Mitä Xbox 360 ensin, sitä PS3 vuotta myöhemmin perässä.
Jenkkien toinen maailmansota ei ollut kummoinen koettelemus. Maavoimien supersotilaat hoitivat Call of Dutynsa 6-0 ja ilmojen Blazing Angelsit tiputtivat fasisteja kymmenen minuutissa. Vapaan maailman puolustus alkaa Dunkerquesta RAF:n lainalentäjänä. Lontoon puolustamisen jälkeen suunnataan Pearl Harboriin ja myöhemmin palataan takaisin Eurooppaan.
Konevalikoimassa ei ole turhia osapuolirajoituksia. Lontoon Tower Bridge -siltaa puolustin mersulla ja taistelulaiva Arizonan tuhoa todistin Spitfiren ohjaamosta. Lentomalleina ovat arcade ja simulator, mutta kumpikin on sitä itseään eli arcadea. Simulaattori on järkevämpi valinta, sillä lentomalli tuntuu vähän aidommalta.
Koneen kiertäminen sekä nokan nostaminen ja laskeminen tehdään vasemmalla tatilla ja oikealla tatilla säädellään nopeutta ja tehdään hienovaraiset pedaalikäännökset. Fysiikan lait eivät juuri haittaa menoa, lentokone esimerkiksi sakkaa vain, jos lentää pelialueen ylärajalle. Fysiikan keveydestä huolimatta lentäminen tuntuu silti mukavasti lentämiseltä.
Ohjaaminen hoituu tarvittaessa myös Sixaxisin liiketunnistuksella. Kallisteluohjaus on toimivaa ja melko hauskaa, mutta vaikeampaa ja tuntumaltaan kauempana oikean lentokoneen ohjauksesta kuin padilla tikuttelu. Ilmataistelut eivät ole ritarillista mies miestä vastaan koiratappelua, vaan nopeaa räiskettä, jossa reilun automaattitähtäyksen ansiosta tehdään jatkuvaa tuhoa.
Kk:n laulun lisäksi torpedoidaan japsilaivaston suunnitelmat ja pommitetaan fasistien sotakoneet kivikaudelle. Jottei vastapuoli jäisi kasvottomaksi, kuuluu radiosta myös saksalaisten ja japanilaisten mokellus.
Palautekirjeitä Iwo Jimalta
Pelaajan tärkein siipimies on pölytyskonelentäjä Mississipiltä – kuinkas muuten. Maalaisjuntti on myös mekaanikko, joka neuvoo koneen korjausta kesken lennon. Jos painelee ripeästi ohjaimen nappeja ruudun ohjeiden mukaan, saa jo liekehtivästä lentorassista upouuden. Joskus olen katkera, että Shenmue toi Speden Spelit videopeleihin.
Kahdella muullakin siipimiehellä on omat taitonsa, toinen osaa hyökätä ja toinen puolustaa. Raspikurkkuinen jenkkijermu kertoo tarinaa tehtävien välillä eikä malta keskeyttää monologiansa edes pelaamisen ajaksi. Juttu on tuttua huttua, mutta ei onneksi häiritse.
Toimintaa tukee tuttu pateettinen sotaelokuvamusiikki, normaali kaihoisa vaskisinfonia, jonka käytön pitäisi olla sotarikos. Ulkoasu on komea, ei realistinen, vaan pikemminkin romantisoidun kaunis.
Pehmeä ruudunpäivitys on lentosimuissa elintärkeää kuten arcade-lentelyssäkin. Onneksi homma on kunnossa. Ihan kivuttomasti sulavuuteen ei kuitenkaan ole päästy, vaan ruutu repeilee, kun roipe lisääntyy. Repeily on erityisen räikeää silloin, kun oma kone savuttaa.
Kuolemasta ei ole pelkoa, sillä haasteena on yleensä aikaraja. Esimerkiksi Midway-tehtävässä suojataan ensin omaa lentokenttää, sitten sitä lähestyviä pommikoneita ja lopuksi siivotaan taivas hävittäjistä. Hävittäjien pudotteluunkin on lätkäisty aikarajoitus, vaikka sille ei kerrota mitään syytä. Silmissä pimeni ja sotapsykoosi iski, kun tavoite jäi useamman kerran juuri ja juuri saavuttamatta. Samaa pelaajan kiusaamista on usein, sillä haastetta ei ilmeisesti ole muuten saatu kohdilleen.
Koiratappelua pääsee pelaamaan myös netissä. Arvostelun aikaan jenkit olivat kai jo menettäneet kiinnostuksensa, eikä peliseuraa juuri löytynyt. Kritiikin jälkeen täytyy kuitenkin painottaa, että surkeuden sijaan Blazing Angels on pikemminkin keskinkertaisuuden juhlaa. Peli on harmitonta kevytviihdettä, jonka parissa viihtyy sen hetken, joka sodan pikaiseen voittamiseen menee.
71
