu. Eihän Batmanin pitänyt tappaa ketään?
Jouluyö, turpajuhlayö
Hauskinta pelissä on edelleen dynaaminen lähitaistelu. Väkivaltaisessa tanssissa Batmanin iskut, torjunnat ja teknolelut sulautuvat taitavissa käsissä yhdeksi soljuvaksi komboksi, joka jättää kuolevaiset konnat keräilemään hampaitaan lumesta. Tanssi vaatii nyt taitoa, sillä Origins on normivaikeusasteella vaikeampi peli kuin helpohkot edeltäjänsä. Tuliaseilla varustettuja vastustajia on mukana nyrkkitappeluissa entistä useammin ja kovapintaisia erikoisvastustajia on aikaisempaa enemmän. Uusista vastustajista hauskimpia ovat karatekonnat, joita vastaan matsaaminen vaatii vastaiskujen hallintaa.
Oman haasteensa tappeluihin tuo Originsin ahtaampi kenttäsuunnittelu ja ylivilkas kameratyöskentely. Kameramies pyörii turbojäniksenä pomppivan lepiksen mukana kuin väkkärä ja tekee hyökkäysten tähtäämisestä vaikeaa. Tämä on ongelma erikoisvastustajien kohdalla, sillä jamppojen kaataminen vaatii tietyn kombon tähtäämistä oikeaan suuntaan.
Kameraongelmien takia vastustajat löivät vapareita nurkkaan ajetun lepiksen ihon pintaan näkökentän ulkopuolelta. Ehkä kameraärsytys johtuu siitä, että pelasin vanhat Arkhamit hiirellä ja näppiksellä, mutta väitän, että edeltäjien taistelukentät oli suunniteltu Originsia paremmin. En muista niissä kertaakaan törmänneeni vastaaviin tilanteisiin.
Lepakko kuusen latvassa
Aseistettuja vihollisia vastaan käytävät hiippailutaistot ovat edeltäjiään haastavampia. Viholliset käyttävät ahkerammin Batmanin elämää vaikeuttavia työkaluja, kuten lämpökameroita ja röntgenkatseen sotkevia lähettimiä. Vihollisten monipuolisuus kannustaa käyttämään mielikuvitusta.
Nopeiden pakokeinojen ja tyhmien vihollisten takia hiivintä on silti helppoa, mutta lepakkoninjailu ja pahisten ripustaminen katonrajaan jaksavat viehättää vielä kolmannellakin kierroksella. Harmi että Originsissa on vähemmän hiivintää kuin edeltäjissään.
Toimintaa hankaloittavat arvosteluversiossa hälyttävän yleiset bugit, jotka muun muassa tekevät joskus vartijoiden hiljaisen tainnuttamisen mahdottomaksi. Kerran bugi jopa pysäytti juonitehtävän etenemisen, mutta pelintappaja sentään ratkesi edellisen checkpointin lataamalla.
Jokeripokeripoks.
Kaupunki vailla sydäntä
Arkham Origins on kelpo toimintaseikkailu mutta Batman-pelinä pettymys. Gotham City on persoonaton urbaani viidakko, jossa ei ole juuri mielenkiintoista nähtävää. Tarinan käsikirjoitus on haahuileva ja siltä puuttuvat dramaattiset huippukohdat. Jopa Gothamin värikkäät persoonallisuudet tuntuvat kovin laimennetuilta edeltäjiin verrattuina.
Arvosteluversion tekninen köhiminen aiheutti jatkuvasti päänvaivaa, joten seuratkaa foorumeita ennen ostopäätöstä. Vaikka juoni kulkee raiteillaan, jotkin sivutehtävät ovat lähes pelikelvottomia. Oletan pisteissä, että bugit on korjattu.
Origins tuntuu kolmannen tahon tekemältä lisäosalta Arkham Citylle. Se jäljittelee esikuviensa mekaniikkoja, mutta siltä puuttuu se sydän ja persoonallisuus, jotka puhalsivat edeltäjiin niiden hengen ja tekivät niistä ikimuistoisia.
Viihdyttävä paketti, mutta kauaksi jäädään Rocksteadyn Batmaneiden mestarien liigasta.
