Mechamiehen on tehtävä, mitä mechamiehen on tehtävä. Lentokoneen ja tankin risteytys, taistelukone Aquila ei ehdi kärsiä identiteettikriisistä, sillä aika kuluu vihollismassojen rökittämiseen.

Kovasti erästä robottitytöllä tähditettyä mangaa nimeltään muistuttava Battle Engine Aquila on perusasetelmiltaan perin tavallinen mechapeli. Nimiosan taistelukone on elintilasta taistelevan Forsetien salainen ase, maalla ja ilmassa liikkuva mecha. Konetta lentämään raahataan Hawk-niminen siviili, sillä kukaan muu ei tietenkään osaa ohjata laitetta.

Kliseisen juonen ja mecharäiskyttelyn sijasta Aquilan koukkuna ovat vihollisten määrä ja taistelukentän toimivuus. Napajäiden sulettua vesi on peittänyt suurimman osan maasta, ja harvoista saarista taistellaan jatkuvasti suurilla sotajoukoilla. Aquila on osa armeijaa, joka taistelee aktiivisesti ympärillä. Parhaimmillaan kentällä voi olla kymmenittäin vihollisia ja omia niin maassa, merellä kuin ilmassa.

Muoto tarpeen mukaan

Aquila pystyy muuttumaan joko lentokoneeksi tai panssarivaunuksi. Eri muotojen välinen tasapaino on onnistuttu säilyttämään kiitettävän hyvin, ja molemmissa on sekä hyvät että huonot puolensa. Kontrollit toimivat muodosta riippumatta hienosti.

Maassa mönkiessään Aquila on hidas, eikä taistelutilanteisiin reagoimisesta pelkällä kävelyvauhdilla tule yhtään mitään. Maassa taistelukoneen asearsenaali on ilmaversiota tehokkaampi ja erityisesti raskaampien vastustajien tuhoamiseen maamuoto on ainoa vaihtoehto.

Lentävän Aquilan suurin etu on nopeus. Ilmassa liitäessään taistelukone voi siirtyä vauhdikkaasti paikasta toiseen ja tehdä iskuja vihollisrintaman taakse, mutta pitkään taivaalla ei voi pysyä. Lentäminen kuluttaa energiaa, joka latautuu takaisin vain maassa.

Periaatteessa idea on hyvä, mutta muutamissa kokonaan merellä tapahtuvissa tehtävissä lentoenergian nopea väheneminen on todella ärsyttävää. Veteen pudotessaan Aquila tuhoutuu, joten meren yllä täytyy vähän väliä laskeutua mitä ihmeellisimpiin paikkoihin keräämään energiaa ennen seuraavaa taistelupyrähdystä.

Vastassa on monenlaisia vihollisia jalkaväestä panssareihin ja erilaisiin lentokoneisiin. Ennen tehtävää voi valita haluamansa Aquilan useista aselasteista, joissa perusaseita ovat pienet ohjukset, pulssikanuuna ja konetykki. Eri aseet tehoavat maa- ja ilmakohteisiin eri tavoin, joten sopivien työkalujen valinta on tärkeää.

Yksin seurassa

Aquila luo hienon vaikutelman toimivasta taistelukentästä. Ympärillä pyörii kymmenittäin maa- ja ilmajoukkoja, jotka sotivat myös keskenään. Linjojen yli lentävä sankari ei ole vihollisen ykkösmaalitaulu, jos vastassa on lisäksi suuri panssariosasto.

Valitettavasti taistelukentän toimivuus on vain näyttävää harhaa. Joukot ottavat kyllä yhteen, mutta pelaajan täytyy käydä kaikkialla hoitamassa asiat kuntoon. Vaikka ilma on täynnä omia hävittäjiä, ei kukaan muu esimerkiksi pysäytä tukikohtaa uhkaavia vihollispommittajia.

Parin ensimmäisen tehtävän jälkeen saa valita mukaansa yhden siipimiehen. Tämä voi joskus vahingossa ampua alas muutaman vihollishävittäjän, mutta muuten seuralainen on yhtä avuton kuin muutkin omat joukot. Turhauttavasti siipimiehelle ei voi antaa minkäänlaisia komentoja, joten toverista ei ole oikeastaan mitään hyötyä.

Tehtävissä yleensä joko hyökätään rannalla, puolustetaan tukikohtaa tai suojataan saattuetta. Tämä on hauskaa hetken, mutta toisto alkaa pian puuduttaa. Tehtävät loppuvat ärsyttävästi aina automaattisesti pääkohteen ratkettua, vaikka osa sekundäärikohteista olisi vielä saavuttamatta.

Aquilaa ei voi haukkua liian vaikeaksi, sillä itse tuhouduin ensimmäisen kerran vasta kymmenennen tehtävän loppupuolella. Yleensä kaikesta selviää vain hektisellä räiskinnällä, eikä omasta terveydestä tarvitse liikaa huolehtia. Pieni lisävaikeuttaminen olisi maistunut hyvältä.

Valojuovien katveessa

Graafisesti Aquilan taistelukenttä vakuuttaa. Ruutu on täynnä erilaisia ohjuksia, sädeaseiden jälkiä ja näyttäviä räjähdyksiä. Maastossa on metsiä, jotka tuhoutuvat etenevien vihollismassojen edestä.

Kiihkeä toiminta pyörii yllättävän hyvin PS2:lla, eikä peli hidastele kuin satunnaisesti isompien räjähdysten edessä. Myös äänimaailma on hieno. Räjähdykset ja aseiden äänet heiluttavat housunpuntteja, minkä lisäksi satunnainen radioliikenne tuo mukaan taistelukentän sekasortoa.

Battle Engine Aquila on viihdyttävä ja erittäin näyttävä mecharäiskintä, jonka parissa viettää sujuvasti pari tuntia silloin tällöin. Samanlaiset tehtävät ja liiallinen helppous laskevat mielenkiintoa, ja pitemmissä otoksissa rymistely käy tylsäksi.