us.thq.com
Suomipelin syke tuo sävyä synkkyyteen.
Huhtikuussa Amerikassa julkaistaan DS:lle suomipeli Beat City, jossa vallankumouksen sankarit vapauttavat kaupungin Dame Isolde -pahiksen tyrannian ikeestä. Väritön ja iloton maailma muuttuu pirteäksi räiskeeksi musiikin tahdissa. "Rytmi on elämää, aina sydämen sykkeestä alkaen. Se meillä on tässä lähtökohtana", sanoo tuottaja Mikko Karvonen.
Pelin kehittänyt Universomo on pitkän linjan mobiilipelifirma, joka on tehnyt lukuisia lisenssipelejä kännyköille. Beat City on kuitenkin alusta loppuun itse tehty originaali projekti. Universomo on nykyään THQ:n suojissa, minkä takia peli julkaistaan ensiksi Yhdysvalloissa.
Beat City on 20 minipelin kokoelma. Kukin minipeli kestää vain kipaleen ajan, kahdesta kolmeen minuuttia. Käytössä on styluksen kolme eri komentoa: nopea napautus, pitempi painallus ja sivellinveto. Peli antaa rytmistä myös visuaaliset ohjeet, mutta varsinkin kovemmilla vaikeusasteilla pitää seurata biisin rytmiä. Musa on kevyttä teknahtavaa poppia ilman laulua. Ei tämän tahtiin klubissa jammailisi, mutta pelin runkona se toimii hyvin.
Idea on yksinkertainen, mutta ei vaikuta liian helpolta. Vaikeustaso vaihtelee simppelistä hyvinkin kimuranttiin. Ideoissa on vaihtelua vaikka kuinka, sillä vartin pelisession aikana ehtii olla monessa mukana, milloin tanssittamassa mallinukkeja ja milloin räiskyviä kampauksia muotoilemassa. Karvosen mukaan aiheeltaan vaihtelevia minipelejä yhdistää tarina, mutta erillisiä kohtauksia esittelevässä testisessiossa en sitä vielä hahmottanut.
Beat Cityn vinkeän sarjakuvamainen tyyli toimii erinomaisesti. Hienona jujuna kentät alkavat ankean näköisinä, mutta muuttuvat menestyksen myötä värikkäämmiksi ja saavat uusia elementtejä. Biisin lopussa ruutu täyttyy kuvallisesta ilotulituksesta.
Pelitapahtumat keskittyvät yhdelle ruudulle, toista käytetään ohjaamiseen. Beat Cityä pelataan kääntämällä DS kirjatyyliin kyljelleen kämmenelle, ruudut pystyasennossa. Nappuloita ei juuri käytetä. Ohjaustyyli tuntuu luontevalta, mutta liikkeiden yhteys ruudun tapahtumiin ei aina tuntunut luonnolliselta. Onneksi kenttiä ennen on harjoittelutila, joka selittää kunkin kentän pelimekaniikan.
Kirjaimia käytetään vain harvakseltaan ja puhetta ei ollenkaan. "Oikeastaan halusimme tehdä pelin kokonaan ilman tekstiä, mutta käytännön syistä jouduimme taipumaan joissain kohdissa", kertoo Karvonen.
Beat Cityn henkinen edeltäjä on Nintendon Rhythm Paradise (Pelit 6/09, 87 p). Nintendon tekeleessä minipelejä tosin oli komeat 50 kappaletta, joten saa nähdä, riittääkö Universomon pelissä kilpailukykyistä sisältöä. Beat Cityn Euroopan-julkaisun päivämäärästä ei ole vielä tarkempaa tietoa, mutta peli on tulossa myös kotimaansa markkinoille.
Suomipelin syke tuo sävyä synkkyyteen.
Pääkirjoitus on luettavissa pelit.fi:ssä 1.4.2010.
Vuonna 1998 olin täysin kyllästynyt pelialalla pyöriviin pipopäihin ja räpin tahdittamiin bileisiin. Halusin kunnon juhlat, joissa alalla vaikuttavat aikuiset juhlisivat hienoissa puitteissa. Syntyi Kyöpelit-gaala.
Gaala alkoi seuraavan vuoden helmikuussa vaatimattomasti muutaman kymmenen alan ihmisen voimin, keskellä tuon talven pahinta lumimyrskyä. Ruokaa oli liian vähän ja juontaja ei ollut oikein aiheeseen perehtynyt, mutta Wallun suunnittelema Kyöpelit-patsas herätti ihastusta ja innostusta. Myös puitteet saivat paljon kiitosta: toimitus iltapuvuissa ja smokeissa, vieraat parhaimmissaan valkoisten pöytäliinojen ja kynttilöiden loisteessa jotain ihan muuta kuin mihin oli totuttu.
Se oli pelialan ensimmäinen yhteinen tapaaminen. Gaala teki historiaa, sillä koskaan aikaisemmin eivät pahimmat kilpailijat olleet mahtuneet samoihin juhliin.
Vuosi vuodelta Kyöpelit-gaalan maine kasvoi ja kaikki halusivat mukaan. Kerran sain kiukkuisen puhelun eräältä jälleenmyyjältä, joka kovaan ääneen ihmetteli, miksei hän pääse koskaan mukaan, vaikka on ollut alalla jo niin ja niin monta vuotta. Totesin siihen, että gaala oli tarkoitettu yhteistyökumppaneillemme ja koska hän ei sellainen ollut, häntä ei rekistereistämme löytynyt.
Gaala paisui ja paisui niin että lopulta olivat mukana niin maahantuojat kuin ulkomaiset päämiehet, niin suomalaiset pelintekijät kuin jälleenmyyjät. Mukaan tunki myös muu lehdistö muina miehinä puhumattakaan monista muista kuokkavieraista. Parhaimmillaan vieraita oli lähes kaksi ja puolisataa, mukana aina myös lukijoita.
Vuonna 2003 kirjoitin kiukkuisen pääkirjoituksen siitä, että gaala ja koko peliala ei tuntunut kiinnostavan muita medioita. Kaiken maailman Jussit ja Venlat kyllä televisioitiin, mutta miljoonan euron pelibisnes ei kiinnostanut ketään. Vaikka meillä oli kaikkein hienoin patsaskin. Nyt vain seitsemän vuotta tuon porun jälkeen gaala menee televisioon.
Viimeinen Kyöpelit-gaala pidettiin 2007 Pelit-lehden 15-vuotisjuhlina, minkä jälkeen pelialan oma kattojärjestö Figma otti sen hoitaakseen. Tänä vuonna Figma-gaala muuttaa nimeä ja todennäköisesti myös luonnettaan julkkisvetoisemmaksi, sillä Yle näyttää gaalan palkintojenjaon suorana Areenalla ja myöhemmin koosteen kakkosella. Hieno suoritus Figmalta!
Minulla on kuitenkin aina tähän aikaan vuodesta hyvin haikea olo. Vaikka gaalan tekeminen vaati paljon työtä ja organisointia, ja joka vuosi alkoi heti joulun jälkeen tiukka laihdutuskuuri iltapukua varten, Kyöpelit-gaala oli kuitenkin jokaisen vuoden kohokohta. Ympärillä paljon tuttuja ihmisiä, puheensorinaa, hyvät juontajat, kauniita puheita oli se niin mukavaa.
Haikeudesta huolimatta odotan innolla uudistunutta gaalaa ja menen mielelläni valmiiseen pöytään. Telkkari päälle huhtikuun 8. päivänä!
