Sota on hauskaa, ainakin silloin, jos miehet ovat vain ykkösiä ja nollia. Minä olen tietenkin ykkönen.
Vuosituhannen alussa julkaistu Battlefield 1942 oli täydellinen korkkarisotapeli. Eloisalla taistelukentällä tapahtui jatkuvasti. Luodit paukkuivat jos jonkinlaisista pyssyistä, konetykeistä ja kanuunoista. Miesten lisäksi kentällä möyrysivät niin tankit kuin lentokoneet pelaajien taistellessa kohteiden hallinnasta. Konsoleilla debytoiva Battlefield 1943 jatkaa vuoden 1942 hyväksi havaitulla linjalla.
Tyynen valtameren saarille sijoittuva Battlefield 1943 -netti-FPS on edeltäjäänsä virtaviivaisempi ja pienimuotoisempi kokonaisuus, josta turha läski on treenattu pois. Yhdysvaltain ja Japanin sotilailla on kolme luokkaa: lähitaisteluun erikoistunut konepistoolimies, vähän kauempaa räiskivä kiväärimies ja tarkka-ampujan tehtäviä hoitava tiedustelija. Kakkosaseina kp-miehellä on sinko ajoneuvojen tuhoamiseen, kiväärimiehellä jalkaväelle tuhoisa kiväärikranaatti ja tiedustelijalla panssariesteiden tuhoamiseen sopiva kasapanos.
Kulkupeleinä ovat kk-jeeppi, panssarivaunu, hävittäjä ja maihinnousuvene. Vikkelään jeeppiin mahtuu kuski, ampuja ja matkustaja, järeään tankkiin yksi mies vähemmän ja lentokoneeseen ainoastaan pilotti. Veneeseen uppoaa jo reilumpi kööri. Liikkuvien masiinoiden ohella vastustajien huomiota kerätään kiinteillä kk- ja ilmatorjuntatykkiasemilla. Maltillinen määrä sotilasluokkia ja ajoneuvoja pitää taistelun tasapainon kohdallaan, sillä en törmännyt ylivoimaisiin ihmisiin tai laitteisiin.
12 hengen joukkueet yrittävät vallata saarilta sotilaiden spawnauspisteinä toimivia tukikohtia. Lippu vaihtuu sitä nopeammin, mitä enemmän omia solttuja sen tuntumassa norkoilee. Vihulaisten resurssipisteet valuvat hitaasti hiekkaan, jos oma jengi hallitsee tukikohtien enemmistöä. Joukkueen kotitukikohtaa ei voi kaapata, joten matsi päättyy vasta resurssipisteiden loppumiseen. Vaikka omistaisi kaikki liput, myös kuolemat verottavat pisteitä.
Napalmin tuoksu
Avoimilla, monipuolisilla ja realistisesti mereen rajatuilla saarikentillä rymyämisessä on reilusti rempseän korkkarimaista sotimisen tuntua. Eikä vähiten erinomaisten ääniefektien ansiosta: tankkien karkea kolina ja hävittäjien hyytävä mouru säestävät iloisesti repivien räjähdysten ja terävien laukausten kakofoniaa. Äitiä tulee ikävä, kun tankit lanaavat puita nurin ja pommit repivät talot sirpaleiksi.
Yksinpeliannista vastaa ainoastaan tutoriaali, joka on hyvä paikka harjoitella lentämistä. Treenaamiselle on todellista tarvetta, sillä lentäminen ei ole täyttä arcadea: kaasuttamista ei kannata unohtaa, suhteelliset nopeudet ovat hurjia ja koneet taipuvat kivasti immelmaneihin. Lentäminen sujuu taitavissa käsissä siinä määrin muikeasti, että air superiority -moodissa taistellaan pelkillä lentokoneilla.
24 sotilaan katto on yksi syy hahmo- ja ajoneuvoluokkien karsimiseen. Pelaajamäärä on enemmän kuin boksilla yleensä, mutta se ei ole konsolisektorin eliittiä: SOCOM ja KillZone 2 pystyvät 32 soturiin. Niissä ei tosin ole ajoneuvoja ja Battlefield 1943:n ruudunpäivitys on sulavampaa. Onneksi muutaman tukikohdan ympärille keskittyvät taistelut takaavat jo 12 soltun joukkueilla mukavat rähinät.
En törmännyt häiritseviin lageihin, ja suoranaisia jumahduksia tuli vastaan vain kaksi kertaa. Eniten päänvaivaa aiheutti vanha gamertagiini linkitetty EA-tilini, jonka käyttäjänimeä saatikka salasanaa en muistanut. Pelastavaksi enkeliksi parin päivän kiroamisen jälkeen nousi LOTR: Conquest -demo, joka runttaa gamertagin väkisin haluttuun EA-tiliin kiinni.
Battlefield 1943 ei tuo vuoden 1942 -versioon verrattuna mitään uutta, mutta se tekee vanhat jutut pirun hyvin ja halvalla. Hintaluokassa on naurettavaa itkeä liikaa pelaajakaton tai rajallisen kenttä- ja pelitilamäärän takia. Battlefield 1943 nousee jo näillä eväillä kevyesti konsoliammuskelujen kärkikaartiin. Osui ja upposi.
88
